Huonomman mummon , kai tämä kateus on?

Kyllä tulisi anopille paha mieli, jos tietäisi kuinka vähän anoppilassa tosi asiassa käytäisiin, jos minä en edes silloin tällöin ehdottaisi miehelleni asiaa. Uskon, että monen suhteen taustalla on oikeasti tällainen kuvio. Siinä on mummon tietysti helpompi syyttää miniää kuin miettiä, miksi poika ei pidä yhteydenottoa äitiinsä niin tärkeänä. Mielestäni olisi kohtuutonta ja epäreilua olettaa, että ollakseni jotain muuta kuin paha miniä, minun tulisi järjestää mieheni suvulle samanlaista koko suvun yhdessäoloa, mitä vanhempani järjestävät omille lapsilleen ja heidän puolisoilleen. Miksi appivanhemmat eivät järjestä itse? Miksi on miniä vastuulla järjestää yhteydenpito miehen sukuun? Eivätkö juuri tällaiset toimintatavat johda siihen, että miehet ja lapsenlapset integroituvat vaimojensa sukuun tiiviimmin, sillä miehiä ei kasvateta pitämään yhteyttä omaan sukuunsa.

Koirat viemme heille hoitoon, sillä omilla vanhemmillani on kissa ja appivanhemmat tykkäävät koiristamme puolestaan kovasti. 

Niin ja omat kälyni viettävät meidän sukumme kanssa huomattavasti enemmän aikaa kuin mitä veljeni viettävät omien appivanhempiensa kanssa. Juuri siitä syystä, että vanhempani aktiivisesti järjestävät tällaista yhteistä aikaa. 

Kuka tuollaisen jaksaisi mukaan reissulle ottaa?

Vierailija kirjoitti:

Kuka tuollaisen jaksaisi mukaan reissulle ottaa?

Nyt katso peiliin. Selkeä siilipuolustus omaa anoppiasi kohtaan.  Miksi huono ihminen kelpaa koiran hoitajaksi?

Tätä asiaa jokainen tarkastelee omasta näkökulmastaan, en pidä anopistani ja välttelen tapaamista, onhan siitä joskus hyötyä kun voi koirat/kissan/hamsterit viedä hoitoon.  Hoitakoon poika kiitoksen sanomisen, en mie jaksa.

Todennäköisesti sinun miniäsi on se, joka perheessä suunnittelee ja toteuttaa lomamatkoja ja tekee niistä sitten omannäköisiään. Poikasi voisi varmaan itse joskus suunnitella ja toteuttaa loman niin, että sinäkin pääset mukaan. Tai sitten itsekin voit olla aktiivinen sen suhteen, ja ilmaista asian niin että haluat heidän kanssaan lomalle ja voit vaikka tarjoutua maksumieheksi. 

Ei verisukulaisuus ole millään tavoin velvoittava lämpimään tunnesiteeseen. Kyllä vanhempi-lapsi -suhde on ihan kahden kauppa. Lapset on vain lainaa, ja kun aikuistuvat, lentävät pesästä, pariutuvat ja perustavat oman perheen.

Siinä kohtaa astuu esiin se suhteen laatu ja lujuus omiin vanhempiin: kuinka isoa osaa he näyttelee tai heidän haluaa näyttelevän elämässään. Tottakai lapselle on se oma puoliso ja oma mahdollinen perhe ykkösenä, omat vanhemmat vasta sen jälkeen.

Järkyttävää tuollaiset ripustautuvat äidit, jotka roikkuu aikuisissa pojissaan ja mustasukkaisina kilpailevat sen miniän kanssa, kumpi on miehelle rakkaampi 🤦 No se pojan vaimo tietenkin, hänet poika on valinnut, ei äitiään...

Nyt Ap ryhdistäydy! Seuraavan kerran kieltäydyt siitä koiran hoidosta ja sanot, ettei nyt (valitettavasti) sovi, kun sinulla on silloin muuta menoa, ja katso, mitä tapahtuu. 

