Täällä puhutaan paljon tyytymisestä kumppaniin. Missä kohtaa näillä tyytyjillä on se rakkaus? Siis se syy miksi ollaan kumppanin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Eihän nämä rakkausliitot ole kuin 1900-luvulla alkanut juttu. Sitä ennen parisuhteet ja -liitot perustuivat lähes pelkästään järkisyihin. Ja niissä vasta tyydyttiin.

Toki jo aiemminkin jotkut onnekkaat ovat päässeet parisuhteeseen suuria tunteita kokien.

Joo, niin toki on ollut. Kun elämä oli kovaa, elettiin noin nelikymppiseksi hyvässä lykyssä, ikuista raatamista, nälkää ja tauteja, ja lapsia piti tehdä nääntyneellä ruumiillaan ja katsoa kun ne lapset toinen toisensa perään kuoli pienenä. Jos siinä olisi ehtinyt tuntea rakkautta, se olisi tehnyt hulluksi, kun miehet kuoli tapaturmissa, sodissa ja kulkutaudeissa ja naiset lapsivuoteeseen. Vielä sata vuotta sitten se oli sellaista suurimmalla osalla ihmisiä. Mun isoisän vanhemmat oli tällaisia. Vaimo kuoli vuonna 1926 ja lapsia jäi iso liuta, pienimmät saatiin sukulaisten lapsikatraan jatkeeksi, isommat lapset joutui huutolaisiksi vuosien ajaksi. Isänsä lähti töitä etsimään kauas, ja löysi uuden vaimon ja sen jälkeen katosi matkalla Neuvostoliittoon jonne olivat menossa parempaa elämää etsimään.

Missä kohtaa? Munan päässä. Tyytyjät kaipaa runkkuvälinettä, ei ihmissuhdetta.

Ne on miesvauvoja eikä niistä ole mitään iloa naiselle.

Mutta eikö siinä tyytymisessä oli perimmiltään kyse siis siitä, että antaa kroppansa toisen käyttöön tiettyä vastikkeellisuutta vastaan? F**kbuddies whit financial benefits. 

Vierailija kirjoitti:

Muistaakseni tähän aiheeseen oli joku viisas keksinyt oikein matemaattisen kaavankin.

Mitä enemmän naimattomalle/lapsettomalle naisella kertyy ikää, sitä matalammalle tyytymis kynnys laskee.

Se on kylläkin toisinpäin. Ihan tutkimusten mukaan.

80% naisista tyytyy kumppaniinsa. Siinä sitten hormonaalisen itsepetoksen jälkeen ja lapset hankittua, eli biologisen tarpeen tyydytettyä, herää lopulta siihen toteamukseen, että oma mieskumppani onkin "luuseri". Silloin nainen ottaa usein avioeron, jotkahan ovat melkein aina naisen aluille panemia. 

Vierailija kirjoitti:

Muistaakseni tähän aiheeseen oli joku viisas keksinyt oikein matemaattisen kaavankin.

Mitä enemmän naimattomalle/lapsettomalle naisella kertyy ikää, sitä matalammalle tyytymis kynnys laskee.

Todellisuudessahan se menee niin, että mitä enemmän lapsettomalle sinkkunaiselle tulee ikää, sitä vähemmän halutaan mihinkään tyytyä, kun ollaan jo opittu elämään yksin. Sama pätee miehiin.

Eli "voisin kyllä mennä jonkun kanssa suhteeseen jos sopiva tulee kohdalle" tarkoittaa, että jos vastaan tulee joku, joka haluaa tehdä omasta mukavasta elämästä vieläkin mukavampaa niin ettei tule mitään haittoja, niin sitten voi harkita ottavansa toisen elämäänsä. Ei sellaista tule, ei miehille eikä naisille. 

Sitten taas jos on elänyt parisuhteessa ja tulee ero, niin voi ottaakin jonkun, kun on tottunut elämään sitä elämää. Parisuhde on mukava elämäntapa.  Ei välttämättä tarvii olla suurta rakkautta, jos aidosti tykkää yhdessäolosta yleensä. Ajan viettämisestä yhdessä. Mutta sinkut ei oo niitä, jotka sen päälle ymmärtää. 

Harvalla sitä elämässä on vain yksi ihminen jota voi rakasta. Jos sitä täydellistä ei koskaan löytynyt tyytyy parhaaseen vaihtoehtoon.

