Kamala ongelma: rakastan ja haluan olla parisuhteessa, mutta en jaksa sen ylläpitoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En saanut lainattua, mutta joku ehdotti fuckbuddya. Se ei ole ratkaisu kun kuitenkin tarvitsen tunteet seksiin ja haluan olla kimpassa rakastamani ihmisen kanssa. 

ap. 

Niin, minä ehdotin. Mä lähinnä säälin sitä sun kumppania koska teidän parisuhteessa kyse on nyt vain sinusta ja sinun tarpeista ja sinun haluista ja sinun ahdistuksesta jne. Tietysti jos mies on samanlainen niin eihän siinä sitten mitään, mutta ilmeisesti hän ei ole kun tämänkin aloituksen teit. 

Eikä sellainen mies ap:lle kävisikään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli sinulle riittää pelkkä tieto siitä että olet parisuhteessa ilman, että konkreettisesti olisit siinä? Miten olisi vaikkapa kirjeystävä? Eli joku chattityyppi jota ei tarvisi nähdä mutta saisit tunteen että olet parisuhteessa vaikka suhdetta et konkreettisesti haluakaan, ainoastaan tunteen että sellainen sinulla on.

 

Itse olisin tuossa tilanteessa ilman suhdetta, mutta jokaisella on se oma toive elämästään että mitä siihem kuuluu.

Olen miettinyt jotain tällaistakin ihan vakavissani. :D Mutta kyllä mä haluan läheisyyttä ja seksiäkin välillä, ihan oikean ja todellisen ja itselleni rakkaan ihmisen kanssa. En vaan jaksa mitään ylimääräistä panostamista, ei kiinnosta eikä huvita. Minulle riittäisi että nähdään max. kerran viikossa ilman mitään sen kummempia oheisjuttuja kuten niitä sukulaisia

No eikö olisi reilumpaa hankkia itselleen ihan rehellinen fuckbuddy? Sehän ajaisi tuon tarpeen eikä kummallakaan olisi mitään harhaista käsitystä että kyse on rakkaudesta. 

MIksi kuvittelet, että ap haluaisi seksiä ilman tunteita? Itse en ainakaan halua. Tuo olisi huonoin vaihtoehto mulle, vaikka en ole myöskään hyvää parisuhdemateriaalia. 

Onko ap mies?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla sitten paljon muuta puuhaa ja viihdytkö seurassa vai yksin?

Sekä että. Minulla on paljon kaikkea harrastusta ym. ja tarvitsisin lisäksi vielä ihan omaa ns. tyhjää aikaa eli yksin olemista. 

ap.

Sun ongelma on siis että sun elämässä ei ole parisuhteelle tilaa. No lopeta puolet harrastuksistasi niin jää aikaa parisuhteelle ja sille omalle ajalle. Sä taidat pitää parisuhdetta tavallaan yhtenä harrastuksena, jota tehdään kerran kaksi viikossa, muttei tuollainen toimi. Entä voitko yhdistää parisuhteesi ja harrastuksesi. 

Nainen olen, kumppanini on mies. Monesti tuntuu kyllä että osamme ovat ns. perinteiseen tai sellaiseksi koettuun malliin nähden toisinpäin. 

Rakastan kyllä ihan vilpittömästi ja yritän vastoin omia halujani tehdä myönteisin mielin parisuhdejutuiksi kutsuttuja asioita, koska ymmärrän että jos en YHTÄÄN panosta, parisuhdetta ei ole. 

ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla sitten paljon muuta puuhaa ja viihdytkö seurassa vai yksin?

Sekä että. Minulla on paljon kaikkea harrastusta ym. ja tarvitsisin lisäksi vielä ihan omaa ns. tyhjää aikaa eli yksin olemista. 

ap.

Sun ongelma on siis että sun elämässä ei ole parisuhteelle tilaa. No lopeta puolet harrastuksistasi niin jää aikaa parisuhteelle ja sille omalle ajalle. Sä taidat pitää parisuhdetta tavallaan yhtenä harrastuksena, jota tehdään kerran kaksi viikossa, muttei tuollainen toimi. Entä voitko yhdistää parisuhteesi ja harrastuksesi. 

