Täällä puhutaan paljon tyytymisestä kumppaniin. Missä kohtaa näillä tyytyjillä on se rakkaus? Siis se syy miksi ollaan kumppanin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Suomen kieli tekee tuossa tepposet. Olla tyytyväinen jonkun kanssa on tarkoittavinaan eriä kuin olla tyytynyt siihen suhteeseen. Minä olen tyytynyt mieheeni ja parisuhteeseemme enkä lähtisi tästä millään. En ole kiinnostunut kenestäkään toisesta enkä haluakaan olla.

On ihan eri asia olla tyytyväinen suhteessa kuin tyytynyt suhteeseen. 

En käsitä ollenkaan,  mitä tämä nuorten miesten tyytyminen puolisoonsa on. Eli pitäisikö puolison olla ikinuori, jumalaisen kaunis, miljonääri vai kynnysmatto, jotta työväenluokkainen mies, joka ei lyö, olisi tyytyväinen?

Ai niin, neitsyt tietysti.

Kun vähän ajattelen, että se liian hyväkin on vääränlainen. Ja sitten koko elämä vietetään harmitellen ja kiukkuisena, tyytyneenä johonkin, mitä ei halua. Vai onko tämäkin vain valtapeliä,  älä luule, että mä sinusta oikeesti välitän. Voi voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse saisin mitään vihiä, että olisin jokin vaihtoehto B niin pistäisin välit samantien poikki. Ylpeys menee vahvasti tuollaisen edelle. 

Sitten kannattaa pysytellä yksin koska todennäköisesti olet sellainen vaihtoehto kuten suurin osa muistakin pareista.

No, kyllä se mielestäni vaatii jo tietynlaisen henkilön että kykenee tyytymään tilanteeseensa jos toinen on samalla hetkellä tapaillut muitakin henkilöitä, mutta asiat eivät ole näiden kanssa edenneet ja sitten päättää antaa sinulle, varavaihtoehdolle mahdollisuuden ja asiasta tietoisena vielä tyytyväisenä hyväksyisit tämän seuran. Ihan ylpeänä voin todeta etten ole noin epätoivoinen ja sinkkuna olisin paljon mieluummin, mutta tämähän on vain minun kantani. 

"No mutta tyytyjällehän kävi tuossa hyvin. Ensin hän sai perheen ja sitten vielä löysi elämänsä rakkauden. Se vaimo kaiketi rakasti alunperinkin, mutta hän jäi särkyneen sydämen ja lapsikatraan kanssa yksin.

-Yksi tyytyjä"

Mitenköhän lapsille kävi? Kuulin vähän samanlaisen tarinan jossa kaikki lapset traumatisoitui pahasti ja ensimmäisestä vaimosta leivottiin pahis joka sekosi loppuelämäkseen. Tässä varmasti narsistisuutta taustalla. Ikävän kuuloinen tarina kyllä tuokin. Kuulostaa hieman narsistiselta tosin tuo maininta löysi elämänsä rakkauden ja alkuperäinen vaimo jäi yksin, kukakohan tällaista kommenttia viljelee, onko katkeruutta taustalla? 

Vierailija kirjoitti:

Parinmuodostuksessa on AINA kysymys mielikuvista (unelmista) sekä mihin on valmis tyytymään.

Aina toinen tyytyy ja toinen upgreidaa. 

Säälin sinua.

Vierailija kirjoitti:

Mistä tietää ettei se, jonka olisi halunnut, olisikin lähemmässä tuttavuudessa tai kahdenkesken täysi kusipää?

Tällöin se, johon "tyytyi" saattaa olla kaikinpuolin paljon parempi vaihtoehto.

No tämä. Turha haikailla jotain mitä ei saanut, koska ei voi tietää, mitä ei saanut. Hyvässä ja varsinkin pahassa, koska huonommat puolet ei todennäköisemmin näy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse saisin mitään vihiä, että olisin jokin vaihtoehto B niin pistäisin välit samantien poikki. Ylpeys menee vahvasti tuollaisen edelle. 

Sitten kannattaa pysytellä yksin koska todennäköisesti olet sellainen vaihtoehto kuten suurin osa muistakin pareista.

No, kyllä se mielestäni vaatii jo tietynlaisen henkilön että kykenee tyytymään tilanteeseensa jos toinen on samalla hetkellä tapaillut muitakin henkilöitä, mutta asiat eivät ole näiden kanssa edenneet ja sitten päättää antaa sinulle, varavaihtoehdolle mahdollisuuden ja asiasta tietoisena vielä tyytyväisenä hyväksyisit tämän seuran. Ihan ylpeänä voin todeta etten ole noin epätoivoinen ja sinkkuna olisin paljon mieluummin, mutta tämähän on vain minun kantani. 