Vierailija kirjoitti:

Missä kohtaa? Munan päässä. Tyytyjät kaipaa runkkuvälinettä, ei ihmissuhdetta.

Ne on miesvauvoja eikä niistä ole mitään iloa naiselle.

 

Ei, olet ymmärtänyt asian väärin. Miesvihasi on sokaistuttanut sinut. Naiset tyytyy suhteissa moninkertaisesti miehiin verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Suomen kieli tekee tuossa tepposet. Olla tyytyväinen jonkun kanssa on tarkoittavinaan eriä kuin olla tyytynyt siihen suhteeseen. Minä olen tyytynyt mieheeni ja parisuhteeseemme enkä lähtisi tästä millään. En ole kiinnostunut kenestäkään toisesta enkä haluakaan olla.

Kyllä tyytyminen on sitä, että huolii huonomman mistä ei oikeasti tykkää. Esim. sinä rakastat mansikkajäätelöä, et voi sietää suklaajäätelöä, vanilija on ihan ok. Kun menet kioskille ostamaan jäätelöä, eikä masikkaa ole, tyydyt vanilijaan koska sekin on jääteöä ja sitä pystyyt syömään, jos ei ole sitäkään, et ota mitään. Jos on mansikkaa, otat sitä ja olet tyytyväinen kun sitä oli. Olet siis tyytyväinen valintaasi ja kioskin valikoimaan, koska se oli juuri se oikea jota halusit.

Voi olla varsin tyytyväinen myös ilman suurta intohimoa olevaan ihan ok suhteeseen, koska

- kaksin on kivempi elää kuin yksin, toinen on seurana

- arki helpottuu, on joku kuluja ja töitä jakamassa (esim. omakotitalon työt)

- elintaso parempi kaksin kuin yksin

- parisuhde tuo statusta ja vahvistaa identiteettiä

Näitä ei sinkut tajua tai osaa arvostaa.

Tyytymissuhteisiin mennään usein siinä vaiheessa elämää, kun ihminen haluaa omia lapsia ja aika alkaa sen suhteen loppua, ja ihminen on samalla ymmärtänyt sen että hän ei kykene koskaan saamaan sellaista kumppania, jonka oikeasti haluaisi. 

Vierailija kirjoitti:

Voi olla varsin tyytyväinen myös ilman suurta intohimoa olevaan ihan ok suhteeseen, koska

- kaksin on kivempi elää kuin yksin, toinen on seurana

- arki helpottuu, on joku kuluja ja töitä jakamassa (esim. omakotitalon työt)

- elintaso parempi kaksin kuin yksin

- parisuhde tuo statusta ja vahvistaa identiteettiä

Näitä ei sinkut tajua tai osaa arvostaa.

Hyviä pointteja. 

Rakkautta ei välttämättä olekkaan vaan erilaisia tarpeita. Tarve läheisyydelle, tarve jälkikasvulle, tarve täyttää joku tietty yhteiskunnallinen muotti. 

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei sovi romanttiset suhteet. Minusta tulee ihan pöpi. Mustasukkainen, ailahteleva, epävarma tuittupää.

Nyt tällaisessa tasaisessa, arkisessa suhteessa eläessä on helppo olla. Toinen kulkee rinnalla muttei aiheuta palavia tunteita. Puolisolleni on tärkeintä, että on joku. Minulle sopii hyvin olla vaan se joku. En osaa vastaanottaa rakkautta. Lapsia ei ole eikä tule. Meillä on mukava elintaso näin kaksin, niin sillä me tässä ollaan. Yksin ollessa pitäisi luopua talosta ja muuttaa pieneen asuntoon.

Kuulostaa että oot tosi sinut asian kanssa ja suhde on teidän näköinen ja teidän tarpeita vastaava. 

Vierailija kirjoitti:

Tyytymissuhteisiin mennään usein siinä vaiheessa elämää, kun ihminen haluaa omia lapsia ja aika alkaa sen suhteen loppua, ja ihminen on samalla ymmärtänyt sen että hän ei kykene koskaan saamaan sellaista kumppania, jonka oikeasti haluaisi. 

