Miten ihminen voi hankkia toisen lapsen kun yhden kanssa menee kaikki aika ja jaksaminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoja ajatuksia. Meillä myös ehkä keskimääräistä älykkäämpi lapsi. Molemmat vanhemmat ollaan myös (korkeastikoulutettuja ja pitkälle lukeneita, mutta rauhallisia jne) ja älykkyys on tutkimusten mukaan vahvasti geneettistä. Lapsi on huomiota vaativa ja nimenomaan ollut vähän erilainen kun moni muu. Aika monen lapsen kanssa ei pääse sellaiseen aitoon keskusteluun ja oma lapsi on ns. Kylttymättömän kiinnostunut kaikesta ja haluaa oppia kaiken ja tavallaan myös tylsistyy helposti. Olen kanssa miettinyt jos olisi ns. Normaali lapsi joka tyytyy vähään ja leikkii vaikka yksinkertaisiakin leikkejä pitkään niin olisi varmaan helpompaa. 

Toivottavasti hänellä on paljon kavereita ettei tule pikkuvanha, joka hengaa aikuisten kanssa. Sosiaaliset taidot ei kehity. 

Moni monilapsisen perheen esikoinen on kyllä enemmän pikkuvanha kuin ainoat lapset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En hankikaan. Yksi on juuri hyvä. Sellaista rusinat pullasta -vanhemmuutta. 

Jep. Rusinat pullasta on best!

Oikeasti naurattaa, kun useamman lapsen äiti alkaa väittämään, että useamman kanssa on helpompaa. Hyvä, että on itse tyytyväinen valintoihinsa. Sehän se tärkeintä on. Mutta ei nyt kannata valehdella itselleen eikä muille. Kyllä sitä rumbaa, säätöä ja tekemistä vaan on kahdenkin kanssa paljon enemmän kuin yhden. Luultavasti useamman kanssa siihen turtuu, että koko ajan on pieni kaaos päällä. Varsinkin, kun lapset on pieniä.

Minulla on yksi koululainen. On esim. harrastusleireillä useamman viikonlopun vuodessa. Matkustaa välillä isovanhempien kanssa. Käy kavereilla yökylässä. Meillä vanhemmilla on ihan älyttömästi vapaa-aikaa nykyisin. Useamman lapsen kanssa show pyörisi vaikka yksi on poissa.  

Olet säälittävän itsekeskeinen ihminen? Ymmärrätkö itsekään, mitä kirjoitat?  Miten kotona voi olla rumbaa ja showta?  Huh, huh...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En hankikaan. Yksi on juuri hyvä. Sellaista rusinat pullasta -vanhemmuutta. 

Jep. Rusinat pullasta on best!

Oikeasti naurattaa, kun useamman lapsen äiti alkaa väittämään, että useamman kanssa on helpompaa. Hyvä, että on itse tyytyväinen valintoihinsa. Sehän se tärkeintä on. Mutta ei nyt kannata valehdella itselleen eikä muille. Kyllä sitä rumbaa, säätöä ja tekemistä vaan on kahdenkin kanssa paljon enemmän kuin yhden. Luultavasti useamman kanssa siihen turtuu, että koko ajan on pieni kaaos päällä. Varsinkin, kun lapset on pieniä.

Minulla on yksi koululainen. On esim. harrastusleireillä useamman viikonlopun vuodessa. Matkustaa välillä isovanhempien kanssa. Käy kavereilla yökylässä. Meillä vanhemmilla on ihan älyttömästi vapaa-aikaa nykyisin. Useamman lapsen kanssa show pyörisi vaikka yksi on poissa.  

Tunnistan kyllä kaltaisesi vanhemmat.  Nyt jo aikuisten lasteni kaverit viihtyivät meillä yökylässä, retkillä ja mökillä ja kulkivat meidän kyydeillä harrastuksiin. Meillä ei ollut showta eikä rumbaa vaan mukavaa olemista, elämää, leikkiä, jutustelua ja touhua. Parhaat viettivät synttäreitään lukioaikana meillä mieluummin kuin omassa kodissaan. Ja kyllä, nämä meillä viihtyneet lapset ja nuoret olivat akateemisten vanhempien lapsia, joille koti ei ollut oikea koti.  Pahimmissa kodeissa oli sääntö, että kavereita sai tulla vain yksi kerrallaan. Että tämmöistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En hankikaan. Yksi on juuri hyvä. Sellaista rusinat pullasta -vanhemmuutta. 