Tuo koiran hoitokaan ei ole selvästi sinulle mieluista, vaan osa jotain ihmeellistä marttyyriuhriutujan pisteiden keruuta, jolla saa kerättyä lisää katkeruutta, kun miettii siellä, kuinka sinua käytetään vaan hyväksi, kun koiranhoidolla mahdollistat taas tuon reissun, josta jäit jälleen rannalleruikuttaamaan...

Vierailija kirjoitti:

Ei verisukulaisuus ole millään tavoin velvoittava lämpimään tunnesiteeseen. Kyllä vanhempi-lapsi -suhde on ihan kahden kauppa. Lapset on vain lainaa, ja kun aikuistuvat, lentävät pesästä, pariutuvat ja perustavat oman perheen.

Siinä kohtaa astuu esiin se suhteen laatu ja lujuus omiin vanhempiin: kuinka isoa osaa he näyttelee tai heidän haluaa näyttelevän elämässään. Tottakai lapselle on se oma puoliso ja oma mahdollinen perhe ykkösenä, omat vanhemmat vasta sen jälkeen.

Järkyttävää tuollaiset ripustautuvat äidit, jotka roikkuu aikuisissa pojissaan ja mustasukkaisina kilpailevat sen miniän kanssa, kumpi on miehelle rakkaampi 🤦 No se pojan vaimo tietenkin, hänet poika on valinnut, ei äitiään...

Nyt Ap ryhdistäydy! Seuraavan kerran kieltäydyt siitä koiran hoidosta ja sanot, ettei nyt (valitettavasti) sovi, kun sinulla on silloin muuta menoa, ja katso, mitä tapahtuu. 

Tuo koiran hoitokaan ei ole selvästi

Kiinteä äiti/tytär-symbioosi ei ole järkyttävää ripustautumista?

Miksi olisi järkyttävää? Ei symbioosi ole järkyttävää, vaan siihen mahdollisesti liittyvä valtataistelu. Tätä harvemmin esiintyy anoppi-vävy-suhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei näytä arvostavan äitejään, isiään, sukulaisia jotka hoitavat perheiden matkojen ajan perheiden lemmikit.  Hirveetä syyllistämista vaan.  Paljonko joku koirahoitola ottaa maksua, sukulaiset tekevät sen auttaakseen.  Täällä tuli esimerkkiä mitä saa kiitokseksi, luonneanalyysejä ym.  Ei kiitos, en ota edes kenenkään torakka-akvaariota kun olen näitä katsellut.   

Lisävaatimuksia vielä, hoitaisivat nämä mummot lapsia enemmän eläinten lisäksi, vähän olisivat siedettävämpiä.

Ihmeellista mummovihaa tässä ketjussa. Ja todella harva puhuu isoisistä. Ja silloinkin aika neutraalisti. Mistä tällainen viha tulee?

Vierailija kirjoitti:

Tyttären äiti on usein läheisempi lapsenlapsille ja lapsen perheelle kuin pojan, asiaa on tutkittukin. Mutta silt minusta kuulostaa, että poikasi anoppi on aika poikkeuksellisessa asemassa, kun matkustaa yhdessä perheen kanssa eikä se välttämättä ole ihan mukavaa poikasi näkökulmasta? Poikkeuksellisen tiivis suhde äidin ja tyttären välillä, ei mitenkään tavallinen eikä minusta siksi kannata ottaa siitä paineita, että pitäisi olla samanlaista ollakseen hyvää. 

Olen itsekin samanlainen koiranhoitaja, mutta en edes haluaisi mukaan matkoille. Onko elämäsi muuten tyydyttävää ja kivaa? Voisitko sanoa, että olisi kiva, jos joskus tekisitte jotain minunkin kanssani, vaikka käytäisiin yhdessä ravintolassa syömässä (tai mitä nyt haluaisitkin), niin että he ymmärtävät olla sinua kohtaan huomioivampia. Minusta kuulostaa, että olet vähän turhan kiltti ja voit jäädä siksi jalkoihin, ihan vain siksi, että nuoret ovat ajattelemattomia e

Mä haluan olla enemmän niinkuin sinä, joka kirjoitit tämän. Sen sijaan olen melkoinen muku. Yritän muuttua, kiitos kommentistasi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi olisi järkyttävää? Ei symbioosi ole järkyttävää, vaan siihen mahdollisesti liittyvä valtataistelu. Tätä harvemmin esiintyy anoppi-vävy-suhteissa.