Joku rakkaudelle avoimempi ja hyvän itsetunnon ihminen tulkitsisi tuosta samasta skenaariosta, että toinen tapaili muitakin, kunnes huomasi, että minä olen paras ja valitsi minut. Muut sitten tietysti jäi, kun minuun riittävästi tutustui. 

Vierailija kirjoitti:

Voin kertoa erään miehen tarinan.

Hän tutustui erääseen naiseen noin 22-23-vuotiaana. Nainen oli kovin innokas, paljon innokkaampi kuin mies. Hän kerta kaikkiaan halusi miehen ja niin he sitten alkoivat seurustelemaan. Sitten tuli raskaus, ja mies ajatteli että okei, tehdään niin kuin kuuluu tehdä, ja he menivät naimisiin. Mies mietti päivää ennen häitä että "miksi menen naimisiin naisen kanssa jota en rakasta". Naimisissa he olivat, ja toinenkin lapsi tuli. Ostettiin omakotitalo ja farmariauto. Vaimo luuli että kaikki on hyvin ja rakasti miestään. Samaan aikaan mies sitten suhinoi muiden naisten kanssa, eikä edes tuntenut syyllisyyttä - ajatteli että näin hän jaksaa sitten sitä avioliittoaan, jossa ei tuntenut rakkautta.

Kunnes pum, eräänä päivänä mies ihastui ja lopulta rakastui palavasti työkaveriinsa. Siitä hän tunsi syyllisyyttä, sillä nyt oli tunteet pelissä. Lopulta hänen oli pakko kertoa vaimolle että nyt on toinen

Kammottava persoona tämä tarinan mies. Jos olisin tuo uusi rakkauden kohde, niin jättäisin miehen. Toivottavasti siis tämä uusi on yhtä kylmä ja laskelmoiva inhotus, niin voivat tehdä toistensa elämästä sellaisia kun kumpikin ansaitsee.

Aina ei välttämättä tule vastaan sitä molemminpuolista rakastumista. Tiedän useita henkilöitä, jotka ovat halunneet perheen ja ei siinä sitten ole ollut varaa odotella sitä suurta rakkautta vaan on tehty järkivalinta. Sitten todennäköisesti erotaan, kun pikkulapsiaika on ohi.

Itse olen perheetön samasta syystä. En ole halunnut tuohon kuvioon lähteä. Sinkkuna ei haittaa, vaikka se suuri rakkaus tulisi vastaan vanhana tai ei koskaan. En pystyisi elämään sellaisen henkilön kanssa, johon en ole rakastunut.

"Kammottava persoona tämä tarinan mies. Jos olisin tuo uusi rakkauden kohde, niin jättäisin miehen. Toivottavasti siis tämä uusi on yhtä kylmä ja laskelmoiva inhotus, niin voivat tehdä toistensa elämästä sellaisia kun kumpikin ansaitsee."

Jos on totta, kuulostaa narsistisen henkilön kirjoittamalta kun katsoo sanavalintoja ja tuota sanomaa mitä tuo esiin.

Up

Minä en onneksi tyytynyt. Tapailin monia miehiä 15 vuotta, kunnes tapasin sen, jonka oikeasti halusin. En pystynyt tyytymään, olen mieluummin sinkku kuin parisuhteessa miehen kanssa, joka ei ole täysi kymppi. 

Minä uskon että jokainen sisäisesti tietää oman parisuhteensa ja minkälainen se on ollut alunperin ja nyt. Itse uskon aitoon rakkauteen enkä usko että sellainen jää keneltäkään millään lailla epäselväksi kenellä sellainen on. Ketjun tarkoitusta voi tietysti pohtia mihin tällä yritetään vaikuttaa.. Eikä se liity millään lailla siihen että kenet tullaan jättämään, luulisi että tyytyjät viimeisimmäksi jättää yhtään ketään koska ei välittämättä ole sellaista palavaa motivaatiota. Elämä on aina valintoja, tänäänkin puolisoni viereen, ihanaa  <3 

Aika suuri kynnys olisi lähteä kertomaan kumppanille, että tyydyin suhun kun en parempaakaan saanut. Siksi en usko, että ne joihin on tyydytty, saavat ikinä tietää totuutta.