Jep. Rusinat pullasta on best!

Oikeasti naurattaa, kun useamman lapsen äiti alkaa väittämään, että useamman kanssa on helpompaa. Hyvä, että on itse tyytyväinen valintoihinsa. Sehän se tärkeintä on. Mutta ei nyt kannata valehdella itselleen eikä muille. Kyllä sitä rumbaa, säätöä ja tekemistä vaan on kahdenkin kanssa paljon enemmän kuin yhden. Luultavasti useamman kanssa siihen turtuu, että koko ajan on pieni kaaos päällä. Varsinkin, kun lapset on pieniä.

Minulla on yksi koululainen. On esim. harrastusleireillä useamman viikonlopun vuodessa. Matkustaa välillä isovanhempien kanssa. Käy kavereilla yökylässä. Meillä vanhemmilla on ihan älyttömästi vapaa-aikaa nykyisin. Useamman lapsen kanssa show pyörisi vaikka yksi on poi

Tunnistan kyllä kaltaisesi vanhemmat.  Nyt jo aikuisten lasteni kaverit viihtyivät meillä yökylässä, retkillä ja mökillä ja kulkivat meidän kyydeillä harrastuksiin. Meillä ei ollut showta eikä rumbaa vaan mukavaa olemista, elämää, leikkiä, jutustelua ja touhua. Parhaat viettivät synttäreitään lukioaikana meillä mieluummin kuin omassa kodissaan. Ja kyllä, nämä meillä viihtyneet lapset ja nuoret olivat akateemisten vanhempien lapsia, joille koti ei ollut oikea koti.  Pahimmissa kodeissa oli sääntö, että kavereita sai tulla vain yksi kerrallaan. Että tämmöistä.

 

Ai yksi kerrallaan yökylässä? Mikä vika sellaisessa säännössä on? Meillä tällainen sääntö on, koska asutaan rivitalossa. Useammasta lapsesta nyt vaan lähtee ääntä eikä naapureita halua häiriköidä yömyöhään. Päivällä sitten taas meille saa kyllä tulla useampikin kerrallaan.

Mun lapsen kaverit taas haluaa olla ennemmin meillä, koska meillä ei ole sisaruksia häiritsemässä ja saa olla pelkästään kaverin kanssa. Aika monessa perheessä muuten isompien pitää ottaa pienemmät aina mukaan. Kaikista perhemuodoista löytyy kyseenalaisia toimintatapoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En hankikaan. Yksi on juuri hyvä. Sellaista rusinat pullasta -vanhemmuutta. 

Jep. Rusinat pullasta on best!

Oikeasti naurattaa, kun useamman lapsen äiti alkaa väittämään, että useamman kanssa on helpompaa. Hyvä, että on itse tyytyväinen valintoihinsa. Sehän se tärkeintä on. Mutta ei nyt kannata valehdella itselleen eikä muille. Kyllä sitä rumbaa, säätöä ja tekemistä vaan on kahdenkin kanssa paljon enemmän kuin yhden. Luultavasti useamman kanssa siihen turtuu, että koko ajan on pieni kaaos päällä. Varsinkin, kun lapset on pieniä.

Minulla on yksi koululainen. On esim. harrastusleireillä useamman viikonlopun vuodessa. Matkustaa välillä isovanhempien kanssa. Käy kavereilla yökylässä. Meillä vanhemmilla on ihan älyttömästi vapaa-aikaa nykyisin. Useamman lapsen kanssa show pyörisi vaikka yksi on poi

Tunnistan kyllä kaltaisesi vanhemmat.  Nyt jo aikuisten lasteni kaverit viihtyivät meillä yökylässä, retkillä ja mökillä ja kulkivat meidän kyydeillä harrastuksiin. Meillä ei ollut showta eikä rumbaa vaan mukavaa olemista, elämää, leikkiä, jutustelua ja touhua. Parhaat viettivät synttäreitään lukioaikana meillä mieluummin kuin omassa kodissaan. Ja kyllä, nämä meillä viihtyneet lapset ja nuoret olivat akateemisten vanhempien lapsia, joille koti ei ollut oikea koti.  Pahimmissa kodeissa oli sääntö, että kavereita sai tulla vain yksi kerrallaan. Että tämmöistä.

