Lue keskustelun säännöt.
Kamala ongelma: rakastan ja haluan olla parisuhteessa, mutta en jaksa sen ylläpitoa
06.06.2025 |
Olen siis ihan aikuinen ihminen, 45+ ja ongelma on koskenut kaikkia suhteitani aina. Takana on pari pitkää 10 vuoden avoliittoa ja jokunen lyhyempi max. vuoden mittainen suhde. En harrasta yhdenyönjuttuja, vaan tykkään siis olla kyllä mieluummin parisuhteessa, mutta viihdyn tosi hyvin yksinkin.
Aina sama kaava: ihan alussa ihastuneena jaksan nähdä useammin, esim. useamman kerran viikossa ja panostaa suhteeseen jonkin aikaa, jolloin erehdyn kuvittelemaan että tässä on nyt sitten se oikea kun ei yhtään ahdista.
Mutta se tulee aina, ihan joka kerta se sama ongelma esiin, että pystyn kyllä siirtymään ihastumisesta ja rakastumisesta rakastamiseen jne. eli tunnepuoli pelaa mutta en vaan jaksa yhtään mitään sellaista mitä parisuhteen konkreettinen ylläpitäminen vaatisi: että nähtäisiin edes vaikka kerran viikossa, että yövyttäisiin toistemme luona, että tutustuttaisiin toisen läheisiin ym. mitä kaikkea.
Minua ei vaan huvita mikään noista alun (muutaman kuukauden) jälkeen. Pakotan toki itseni siihen kaikkeen koska en halua menettääkään kumppaniani, mutta oikeasti minua ei vaan millään huvittaisi.
Siis ihan kamalaa, että rakastan ja välitän, mutta en jaksaisi tai jotenkin ei huvittaisi nähdä vaikka asumme samassa kaupungissa.
Mikä hitto minua vaivaa ja onko täällä muita samasta ongelmasta kärsiviä? Miten olette ratkaisseet tilanteen?
Olen kyllä nykyiselle kumppanilleni puhunut asiasta, se helpottaa että hän tietää tämän ongelmani. Mutta eihän tällainen ole mistään kotoisin, joten muita ajatuksia kaipailen...
Kommentit (225)
Vierailija kirjoitti:
Oho... aika hieno teksti rakastamisesta AP... Ehkä se on se sun ADHD sitten mikä tuossa vaikuttaa?
Kiitos :) Voihan se hyvinkin olla.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastasin jo, mutta vastataan nyt uudelleen:
Mulle rakastaminen tarkoittaa sitä, että hyväksymme toisemme sellaisina kuin olemme. Näemme itsemme ja toisemme ihanat piirteet ja tunnustamme itsellemme ja toisillemme myös virheemme, emme siis katsele toisiamme vaaleanpunaisten lasien läpi. Silti elämme yhteisessä hattarassa tai kuplassa, miten sen haluaa ilmaista. Haluamme toisiamme fyysisesti ja haluamme toisillemme emotionaalisesti pelkkää hyvää. Olemme toistemme parhaat ystävät, seksi on parasta ikinä, koska meillä on syvä tunneyhteys. Selvitämme erimielisyytemme rakentavasti, emme ikinä repien koska kunnioitamme toisiamme ja haluamme viettää yhdessä lopun ikää.
Sitä minulle merkitsee rakkaus. Tämä ihminen.
Silti en jaksaisi nähdä enkä panostaa. Hirveä ristiriita.
ap.
Jonkinmoinen ristiriita sanoa että "haluamme viettää yhdessä lopun ikää" ja "en jaksaisi nähdä". Silmät kiinnikö haluaisit viettää elämän yhdessä, vai valehteletko tuossa rakkaussepustuksessa?
En valehtele. Tämä on todellinen ongelma minulle ja siksihän täältä kyselinkin kohtalotovereita.
ap.
Vierailija kirjoitti:
Sulle sopis etäsuhde.
Niin sopisi, kerran olen sellaista elänyt ja se toimi loistavasti. Harmi kyllä mies oli silloin eri mieltä (olisi halunnut samaan kaupunkiin ja saman katon alle) ja siksi suhde loppui.
ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulle sopis etäsuhde.
Niin sopisi, kerran olen sellaista elänyt ja se toimi loistavasti. Harmi kyllä mies oli silloin eri mieltä (olisi halunnut samaan kaupunkiin ja saman katon alle) ja siksi suhde loppui.
ap.
