Miten pääsee yli totaalisesta rakastumisesta, kun suhdetta ei voi syntyä?
Kauhea klisee, mutta olen varattuna rakastunut toiseen mieheen, ja nyt kolahti NIIN kovaa, että vaikka olen tähän astisen elämäni varrella luullut rakastuneeni jo monta kertaa (olen 40+ jo) niin eihän ne tunteet ookaan ollut yhtään mitään tähän verrattuna.
Tämä mies on ihan todella jotain aivan muuta, kaikinpuolin sellainen mitä en ikinä oikeasti uskonut olevan olemassakaan. Olen monia miehiä elämäni aikana tavannut, treffaillut ja seurustellut, mutta kukaan ei ole saanut tällaista aikaan, tai täyttänyt kaikkea sitä mitä "täydellisellä" ihannemiehellä mielessäni on... Paitsi nyt tämä.
Olen tutustunut häneen erään vapaaehtoistyön kautta, ja tuntenut nyt hänet parin vuoden ajan. En pysty ajattelemaankaan enää oikein mitään muuta kuin häntä.
Olemme kerran "vahingossa" suudelleet, mutta hänen plussakseen on luettava myös kunnollisuus, ei aio "säätää" kanssani mitään, koska en ole vapaa.
Minä en kuitenkaan halua erota (ei tämä mies kyllä sitä vaatinutkaan, ilmoitti vaan kohteliaasti faktana, että mitään enempää ei tapahdu, koska en ole vapaa), oma puolisoni on hyvä ihminen, en halua rikkoa lastemme kotia, enkä luopua myöskään mieheni suvusta, josta on tullut minulle kuin oma perhe.
Miten siis saan tämän rakastumisen loppumaan tähän toiseen?! Vapaaehtoistyöstä en voi lähteä pois, eikä hänkään aio. Näen häntä siis viikottain jatkossakin.
Nyt olis hyvät neuvot kalliit!!
Kommentit (252)
"Jokaiseen asiaan on tietysti poikkeuksia, mutta mikään yksityiskohta ap:n jutussa ei viittaa siihen, että mies olisi ihastunut saati rakastunut ap:hen. Jos mies olisi ihastunut, hän ei esimerkiksi satavarmasti jättäisi yhtään illanviettoa ja jatkoja väliin, koska ap on siellä. Hänelle ap on vain yksi muiden joukossa ja jos mies on komea, niitä riittää."
Ihan vain välihuomatuksena, että itse ihastuneena miehenä olen nimenomaan jättänyt väliin työpaikan illanviettoja, koska tiesin ihastukseni olevan siellä. Syy oli se että olen varattu ja pelkään että alkoholia nautittuani sanoisin ihastukselleni jotain, mitä katuisin myöhemmin. Jos hän ei olisi ollut siellä, olisin osallistunut, koska ne illanvietot ovat hauskoja.
Ihastuksen tunteelle en voi mitään, mutta pysyn tietoisesti poissa tilanteista, joissa saattaisin tehdä jotain tyhmää. Älkää siis olettako, että kaikki ihmiset toimisivat jossain tilanteessa niinkuin itse toimisitte.
Ja ap:n tarinassa se yksityiskohta että mies on suudellut ap:ta, viittaa siihen ettei mies ainakaan pidä ap:ta vastenmielisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
72. Ei siihen mitään ongelmia sänkyhommissa tarvita, jos ei ole seksuaalisessa mielessä kiinnostunut. Mies voi olla vaikka homo tai ap ei muuten ole lainkaan hänen tyyppiään.
Miksi palstalla usein kuvitellaan, että kuka tahansa itseään tarjoava nainen kelpaa miehelle? Ei todellakaan kelpaa, ei edes seksiseuraksi. Mitä komeampi ja normaalimpi mies on, sitä epätodennäköisempää se on.
No kyllä miehet saa seksiin houkuteltu, vaikka ei olisi se kedon kaunein kukka, kunhan ei ole varsinaisesti ruma tai ylipainoinen. Koskaan ei ole jäänyt saamatta, jos on halunnut saada.
Toki en ole varattuja tietoisesti yrittänytkään, mutta tämä mies ei ole varattu.
Kyllä minä ainakin olen antanut pakit usealle naiselle. Jos kyseinen nainen ei kiinnosta/kiihota, niin ei se pökkiminen itsessään niin ihmeellistä ole. Mutta varmasti aina joltain mieheltä saat, siinä olet oikeassa. Aina joku on niin puutteessa, että kelpuuttaa kenet tahansa.
Vierailija kirjoitti:
"Jokaiseen asiaan on tietysti poikkeuksia, mutta mikään yksityiskohta ap:n jutussa ei viittaa siihen, että mies olisi ihastunut saati rakastunut ap:hen. Jos mies olisi ihastunut, hän ei esimerkiksi satavarmasti jättäisi yhtään illanviettoa ja jatkoja väliin, koska ap on siellä. Hänelle ap on vain yksi muiden joukossa ja jos mies on komea, niitä riittää."