 

Onneksi olkoon! Voitit juuri ensimmäisen palkinnon sarjassa: Ymmärrän asiat tahallaan väärin ja luen rivien välistä asioita, joita siellä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En hankikaan. Yksi on juuri hyvä. Sellaista rusinat pullasta -vanhemmuutta. 

Jep. Rusinat pullasta on best!

Oikeasti naurattaa, kun useamman lapsen äiti alkaa väittämään, että useamman kanssa on helpompaa. Hyvä, että on itse tyytyväinen valintoihinsa. Sehän se tärkeintä on. Mutta ei nyt kannata valehdella itselleen eikä muille. Kyllä sitä rumbaa, säätöä ja tekemistä vaan on kahdenkin kanssa paljon enemmän kuin yhden. Luultavasti useamman kanssa siihen turtuu, että koko ajan on pieni kaaos päällä. Varsinkin, kun lapset on pieniä.

Minulla on yksi koululainen. On esim. harrastusleireillä useamman viikonlopun vuodessa. Matkustaa välillä isovanhempien kanssa. Käy kavereilla yökylässä. Meillä vanhemmilla on ihan älyttömästi vapaa-aikaa nykyisin. Useamman lapsen kanssa show pyörisi vaikka yksi on poi

Olet säälittävän itsekeskeinen ihminen? Ymmärrätkö itsekään, mitä kirjoitat?  Miten kotona voi olla rumbaa ja showta?  Huh, huh...

 

Sitähän se on isossa perheessä ainakin. Itse kasvoin 5-lapsisessa perheessä ja rumba ja show on ihan sopivia sanoja kuvailemaan omaa lapsuudenperhettä.

Ehkä sitten vaan on luonnon valinta että se Eloveenatyyppinen Suomalainen nainen ei halua lisääntyä vaan jättää sen väestökasvun maahanmuuttaja äitien vastuulle, no näillä mennään sitten, harvenevat Suominaiset saa jumpata ja shoppailla ihkujen kavereittensa kanssa ja hoidattaa itsensä vanhuksina etnisillä hoitajilla samalla kitisten ettei hoitajina ole oman maan kansalaisia. Kyllä minulla on käsitys Suomalaisista naisita että koko ajan kitistään ja valitetaan huonosta olosta ja syy on muissa ja omasta miehestä, mies joko urheilee liikaa tai on liikaa kotona ja herranjesta juo vielä muutaman olue sillointällöin.

Miksi tässä keskustelussa on niin paljon vihaa ja arvostelua yksilapsisia kohtaan? Tietämäni yhden lapsen vanhemmat tekee kaikki myös uraa ja heillä on harrastuksia. Siis sekä äidillä että isillä. Isille tämä ei ole mikään uusi juttu, mutta äideille on. Siksi lapsilukukin on nykyisin monella pienempi, jos sitä on ollenkaan. Loppujen lopuksi aika harva on niin jaksava, että jaksaa esim. pyörittää arkea kolmen lapsen kanssa, luoda uraa vaativalla alalla ja vaikka harrastaa triathlonia. Yhden kanssa tällainen onnistuukin.

Ja uraa ja harrastuksia kaipaava äiti ei ole sen itsekkäämpi kuin uraa ja harrastuksia kaipaava isä. Hirveän sovinistista ajatella, että äiti on itsekäs, jos haluaa myös omaa elämää. Koska edelleen 2020-luvulla useimmissa perheissä suurin vetovastuu on äideillä, lapsiluku vaikuttaa aina enemmän äitiin, äidin uraan, äidin harrastuksiin ja äidin unelmiin enemmän kuin isän, joka edelleen monessa perheessä vaan porskuttaa eteenpäin kaikilla elämän alueilla, vaikka perheeseen syntyisi kahdeksan lasta.

Vähän sivuhuomiona vielä: Vanhemmat voivat myös olla introverttejä, mutta silti haluta vanhemmiksi. Silloinkin yksi lapsi täyttää tuon tarpeen varsin hyvin ja koko perhe on todennäköisemmin hyvinvoiva kuin tilanteessa missä vanhemmat tekisivät liikaa lapsia suhteessa omaan jaksamiseensa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En hankikaan. Yksi on juuri hyvä. Sellaista rusinat pullasta -vanhemmuutta. 