Kummasti pidät luonnollisena jos äiti roikkuu tyttäressään ollen aina tyttären perheen porukoissa  mutta arvostelet toista äitiä riippuvaiseksi jos äiti mielellään  viettäisi aikaa poikansa perheen kanssa myös? Eikä vain silloin kun apua tarvitaan.

Voitko avata ajatuksiasi, miksi näin sukupuolittunut ajatusmalli?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tulisi anopille paha mieli, jos tietäisi kuinka vähän anoppilassa tosi asiassa käytäisiin, jos minä en edes silloin tällöin ehdottaisi miehelleni asiaa. Uskon, että monen suhteen taustalla on oikeasti tällainen kuvio. Siinä on mummon tietysti helpompi syyttää miniää kuin miettiä, miksi poika ei pidä yhteydenottoa äitiinsä niin tärkeänä. Mielestäni olisi kohtuutonta ja epäreilua olettaa, että ollakseni jotain muuta kuin paha miniä, minun tulisi järjestää mieheni suvulle samanlaista koko suvun yhdessäoloa, mitä vanhempani järjestävät omille lapsilleen ja heidän puolisoilleen. Miksi appivanhemmat eivät järjestä itse? Miksi on miniä vastuulla järjestää yhteydenpito miehen sukuun? Eivätkö juuri tällaiset toimintatavat johda siihen, että miehet ja lapsenlapset integroituvat vaimojensa sukuun tiiviimmin, sillä miehiä ei kasvateta pitämään yhteyttä omaan sukuunsa.

Koirat viemme heille hoitoon, sillä omilla vanhemmillani o

On kyllä harvinaisen totta, että nainen usein fasilitoi myös miehen sosiaalisia suhteita, vanhemmat ja perheet mukaan lukien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummot, kasvattakaa itseänne mukaviksi ihmisiksi.  Ei teitä kukaan raakileina kestä.

 

Noo, kyllä raskaitakin persoonia jonkin verran nähdään jos he ei ole mitään aivan anteeksiantamatonta tehneet. Kukaan ei voi valita vanhempiaan (tai lapsiaan), mutta monesti on kiintymystä ja halutaan nähdä vaikka sen kerran vuodessa. Apkin varmasti on pojalleen tärkeä, mutta ei koe saavansa mitä haluaa suhteesta poikaansa.

 

Itselläni tulee näistä useista viesteistä mieleen, että kokeeko ap omassa mielessään, että tämä on joku valtataistelu, joka pitää voittaa. Kun kysymykset ja ehdotukset ei tunnu kiinnostavan, eikä ilmeisesti se lomanviettokaan. Myöskään ehdotukseen yhteisistä mukavista muistoista ap ei reagoi, vaan peilaa kaikkia siihen, mitä kuvittelee miniän äidin saavan.

 

Tuntuu ettei ap ole tunnepuolella kiinn

En ole ap eikä minulla edes ole lapsia, mutta ihmettelen miten uskomattomia psykoanalyyttisia ylitulkintoja täällä aina tehdään tuntemattomien ihmisten kirjoituksista.

Se, että joskus on kateellinen jostain, ja tarkastelee jotain asetelmaa joka on selkeästi kallellaan toiseen suuntaan nimenomaan siltä kantilta että se ON epäreilu, ei tarkoita että näkee ihmissuhteet jotenkin epänormaalisti "kilpailuna".

Harva oikeasti pystyy sellaiseen äärettömään itsetutkisteluun, mitä täällä kirjoittajilta odotetaan! Jos autan mahdollisuuksien mukaan muita, mutta en saa vastavuoroisesti ikinä apua, normaali inhimillinen reaktio ei ole alkaa tyynesti pohtia, miten voisin muuttaa omia prioriteettejani niin etten edes kaipaa apua vaan jatkan antamista hyvillä mielin. Jos jään aina täysin huomiotta kun toisen kanssa vietetään aikaa ja järjestetään matkoja ja kutsutaan yhteisiin menoihin, inhimillinen reaktio ei ole pohtia, miten voisin tehdä itsestäni vieläkin paremman ihmisen. Tavallinen AV-mamma ei ole mikään Bodhisattva.