 

Näinhän se menee. Kunhan nainen on pyörinyt kylilllä tarpeeksi ja suudellut tarpeeksi sammakoita, niin hän tajuaa, että ne ihanat sadun prinssit on jo kauan aikaa sitten varattu. Silloin kelpaa se naapurin rupikonnakin kumppaniksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomen kieli tekee tuossa tepposet. Olla tyytyväinen jonkun kanssa on tarkoittavinaan eriä kuin olla tyytynyt siihen suhteeseen. Minä olen tyytynyt mieheeni ja parisuhteeseemme enkä lähtisi tästä millään. En ole kiinnostunut kenestäkään toisesta enkä haluakaan olla.

 

Kyllä tyytyminen on sitä, että huolii huonomman mistä ei oikeasti tykkää. Esim. sinä rakastat mansikkajäätelöä, et voi sietää suklaajäätelöä, vanilija on ihan ok. Kun menet kioskille ostamaan jäätelöä, eikä masikkaa ole, tyydyt vanilijaan koska sekin on jääteöä ja sitä pystyyt syömään, jos ei ole sitäkään, et ota mitään. Jos on mansikkaa, otat sitä ja olet tyytyväinen kun sitä oli. Olet siis tyytyväinen valintaasi ja kioskin valikoimaan, koska se oli juuri se oikea jota halusit.

Elämä ei ole mikään "Hempan valinta" josta voi poimia vain itselleen maistuvia asioita. Aika kieroutunut ja kyyninen elämän asenne sulla.

Tyytymään voit joutua myös rakkausuhteessa. Siihen, että toista ei voi muuttaa ja ne huonot puolet pitää vain kestää. Rakkauskin muuttuu ja joskus ne vaaleanpunaiset lasit tippuu jokatapauksessa pois.

Sitten jos oikeasti puhutaan järkiavioliitoista, niin voi olla myös ettei sitä rakkautta koskaan ollut. Päätti yrittää suhdetta sen ihan kivan kanssa, kun ei  muutakaan ollut tarjolla. Jotkut myös rakastuu ajan myötä.

Itsellä on ollut aina suuria vaikeuksia sanoa ei jos johonkin pyydetään ja aikoinaan menin parisuhteeseen tämän vian vuoksi pääosin. Sama juttu se on vaikka töissä jos pyydetään jäämään pidemmäksi aikaa vaikkei kiinnostaisi ollenkaan ja toki monessa muussakin asiassa. 

Vierailija kirjoitti:

Suomen kieli tekee tuossa tepposet. Olla tyytyväinen jonkun kanssa on tarkoittavinaan eriä kuin olla tyytynyt siihen suhteeseen. Minä olen tyytynyt mieheeni ja parisuhteeseemme enkä lähtisi tästä millään. En ole kiinnostunut kenestäkään toisesta enkä haluakaan olla.

Hyvä havainto, ja kieli on siitä hankala, että sanoilla on tarkat määritelmä, ihmisen tunteet ja kokemus tunteesta ovat useimmiten vaikeammin määriteltävissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomen kieli tekee tuossa tepposet. Olla tyytyväinen jonkun kanssa on tarkoittavinaan eriä kuin olla tyytynyt siihen suhteeseen. Minä olen tyytynyt mieheeni ja parisuhteeseemme enkä lähtisi tästä millään. En ole kiinnostunut kenestäkään toisesta enkä haluakaan olla.

 

Kyllä tyytyminen on sitä, että huolii huonomman mistä ei oikeasti tykkää. Esim. sinä rakastat mansikkajäätelöä, et voi sietää suklaajäätelöä, vanilija on ihan ok. Kun menet kioskille ostamaan jäätelöä, eikä masikkaa ole, tyydyt vanilijaan koska sekin on jääteöä ja sitä pystyyt syömään, jos ei ole sitäkään, et ota mitään. Jos on mansikkaa, otat sitä ja olet tyytyväinen kun sitä oli. Olet siis tyytyväinen valintaasi ja kioskin valikoimaan, koska se oli juuri se oikea jota halusit.

Elämä ei ole mikään

Kyllä se juuri niin menee. Kun on vastaanottavainen rakkaudelle, se tulee. Ennemmin tai myöhemmin se oikea, yksi niistä mahdollisista, tulee vastaan ja hyvällä tuurilla tunne on molemminpuolinen. Ei se elämästä tee täydellistä tai helppoa, mutta rakkaus on se joka kantaa läpi elämän. Minä olen itse pitkässä parisuhteessa ja tunnen monia muita, ja uskon että suurin osa tuntemistani pitkässä suhteessa olevista ihan oikeasti rakastaa toisiaan, kyllä sen näkee ja aistii miten pariskunnat viihtyy toistensa kanssa.