Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kamala ongelma: rakastan ja haluan olla parisuhteessa, mutta en jaksa sen ylläpitoa
06.06.2025 |
Olen siis ihan aikuinen ihminen, 45+ ja ongelma on koskenut kaikkia suhteitani aina. Takana on pari pitkää 10 vuoden avoliittoa ja jokunen lyhyempi max. vuoden mittainen suhde. En harrasta yhdenyönjuttuja, vaan tykkään siis olla kyllä mieluummin parisuhteessa, mutta viihdyn tosi hyvin yksinkin.
Aina sama kaava: ihan alussa ihastuneena jaksan nähdä useammin, esim. useamman kerran viikossa ja panostaa suhteeseen jonkin aikaa, jolloin erehdyn kuvittelemaan että tässä on nyt sitten se oikea kun ei yhtään ahdista.
Mutta se tulee aina, ihan joka kerta se sama ongelma esiin, että pystyn kyllä siirtymään ihastumisesta ja rakastumisesta rakastamiseen jne. eli tunnepuoli pelaa mutta en vaan jaksa yhtään mitään sellaista mitä parisuhteen konkreettinen ylläpitäminen vaatisi: että nähtäisiin edes vaikka kerran viikossa, että yövyttäisiin toistemme luona, että tutustuttaisiin toisen läheisiin ym. mitä kaikkea.
Minua ei vaan huvita mikään noista alun (muutaman kuukauden) jälkeen. Pakotan toki itseni siihen kaikkeen koska en halua menettääkään kumppaniani, mutta oikeasti minua ei vaan millään huvittaisi.
Siis ihan kamalaa, että rakastan ja välitän, mutta en jaksaisi tai jotenkin ei huvittaisi nähdä vaikka asumme samassa kaupungissa.
Mikä hitto minua vaivaa ja onko täällä muita samasta ongelmasta kärsiviä? Miten olette ratkaisseet tilanteen?
Olen kyllä nykyiselle kumppanilleni puhunut asiasta, se helpottaa että hän tietää tämän ongelmani. Mutta eihän tällainen ole mistään kotoisin, joten muita ajatuksia kaipailen...
Kommentit (225)
Ap jatkaa vielä, että osa on selvästi tulkinnut jonkun muun vastaukset minun vastauksiksi, joten kommentointi on vaikeaa. Minusta on esimerkiksi ihan kiva katsella tuon kumppanini kanssa telkkaria yhdessä, enkä kaipaa hänestä mitään seremoniamestaria itselleni. Arkinen, tavallinen yhdessä oleminen on siis sinänsä tosi jees. <3
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Arkinen, tavallinen yhdessä oleminen on siis sinänsä tosi jees"
No sekin on ihan suhteeseen panostamista että on sen kumppanin kanssa arkea elämässä. Ehkä koet liikaa paineita tehdä jotain erityistä ja sinun pitäisi vain elää sitä arkea ja miettiä vähemmän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Rakastan kyllä ihan vilpittömästi ja yritän vastoin omia halujani tehdä myönteisin mielin parisuhdejutuiksi kutsuttuja asioita, koska ymmärrän että jos en YHTÄÄN panosta, parisuhdetta ei ole. "
Se että kutsut sitä panostamiseksi kertoo että se ei ole sinulle luontaista. Suurimalla osalla ihmisistä se tulee ihan luonnostaan eli ei siihen tarvitse panostaa, kunhan vain eletään elämää yhdessä.
Ei se ehkä ihan luontaista muillekaan oo, vaan liittyy myös sukupuolirooleihin..AP: like on täällä huomautettu, miten toimii " mies tyypillisesti" . Naisten odotetaan panostavan ja se , ettei se naisillekaan oo aina niin luontaista, näkyy sit monenlaisena marttyriointina suhteen aikana ja vihana sen päättyessä.