En voi yhdistää, enkä halua. Enkä todellakaan aio luopua omista jutuistani, olkoon sitten parisuhteen kannalta kuinka fataali virhe tahansa. Koen että on tervettä erillisyyttä että molemmilla on omat työnsä ja omat harrastuksensa myös parisuhteessa.

ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla sitten paljon muuta puuhaa ja viihdytkö seurassa vai yksin?

Sekä että. Minulla on paljon kaikkea harrastusta ym. ja tarvitsisin lisäksi vielä ihan omaa ns. tyhjää aikaa eli yksin olemista. 

ap.

Sun ongelma on siis että sun elämässä ei ole parisuhteelle tilaa. No lopeta puolet harrastuksistasi niin jää aikaa parisuhteelle ja sille omalle ajalle. Sä taidat pitää parisuhdetta tavallaan yhtenä harrastuksena, jota tehdään kerran kaksi viikossa, muttei tuollainen toimi. Entä voitko yhdistää parisuhteesi ja harrastuksesi. 

En voi yhdistää, enkä halua. Enkä todellakaan aio luopua omista jutuistani, olkoon sitten parisuhteen kannalta kuinka fataali virhe tahansa. Koen että on tervettä erillisyyttä että molemmilla on omat työnsä ja omat harrastuksensa myös parisuhteessa.

ap.

Jep. Näin keski-iän kynnyksellä suhtautuu asioihin realistisemmin, eikä nuorempanakaan tullut saatua kirkkainta kruunua sillä, että priorisoi suhteen elämänsä ykköseksi.

Päin vastoin, toinen tuntui haluavan etäisyyttä mitä enemmän itse järjestin meille aikaa. 

No ongelmasi on yksinkertaisesti vain se että sinun luonteellasi parisuhteen "ylläpito" tuntuu ylimääräiseltä vaivalta. Kun keskiverto ihmiselle se on vain sitä suhteessa oloa ja yhdessä elämistä eikä mitään erityistä työtä parisuhteen eteen.

Valitettavasti asialle ei oikein voi tehdä mitään jos se sinusta tuolta tuntuu.

"Rakastan kyllä ihan vilpittömästi ja yritän vastoin omia halujani tehdä myönteisin mielin parisuhdejutuiksi kutsuttuja asioita, koska ymmärrän että jos en YHTÄÄN panosta, parisuhdetta ei ole. "

Se että kutsut sitä panostamiseksi kertoo että se ei ole sinulle luontaista. Suurimalla osalla ihmisistä se tulee ihan luonnostaan eli ei siihen tarvitse panostaa, kunhan vain eletään elämää yhdessä.

"En voi yhdistää, enkä halua. Enkä todellakaan aio luopua omista jutuistani, olkoon sitten parisuhteen kannalta kuinka fataali virhe tahansa"

Silloin et halua parisuhdetta tarpeeksi. Muut asiat menevät edelle ja kiinnostavat enemmän.

Rakastat harrastuksiasi enemmän kuin miestäsi. Niin se vain on ja sillä on seuraukset. Et voi saada hyvää parisuhdetta niin että se parisuhde on sijalla viisi tai kuusi elämässäsi. Se on vain mahdotonta.

"Jep. Näin keski-iän kynnyksellä suhtautuu asioihin realistisemmin, eikä nuorempanakaan tullut saatua kirkkainta kruunua sillä, että priorisoi suhteen elämänsä ykköseksi."

Ei se parisuhde tule ykköseksi millään päätöksillä vaan vain jos molemmat ihan aidosti ja syvästi kokevat niin. Silloin siitä tulee luontevasti elämän ykkösjuttu ilman että kumpikaan tuntee että pitää luopua mistään tai väkisin panostaa jotain.

Vierailija kirjoitti:

"En voi yhdistää, enkä halua. Enkä todellakaan aio luopua omista jutuistani, olkoon sitten parisuhteen kannalta kuinka fataali virhe tahansa"

Silloin et halua parisuhdetta tarpeeksi. Muut asiat menevät edelle ja kiinnostavat enemmän.

Rakastat harrastuksiasi enemmän kuin miestäsi. Niin se vain on ja sillä on seuraukset. Et voi saada hyvää parisuhdetta niin että se parisuhde on sijalla viisi tai kuusi elämässäsi. Se on vain mahdotonta.