Jep. Rusinat pullasta on best!

Oikeasti naurattaa, kun useamman lapsen äiti alkaa väittämään, että useamman kanssa on helpompaa. Hyvä, että on itse tyytyväinen valintoihinsa. Sehän se tärkeintä on. Mutta ei nyt kannata valehdella itselleen eikä muille. Kyllä sitä rumbaa, säätöä ja tekemistä vaan on kahdenkin kanssa paljon enemmän kuin yhden. Luultavasti useamman kanssa siihen turtuu, että koko ajan on pieni kaaos päällä. Varsinkin, kun lapset on pieniä.

Minulla on yksi koululainen. On esim. harrastusleireillä useamman viikonlopun vuodessa. Matkustaa välillä isovanhempien kanssa. Käy kavereilla yökylässä. Meillä vanhemmilla on ihan älyttömästi vapaa-aikaa nykyisin. Use

___________

Tunnistan kyllä kaltaisesi vanhemmat.  Nyt jo aikuisten lasteni kaverit viihtyivät meillä yökylässä, retkillä ja mökillä ja kulkivat meidän kyydeillä harrastuksiin. Meillä ei ollut showta eikä rumbaa vaan mukavaa olemista, elämää, leikkiä, jutustelua ja touhua. Parhaat viettivät synttäreitään lukioaikana meillä mieluummin kuin omassa kodissaan. Ja kyllä, nämä meillä viihtyneet lapset ja nuoret olivat akateemisten vanhempien lapsia, joille koti ei ollut oikea koti.  Pahimmissa kodeissa oli sääntö, että kavereita sai tulla vain yksi kerrallaan. Että tämmöistä.



 

Ai yksi kerrallaan yökylässä? Mikä vika sellaisessa säännössä on? Meillä tällainen sääntö on, koska asutaan rivitalossa. Useammasta lapsesta nyt vaan lähtee ääntä eikä naapureita halua häiriköidä yömyöhään. Päivällä sitten taas meille saa kyllä tulla useampikin kerrallaan.

Mun lapsen kaverit taas haluaa olla ennemmin meillä, koska meillä ei ole sisaruksia häiritsemässä ja saa olla pelkästään kaverin kanssa. Aika monessa perheessä muuten isompien pitää ottaa pienemmät aina mukaan. Kaikista perhemuodoista löytyy kyseenalaisia toimintatapoja. 

Ei, vaan ylipäätänsä vain yksi lapsi kerrallaan sai olla kylässä.  Kirjoitin: Pahimmissa kodeissa oli sääntö, että kavereita sai tulla vain yksi kerrallaan. Kotimme on myös rivari, mutta ei rento oleminen ja eläminen tarkoittanut yörauhan häirintää, olipa lapset 10 tai 20 vuotiaita. Vaikka täysikäisinä ehtivät pitää etkojaan ja kavereita oli parhaimmillaan 20-30, ei naapureiden yörauhaa häiritty klo 22 jälkeen. Vastuulliseen kasvattamiseen kuuluu tuollainenkin.

Vierailija kirjoitti:

Se on juuri noin. Kaksi menee siinä kuin yksikin, kunhan vaan vanhemmat tekee kaksinkertaisen määrän työtä. Ainakin ikäeroa kannattaa olla useita vuosia.

No ei siinä nyt sentään kaksinkertaista aikaa mene, jos ikäero on esim 3 vuotta (riippuu lapsesta, mikä on sopiva määrä).

Tosin jossain lehdessä oli juttu kolmosista joiden äiti oli sitä mieltä, ettei lainkaan niin työlästä kuin kuvitteli. Tytöillä oli aina seuraa toisistaan ja se helpotti arkea kummasti. 

Tiedän lähemmäs 10 perhettä, joiden ainokainen on kuollut ennen kuin ehti täyttää 30 vuotta, sairauteen, tapaturmaisesti tai omasta päätöksestään.  Se on ollut todella raastavaa katsoa sivustakin.

Yhden äidin ainokaisen kuoltua lähimmät sukulaiset olivat pikkuserkkuja.  Ja sitten on tapaus, että  perheen ainoan lapsen vanhemmat kuolivat, kun lapsi oli alle 25 vuotta eikä läheisiä sukulaisia ollut kummallakaan puolella vanhempia, ei edes kummeja.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän lähemmäs 10 perhettä, joiden ainokainen on kuollut ennen kuin ehti täyttää 30 vuotta, sairauteen, tapaturmaisesti tai omasta päätöksestään.  Se on ollut todella raastavaa katsoa sivustakin.

