"Kuka sinua auttaa vanhana kun olet lapseton"

Nro 91: "On todella paljon asioita joita voi tehdä myös etänä. Monet pankkiasiat (avatkaa yhteinen tili johon siirretään vanhuksen varoja ja sinä voit maksaa sieltä hänen laskujaan), monet viranomaisasiat (valtuutus suomi.fi kautta, veroilmoitusten täyttö ym.), kotipalveluiden tilaaminen, ja moni muu asia hoituu yhtä hyvin kauempaakin. Kerran kuussa käyt viikonlopun verran ja teet pakastimen täyteen valmiita ruoka-annoksia, viet kampaajalle, siivoat ym. pikkuhommia vanhuksen tilanteen mukaan."

Kommentoit ihmiselle, joka asuu 300 km päässä vanhemmistaan. Mä asun 30 metrin päässä, mutta en laittanut ruokaa vanhemmilleni kuin muutaman viikon silloin, kun isä oli päässyt  ison vatsaleikkauksen jälkeen sairaalasta kotiin. Äiti oli jo silloin jonkin verran "tollo" eli isä hoiti kaikki käytännön asiat. Mutta koska entisenä sairaanhoitajana tiesin, millaista ruokavaliota isän tarvitsee noudattaa toipuakseen leikkauksesta, oli järkevämpää, että mä teen ruuat kuin että olisivat käyttäneet jotain ateriapalvelua. Ateriapalvelun ruuissa kun olisi ollut aivan liian vähän proteiinia ja muita ravintoaineita ja lisäksi ne olisivat olleet isän mielestä joko  pahanmakuisia tai ainakin mauttomia. Kun ruokahalu oli muutenkin huono ja syövän takia mahalaukusta poistettu suuri osa, piti ravinnon olla "täsmäravintoa" eikä jotain perunaa ja perskurkkanalta maistuvaa nyhtökauraa. 

Äidin kuoleman jälkeen olen käynyt isän luona kahvilla kerran viikossa. En autamassa isää missään vaan ihan vaan seuraksi. He kuitenkin ehtivät olla 75 vuotta yhdessä ja paria kuukautta vaille 72 vuotta naimisissakin, joten ihan ymmärrettävää, että tuollaisen jälkeen yksin asuminen voi aiheuttaa yksinäisyyden tunnettakin. Ennen äidin kuolemaa ramppasin siellä kyllä päivin ja öin. Enkä enää pitkään aikaan tyttären roolissa vaan sairaanhoitajan roolissa. Koska isäni ei halunnut sinne ulkopuolista apua vaan oli sitä mieltä, että koska Lammas kasarilla erehtyi opiskelemaan sairaanhoitajaksi, Lammas hoitaa myös silloin, kun Lampaan oma terveys ei enää riitä. Luojan kiitos mulla ei ole ajokorttiakaan, joten kampaajalle tai muualle ei sentään odotettu, että mä kuskaan. 

Puhut pikkuhommista, mutta ikävä kyllä jos annat pikkusormen, menetät koko käden. Jokainen meistä iän myötä heikkenee toimintakyvyltään eikä paluuta takaisin ole. Minäkin aikoinaan aloin auttaa vain "pikkuasioissa". Mutta tulee vain koko ajan enemmän asioita, joissa vanhus tarvitsee apua. Nyt vuosi äidin kuoleman jälkeen olen jutellut aiheesta lasteni kanssa ja painottanut, että en halua heidän ryhtyvän ikinä eikä koskaan samanlaiseen myllytykseen kuin mihin itse jouduin alkaessani auttamaan omia vanhempiani "pikkuasioissa". Haluan, että omat lapseni tapaavat mua vain silloin, kun ihan oikeasti haluavat. Ja ihan vaan kahvittelun, hyvän ruuan tms merkeissä. En halua, että he kokevat velvollisuudekseen tavata mua. En mä käy kerran viikossa isän luona kahvilla siksi, että haluaisin käydä. Käyn siellä vain velvollisuudesta. Omille lapsilleni en halua sitäkään samaa. 

Laki joka sallii sen autetun its,..., silloin se on jo varmaan voimasssa.

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin elämäntilanteet ovat erilaisia, mutta minua jaksaa aina ihmetyttää että ihmiset eivät tunnu edes HALUAVAN auttaa omia vanhempiaan. Kun isovanhempani sairastuivat muutimme koko perhe viereiseen taloon. Kun sitten toisella puolella Suomea asunut toinen isovanhempi jäi leskeksi muutti hänkin samaan kaupunkiin. Tiedän, että harvalla on tähän mahdollisuus, mutta kyllä nyt jokainen jotain voi tehdä. 

