Perheenisä Esa, 58, on sugar daddy, joka tapailee 18-vuotiaita tyttöjä: Lapset eivät ole koskaan kysyneet, kuka tuo tyyppi on
ESA on 58-vuotias naimisissa oleva perheenisä ja sugar daddy, joka tapailee itseään huomattavasti nuorempia, jopa vasta 18-vuotiaita naisia. Tuoreessa Hanna Tikander ja sokerideittaajat -podcastin jaksossa Esa paljastaa elämäntavan alkaneen vaimon ehdotuksesta.
Esa on käynyt jo vuosia töissä Helsingissä, mutta hänen perheensä asuu Tampereen seudulla. Jossain vaiheessa Esa kertoo kyllästyneensä yksin Helsingin-asunnossaan oleskeluun ja alkoi ajaa joka ilta kotiin. Tämä alkoi ihmetyttää vaimoa, joka keksi ehdottaa ratkaisuksi seuran etsintää netistä.
(Ensireaktiona) olinhan mä vähän ihmeissäni, siihen on tietyt selitykset, mitkä mä sitten keksin. Mutta meillä on erittäin vahva avioliitto, siihen ei kukaan väliin tule. meidän avioliitto on aina ollut vähän tämmöinen avoin, Esa kertoo.
Esa kertoo tavanneensa vuosien varrella kymmeniä ellei satoja naisia, useimpia varsin lyhyesti. Matkan varrelle mahtuu kuitenkin kaksi pidempää ja merkityksellistä suhdetta.
Esan ensimmäinen sokerisuhde syntyi 18-vuotiaan naisen kanssa Esa itse puhuu mieluummin tytöistä tuossa iässä. Esa kertoo ensimmäisen fiiliksensä olleen epäröivä.
Että onko tää nyt fiksua ylipäätänsä, aikuinen mies, 18-vuotias tyttö, oonko mä nyt vähän sekaisin päästäni.
ESALLA on neljä lasta, joista kaksi on jo aikuisia omine lapsineen. Kaksi muuta on vielä teini-ikäisiä. Vaimo tietää Esan mukaan aivan kaiken, mutta vanhemmille lapsineen hän ei ole kertonut toiminnastaan. Teini-ikäiset lapset ovat tavanneet tyttöjä, mutta Esa uskoo, että he eivät tiedä mistä asiassa on todella kyse.
Ensimmäinen seuralainen kävi kotona ja koko perhe saattoi käydä hänen kanssaan pienillä matkoilla. Lapset eivät ole koskaan kysyneet, kuka tuo tyyppi on. Kerroimme, että on äidin ja iskän kaveri, thats it.

Perheen tavanneen 18-vuotiaan kanssa Esa oli yhdessä lopulta kolme vuotta ja he käytännössä asuivat yhdessä. Yhteyttä he pitävät edelleenkin viestein, mutta eivät tapaile entiseen tapaan.
Tähän on tietyt syyt. Sanotaanko, että hänen nykyinen avomiehensä ei oikein ymmärrä tätä meidän suhdetta.

ESAN kokemuksen mukaan sokerideittailun suurin motiivi naisille on luonnollisesti taloudellinen, mutta hän on havainnut myös tilanteita, joissa naisten suhde omiin vanhempiin on ollut huono.
Vaikka tuntuu kliseiseltä, niin kyllä musta tuntuu, että he hakevat tietyntyyppisiä isähahmoja siinä. Jotain henkilöä joka pitää huolen ja neuvoo.
Kommentit (818)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esa on oikea mies!
Keski-ikäiset tätinaiset haukkuu hyväksikäyttäjäksi, vaikka nuoret naiset itse haluaa seksiä Esalta.
Miksi vanhat muijat ei voi olla iloisia Esan puolesta?
Koska vanhat naiset ei saa seksiä nuorilta miehiltä. Ovat siksi katkeria Esalle.
Kyllä vaan saadaan, katso vaikka Suski Penttilän Of-videoita. Me vanhatkin saadaan nuorta kullia niin paljon kuin halutaan (siis me, jotka olemme pitäneet itsemme kunnossa) ja sekös palstainkkulia kiukuttaa...