Tietenkään kaikki eivät ole samanlaisia. Tarkoitan vain että aika monella jää ihan luonte
Jumppa tai sählyvuoro ehkä, mutta ei harrastus, johon oikeasti panostaa ja joka on intohimo. Mut AP onkin ADHD ja itse myös oon ja olen huomannut, et neurotyypillisille harrastukset ei niin usein oo niin tärkeitä, kuin meikäläiselle
Suhde vaatii usein eniten sitä heittäytymistä. Että antaa mennä vaan eikä mieti liikaa.
Ap:n pää tuntuu olevan tukossa liiasta suhteen miettimisestä ja sen tunnustelusta mikä milloinkin tuntuu hyvältä ja mikä ei. Kun kuulostelee joka risahdusta niin niitä ääniä kyllä alkaa kuulua.
Suhdetta pitää elää 99% ja analysoida vain 1%.
"Jumppa tai sählyvuoro ehkä, mutta ei harrastus, johon oikeasti panostaa ja joka on intohimo. "
Miksi sitä ei voisi laittaa hetkeksi vähän vähemmälle? Jos se oikeasti on isompi intohimo kuin intohimo toista ihmistä kohtaan niin silloin kannattaa jättää ne rakkausasiat muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ok, voi olla että meni sekaisin kaksi eri vastaajaa. Jos telkkarin katsominen ei kerran ole liian tylsää, niin eikö silloin parasta olisi olla suhteessa jossa kummallakaan ei ole muita odotuksia? Tuollaisia hieman tylsämielisiä miehiähän on Suomessa pilvin pimein: ei jakseta viedä treffeille, sukulointi on turhaa pakkopullaa, liika yhdessäolo ja puhuminen on ärsyttävää, kaikki panostaminen vaivalloista, matkustaminen jo nähty jne. Sinähän olisit ihan unelmanainen monelle perusmiehelle, jotka nimenomaan haluavat vaan jonkun kivan naisen jonka kanssa hengailla kotona ilman paineita siitä että pitäisi tehdä mitään erityistä tai kehittää itseään. Vai mikä ongelma tässä yhtälössä sitten olisi? Nautitko kuitenkin salaa siitä, että sinua hieman jahdataan suhteessa vai teetkö vastoin tahtoasi näitä tylsiä asioita? Mitä tapahtuisi jos kertoisit ihan suoraan, että en halua erota mutta en suoraan sanottuna jaksaisi käydä missään tai tehdä mitään? Tuollainen suhde on paljon helpompi löytää, kuin mies joka tykkäisi touhuta naisen kanssa kaikenlaista yhdessä. Välttelevästi kiintyneet vaan usein vetävät puoleensa helposti tunteellisia ja ripustautuvia ristiriitaisesti kiintyneitä, jotka hakevat turvaa siitä yhdessäolosta. Toinen siis hakee turvaa etääntymällä ja toinen tarvitsemalla jatkuvaa vahvistusta. Molemmat kuorensa alla pelkäävät hylätyksi tuloa, eikä yksinolokaan siksi kelpaa vaikka ulkopuolisen näkökulmasta ratkaisisi ongelman.
Vierailija kirjoitti:
"Arkinen, tavallinen yhdessä oleminen on siis sinänsä tosi jees"
No sekin on ihan suhteeseen panostamista että on sen kumppanin kanssa arkea elämässä. Ehkä koet liikaa paineita tehdä jotain erityistä ja sinun pitäisi vain elää sitä arkea ja miettiä vähemmän?
Ei mulla siis sinänsä ole eikä kukaan luo paineita millekään erityiselle tekemiselle. Minua siis kuormittaa ihan vaan se että pitäisi ylipäätään nähdä, että se on ikään kuin oletusasetus että kun on vapaapäivä, se vietetään yhdessä. Mennään johonkin yhdessä. Yövytään yhdessä. Tavataan niitä sukulaisia. Tai mitä nyt vaan.
Vapaapäivänäni haluaisin vain olla. Olla hiljaa, olla näkemättä ketään. Tehdä ihan omia juttujani.
Eikä se siis sulje pois sitä ettenkö ihan tosissani rakastaisi ja välittäisi toisesta.