Ihan vain välihuomatuksena, että itse ihastuneena miehenä olen nimenomaan jättänyt väliin työpaikan illanviettoja, koska tiesin ihastukseni olevan siellä. Syy oli se että olen varattu ja pelkään että alkoholia nautittuani sanoisin ihastukselleni jotain, mitä katuisin myöhemmin. Jos hän ei olisi ollut siellä, olisin osallistunut, koska ne illanvietot ovat hauskoja.
Ihastuksen tunteelle en voi mitään, mutta pysyn tietoisesti poissa tilanteista, joissa saattaisin tehdä jotain tyhmää. Älkää siis olettako, että kaikki ihmiset toimisivat jossain tilantees
Ehkä näin, mutta itse olen jättänyt joitain illanviettoja väliin, koska ne olisivat olleet liian vaivaannuttavia, kun minuun ihastunut henkilö on ollut paikalla..
Vierailija kirjoitti:
"Jokaiseen asiaan on tietysti poikkeuksia, mutta mikään yksityiskohta ap:n jutussa ei viittaa siihen, että mies olisi ihastunut saati rakastunut ap:hen. Jos mies olisi ihastunut, hän ei esimerkiksi satavarmasti jättäisi yhtään illanviettoa ja jatkoja väliin, koska ap on siellä. Hänelle ap on vain yksi muiden joukossa ja jos mies on komea, niitä riittää."
Ihan vain välihuomatuksena, että itse ihastuneena miehenä olen nimenomaan jättänyt väliin työpaikan illanviettoja, koska tiesin ihastukseni olevan siellä. Syy oli se että olen varattu ja pelkään että alkoholia nautittuani sanoisin ihastukselleni jotain, mitä katuisin myöhemmin. Jos hän ei olisi ollut siellä, olisin osallistunut, koska ne illanvietot ovat hauskoja.
Ihastuksen tunteelle en voi mitään, mutta pysyn tietoisesti poissa tilanteista, joissa saattaisin tehdä jotain tyhmää. Älkää siis olettako, että kaikki ihmiset toimisivat jossain tilantees
Hyvä että tulee mielipiteitä miehiltäkin ja kyseenalaistavia. Sillä emmehän me ole ajatuksenlukijoita eli ainoastaan mies itse voi tietää miten hän tilanteen näkee. Me muut vain kerromme mielipiteemme oman elämänkokemuksemme perusteella. Ja ainakin itse kirjoitin sillä ajatuksella, että ap toivoi ihastuksensa viilenevän, joten tarjosin kylmää suihkua ;)
On totta, ettei mies suutelisi vastenmielistä, mutta toisaalta suudelma ei myöskään todista, että mies olisi ihastunut tai kiinnostunut mistään enemmästä, koska se ei johtanut mihinkään. Miehellä ei olisi mitään oikeaa estettä kertoa tunteistaan ja olla tekemisissä, koska hän on sinkku. Sen vuoksi uskon, että hän ei ole kiinnostunut ap:sta eikä edes seksisuhteesta ap:n kanssa.
Pidä mielessäsi kaksi asiaa: oman hormonitoimintasi muutokset ja aivokemia. 40+ -iässä moni nainen kokee muutaman vuoden ajan silmitöntä ihastumista ja myös seksivietin huimaa lisääntymistä. Kunnes alkaa esivaihdevuosioireet ja kaikki lässähtää. Lisäksi ihastuminen/rakastuminen on aivokemiamyrsky, joka kyllä laantuu ajan kanssa. Myös silloin, jos ryhtyisit suhteeseen ko. ihmisen kanssa. Ei hyvää parisuhdetta ja lasten kotia kannata rikkoa tämän takia.
"Ehkä näin, mutta itse olen jättänyt joitain illanviettoja väliin, koska ne olisivat olleet liian vaivaannuttavia, kun minuun ihastunut henkilö on ollut paikalla.."
Aivan, po. ihastus jättää väliin ne tilaisuudet, missä on alkoholia ja vapaampaa seurustelua, tulee vain virallisiin, joten voi todella johtua siitä, ettei halua ap:n estojen höltyvän ja että tilanteesta kehittyisi mitään sen kummempaa, joka aiheuttaisi turhaa kalabaliikkia vapaaehtoistyössä ja muutenkin.
Minulla on vähän sama tilanne. Meidän kohdalla ei ole tapahtunut mitään fyysistä eikä kumpikaan ole tunnustanut tunteitaan, mutta selvästi on molemminpuolinen seksuaalinen jännite ja molemmat ovat ihastuneita. Molemmat olemme myös parisuhteessa tahoillamme.
