Perheenisä Esa, 58, on sugar daddy, joka tapailee 18-vuotiaita tyttöjä: Lapset eivät ole koskaan kysyneet, kuka tuo tyyppi on
ESA on 58-vuotias naimisissa oleva perheenisä ja sugar daddy, joka tapailee itseään huomattavasti nuorempia, jopa vasta 18-vuotiaita naisia. Tuoreessa Hanna Tikander ja sokerideittaajat -podcastin jaksossa Esa paljastaa elämäntavan alkaneen vaimon ehdotuksesta.
Esa on käynyt jo vuosia töissä Helsingissä, mutta hänen perheensä asuu Tampereen seudulla. Jossain vaiheessa Esa kertoo kyllästyneensä yksin Helsingin-asunnossaan oleskeluun ja alkoi ajaa joka ilta kotiin. Tämä alkoi ihmetyttää vaimoa, joka keksi ehdottaa ratkaisuksi seuran etsintää netistä.
(Ensireaktiona) olinhan mä vähän ihmeissäni, siihen on tietyt selitykset, mitkä mä sitten keksin. Mutta meillä on erittäin vahva avioliitto, siihen ei kukaan väliin tule. meidän avioliitto on aina ollut vähän tämmöinen avoin, Esa kertoo.
Esa kertoo tavanneensa vuosien varrella kymmeniä ellei satoja naisia, useimpia varsin lyhyesti. Matkan varrelle mahtuu kuitenkin kaksi pidempää ja merkityksellistä suhdetta.
Esan ensimmäinen sokerisuhde syntyi 18-vuotiaan naisen kanssa Esa itse puhuu mieluummin tytöistä tuossa iässä. Esa kertoo ensimmäisen fiiliksensä olleen epäröivä.
Että onko tää nyt fiksua ylipäätänsä, aikuinen mies, 18-vuotias tyttö, oonko mä nyt vähän sekaisin päästäni.
ESALLA on neljä lasta, joista kaksi on jo aikuisia omine lapsineen. Kaksi muuta on vielä teini-ikäisiä. Vaimo tietää Esan mukaan aivan kaiken, mutta vanhemmille lapsineen hän ei ole kertonut toiminnastaan. Teini-ikäiset lapset ovat tavanneet tyttöjä, mutta Esa uskoo, että he eivät tiedä mistä asiassa on todella kyse.
Ensimmäinen seuralainen kävi kotona ja koko perhe saattoi käydä hänen kanssaan pienillä matkoilla. Lapset eivät ole koskaan kysyneet, kuka tuo tyyppi on. Kerroimme, että on äidin ja iskän kaveri, thats it.

Perheen tavanneen 18-vuotiaan kanssa Esa oli yhdessä lopulta kolme vuotta ja he käytännössä asuivat yhdessä. Yhteyttä he pitävät edelleenkin viestein, mutta eivät tapaile entiseen tapaan.
Tähän on tietyt syyt. Sanotaanko, että hänen nykyinen avomiehensä ei oikein ymmärrä tätä meidän suhdetta.

ESAN kokemuksen mukaan sokerideittailun suurin motiivi naisille on luonnollisesti taloudellinen, mutta hän on havainnut myös tilanteita, joissa naisten suhde omiin vanhempiin on ollut huono.
Vaikka tuntuu kliseiseltä, niin kyllä musta tuntuu, että he hakevat tietyntyyppisiä isähahmoja siinä. Jotain henkilöä joka pitää huolen ja neuvoo.
Kommentit (818)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kohde voisi olla oma lapsesi tai lapsenlapsesi niin pedoa se on. Normaali ihminen suhtautuu tällaisiin vastuullisesti, ei himoitse siittää näitä.
Eli Katri Helena on pedofiili kun seurustelee Tommi Liimataisen kanssa, joka ikänsä puolesta voisi olla hänen lapsensa? Asia selvä.
Vain mammat voivat päätyä tällaiseen logiikkaan. Ei helvetti sentään.
Tommi tausi olla +30v.
Oletko täysillä ja vertaat näitä.
Älä siirtele maalitolppia, vaan puolusta alkuperäistä argumenttiasi tai myönnä tappiosi.
Jos Tommi olisi ollut 18 kun alkoivat suhteeseen Katrin kanssa niin se olisi ollut pedoa. Mutta koska Tommi oli jo aikamies, kolmekymppinen, niin on eri asia. Iällä on todellakin merkitystä ja kolmekymppinen on jo kypsempi aikuinen kuin joku vasta 18 täyttänyt.