No hei, sitten etsimään kumppania, joka haluaa myös etäsuhteen. Ongelmahan on sillä selvä. Haluat suhteen, mutta perinteinen tiivis suhde ei sovi ja sinulla on jo kokemusta siitä, että etäsuhde toimii sinulle loistavasti. On muitakin, jotka haluavat etäsuhteen ja voivat siinä kaikkein parhaiten.
Ongelma ei ole suhde tai suhteessa oleminen itsessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulle sopis etäsuhde.
Niin sopisi, kerran olen sellaista elänyt ja se toimi loistavasti. Harmi kyllä mies oli silloin eri mieltä (olisi halunnut samaan kaupunkiin ja saman katon alle) ja siksi suhde loppui.
ap.
No hei, sitten etsimään kumppania, joka haluaa myös etäsuhteen. Ongelmahan on sillä selvä. Haluat suhteen, mutta perinteinen tiivis suhde ei sovi ja sinulla on jo kokemusta siitä, että etäsuhde toimii sinulle loistavasti. On muitakin, jotka haluavat etäsuhteen ja voivat siinä kaikkein parhaiten.
Ongelma ei ole suhde tai suhteessa oleminen itsessään.
Helpompi sanoa kuin tehdä... tässä kuitenkin on tämä nykyinen suhde olemassa. Ymmärrän silti mitä tarkoitat. Etäsuhde olisi minulle varmasti se parhaiten soveltuva suhdemuoto.
ap.
En minä olisi koskaan seurustellut jos minun pitäisi olla se joka pakkaa ja menee toiselle kylään. Onneksi minulla on ollut lemmikit ja ehkä isompi tai viihtyisämpi koti niin siksi on ollut järkevämpää olla minun luonani. Seura kyllä kelpaa mutta stressaan aivan kaikkea lähtemistä.
Minulle kävisi oikein hyvin sellainen suhde jossa puolet viikosta ollaan minun luonani ja puolet omissa menoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kyllä vaikea ymmärtää ap:ta. Miten voi muka olla niin rakastunut, mutta ei halua viettää aikaa toisen kanssa? Onko sitten kuitenkaan tunnetasolla rakastunut? Jos vaan olet järkeillyt liikaa ja löytänyt mielestäsi sopivan kumppanin, mutta kuitenkaan ei ole tullut sitä tunnetason hullaantumista? Koska kyllähän nimenomaan ihastumisesta ja rakkaudessa on kyse siitä että koko ajan kaipaa toisen luo ja haluaa viettää tämän kanssa aikaa, jos tämä osuus puuttuu, seksi on mukavaa ja on ystävyyttä, mutta ei kaipaa toisen seuraa - onko sittenkään kyse rakkaudesta vaiko vain toisen kunnioituksesta, hyvästä seksistä ja ystävyydestä?
Haluat rusinat pullasta panematta tikkua ristiin. Erittäin paska diili potentiaaliselle kumppanille.
Tuohan on juuri se syy, miksi naiset laittavat eroja vireille: mies ei panosta yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämmöinen on niin yleistä, kaiken pitäisi olla täydellistä kuin sadusta, mutta silti yhtään mitään ei jakseta.
Pitäisi olla loistokas työ, 5 kaunista yli-ihmislasta, laatikkoleukakirurgilentäjämies ja palatsi kotina, kropan kuin olympiavaoimistelijalla, mutta plääh kun mitään en jaksa tehdä.
Mulla sama kuin ap:lla ja ole n48. Takana 20 vuoden avioliitto mikä saattoi jättää jotain traumoja, kun ex oli väkivaltainen ja petti. Löydän kyllä tosi helposti ns kunnon miehiä. Ilmeisesti minuun on helppo ihastua ja minua kuvaillaan ihanan iloiseksi naiseksi. Mutta parin kuukauden jälkeen tulee aina se ähky ja ahdistus ja haluan lopettaa tapailun.
Nyt ole löytänyt ikäiseni introvertin miehen. Hän on toivonut erillään asumista. Jes! Hän on oikein kiva kaikin puolin ja huolehtiva, mutta hänkin tarvitsee omaa aikaa. Jospa nyt onnistuisi pitkä suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuo oo meidän introverttien ominaisuus tai "vika". Tarvitaan paljon omaa aikaa ja pinnallinen sosiaalisuus ei kiinnosta. Parisuhteen myötä sitä tulee elämään lisää, ei riitä että käy omien sukulaisten ylioppilasjuhlissa ja muissa tyhjänpäiväisissä kissa ristiäisissä, vaan ne tuplaantuu sit parisuhteessa.