Olen eri, mutta minun mielestäni aikuisten välisissä suhteissa tai suhteissa ylipäätänsäkään ei pitäisi joutua tekemään "valintaa" parisuhteen ja omien juttujen välilä. Se ei tunnu terveeltä että pitäisi jotenkin valita. 

Ap, onko välttelevä kiintymystyyli tuttu? Siinä olennaista on juuri tuo, että osa itsestä kaipaa läheisyyttä ja syvempää yhteyttä, mutta toinen osa itsestä ahdistuu juuri siitä ja sitoutuminen usein hankalaa mitä vakavammalle tasolle mennään. Mielestäni moni kertomastasi on kuitenkin ristiriidassa, kun toisaalta valitat että et jaksa säätää tai järjestää mitään mutta yhdessä viestissä kerrot että esim. telkkarin katsominen yhdessä on kuitenkin liian tylsää eikä riitä yhteiseksi tekemiseksi. Eli jaksat järjestää itsellesi tekemistä ja olla aktiviinen, mutta et kumppanin kanssa? Odotatko siis että kumppani järjestäisi aivan kaiken puolestasi esim. tavaroidesi pakkaamisesta lähtien, vai voisiko olla ettei hänen luokseen meneminen vain motivoi tarpeeksi etkä kykyene myöntämään tätä itsellesi? Kerrot että rakastat, mutta samaan aikaan koet yhdessäolon velvollisuudeksi. Terapia voisi todellakin auttaa, jotta pääsisit paremmin jäljille tunteistasi. Me emme täällä voi tietää kuin sen verran, mitä kerrot. Tämän ketjun perusteella herää kysymys, oletko kuitenkaan tavannut sellaista ihmistä jonka kanssa yhdessäolo olisi aidosti luontevaa ja jonka seura motivoisi sinua ilman että tarvitsisi tapahtua mitään ihmeellistä. Joku joka ymmärtäisi oman tilan ja ajan tarpeesi ja antaisi sinun olla sellainen kuin olet, niin että pelkkä yhdessä oleminen riittäisi. 

Olen itse ollut välttelevästi kiintyneen miehen kanssa ja tuskaillut näiden teemojen kanssa. Toinen ei halua päästää irti, mutta ei laittaa tikkua ristiin suhteen eteen myöskään. Kavereita jaksaa kyllä nähdä ja harrastaa, mutta minä kelpaisin lähinnä kodinhoitajan rooliin ja olemaan varalla niihin hetkiin kun tekee mieli keskustella ja rakastella. Mutta sitten ihmettelee, miksi suhde voi huonosti kun ei huvita tehdä niitä pieniä tekoja päivittäin ja yhden tekstiviestin laittaminen on ylivoimaisen raskasta. Kyllä se on itsekkyyttä ja keskenkasvuisuutta, eikä rakkautta jos tietää että toinen haluaisi enemmän ja silti on valmis roikottamaan tätä panostavaa osapuolta perässään. Ehkä sopisit mun exälle, niin voisitte nähdä kerran kuussa jos molemmille sopii. Kumpikaan ei panostaisi tai järjestäisi mitään, mutta voisitte olla ilman paineita yhdessä ja tajuta ehkä kantapään kautta miten kiva se toisaalta on kun joku mietti asioita valmiiksi. Tai sitten pitää opetella olemaan yksin, vähintään siihen asti että löytyy ihminen jonka kanssa ei tunnu tuolta. Kaikkien kanssa ei kannata seurustella, vaikka rakastaa. Rakkaus ei todellakaan ole sama asia kuin yhteensopivuus.

Vierailija kirjoitti:

"Rakastan kyllä ihan vilpittömästi ja yritän vastoin omia halujani tehdä myönteisin mielin parisuhdejutuiksi kutsuttuja asioita, koska ymmärrän että jos en YHTÄÄN panosta, parisuhdetta ei ole. "

Se että kutsut sitä panostamiseksi kertoo että se ei ole sinulle luontaista. Suurimalla osalla ihmisistä se tulee ihan luonnostaan eli ei siihen tarvitse panostaa, kunhan vain eletään elämää yhdessä.