Adhd:ni voi tähän tosiaan jotenkin vaikuttaa.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Rakastan kyllä ihan vilpittömästi ja yritän vastoin omia halujani tehdä myönteisin mielin parisuhdejutuiksi kutsuttuja asioita, koska ymmärrän että jos en YHTÄÄN panosta, parisuhdetta ei ole. "
Se että kutsut sitä panostamiseksi kertoo että se ei ole sinulle luontaista. Suurimalla osalla ihmisistä se tulee ihan luonnostaan eli ei siihen tarvitse panostaa, kunhan vain eletään elämää yhdessä.
Ei se ehkä ihan luontaista muillekaan oo, vaan liittyy myös sukupuolirooleihin..AP: like on täällä huomautettu, miten toimii " mies tyypillisesti" . Naisten odotetaan panostavan ja se , ettei se naisillekaan oo aina niin luontaista, näkyy sit monenlaisena marttyriointina suhteen aikana ja vihana sen päättyessä.
Tietenkään kaikki eivät ole samanlaisia.
Tämä! Neurotyypillisethän ovat sellaisia, että motivoitunut lähtemään kerta toisensa jälkeen jumppaan, kun se on ihan kivaa ja hyväksi kunnolle. ADHD:lle tuo ei riitä, motivaatio harrastamiseen lopahtaa nopeasti ilman intohimoa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin, hyvin vaikea ymmärtää. Rakastat mutta et halua edes nähdä, saati tehdä jotain yhdessä? Siis miten sä ajattelet että parisuhde tuossa tilanteessa toimisi? Ollaan yhdessä mutta ei vaan edes nähdä koskaan? Mikä ihmeen parisuhde se sellainen on, muuta kuin paperilla?
Niin, sitähän tässä yritän selvitellä, että mikä minua vaivaa. Rakastan, mutta en jaksa/viitsi/kiinnosta kauheasti nähdä. Tottakai tajuan ettei parisuhde tällaisella mielenmaisemalla voi ylläpysyä ja siksi yritänkin tsempata vastoin omaa tahtoani.
Tämä oli koko aloitukseni pointti, että tiedän itsekin ettei tässä ole tolkkua. Silti ihan vilpittömästi voin sanoa rakastavani ja haluavani olla yhdessä. En vaan jaksa yhtään panostaa alun jälkeen.
ap.
Sulle taitaa olla toi "rakastaminen" vähän vieras asia. Tai siis ainakin mulle se asiana on vähän eri kuin luen tekstistäsi sinun merkityksesi sanalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Jumppa tai sählyvuoro ehkä, mutta ei harrastus, johon oikeasti panostaa ja joka on intohimo. "
Miksi sitä ei voisi laittaa hetkeksi vähän vähemmälle? Jos se oikeasti on isompi intohimo kuin intohimo toista ihmistä kohtaan niin silloin kannattaa jättää ne rakkausasiat muille.
No jos on tavoitteellinen ja hyvä siinä mitä harrastaa, vähemmälle jättäminen tarkoittaa, ettei kehity ja voi pysyvästi menettää mahdollisuuden kuulua harrastuksensa kärkeen.
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa vielä, että osa on selvästi tulkinnut jonkun muun vastaukset minun vastauksiksi, joten kommentointi on vaikeaa. Minusta on esimerkiksi ihan kiva katsella tuon kumppanini kanssa telkkaria yhdessä, enkä kaipaa hänestä mitään seremoniamestaria itselleni. Arkinen, tavallinen yhdessä oleminen on siis sinänsä tosi jees. <3
ap.