Yhden äidin ainokaisen kuoltua lähimmät sukulaiset olivat pikkuserkkuja.  Ja sitten on tapaus, että  perheen ainoan lapsen vanhemmat kuolivat, kun lapsi oli alle 25 vuotta eikä läheisiä sukulaisia ollut kummallakaan puolella vanhempia, ei edes kummeja.

Minulta kuoli sisko lapsena. Ei se vanhempien surua helpottanut, että oli muitakin lapsia. Itseasiassa me muut lapset jäätiin ihan heitteille, kun vanhemmat surivat. Menetettiin äiti käytännössä 15 vuodeksi, kun kuntoutui vasta ensimmäisen lapsenlapsen myötä. Me ollaan ihan jokainen käyty terapiassa aikuisiässä. Ja suurempi trauma on tuo vanhempien surun seuraaminen kuin siskon kuolema itsessään. Me jotka ylipäätään lapsia haluttiin, tehtiin vain yksi lapsi, ettei omalle kävisi samalla tavalla kuin meille.

Olin itse tällöin todella pieni. Teki todella kipeää menettää äiti surulle. Ajattelin vuosia, että minun pitäisi vain kuolla, että minuakin rakastettaisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ajattelen niin, että luonto kertoo mulle, että meidän perheen hyvä lapsiluku on yksi sillä tavoin, että lapseni temperamentti vaatii multa kaiken energian. Hän on upea, mutta hän oli jo vauvana ihan äärimmäisen vilkas. Kaikki taidot on opittu erittäin varhain, ja meno ei lopu koskaan. Muistan alkuvaiheet, kun katselin muiden vauvoja vauvakerhossa, ja mietin, että ovatko ne edes elossa, kun möllöttelivät vaan. Omani harjoitteli ryömimistä siinä vaiheessa kun toiset availivat silmäluomiaan. Ja juttua on riittänyt tauotta päivästä 1 saakka, ja nukkumaan oppi 2-vuotiaana. Tiedän, että useimmat vanhemmat kokevat, että unet on huonoja, mutta puhun nyt ihan eri asiasta. Siitä, että lepoa ei ole koskaan.

Minulla myös muisto vauvamuskarista kun kaikki muut vauvat möllötti selällään ja oma samanikäinen pyöri kuin tuuliviiri j

Meillä typy alkoi kävellä 6kk iässä, aika myöhään alettu teillä kävelemään! Pyöräilemään oppi 8kk iässä. Kielellisesti on myös lahjakas, 9kk iässä osasi aakkoset ja nyt 1,5v iässä osaa sujuvasti kirjoittaa nimensä ja sanan 'äiti' Tietysti jokainen kehittyy omaa tahtiaan, mutta käyttäysin ehkä lastenneurologilla tai vastaavalla specialistilla kuitenkin varmuuden vuoksi..

 

Vierailija kirjoitti:

Tiedän lähemmäs 10 perhettä, joiden ainokainen on kuollut ennen kuin ehti täyttää 30 vuotta, sairauteen, tapaturmaisesti tai omasta päätöksestään.  Se on ollut todella raastavaa katsoa sivustakin.

Yhden äidin ainokaisen kuoltua lähimmät sukulaiset olivat pikkuserkkuja.  Ja sitten on tapaus, että  perheen ainoan lapsen vanhemmat kuolivat, kun lapsi oli alle 25 vuotta eikä läheisiä sukulaisia ollut kummallakaan puolella vanhempia, ei edes kummeja.

Siis, Huoh. Aina tulee joku joka on sitä mieltä, että pitäisi tehdä muutama lapsi varalle, jos joku vaikka kuolee. Hienoa logiikkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän lähemmäs 10 perhettä, joiden ainokainen on kuollut ennen kuin ehti täyttää 30 vuotta, sairauteen, tapaturmaisesti tai omasta päätöksestään.  Se on ollut todella raastavaa katsoa sivustakin.