Ei se ehkä ihan luontaista muillekaan oo, vaan liittyy myös sukupuolirooleihin..AP: like on täällä huomautettu, miten toimii " mies tyypillisesti" . Naisten odotetaan panostavan ja se , ettei se naisillekaan oo aina niin luontaista, näkyy sit monenlaisena marttyriointina suhteen aikana ja vihana sen päättyessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"En voi yhdistää, enkä halua. Enkä todellakaan aio luopua omista jutuistani, olkoon sitten parisuhteen kannalta kuinka fataali virhe tahansa"

Silloin et halua parisuhdetta tarpeeksi. Muut asiat menevät edelle ja kiinnostavat enemmän.

Rakastat harrastuksiasi enemmän kuin miestäsi. Niin se vain on ja sillä on seuraukset. Et voi saada hyvää parisuhdetta niin että se parisuhde on sijalla viisi tai kuusi elämässäsi. Se on vain mahdotonta.

Olen eri, mutta minun mielestäni aikuisten välisissä suhteissa tai suhteissa ylipäätänsäkään ei pitäisi joutua tekemään "valintaa" parisuhteen ja omien juttujen välilä. Se ei tunnu terveeltä että pitäisi jotenkin valita. 

Pitemmällä tähtäimellä kyllä kun se elämä ja parisuhde on vakiintunut. Mutta silloin kun vasta seurustellaan ja aloitellaan sitä yhteistä matkaa niin kyllä sen parisuhteen pitäisi olla tietyn ajan se ykkönen ihan ilmiselvästi. Jos ei ole niin pitää kysyä että onko siinä suhteessa kuitenkaan tarpeeksi tunnetta ja yhteistä halua olla yhdessä.

Ja itse ainakaan en ole koskaan kokenut luopuneeni mistään rakkauden takia. Olen laittanut hetkeksi joitain asioita syrjemmälle elämässäni koska niistä on siinä ajassa tullut minulle vähemmän tärkeitä. Ne ovat kuitenkin sitten palanneet elämääni kun rakkaus ei enää ole vaatinut niin paljon ajatuksiani ja aikaani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet väkisin suhteessa kun et ole ihastunut/rakastanut? Nimittäin, et sinä ole. Jos olisit, haluaisit olla toisen kanssa koko ajan.

Yök

Ei ole yök sitten kun on sopiva kumppani. Silloin yhdessä oleminen on niin luontevaa, että voi olla täysin oma itsensä, toinen ei tunnu rasitteelta. Olen itse erittäin paljon omaa aikaa tarvitseva ihminen eikä minulla siksi ole ystäviä  koska en jaksa ikinä nähdä ketään. Mieheni kanssa voisin viettää lähes loputtomasti aikaa. Hänellä on samoja kiinnostuksen kohteita, eikä hän vie energiaani koska luonteensa on yhteensopiva. Kenenkään muun ihmisen seurassa en jaksa kauaa, ilman että se uuvuttaa tai tekee minut lopulta ärtyneeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla sitten paljon muuta puuhaa ja viihdytkö seurassa vai yksin?

Sekä että. Minulla on paljon kaikkea harrastusta ym. ja tarvitsisin lisäksi vielä ihan omaa ns. tyhjää aikaa eli yksin olemista. 

ap.

Sun ongelma on siis että sun elämässä ei ole parisuhteelle tilaa. No lopeta puolet harrastuksistasi niin jää aikaa parisuhteelle ja sille omalle ajalle. Sä taidat pitää parisuhdetta tavallaan yhtenä harrastuksena, jota tehdään kerran kaksi viikossa, muttei tuollainen toimi. Entä voitko yhdistää parisuhteesi ja harrastuksesi. 

En voi yhdistää, enkä halua. Enkä todellakaan aio luopua omista jutuistani, olkoon sitten parisuhteen kannalta kuinka fataali virhe tahansa. Koen että on tervettä erillisyyttä että

No tuolla asenteella sun parisuhteesi päättyy kun miehelle ei riitä se mitä tarjoat tai löytää sellaisen joka tarjoaa hänelle sopivampaa/enemmän. Nauti siitä suhteestasi kun vielä voit. Sinkkuna sun ei sitten tarvitse panostaa enää mihinkään.