Mikä se ongelma siis on? Eikö tuo arkinen tavallinen yhdessäolo riitä kumppanillesi? Oletko edes keskustellut hänen kanssaan tästä suoraan? Kaikkien suhteiden ei tarvitse olla samanlaisia. Sinun ei tarvitse käydä missään sukuloimassa, jos et halua etkä jaksa. Kumppani todennäköisesti myös ymmärtää tuon paremmin, jos kerrot että asia ei johdu hänestä. Mutta hän ei osaa lukea ajatuksiasi ja kuulostaa nyt vähän siltä, että yrität suorittaa suhdetta. Analysoit niitä asioita, mitä sinun jonkun toisen mielestä kuuluisi haluta tehdä, sen sijaan että vaan kommunikoisit aidot tarpeesi kumppanille. Sitten hän joko hyväksyy ne tai ei hyväksy, mutta joka tapauksessa totuus on ainut järkevä vaihtoehto. Muuten katkeroidut tai alat passiivisaggressiiviseksi, eroat ja aloitat taas saman alusta jonkun uuden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin, hyvin vaikea ymmärtää. Rakastat mutta et halua edes nähdä, saati tehdä jotain yhdessä? Siis miten sä ajattelet että parisuhde tuossa tilanteessa toimisi? Ollaan yhdessä mutta ei vaan edes nähdä koskaan? Mikä ihmeen parisuhde se sellainen on, muuta kuin paperilla?
Niin, sitähän tässä yritän selvitellä, että mikä minua vaivaa. Rakastan, mutta en jaksa/viitsi/kiinnosta kauheasti nähdä. Tottakai tajuan ettei parisuhde tällaisella mielenmaisemalla voi ylläpysyä ja siksi yritänkin tsempata vastoin omaa tahtoani.
Tämä oli koko aloitukseni pointti, että tiedän itsekin ettei tässä ole tolkkua. Silti ihan vilpittömästi voin sanoa rakastavani ja haluavani olla yhdessä. En vaan jaksa yhtään panostaa alun jälkeen.
ap.
Sulle taitaa olla toi "rakastaminen" vähän vieras asia. Tai siis ainakin mulle se asiana on vähän eri kuin luen tekstistäsi sinun merkityksesi sanalle.
Mulle rakastaminen tarkoittaa sitä, että hyväksymme toisemme sellaisina kuin olemme. Näemme itsemme ja toisemme ihanat piirteet ja tunnustamme itsellemme ja toisillemme myös virheemme, emme siis katsele toisiamme vaaleanpunaisten lasien läpi. Silti elämme yhteisessä hattarassa tai kuplassa, miten sen haluaa ilmaista. Haluamme toisiamme fyysisesti ja haluamme toisillemme emotionaalisesti pelkkää hyvää. Olemme toistemme parhaat ystävät, seksi on parasta ikinä, koska meillä on syvä tunneyhteys. Selvitämme erimielisyytemme rakentavasti, emme ikinä repien koska kunnioitamme toisiamme ja haluamme viettää yhdessä lopun ikää.
Sitä minulle merkitsee rakkaus. Tämä ihminen.
Silti en jaksaisi nähdä enkä panostaa. Hirveä ristiriita.
ap.
Vierailija kirjoitti:
Nainen olen, kumppanini on mies. Monesti tuntuu kyllä että osamme ovat ns. perinteiseen tai sellaiseksi koettuun malliin nähden toisinpäin.
Rakastan kyllä ihan vilpittömästi ja yritän vastoin omia halujani tehdä myönteisin mielin parisuhdejutuiksi kutsuttuja asioita, koska ymmärrän että jos en YHTÄÄN panosta, parisuhdetta ei ole.
ap.
Miten mies panostaa suhteeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa vielä, että osa on selvästi tulkinnut jonkun muun vastaukset minun vastauksiksi, joten kommentointi on vaikeaa. Minusta on esimerkiksi ihan kiva katsella tuon kumppanini kanssa telkkaria yhdessä, enkä kaipaa hänestä mitään seremoniamestaria itselleni. Arkinen, tavallinen yhdessä oleminen on siis sinänsä tosi jees. <3
ap.