Mulle se toinen rakas ihminen ei sinänsä ole ongelma, vaan juurikin nuo kissanristiäiset. Jostakin syystä mulle on siis valikoitunut ekstrovertteja kumppaneita, joille olisi hirvittävän tärkeää että tapaisimme hänen kavereitaan ja sukulaisiaan (ja olisi halukas tapaamaan usein myös minun piireihini kuuluvia ihmisiä) ja kävisimme tapahtumissa y h d e s s ä. Minä taas viettäisin mielelläni kahdenkeskistä aikaa silloin kun sitä yhteistä aikaa on, sillä tarvitsen myös paljon omaa rauhaa ja yksinoloa.
Kumppaneille on ollut mahdotonta käsittää, että kun näe omiakaan ystäviäni saati sukulaisia juuri koskaan. Ei auta paukuttaa päähän, että voi rakas, kun minä aloin suhteeseen s i n u n kanssasi enkä sinun kavereidesi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama juttu itselläni :D
Alku on kivaa, ja tekisi mieli aloittaa treffailut. Mutta sitten kun homma tasaantuu seurusteluksi, niin alkaa ahdistaa. Ihan ajatustasolla jo ahdistaa ajatus, että pitäisi priorisoida aikaa sille suhteelle, varsinkin kun tähän mennessä suhteissani olen siihen seurusteluun edettyä joutunut suunnittelemaan meille tekemiset, tai sitten vaan istutaan sohvalla katsomassa telkkaria.
Tuntuu, että elämä siinä seurustelussa on vaan yhtä tylsyyttä.
Oletkohan sä sitä luonnetyyppiä, jonka kanssa minä usein päädyn seurustelemaan. :) Heillä olisi hirveä tarve olla koko ajan menossa, tekemässä ja tapaamassa ihmisiä yhdessä, ja ihan vaan mukava yhdessäolo kahdestaan vaikuttaa olevan aivan tylsää ja vastenmielistä. Edellisen heilan kanssa onneksi tuli seinä vastaan jo hyvin äkkiä, kun hän totesi että meidän suhde on pysähtynyt ja arkistunut, kun minä taas vasta odotin että tässä pysähdytään jatkuvalta hulinalta ja aloitetaan toisiimme tutustuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan! Aloin seurustella nykyisen kumppanin kanssa 45 v. ja en jaksa tutustua hänen läheisiin, ystäviin yms. Minulla ei ole mitään heitä vastaan, en vain jaksa.
Minusta tuo on ihan eri asia. Aloittaja ei jaksa edes olla sen kumppaninsa kanssa. Häntä ei "huvita" nähdä. Mutta hei, kyllä hän rakastaa.
Mun ex sanoi joskus suhteen alussa, että hän saattaa vaikka päiväkausiksikin unohtaa kumppanin kokonaan, ja sitten äkkiä muistaa että on parisuhteessa ja pitäisi varmaan ottaa yhteyttä. Kyllä tämä sitten suhteessa näkyikin. Ei siis ollut mikään naistenmies, joka "unohtaa sormuksen kotiin", vaan minä sain olla se joka tuppautuu hänen luokseen tai ehdottaa näkemistä, ja hän jotenkin vain eli omaa elämäänsä ja minun tehtäväni oli roikkua mukana ja sopeutua, jos halusin olla hänen kanssaan. Ei se lopulta ollut millään tavalla vastavuoroinen suhde, vaikka vakuuttikin rakastavansa jne.
Vierailija kirjoitti:
Eli sinulle riittää pelkkä tieto siitä että olet parisuhteessa ilman, että konkreettisesti olisit siinä? Miten olisi vaikkapa kirjeystävä? Eli joku chattityyppi jota ei tarvisi nähdä mutta saisit tunteen että olet parisuhteessa vaikka suhdetta et konkreettisesti haluakaan, ainoastaan tunteen että sellainen sinulla on.
Hah, mä olen usein miettinyt tätä. Jotenkin se parisuhdestatus ja joku itselle osoitettu mielitietty vain helpottaa elämää. Se sammuttaa kokonaan sukupuolisen tutkan, ei tule edes alitajuisesti katseltua vastakkaista sukupuolta sillä silmällä, kun on jo nimellisesti vakiintunut ja varattu jollekulle. Kai se tuo sellaisen olon, että tämä lokero on täytetty, ja resursseja vapautuu muuhun.