Minun ratkaisuni oli lopettaa kaikki yhteydenpito ihastukseeni. Ei viestejä, ei puheluita, ei tapaamisia, ei seuraamista somessa jne. Se on ainoa keino sammuttaa ihastuksen tunne.
Sinunkin pitää miettiä, kumpi on sinulle tärkeämpää: parisuhteesi ja perheesi vai vapaaehtoistyösi ja ihastuksesi näkeminen. Molempia et voi saada. Ihastukseen kuuluu tarve syventää suhdetta koko ajan. Nykyisessä tilanteessasi se ei ole mahdollista.
Nyt elät eräänlaista kaksoiselämää ja pitkään jatkuessaan sekin on kuluttavaa, kun olet koko ajan jonkinlaisessa epävarmassa välitilassa. Ihastuminen on hermostollisesti stressitila ja stressitilan jatkuminen pitkään ei ole hyvä asia. Suosittelen siis että repäiset itsesi irti tuosta välitilasta ja lopetat yhteydenpidon ihastukseesi ja välttelet kaikin keinon hänen näkemistään ja ajattelemistaan. Ajan kuluessa tunteesi haalenevat, kun hermostosi ei saa mitään häneen liittyvää ärsykettä, kun et näe häntä, et näe hänen kuviaan, et kuule hänen ääntään tai saa häneltä viestejä. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täydellisestä miehestä on erottu, siinä yksi juttu, jota voit miettiä.
Auttaisiko se, jos ajattelet, ettei hän ole sinusta kiinnostunut, ei edes pienen seksiseikkailun merkeissä? Olen samaa mieltä tuosta, että jos miestä kiinnostaa, ei hän jätä asiaa sikseen. Hän on todennäköisesti rakastunut johonkin toiseen, mieheen, naiseen tai vaikka työpaikkansa 20 vuotta nuorempaan harjoittelijaan.
Jos mies on oikeasti täydellisen komea, fiksu, ym. on se johon hän rakastuu vastaavanlainen. Oletko sinä sellainen, johon miehet rakastuvat päätäpahkaa?
Mistä päättelet, että miehestä on erottu? Ehkä mies oli se, joka erosi rasittavasta, valittavasta, itsekkäästä ja egoistisesta eksästään.
Molemmat puolisot eroavat toisistaan ja aika harvoin se vika pelkästään toisessa on.<
Toisinaan vikaa ei ole kummassakaan, vaan on vain käynyt niin valitettavasti, että kaksi toisilleen sopimatonta ihmistä ovat päätyneet yhteen.
Minuun ihastui mies vaikka olin varattu. Se teki kaikkensa että saisi mut omakseen, vaikka se koki myös omantunnon tuskia. Ja saihan se mut lopulta, sillä päättäväisyydellään ja sillä että todisti kuinka paljon oikeasti tuntee minua kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vähän sama tilanne. Meidän kohdalla ei ole tapahtunut mitään fyysistä eikä kumpikaan ole tunnustanut tunteitaan, mutta selvästi on molemminpuolinen seksuaalinen jännite ja molemmat ovat ihastuneita. Molemmat olemme myös parisuhteessa tahoillamme.
Minun ratkaisuni oli lopettaa kaikki yhteydenpito ihastukseeni. Ei viestejä, ei puheluita, ei tapaamisia, ei seuraamista somessa jne. Se on ainoa keino sammuttaa ihastuksen tunne.
Sinunkin pitää miettiä, kumpi on sinulle tärkeämpää: parisuhteesi ja perheesi vai vapaaehtoistyösi ja ihastuksesi näkeminen. Molempia et voi saada. Ihastukseen kuuluu tarve syventää suhdetta koko ajan. Nykyisessä tilanteessasi se ei ole mahdollista.
Nyt elät eräänlaista kaksoiselämää ja pitkään jatkuessaan sekin on kuluttavaa, kun olet koko ajan jonkinlaisessa epävarmassa välitilassa. Ihastuminen on hermostollisesti stressitila ja stressitilan jatkuminen pitkään ei ole hyvä asia. Suositte
Tilanteesi on erilainen kuin ap:n, hän ei ainakaan maininnut vietittelyjä, puheluita tai muutakaan vastakaikua ihastukseltaan yhtä suudelmaa lukuunottamatta. Mutta neuvo on kuitenkin hyvä. Ei päiväunelmointikaan ole hyväksi, jos se vie pois kaikelta todelliselta eli nyt on jo syntynyt fiktiivinen ajatus siitä, että ihastus on täydellinen ja oman parisuhteen todellisuus näyttää sitten arkisemmalta. Ihastus ilman vastakaikua ei oikein opetakaan mitään, se on vain limerenssiä, pakoa todellisuudesta.