Kysymys oli nyt siitä, että lapset eivät ole mikään tae mistään, koska keneltäkään ei voi automaationa olettaa vanhuudenturvaa ja ihmiset asuvat niin kaukana toisistaan, lisäksi nykyinen kuluttava työelämä jne. Todennäköisesti suurin osa haluaa jollakin tavalla auttaa, mutta on täysin järjetöntä kuvitella, että lapsien tekeminen turvaisi sen ettei tarvitse vanhana olla yksin ilman apua.

Vierailija kirjoitti:

Eniten lapsettomissa v*tuttaa, että he ovat yhteiskunnassa vapaamatkustajia, minä itse, tahdon tuon jne. Kuin päämäärättömästi eteneviä ajopuita vailla merkitystä maailmassa.

Mikä sinä olet määrittelemään toisten ihmisten merkitystä maailmassa? Lapsettomuus ei tarkoita päämäärättömyyttä tai vastuuttomuutta. Mitä itsekkyyteen tulee, niin mistäs muusta syystä niitä lapsia tehdään kun siitä että "minä itse haluan ja tahdon"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin elämäntilanteet ovat erilaisia, mutta minua jaksaa aina ihmetyttää että ihmiset eivät tunnu edes HALUAVAN auttaa omia vanhempiaan. Kun isovanhempani sairastuivat muutimme koko perhe viereiseen taloon. Kun sitten toisella puolella Suomea asunut toinen isovanhempi jäi leskeksi muutti hänkin samaan kaupunkiin. Tiedän, että harvalla on tähän mahdollisuus, mutta kyllä nyt jokainen jotain voi tehdä. 

Kysymys oli nyt siitä, että lapset eivät ole mikään tae mistään, koska keneltäkään ei voi automaationa olettaa vanhuudenturvaa ja ihmiset asuvat niin kaukana toisistaan, lisäksi nykyinen kuluttava työelämä jne. Todennäköisesti suurin osa haluaa jollakin tavalla auttaa, mutta on täysin järjetöntä kuvitella, että lapsien tekeminen turvaisi sen ettei tarvitse vanhana olla yksin ilman apua.

Juuri näin. Monet vanhukset ovat niin jääräpäisiä, että eivät suostu muuttamaan Pelkosenniemeltä edes Tampereelle. Jos haluaa omiastensa huolehtivan, pitää olla valmis muuttamaan vaikka Pekingiin. Joillekin vanhuksille on ihan mahdoton ajatus muuttaa edes siitä omakotitalostaan kylän keskustaan kerrostaloon. Toinen lapsistani on naimisissa meksikolaisen kanssa ja koska Meksikossa omaiset hoitavat vanhukset ja hän on vanhempiensa ainoa lapsi, niin sitten kun tarvitaan apua siellä, mun lapsenikin tulee muuttamaan Meksikoon. Ollaan joskus juteltu asiasta, kun hän on murehtinut, mitä sitten, jos mäkin alan tarvita apua ja hän asuukin 10 000 km päässä. Olenkin sanonut, että älä huoli. Muutan sitten perässä, jos joskus on pakko. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten lapsettomissa v*tuttaa, että he ovat yhteiskunnassa vapaamatkustajia, minä itse, tahdon tuon jne. Kuin päämäärättömästi eteneviä ajopuita vailla merkitystä maailmassa.

Mikä sinä olet määrittelemään toisten ihmisten merkitystä maailmassa? Lapsettomuus ei tarkoita päämäärättömyyttä tai vastuuttomuutta. Mitä itsekkyyteen tulee, niin mistäs muusta syystä niitä lapsia tehdään kun siitä että "minä itse haluan ja tahdon"?

Itsekkäimpiä ovat ne jotka eivät hyväksy muiden vapautta elää omanlaistaan elämää, vaan katsoo oikeudekseen rajoittaa muiden ihmisten elämää ja pakottaa heidän elämään samanlaista elämää kuin itse. Maailma pyörii vain minäminäminän ympärillä koska muita ihmisiä pidetään esineinä eikä ihmisinä.

Kun on sellainen ylimielinen ja sulkeutunut asenne, kaikkien vähänkään erilaisten ihmisten elämä näyttää päämäärättömältä. Kun ei maailmaan mahdu kuin se oma elämäntapa.