Mikä se ongelma siis on? Eikö tuo arkinen tavallinen yhdessäolo riitä kumppanillesi? Oletko edes keskustellut hänen kanssaan tästä suoraan? Kaikkien suhteiden ei tarvitse olla samanlaisia. Sinun ei tarvitse käydä missään sukuloimassa, jos et halua etkä jaksa. Kumppani todennäköisesti myös ymmärtää tuon paremmin, jos kerrot että asia ei johdu hänestä. Mutta hän ei osaa lukea ajatuksiasi ja kuulostaa nyt vähän siltä, että yrität suorittaa suhdetta. Analysoit niitä asioita, mitä sinun jonkun toisen mielestä kuulu
Kyllä me kommunikoimme, se varmasti selviää jos ketjua lukee ajatuksella.
ap.
Ap voisitko tarkentaa mitä mielestäsi rakastaminen tarkoittaa? Tai miten itse koet rakkautta?
Vastasin jo, mutta vastataan nyt uudelleen:
Mulle rakastaminen tarkoittaa sitä, että hyväksymme toisemme sellaisina kuin olemme. Näemme itsemme ja toisemme ihanat piirteet ja tunnustamme itsellemme ja toisillemme myös virheemme, emme siis katsele toisiamme vaaleanpunaisten lasien läpi. Silti elämme yhteisessä hattarassa tai kuplassa, miten sen haluaa ilmaista. Haluamme toisiamme fyysisesti ja haluamme toisillemme emotionaalisesti pelkkää hyvää. Olemme toistemme parhaat ystävät, seksi on parasta ikinä, koska meillä on syvä tunneyhteys. Selvitämme erimielisyytemme rakentavasti, emme ikinä repien koska kunnioitamme toisiamme ja haluamme viettää yhdessä lopun ikää.
Sitä minulle merkitsee rakkaus. Tämä ihminen.
Silti en jaksaisi nähdä enkä panostaa. Hirveä ristiriita.
ap.
Mikä se kamala ongelma siis on? Rakastat kumppania ja kommunikoitte, ettekä halua erota. Kaipaatko siis ulkopuolisten hyväksyntää epätyypilliselle kuviolle vai mikä tuosta tilanteesta sitten tekee ongelmallisen? Tähän haluaisin vastauksen. Se ei ole vielä mikään kamala ongelma, jos muut eivät ymmärrä teitä. Riittää että itse ymmärrät.
Oho... aika hieno teksti rakastamisesta AP... Ehkä se on se sun ADHD sitten mikä tuossa vaikuttaa?
Vierailija kirjoitti:
Mikä se kamala ongelma siis on? Rakastat kumppania ja kommunikoitte, ettekä halua erota. Kaipaatko siis ulkopuolisten hyväksyntää epätyypilliselle kuviolle vai mikä tuosta tilanteesta sitten tekee ongelmallisen? Tähän haluaisin vastauksen. Se ei ole vielä mikään kamala ongelma, jos muut eivät ymmärrä teitä. Riittää että itse ymmärrät.
Varmaan se ongelma on se minkä olen tuonut esiin: en jaksaisi nähdä. En jaksa pakata kamppeitani yökylää varten, en jaksaisi sitäkään että hän tulee luokseni. Minulle riittäisi että nähtäisiin maksimissaan kerran viikossa ilman mitään sen kummempia. En jaksa sitä intensiteettiä mikä parisuhteen ylläpitämiseen kuuluu. Haluaisin viettää vapaapäiväni itsekseni.
Mies on tosi ymmärtäväinen ja ihana ja kärsivällinen. Mutta hän haluaisi nähdä useammin kuin minä, haluaisi että teemme asioita enemmän yhdessä, ylipäätään on enemmän sellainen ihan keskivertotyyppi ja ymmärrän että minä itse olen tässä se haastava tapaus. Toistaiseksi olemme selvinneet rakkaudella ja puhumalla. Mutta tämä on vaikeaa.
ap.
Alue: Aihe vapaa
Kuka tuollaista möllötystä jaksaakaan jos se toinen odottaa että sinä päätät ja keksit kaiken? Hanki aloitteellisempi kumppani jolla on omiakin ideoita.