Ymmärsin eilen illalla jotain elämästä, mitä en nuorempana millään kyennyt tajuamaan
Nuoruuden idealismin siivittämänä olin aina todella vastahakoinen valitsemaan puolia. Minusta se oli jotenkin epäreilua valita puoli ja argumentoida vain sitä puolta, kun asiollahan yleensä tuppaa olemaan aina vähintään kaksi puolta, joskus enemmänkin. Opintojen harjoituksissa tarjottiin jakava aihe ja tarkoitus oli nimenomaan rakentaa argumentti sen valitun näkökannan puolesta eikä molempia näkökulmia huomioiden. Se tuntui joskus jopa epärehelliseltä jättää vastakkainen näkemys faktoineen kokonaan huomiotta, ja käydä sen kimppuun säälimättömästi omaa puolta argumentoiden.
Eilen illalla katselin, kun eräs vaikuttaja perkasi aihetta videolla ja tajusin siinä sitten vihdoin, kuinka raivostuttavan ärsyttävää se onkaan, kun joku argumentoi asian molempia puolia samanaikaisesti. Enkä nyt tarkoita sitä, että pystyy ymmärtämään, tai kiteyttämään molemmat puolet argumentista, vaan sitä että sama henkilö samalla palolla peräjälkeen argumentoi niitä asian molempia puolia. Siitä tulee fiilis, ettei henkilö oikein itsekään ymmärrä eikä tiedä, mitä ajattelee, ei osaa muodostaa omia näkemyksiään eikä osaa päättää, mitä mieltä oikein on.
Kommentit (42)
Joskus tuntuu, että nämä asiat argumentaatio ja retoriikka ovat Suomessa vähän lapsenkengissä, ei oikein ymmärretä niitä. Sitten ei vastaavasti tunnisteta sitä, kun joku yrittää vaikuttaa itseen manipulatiivisesti. Ei osata eritellä niitä käytettyjä keinoja, joilla toinen vaikuttaa ajatteluun ja omaan päätöksentekoon. Kohta joku tulee tähän vastaamaan, että ei minuun voi vaikuttaa lainkaan, mutta aivan varmasti voi.
Ensiksi pitäisi ymmärtää, mikä fakta ja millä perusteella se on fakta? Miten ja kuinka varmasti tiedämme asian? Sitten pitäisi ymmärtää, mikä on tulkintaa siitä faktasta ja mikä mielipidettä?
Argumentoida voi myös todella likaisesti, esimerkiksi kuulijan tunteisiin vetoamalla, harhauttamalla, muita syyttelemällä jne. kuten tänään eduskunnassakin olemme pääministeri Orpolta ja valtiovarainministeri Purralta saaneet tästä näytteen.