Vierailija kirjoitti:

Aika suuri kynnys olisi lähteä kertomaan kumppanille, että tyydyin suhun kun en parempaakaan saanut. Siksi en usko, että ne joihin on tyydytty, saavat ikinä tietää totuutta.

Eihän tyytyminen aina tarkoita sitä etteikö kumppani olisi se paras. Joskus saattaa olla että myöhemmässä vaiheessa suhdetta tyydytään siihen mitä on eikä haikalla intohimoista rakkautta enää.

Vierailija kirjoitti:

Muistaakseni tähän aiheeseen oli joku viisas keksinyt oikein matemaattisen kaavankin.

Mitä enemmän naimattomalle/lapsettomalle naisella kertyy ikää, sitä matalammalle tyytymis kynnys laskee.

Jaa, kumma kun mulla vaan nousee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parinmuodostuksessa on AINA kysymys mielikuvista (unelmista) sekä mihin on valmis tyytymään.

Aina toinen tyytyy ja toinen upgreidaa. 

 

Miten niin? Jos molemmat rakastuu toisiinsa? Ei tietenkään kukaan ole mikään unelma, kaikki ollaan ihmisiä omine vikoinemme.

Jep. Vikoja löytyy kaikista, mutta minäkään en ymmärrä miksi edes alkaa suhteeseen, jos ei alunperinkään ole rakastunut ja tunne voimakasta huumaavaa vetovoimaa toista kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomen kieli tekee tuossa tepposet. Olla tyytyväinen jonkun kanssa on tarkoittavinaan eriä kuin olla tyytynyt siihen suhteeseen. Minä olen tyytynyt mieheeni ja parisuhteeseemme enkä lähtisi tästä millään. En ole kiinnostunut kenestäkään toisesta enkä haluakaan olla.

 

Kyllä tyytyminen on sitä, että huolii huonomman mistä ei oikeasti tykkää. Esim. sinä rakastat mansikkajäätelöä, et voi sietää suklaajäätelöä, vanilija on ihan ok. Kun menet kioskille ostamaan jäätelöä, eikä masikkaa ole, tyydyt vanilijaan koska sekin on jääteöä ja sitä pystyyt syömään, jos ei ole sitäkään, et ota mitään. Jos on mansikkaa, otat sitä ja olet tyytyväinen kun sitä oli. Olet siis tyytyväinen valintaasi ja kioskin valikoimaan, koska se oli juuri se oikea jota halusit.

Mutta jos vaniljakin on

''Mutta jos vaniljakin on ihan ok, ja sitä on tarjolla, niin eihän se silloin ole "ei oikeasti tykkää" -vaihtoehto, vaan vaihtoehto, josta tykkää myös, muttei vaan eniten tykkää.''

Kuka haluaa olla kumppanilleen vaniljamaku, joka tavallaan kelpaa, kun ei parempaakaan ole, mutta josta ei kumminkaan eniten tykätä?

Vierailija kirjoitti:

Muistaakseni tähän aiheeseen oli joku viisas keksinyt oikein matemaattisen kaavankin.

Mitä enemmän naimattomalle/lapsettomalle naisella kertyy ikää, sitä matalammalle tyytymis kynnys laskee.

Ei todellakaan. Päinvastoin nuorena oli valmis tyytymään koska ensinnäkin luuli, että joku pitää olla ja toisekseen ei tiennyt mitä oikeasti haluaa kun ei ollut juuri kokemusta tai vertailukohtia.

Vanhempana sitten kokemusten myötä rima oli niin korkealla että olin yli 10 vuotta yksin kun kukaan ei ollut täysin sopiva. Sitten kävi se ihme että elämään ilmaantui ihan täydellinen mies. En vieläkään voi edes uskoa että sain hänet itselleni. Tästä jos eroan niin rima on niin taivaissa etten varmasti enää samanlaista ihmettä tule kokemaan. Ja muuta en halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parinmuodostuksessa on AINA kysymys mielikuvista (unelmista) sekä mihin on valmis tyytymään.

Aina toinen tyytyy ja toinen upgreidaa. 

 

Miten niin? Jos molemmat rakastuu toisiinsa? Ei tietenkään kukaan ole mikään unelma, kaikki ollaan ihmisiä omine vikoinemme.

Jep. Vikoja löytyy kaikista, mutta minäkään en ymmärrä miksi edes alkaa suhteeseen, jos ei alunperinkään ole rakastunut ja tunne voimakasta huumaavaa vetovoimaa toista kohtaan. 

Miksi sinun pitäisi ymmärtää miksi joku toinen on suhteessa ja.miten huumaavia tunteet on vai onko suhteessa niitä ollenkaan?