Täällä puhutaan paljon tyytymisestä kumppaniin. Missä kohtaa näillä tyytyjillä on se rakkaus? Siis se syy miksi ollaan kumppanin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No rakastuminen on eläinvaistoista himoa, joka ei kanna 60-80 vuotta. Jos haluaa monogamisen liiton niin sen on perustuttava muille asioille kun romanttisille tunteille. Jos romantiikka on jossakin vaiheessa osa sitä niin ok, mutta monogamialla on suurempikin arvo.

 

Ei pidä paikkaansa. Minä olen ollut mieheni kanssa 25 vuotta, ja rakastan häntä yhä, kaikesta huolimatta, ja uskon että hänkin rakastaa minua. Jos en rakastaisi, en olisi yhdessä, ihan jo siitä käytännön syystä, että ei mun mies niin ihana kämppis ole, helpompaa olisi kummallekin asua yksin koska kyllä molemmissa on asioita jotka arjessa ärsyttävät. Rakkaus on sitä, että pystyy elämään niiden toisen vikojen kanssa, kumpikin, koska se rakkaus on voimakkaampi tunne kuin mikään muu.

Mun äidil

Hienoa! Hyvässä avioliitossa toimii yhtä aikaa monta eri rakkauden lajia, toivon mukaan ainakin niin erosta, pragmaa kuin philiaakin.

Vikasta lauseesta sen verran, että osa on ihastunut siihen rakastumisen tunteeseen, ja kun arki alkaa ja pitäisi "siirtyä" rakastamiseen, eroavat koska haluavat sen maksimaalisen ilotulituksen ja hullun tunteen. 

Vierailija kirjoitti:

Olen jo eronnut, mutta otin tuolloin kakkosvaihtoehdon kun en ykköstä saanut. Hän oli minuun rakastunut, halusi sitoutua, osti heti kihlat, ihan ok näköinen, siisti, hygienia kunnossa, hyvässä työssä, alkoton ja savuton, ei riitoja, ei väkivaltaa jne. Mitään intohimoa ei ollut, ystävyyttä enemmänkin. Ykkösvaihtoehto oli ihan samanlainen, paitsi että oli intohimoa. Tyydyin kakkosvaihtoehtoon, koska halusin seuraa. Enää en ole aikeissa tyytyä, olin niin yksin suhteessa, josta puuttui intohimo ja intiimi läheisyys. 

"Oli ihan samanlainen, paitsi että oli intohimoa".

Ykkösvaihtoehto ei tuntenut samoin sinua kohtaan vai joku muu syy miksi tyydyit kakkosvaihtoehtoon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko tyytyä kun ei muutakaan voi. Sairaana ja vanhana ja köyhänä ei kannata erota! Se hyöty tästäkin on että toinenkin kärsii!

Outo näkökulma. Vaikka itsekään en ole ihmisen kanssa, jonka olisin halunnut, niin silti tätä rakastan, tuen ja toivon parasta.

 

Siis rakastit toista jota et saanut, ja rakastat yhä? Ja sitten rakastat nykyistäkin? Miten se on tyytymistä jos kerran rakastat? Eikö se ole nyt sitten se juttu?

En ole edellinen kirjoittaja, mutta olen nyt vuosia seurannut ystäväni tuskailua parisuhteessa. Rakastaa kyllä kovasti kumppaniaan, mutta kovasti pohtii tyytyykö häneen pidemmäksi aikaa. Miehessä on siis paljon hyviä piirteitä, mutta myös ongelmakohtia. Miettii, että onko mahdollista löytää täydellisempi mies, vai pitääkö tyytyä nykyiseen, joka tosiaan on monilta osin erinomainen kumppani, mutta myös isoja miinuksia löytyy.