Vierailija kirjoitti:
Mietin sitä jos nuo nuoremmat lapset tuovat jossain vaiheessa reippaasti perheen joulupöytään, mökkijuhannuksiin ja lomamatkoille omia 50-60 vuotiaita kavereitaan, niin onko se Esalle näinpäin ihan ok?
Entä tämä äiti, joka on sallinut tuoda nämä teinitytöt lastensa kotiin ja matkoille? Olisiko hänelle ok saada joku papparainen juhlapöytään tyttären panokaverina?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kohde voisi olla oma lapsesi tai lapsenlapsesi niin pedoa se on. Normaali ihminen suhtautuu tällaisiin vastuullisesti, ei himoitse siittää näitä.
Eli Katri Helena on pedofiili kun seurustelee Tommi Liimataisen kanssa, joka ikänsä puolesta voisi olla hänen lapsensa? Asia selvä.
Vain mammat voivat päätyä tällaiseen logiikkaan. Ei helvetti sentään.
Tommi tausi olla +30v.
Oletko täysillä ja vertaat näitä.
Älä siirtele maalitolppia, vaan puolusta alkuperäistä argumenttiasi tai myönnä tappiosi.
Jos Tommi olisi ollut 18 kun alkoivat suhteeseen Katrin kanssa niin se olisi ollut pedoa. Mutta koska Tommi oli jo aikamies, kolmekymppinen, niin on eri asia. Iällä on todellakin merkit
Älä siirtele maalitolppia, vaan puolusta alkuperäistä argumenttiasi tai myönnä tappiosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kohde voisi olla oma lapsesi tai lapsenlapsesi niin pedoa se on. Normaali ihminen suhtautuu tällaisiin vastuullisesti, ei himoitse siittää näitä.
Eli Katri Helena on pedofiili kun seurustelee Tommi Liimataisen kanssa, joka ikänsä puolesta voisi olla hänen lapsensa? Asia selvä.
Vain mammat voivat päätyä tällaiseen logiikkaan. Ei helvetti sentään.
Tommi tausi olla +30v.
Oletko täysillä ja vertaat näitä.
Niinpä. Heillä on parisuhde.
Tässä papparainen ostaa seksiä melkein lapsilta.
Ahaa, eli jos oikealla pedofiililla olisi parisuhde lapseen, niin se olisi sinusta ihan okei? Parisuhde oikeuttaa pedofilian?
Mammojen logiikka kus
Tommi oli 30v eli aikamies kun alkoi Katrin kanssa olla. Esan tytöt on vasta 18v täyttäneitä. On aika paljon eroa sillä, onko ihminen 18 vai 30. Ilmeisesti et ole ainakaan psykologiaa tai biologiaa opiskellut, kun et tajua eroa. Sinun logiikkasi on se, joka kusee pahemman kerran.
Aika rumia ovat sellaiset miehet jotka joutuvat maksamaan nuorten naisten seurasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kohde voisi olla oma lapsesi tai lapsenlapsesi niin pedoa se on. Normaali ihminen suhtautuu tällaisiin vastuullisesti, ei himoitse siittää näitä.
Eli Katri Helena on pedofiili kun seurustelee Tommi Liimataisen kanssa, joka ikänsä puolesta voisi olla hänen lapsensa? Asia selvä.
Vain mammat voivat päätyä tällaiseen logiikkaan. Ei helvetti sentään.
Ensinnäkin, Tommi ei ollut 18 kun aloittivat suhteen vaan kolmekymppinen. Toiseksi, kyseessä on todellakin aito parisuhde eikä mikään "sugarmama" - kuvio
Lue se alkuperäinen väite ja tule sitten pyytämään minulta anteeksi, koska siirsit maalitolppia oman tekstisi tueksi ja se on klassinen argumentaatiovirhe.
PedoPersuPoika autisti jankkaa taas :D Teillä persuilla onkin kokemusta teinityttöihin sekaantumisesta, kun miettii esimerkiksi Rydmanin ahdisteluja
Tommi oli 30v eli aikamies kun alkoi Katrin kanssa olla. Esan tytöt on vasta 18v täyttäneitä. On aika paljon eroa sillä, onko ihminen 18 vai 30. Ilmeisesti et ole ainakaan psykologiaa tai biologiaa opiskellut, kun et tajua eroa. Sinun logiikkasi on se, joka kusee pahemman kerran.
Alkuperäinen väite kuului "Niinpä. Heillä on parisuhde.". Perustin oman vastaukseni tuohon. Joten ole hyvä ja puolusta alkuperäistä väitettä tai pyydä anteeksi maalitolppien siirtelyä.