En tiedä millainen ihminen ap on livenä (kukaan täällä ei taida tietää), mutta ihan normaalit mukavatkin ihmiset jäävät usein sivuun ilman omaa syytään. Hassua kyllä, jos kyse olisi kaveriporukasta tai miesystävästä, useimpien kirjoittajien reaktio olisi "jätä se sika". Tietysti pojan perheen kanssa asia on täysin eri, mutta on outoa ettei kenellekään tule mieleen, että ihan tavallisia ihmisten välisiä suhteita nämäkin ovat, ja ihan samalla tavalla perheiden sisälläkin jotkut jäävät ikuiseen antajan asemaan, jolta pyydetään kyllä kun tarvitaan, mutta jolle muille ei ikinä tule mieleen antaa mitään.

Kiitos, vihdoinkin asiaa viestissä 152!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olisi järkyttävää? Ei symbioosi ole järkyttävää, vaan siihen mahdollisesti liittyvä valtataistelu. Tätä harvemmin esiintyy anoppi-vävy-suhteissa.

 

 

Kummasti pidät luonnollisena jos äiti roikkuu tyttäressään ollen aina tyttären perheen porukoissa  mutta arvostelet toista äitiä riippuvaiseksi jos äiti mielellään  viettäisi aikaa poikansa perheen kanssa myös? Eikä vain silloin kun apua tarvitaan.

Voitko avata ajatuksiasi, miksi näin sukupuolittunut ajatusmalli?

Ei tässä kukaan ole sanonut, että miehen äiti ei saisi olla läheinen ja mukana. Päin vastoin, tässä on aloittajaa kehotettu lähentymään poikaansa ja tämän perhettä. Aktiivisesti, ja itse. Ei vain taustalla mököttäen. 

 

Eli miehen äiti voi suunnitella ja järjestää matkoja, toki yhdessä sopien, koko porukalle. Ei tarvitse olla kallista, eli vaikka luontoretki kansallispuistoon. Mutta ota aloite omiin käsiin. Äläkä odota, että miniä on se, jonka tehtävä on hoitaa homma, vaan hoida se poikasi kanssa. Toki miniää kunnioittaen. 

Poikani ja minäni ja lapsensa saavat elää juuri sellaista elämää kuin haluavat. Minä saan myös elää haluamaani elämää eikä minun tarvitse olla koira-, kissa- tai lapsenvahtina, vaikka se miten olisi pojan perheelle mieluisaa.

Ongelma tulee juuri tästä: en ole ripustautuva äiti tai isoäiti, en urki, kysele tai tunkeudu perheen seuraan, en järjestä yhteistä tekemistä enkä ehdottele, että tulkaa mökille. Elän ikiomaa elämääni ymmärtäen lopun olevan alkua lähempänä, joten ihan turha heittäytyä lapaseksi ja tehdä lapsensa perheestä omaa elämää tärkeämpi.

Kuollessaan saa mukaan muistonsa jos niitäkään. Mieluummin elän täysillä nyt, kun terveys sen vielä sallii enkä kuvittele, että isoäitinä tehtäväni on olla jonkinlainen rahoitus- ja hoiva-automaatti. Lapsia tuli aikanaan hoidettua riittävän monta vuotta, ei kiinnosta enää.

Ja kun tämän olen kirjoittanut, kommentteihin tulee takuuvarmasti luonnehdintoja uhriutuvasta ja itsekkäästä mummosta, joka kiusaa lastaan ja esittää marttyyriä. Entä jos olen onnellinen juuri näin, ilman hoitovastuuta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olisi järkyttävää? Ei symbioosi ole järkyttävää, vaan siihen mahdollisesti liittyvä valtataistelu. Tätä harvemmin esiintyy anoppi-vävy-suhteissa.

 

 

Kummasti pidät luonnollisena jos äiti roikkuu tyttäressään ollen aina tyttären perheen porukoissa  mutta arvostelet toista äitiä riippuvaiseksi jos äiti mielellään  viettäisi aikaa poikansa perheen kanssa myös? Eikä vain silloin kun apua tarvitaan.