Yhden äidin ainokaisen kuoltua lähimmät sukulaiset olivat pikkuserkkuja.  Ja sitten on tapaus, että  perheen ainoan lapsen vanhemmat kuolivat, kun lapsi oli alle 25 vuotta eikä läheisiä sukulaisia ollut kummallakaan puolella vanhempia, ei edes kummeja.

Siis, Huoh. Aina tulee joku joka on sitä mieltä, että pitäisi tehdä muutama lapsi varalle, jos joku vaikka kuolee. Hienoa logiikkaa. 

Toivon ja uskon, ettei kukaan vanhempi onneksi oikeasti tee lapsia vaan varalla. Mutta itsekin ihmettelen tätä logiikkaa. Ei se lapsen kuolema ole sen helpompaa, vaikka lapsia olisi viisi. Se on aina ihan uskomattoman iso tragedia ja suru. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän lähemmäs 10 perhettä, joiden ainokainen on kuollut ennen kuin ehti täyttää 30 vuotta, sairauteen, tapaturmaisesti tai omasta päätöksestään.  Se on ollut todella raastavaa katsoa sivustakin.

Yhden äidin ainokaisen kuoltua lähimmät sukulaiset olivat pikkuserkkuja.  Ja sitten on tapaus, että  perheen ainoan lapsen vanhemmat kuolivat, kun lapsi oli alle 25 vuotta eikä läheisiä sukulaisia ollut kummallakaan puolella vanhempia, ei edes kummeja.

Siis, Huoh. Aina tulee joku joka on sitä mieltä, että pitäisi tehdä muutama lapsi varalle, jos joku vaikka kuolee. Hienoa logiikkaa. 

Niinpä, mutta perheellä, lapsen saattamisessa hautaan ja orvoksi nuorena jäämisessä ei ole mitään logiikkaa tai logiikan kanssa mitään tekemistä.

Vähän ohis, mutta meillä saa olla vaan 1-2 kaveria kerralla sen takia, että teen etätöitä. En pysty keskittymään, jos täällä mökää hirveä määrä lapsia. Viikonloppuna toki eri. Suurimmaksi osaksi meillä vielä alakoululaiset ovat kyllä ulkona. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sitten vaan on luonnon valinta että se Eloveenatyyppinen Suomalainen nainen ei halua lisääntyä vaan jättää sen väestökasvun maahanmuuttaja äitien vastuulle, no näillä mennään sitten, harvenevat Suominaiset saa jumpata ja shoppailla ihkujen kavereittensa kanssa ja hoidattaa itsensä vanhuksina etnisillä hoitajilla samalla kitisten ettei hoitajina ole oman maan kansalaisia. Kyllä minulla on käsitys Suomalaisista naisita että koko ajan kitistään ja valitetaan huonosta olosta ja syy on muissa ja omasta miehestä, mies joko urheilee liikaa tai on liikaa kotona ja herranjesta juo vielä muutaman olue sillointällöin.

Oon suomalainen nainen enkä oo ikinä ollut mikään eloveenatyyppinen. On meitä hei muitakin ja paljon onkin, myös lisääntyneitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vaan on vanhemmissa jotain häikkää, jos lapsi ei pysty päiväunia nukkumaan päiväuniaikaa, syömään ruoka-aikaan, kaiken hereilläoloaikansa kälättää äidille, ja lisäksi olette kaikki koko ajan sairaana koko perhe. 

Minulla oli kolme alle kouluikäistä, kun jäin yllätttäe leskeksi. Olen itse lukion ope ja lapset kukin päiväkodissa/eskarissa. Homman pyörittäminen oli rankkaa, mutta ei mitenkään ylivoimaista. Sääntöjä veivasin kuin pikkuarmeijan kersantti. Jos joku kiukutteli, sai kiukutella rauhassa. Vedin mutkia suoriksi: kotityöt tein minimin. En voinut oikeastaan antaa lapsille vaihtoehtoja, vaan että nyt toimitaan näin, huvitti tai ei. Kyllä lapset homman nopsaan oppivat. Käytin kaiken luovuuteni/sitkeyteni

 

Tämä on sitä nykyaikaa, että "minä ja minun tarpeet": Ydinperhe on tärkeintä, lapset tuovat tärkeimmän merkityksen elämään. Sitä ei voi lapseton tietää tietenkään. Hävetkää kermapeput itsekkyytenne kanssa! Kyllä elämä opettaa

En todellakaan tiedä