Keski-ikäisiä jämänaisia kiukuttaa! :D

Tässä lainaamassani viestissä ei ollut ainoatakaan argumenttia. Ainoastaan henkilökohtaisuuksin menemistä ja sellainen on myöskin klassinen argumentaatiovirhe, joten hävisit - taas.
Jotain kimppakivaa on täytynyt olla tuolla mummolla ja papalla niiden tyttöjen kanssa. En muuten ymmärrä lomamatkoja yhdessä perheen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisiä jämänaisia kiukuttaa! :D
Niitä suututtaa, kun me saamme nuoria naisia ja ne ei saa nuoria miehiä. Kukaan nuori mies ei tyydy keski-ikäiseen naiseen.
Siksi ovat katkeria. M43
Melko itsekästä. Eikö papparaiset tajua, että voivat pilata tytön tulevaisuuden tekemällä heistä kenties kelpaamattoman tavalliseen parisuhteeseen. Sugarbabyna oleminen ei ole meriitti avioliittomarkkinoilla. Moni tytöistä ei kenties uskalla tätä paljastaa kenellekään.

Miksi nuoret naiset ei ota vastuuta omista teoistaan? Miksi syyttelet miehiä? Oletko feministi tai jotakin?
Vierailija kirjoitti:
Tommi oli 30v eli aikamies kun alkoi Katrin kanssa olla. Esan tytöt on vasta 18v täyttäneitä. On aika paljon eroa sillä, onko ihminen 18 vai 30. Ilmeisesti et ole ainakaan psykologiaa tai biologiaa opiskellut, kun et tajua eroa. Sinun logiikkasi on se, joka kusee pahemman kerran.
Alkuperäinen väite kuului "Niinpä. Heillä on parisuhde.". Perustin oman vastaukseni tuohon. Joten ole hyvä ja puolusta alkuperäistä väitettä tai pyydä anteeksi maalitolppien siirtelyä.
Autistista jankkausta, en todellakaan pyydä PedariPersulta mitään anteeksi :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melko itsekästä. Eikö papparaiset tajua, että voivat pilata tytön tulevaisuuden tekemällä heistä kenties kelpaamattoman tavalliseen parisuhteeseen. Sugarbabyna oleminen ei ole meriitti avioliittomarkkinoilla. Moni tytöistä ei kenties uskalla tätä paljastaa kenellekään.
Miksi nuoret naiset ei ota vastuuta omista teoistaan? Miksi syyttelet miehiä? Oletko feministi tai jotakin?
Naiset haluaa vain nauttia eduista eikä ikinä ottaa vastuuta. Turhaa syytellä miehiä, kun nuoret naiset haluaa pitää hauskaa. Nainen ei saa samaa kohtelua keski-ikäisenä, joten antaa nuorten naisten nauttia parhaista vuosistaan sugarbabyna.
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisiä jämänaisia kiukuttaa! :D
Niitä ärsyttää, kun miehet pitää hauskaa nuorten naisten kanssa.
Kyllä olisi ihanaa jos saisi joka ikinen yö uuden nuoren tytön, se olisi unelmien täyttymys. Voisin ihan mielelläni maksaa siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisiä jämänaisia kiukuttaa! :D
Niitä suututtaa, kun me saamme nuoria naisia ja ne ei saa nuoria miehiä. Kukaan nuori mies ei tyydy keski-ikäiseen naiseen.
Siksi ovat katkeria. M43
Inkkeli taas kerran gashlightaamassa. Fakta on se, että te ette saa naisia, ette nuoria ettekä vanhempia. Eli ette saa kaipaamaanne pillua ja sen takia olette vihaisia ja katkeria naisille. Ketkä ne täällä aina huutavat, että "kuka tahansa nainen saa seksiä nuorilta, komeilta miehiltä"? Te olette katkeria, mutta yritätte saada naiset tuntemaan, että meidän naisten pitäisi olla jostain katkeria miehille. Kysynpä vaan, mistä pitäisi olla katkera? Ukoille jotka istuvat kaiket päivät näyttöpäätteen ääressä vetämässä hanskaan...
Ei teissä tai teidän elämässänne ole mitään kadehtittavaa. Te sen sijaan kadehditte meitä naisia, koska me saadaan paljon helpommin seksiä kuin te miehet ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisiä jämänaisia kiukuttaa! :D
Niitä suututtaa, kun me saamme nuoria naisia ja ne ei saa nuoria miehiä. Kukaan nuori mies ei tyydy keski-ikäiseen naiseen.
Siksi ovat katkeria. M43
Oikeastiko tämä kateuskortti on ainoa keksimäsi selitys sille, miksi Esan toiminta närästää useimpia? Ja väität olevasi 43?