109. Totta, pointtini oli, että minusta se. että vain yhtä osapuolta pidetään syyllisenä eroon, on vähän lapsekasta.
Vahingossa pussaileet? 🤣 Mitenhän minun vaimo reagoisi jos sanoisin että pussailin naispuolisen työkaverin kanssa? "Joo vahinkoja sattuu, ei se mitään"
Mihin olet miehessä rakastunut, ts. mitä asioita omasta elämästäsi puuttuu? Voisitko saada niitä elämääsi jotenkin muuten kuin hänen kauttaan? Onko esimerkiksi omassa parisuhteessasi käyttämätöntä potentiaalia?
Pussailitteko humalassa? Se selittäisi kaiken, koska kännissä tulee tehtyä kaikkea tyhmää mitä ei normaalisti tekisi. On varmasti miehelle vaivannuttavaa nähdä sinua enää sen jälkeen, kun vielä huomaa sinun olevan rakastunut. Silloin on oiva syy vedota siihen, että kaikki johtuu varattu-statuksesta, vaikka et vaan nappaa millään tavalla. Ei halua loukata.

Sama tuli mieleen. Selitys pätee myös yhden illan kännijuttuihin eli ne voivat jälkikäteen vähän kaduttaa, eikä kyse ole siitä, että olisi alun perin halunnut vain vedättää. Ei vain maistu enempää ja seksin jälkeen sen tajuaa vielä selvemmin.
Mies kyllä lähtisi jatkoille, jos olisi sinusta niin kiinnostunut. Jokainen haluaa viettää aikaa hyvässä seurassa, vaikkei aikoisikaan suhdetta muodostaa kanssasi. Mielenkiinnon kohteet taitavat olla toisaalla.
Vierailija kirjoitti:
Pussailitteko humalassa? Se selittäisi kaiken, koska kännissä tulee tehtyä kaikkea tyhmää mitä ei normaalisti tekisi. On varmasti miehelle vaivannuttavaa nähdä sinua enää sen jälkeen, kun vielä huomaa sinun olevan rakastunut. Silloin on oiva syy vedota siihen, että kaikki johtuu varattu-statuksesta, vaikka et vaan nappaa millään tavalla. Ei halua loukata.
Juuri tätä olin tulossa sanomaan. Vieläkin hävettää kun muutama vuosi sitten pussasin varattuna hyvin humalassa puolituttua jonkun muka syvällisen keskustelun päätteeksi. Koko ihminen ei oikeasti kiinnostanut millään lailla, mutta siinä hetkessä pussailu oli olevinaan upea idea. Unohdin koko jutun jo saman illan aikana, mutta puolituttu oli sen sijaan hullaantunut ja pommitti ihastuneilla viesteillä parin viikon päästä.
Vierailija kirjoitti:
"Jokaiseen asiaan on tietysti poikkeuksia, mutta mikään yksityiskohta ap:n jutussa ei viittaa siihen, että mies olisi ihastunut saati rakastunut ap:hen. Jos mies olisi ihastunut, hän ei esimerkiksi satavarmasti jättäisi yhtään illanviettoa ja jatkoja väliin, koska ap on siellä. Hänelle ap on vain yksi muiden joukossa ja jos mies on komea, niitä riittää."
Ihan vain välihuomatuksena, että itse ihastuneena miehenä olen nimenomaan jättänyt väliin työpaikan illanviettoja, koska tiesin ihastukseni olevan siellä. Syy oli se että olen varattu ja pelkään että alkoholia nautittuani sanoisin ihastukselleni jotain, mitä katuisin myöhemmin. Jos hän ei olisi ollut siellä, olisin osallistunut, koska ne illanvietot ovat hauskoja.
Ihastuksen tunteelle en voi mitään, mutta pysyn tietoisesti poissa tilanteista, joissa saattaisin tehdä jotain tyhmää. Älkää siis olettako, että kaikki ihmiset toimisivat jossain tilantees
Sinä olitkin varattu, tämän tapauksen mies sinkku. Täysin eri asia, vaikka taustalla samoja ajatuksia olisikin.
Vierailija kirjoitti:
Onpas epäilyttävä mies. Eronnut vuosia sitten, ei yhden yön suhteita, ei naisystävää? Kuitenkin komea, eli saisi jos haluaisi. Eikö miestä seksi kiinnosta?
Minä olen tällainen naispuolinen versio. Mies jätti pitkästä avioliitosta vuosia sitten, ei yhden yön suhteita, ei miesystäviä ei edes tapailua. Kuitenkin olen ihan hyvännäköinen ja saisin miehen, jos haluaisin, mutta kun en halua.
Joten miksi tällaista miespuolista versiota muka ei voisi olla olemassa?
Niinhän sä luulet. Ei tuollaisia kerrota jollekin random säädölle.