Voitko avata ajatuksiasi, miksi näin sukupuolittunut ajatusmalli?

Ei tässä kukaan ole sanonut, että miehen äiti ei saisi olla läheinen ja mukana. Päin vastoin, tässä on aloittajaa kehotettu lähentymään poikaansa ja tämän perhettä. Aktiivisesti, ja itse. Ei vain taustalla mököttäen. 

 

Eli miehen äiti voi suunnitell

Voinko tai voiko poika  velvoittaa miniän ja lapset mukaan kuten poika on vaimonsa ja tämän äidin mukana matkoilla ja lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olisi järkyttävää? Ei symbioosi ole järkyttävää, vaan siihen mahdollisesti liittyvä valtataistelu. Tätä harvemmin esiintyy anoppi-vävy-suhteissa.

 

 

Kummasti pidät luonnollisena jos äiti roikkuu tyttäressään ollen aina tyttären perheen porukoissa  mutta arvostelet toista äitiä riippuvaiseksi jos äiti mielellään  viettäisi aikaa poikansa perheen kanssa myös? Eikä vain silloin kun apua tarvitaan.

Voitko avata ajatuksiasi, miksi näin sukupuolittunut ajatusmalli?

Äiti-tytär -suhde on usein molemmin puolista riippuvuutta, joka on siten tasapainoisempaa. Äiti-poika -suhteessa harvemmin se poika roikkuu äidissään, etenkään jos hänellä on oma puoliso, ettei kyse ole jostain peräkamaripojasta.

Poika sitten usein ei raski/kehtaa sanoa äidilleen suoraan, että äidin omistautuva riippuminen menee yli, jolloin asiaan puuttuminen luisuu helposti vaimon vastuulle, jolloin siitä miniästä tulee se "pahis".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olisi järkyttävää? Ei symbioosi ole järkyttävää, vaan siihen mahdollisesti liittyvä valtataistelu. Tätä harvemmin esiintyy anoppi-vävy-suhteissa.

 

 

Kummasti pidät luonnollisena jos äiti roikkuu tyttäressään ollen aina tyttären perheen porukoissa  mutta arvostelet toista äitiä riippuvaiseksi jos äiti mielellään  viettäisi aikaa poikansa perheen kanssa myös? Eikä vain silloin kun apua tarvitaan.

Voitko avata ajatuksiasi, miksi näin sukupuolittunut ajatusmalli?

Äiti-tytär -suhde on usein molemmin puolista riippuvuutta, joka on siten tasapainoisempaa. Äiti-poika -suhteessa harvemmin se poika roikkuu äidissään, etenkään jos hänellä on oma puoliso, ettei kyse ole jostain peräkamaripojasta.

Poika sitten usein ei raski/kehtaa sanoa äi

Aloituksessa kuitenkin poika tarvitsee äitiä päästäkseen lomalle vaimonsa ja anoppinsa kanssa.

Saitko jutun käännettyä niin että koirien hoito on äidin riippumista pojassaan?

Jos oli saman kirjoittajan kommentti pojalla ei kuitenkaan ollut aikaa ladata äidille pysäköintisovellusta.  Siinä kyllä äiti roikkui pojassaan, totta,  ja yritti hyötyä.

Voinko tai voiko poika  velvoittaa miniän ja lapset mukaan kuten poika on vaimonsa ja tämän äidin mukana matkoilla ja lapset.

 

Taas tämä outo negatiivinen sävy. Kai nyt lapset isänsä mukana retkillä kulkevat. Jos isä on muutenkin osallistuva ja hyvä isä. Miniä saa tietysti itse päättää, mitä tekee. Jos miniä tarvitsee omaa aikaa, tuo olisi ihan hyvä hetki sille, kun isä vastaa lapsista. Ja jos tekeminen on miniästäkin kivaa, varmaan hän tulee mukaan. 

 

Mistä päättelet, että poika on velvoitettu perheensä mukaan reissuille? Ehkä matkat ja kohteet (ja seura?) on mukavia?

Näin se vaan menee. Pojan äiti jää kakkoseksi tytön äidille. Turha yrittää.