Ymmärrän sua kyllä hyvin! Itselläkin ADHD johon lääkitys työpäivien ajaksi mutta ei se mun perusluonnetta ja tuosta samanlaista lievää ahdistumista poista. Ekassa pitkässä suhteessa (olimme yhdessä 20+v) mies halusi alusta alkaen nähdä ihan joka päivä ja vuoden jälkeen muuttaa yhteen ja tuntuu että se pilasi lopulta koko suhteen, tuntui että liikaakin etsin sitten suhteen ulkopuolelta tekemistä (ei pettämistä) siis ja sillä jotenkin kipuilin sitä tilannetta. Saatiin kuitenkin lapset ja oli meillä ihanaakin aikaa ja lapset tosiaan tärkeitä ja rakkaita vaikka ero aikanaan tuli. Lasten seura ei ahdista millään lailla ja heidän kanssa olen rennoimmillani vaikka yksin viihdyn kans todella hyvin.

Nyt kun olen ollut uudessa suhteessa tosi rakastuneena ja kaikinpuolin onnellisena niin noita samoja fiiliksiä puskee pintaan. Olen välillä tosi huojentunut kun mies lähteen omaan kotiin ja ollaan siis vain 1 yö viikossa aina yhdessä, viikonloppuisin tämä. Muuten nähdään vain nopeasti tai yhdessä käydään salilla missä muitakin ihmisiä. Ei siis todellakaan pitäisi rasittaa millään lailla tämä, olen ajatellut että osin on tuota just et se on kyläilyä ja järjestettyä ja sovittua joka kerta. Yhdessä asuminen voisi oikeasti olla ratkaisu tähän koska molemmille paljon harrastuksia, työmatkoja ja omia juttuja kavereiden kanssa. Ajattelin itse ainakin kokeilla tätä, nykyinen kumppani tarvitsee vähintään yhtä paljon tilaa kun minä niin se voisi jopa toimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Rakastan kyllä ihan vilpittömästi ja yritän vastoin omia halujani tehdä myönteisin mielin parisuhdejutuiksi kutsuttuja asioita, koska ymmärrän että jos en YHTÄÄN panosta, parisuhdetta ei ole. "

Se että kutsut sitä panostamiseksi kertoo että se ei ole sinulle luontaista. Suurimalla osalla ihmisistä se tulee ihan luonnostaan eli ei siihen tarvitse panostaa, kunhan vain eletään elämää yhdessä.

Ei se ehkä ihan luontaista muillekaan oo, vaan liittyy myös sukupuolirooleihin..AP: like on täällä huomautettu, miten toimii " mies tyypillisesti" . Naisten odotetaan panostavan ja se , ettei se naisillekaan oo aina niin luontaista, näkyy sit monenlaisena marttyriointina suhteen aikana ja vihana sen päättyessä.

Tietenkään kaikki eivät ole samanlaisia. Tarkoitan vain että aika monella jää ihan luontevasti se jumppa tai sählyvuoro väliin kun on ihastunut johonkin uuteen ihmiseen. Se ei vaadi sen kummempaa "panostamista" ihmiseltä että hän valitsee siinä tilanteessa niin. Ihan vain se tunne toista kohtaan saa luontevasti priorisoimaan asioita niin.

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko välttelevä kiintymystyyli tuttu? Siinä olennaista on juuri tuo, että osa itsestä kaipaa läheisyyttä ja syvempää yhteyttä, mutta toinen osa itsestä ahdistuu juuri siitä ja sitoutuminen usein hankalaa mitä vakavammalle tasolle mennään. Mielestäni moni kertomastasi on kuitenkin ristiriidassa, kun toisaalta valitat että et jaksa säätää tai järjestää mitään mutta yhdessä viestissä kerrot että esim. telkkarin katsominen yhdessä on kuitenkin liian tylsää eikä riitä yhteiseksi tekemiseksi. Eli jaksat järjestää itsellesi tekemistä ja olla aktiviinen, mutta et kumppanin kanssa? Odotatko siis että kumppani järjestäisi aivan kaiken puolestasi esim. tavaroidesi pakkaamisesta lähtien, vai voisiko olla ettei hänen luokseen meneminen vain motivoi tarpeeksi etkä kykyene myöntämään tätä itsellesi? Kerrot että rakastat, mutta samaan aikaan koet yhdessäolon velvollisuudeksi. Terapia voisi todellakin auttaa, jotta pääsisit paremmin jäljille

Täh... en ole väittänyt yhdessäkään viestissäni, että telkkarin katsominen olisi tylsää. Sekoitat nyt eri vastaajat.

ap.