T. Ei-Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko välttelevä kiintymystyyli tuttu? Siinä olennaista on juuri tuo, että osa itsestä kaipaa läheisyyttä ja syvempää yhteyttä, mutta toinen osa itsestä ahdistuu juuri siitä ja sitoutuminen usein hankalaa mitä vakavammalle tasolle mennään. Mielestäni moni kertomastasi on kuitenkin ristiriidassa, kun toisaalta valitat että et jaksa säätää tai järjestää mitään mutta yhdessä viestissä kerrot että esim. telkkarin katsominen yhdessä on kuitenkin liian tylsää eikä riitä yhteiseksi tekemiseksi. Eli jaksat järjestää itsellesi tekemistä ja olla aktiviinen, mutta et kumppanin kanssa? Odotatko siis että kumppani järjestäisi aivan kaiken puolestasi esim. tavaroidesi pakkaamisesta lähtien, vai voisiko olla ettei hänen luokseen meneminen vain motivoi tarpeeksi etkä kykyene myöntämään tätä itsellesi? Kerrot että rakastat, mutta samaan aikaan koet yhdessäolon velvollisuudeksi. Terapia voisi todellakin auttaa, jotta pääsisit paremmin jäljille
Mä vähän veikkaan että kyseessä on apn kohdalla adhd, tai ennemminkin lievä autismi. Mun läheisellä on samaa vikaa, ja suhteen alun huuma kantaa ensimmäiset ajat, mutta sitten kun suhde ei tuo enää dopamiiniboostia niin se ei jaksa enää kiinnostaa samalla tavalla. Kuitenkin myös läheiseni tuntee myös todella syvästi ja suree suhteen päättymistä. Omalle itselleen vain ei voi mitään. Veikkaan että useampikssn täällä ei taida vain ymmärtää neuronkirjolaisuutta.
Erosin aika vasta pitkästä suhteesta, johon lähdin pitkän yksinolon jälkeen. Jatkossa aion olla yksin, koska on ollut vähän jopa järkyttävää huomata, millainen pala kurkusta on kadonnut nyt yksin ollessa. Suhteessa ei ollut mitään suuria ongelmia, mutta jotenkin koko ajan sensuroin itseäni ja olemistani ja ohitin omat todelliset toiveeni. Olen kohdannut elämässäni ylipäätään tasan kaksi mieshenkilöä, joiden seurassa olen kyennyt olemaan sellainen kuin olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Rakastan kyllä ihan vilpittömästi ja yritän vastoin omia halujani tehdä myönteisin mielin parisuhdejutuiksi kutsuttuja asioita, koska ymmärrän että jos en YHTÄÄN panosta, parisuhdetta ei ole. "
Se että kutsut sitä panostamiseksi kertoo että se ei ole sinulle luontaista. Suurimalla osalla ihmisistä se tulee ihan luonnostaan eli ei siihen tarvitse panostaa, kunhan vain eletään elämää yhdessä.
Ei se ehkä ihan luontaista muillekaan oo, vaan liittyy myös sukupuolirooleihin..AP: like on täällä huomautettu, miten toimii " mies tyypillisesti" . Naisten odotetaan panostavan ja se , ettei se naisillekaan oo aina niin luontaista, näkyy sit monenlaisena marttyriointina suhteen aikana ja vihana sen päättyessä.
Neuroepätyypillisille aivan normaalia olla olematta sukupuolensa edustaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Rakastan kyllä ihan vilpittömästi ja yritän vastoin omia halujani tehdä myönteisin mielin parisuhdejutuiksi kutsuttuja asioita, koska ymmärrän että jos en YHTÄÄN panosta, parisuhdetta ei ole. "
Se että kutsut sitä panostamiseksi kertoo että se ei ole sinulle luontaista. Suurimalla osalla ihmisistä se tulee ihan luonnostaan eli ei siihen tarvitse panostaa, kunhan vain eletään elämää yhdessä.
Ei se ehkä ihan luontaista muillekaan oo, vaan liittyy myös sukupuolirooleihin..AP: like on täällä huomautettu, miten toimii " mies tyypillisesti" . Naisten odotetaan panostavan ja se , ettei se naisillekaan oo aina niin luontaista, näkyy sit monenlaisena marttyriointina suhteen aikana ja vihana sen päättyessä.
Tietenkään kaikki eivät ole samanlaisia. Tarkoitan vain että aika monella jää ihan luonte
Aloittajan suhde ei ole enää ohastumisvaiheessa vaan on kestänyt jonpitempään
Jonkinmoinen ristiriita sanoa että "haluamme viettää yhdessä lopun ikää" ja "en jaksaisi nähdä". Silmät kiinnikö haluaisit viettää elämän yhdessä, vai valehteletko tuossa rakkaussepustuksessa?