Itse en rupiseen suomiukkoon koske, panen ainoastaan tummia miehiä, he todella osaavat panna ja vehkeen kokoa ei voi edes verrata suomiukon prinssinakkiin...Ovat nuoria ja komeita, jaksavat pitkään sängyssä, eikä tarvi Viagraa. Ai että, naisen elämä on kyllä ihanaa <3
N43
Latinomiehet on ilo silmälle, rumia plösöjä, puolikaljuja pohjoismaalaisia ei tulis mieleenkään katsella siinä mielessä. Ennemmin sinkkuna, onneksi on satisfyerit ja muut lelut, voin hoidella itselleni orkun silloin kun huvittaa :)
Välillä maksan komealle, nuorelle miesh u o r a l l e että tulee hoitelemaan mut. Parisuhdetta en kaipaa mutta seksiä kyllä ja sitäkin saan riittävästi
T. Neiti 52v
Vierailija kirjoitti:
Itse en rupiseen suomiukkoon koske, panen ainoastaan tummia miehiä, he todella osaavat panna ja vehkeen kokoa ei voi edes verrata suomiukon prinssinakkiin...Ovat nuoria ja komeita, jaksavat pitkään sängyssä, eikä tarvi Viagraa. Ai että, naisen elämä on kyllä ihanaa <3
N43
Jämänaisen copium. :DDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoret naiset nauttii elämästä ja keski-ikäiset jämänaiset rääkyy. :D
Niinhän sinä inkkeli haluat kuvitella :D Jos huo ra mielestäsi nauttii niin olet todella pahasti harhainen. Mutta PedoPersuille toki tyypillistä, että eletään jossain omassa kuplassa 24/7 koneen ääressä syrjäytyneenä ja hakataan hanskaan nettipoken äärellä. Haaveillaan, että saisi edes joskus oikeaa naista. Ja kun ei saada, tullaan vauvapalstalle vittuilemaan ja provosoimaan vastakkaista sukupuolta, koska muuallahan te ette naisten kanssa pääse mihinkään vuorovaikutukseen.
Että kukahan täällä rääkyy ja kenelle :D
Palstanaisen copim. :DDDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika rumia ovat sellaiset miehet jotka joutuvat maksamaan nuorten naisten seurasta.
Tosimiehen ei tarvitse maksaa seksistä vaan hän saa naisia ilman maksuakin. Luuserit joutuvat sitten levittelemään satasiaan että irtoaisi nuorta pildeä
Ja kuitenkin lopputulos sekä tosimiehellä että luuserilla on sama: pillua kairataan.
Deal with it.
Jos luuserilla on rahaa. Huo rat on Suomessa aika kalliita ja kuinka monella inkkulilla on edes työpaikkaa? Nuorten miesten työttömyys on nyt aika korkealla. Me naiset, myös keski-ikäiset, saadaan jatkossakin seksiä paljon helpommin ja ilmaiseksi, sori siitä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esa on oikea mies!
Keski-ikäiset tätinaiset haukkuu hyväksikäyttäjäksi, vaikka nuoret naiset itse haluaa seksiä Esalta.
Miksi vanhat muijat ei voi olla iloisia Esan puolesta?
Koska vanhat naiset ei saa seksiä nuorilta miehiltä. Ovat siksi katkeria Esalle.
Kyllä vaan saadaan, katso vaikka Suski Penttilän Of-videoita. Me vanhatkin saadaan nuorta kullia niin paljon kuin halutaan (siis me, jotka olemme pitäneet itsemme kunnossa) ja sekös palstainkkulia kiukuttaa...
AV-mamman copium. :DDDDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en rupiseen suomiukkoon koske, panen ainoastaan tummia miehiä, he todella osaavat panna ja vehkeen kokoa ei voi edes verrata suomiukon prinssinakkiin...Ovat nuoria ja komeita, jaksavat pitkään sängyssä, eikä tarvi Viagraa. Ai että, naisen elämä on kyllä ihanaa <3
N43
Jämänaisen copium. :DDD
Ja niin vaan tälläkin kertaa mennä i n c e l i l l ä tunteisiin...Sori siitä <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika rumia ovat sellaiset miehet jotka joutuvat maksamaan nuorten naisten seurasta.
Tosimiehen ei tarvitse maksaa seksistä vaan hän saa naisia ilman maksuakin. Luuserit joutuvat sitten levittelemään satasiaan että irtoaisi nuorta pildeä
Ja kuitenkin lopputulos sekä tosimiehellä että luuserilla on sama: pillua kairataan.
Deal with it.
Jos luuserilla on rahaa. Huo rat on Suomessa aika kalliita ja kuinka monella inkkulilla on edes työpaikkaa? Nuorten miesten työttömyys on nyt aika korkealla. Me naiset, myös keski-ikäiset, saadaan jatkossakin seksiä paljon helpommin ja ilmaiseksi, sori siitä :)
Huoh. Jos sä lähdet soitellen sotaan ja heität sen sun argumenttisi voitonvarmana eetteriin, niin pitäydy siinä äläkä siirrä niitä maalitolppia joka fuckin kerta kun sun logiikka ammutaan alas. Ihan vain ystävällisenä vinkkinä sinulle ettet näytä niin säälittävän huonolta kirjoittajalta.
Miehiä on niin helppo käyttää hyväksi, kun opettelee muutamat temput sängyssä niin miehet syö kädestä...Seksillä niitä pystyy hallitsemaan, etenkin jos on suht nuori ja kaunis nainen. Miehet on vaan niin helppoja. Esan 18-vuotiaat sugarbeibit on tuon tajunneet
Vierailija kirjoitti:
Nuoret naiset nauttii elämästä ja keski-ikäiset jämänaiset rääkyy. :D
Niinkö? Olen lukenut tätä palstaa jo vuosia ja selkeästi huomaa, että ne on aina miehet, ketkä valittaa kun naiset on niin nirsoja eikä anna pillua. En ole huomannut että naiset jatkuvasti valittaisivat että miehet on nirsoja eivätkä anna munaa.
Näyttää siis siltä, että nuorilla naisilla on enemmän kykyä nauttia elämästä kun taas nuorilla miehillä suurinpiirtein hajoaa päänuppi panetuksesta. Paljon ennemmin olen keski-ikäinen nainen kuin nuori mies joka ei pysty muuta ajattelemaan kuin panemista. Meillä naisilla on monessa suhteessa helpompi elämä, en tosiaankaan haluaisi olla mies, joka siis on se heikompi astia
Oon ruma ja lihava nainen ja saan silti vakipanoja eikä tartte edes maksaa kellekään. Netissä mua vihataan sen takia
Esa taitaa olla mielikuvitusmies. Jos nyt sattuu olemaan oikea ihminen, niin puolet noista jutuista se on varmasti keksinyt omasta päästään. Ei kellään voi olla noin idioottia vaimoa...Joka hyväksyisi sen että ukko tuo jotain nuoria vosuja perhelomalle, lastensa silmien alle. Ei voi pitää paikkaansa
Millainen on mies, jonka oma vaimo ei halua tätä joka ilta kotiin, vaan usuttaa mieluummin etsimään nuoria tyttöjä maksulliseen hommailuun? Ja millainen se vaimo on? Ei varmaan ainakaan miehestä kiinnostunut silleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisiä jämänaisia kiukuttaa! :D
Niitä ärsyttää, kun miehet pitää hauskaa nuorten naisten kanssa.
PedoPersuPoika trollailee taas
Soi 6 Pattayalla on kyllä miehen paratiisi, kehoitan jokaista miestä kerran eläissään käymään siellä.
Itse olen toki käynyt kymmeniä kertoja, ja upeaa on aina ollut.
Jos Esa saisi nuorta pillua ilmaiseksi niin sitten olisi alfa. Mutta kun on luuseri niin joutuu maksamaan
Vierailija kirjoitti:
Jos Esa saisi nuorta pillua ilmaiseksi niin sitten olisi alfa. Mutta kun on luuseri niin joutuu maksamaan
No, kun tulee tiettyyn ikään tajuaa ettei elä ikuisesti ja on valmis maksamaan siitä mistä oikeasti tykkää ja nauttii,