Miten ihminen voi hankkia toisen lapsen kun yhden kanssa menee kaikki aika ja jaksaminen?

Vierailija kirjoitti:

Samoja ajatuksia. Meillä myös ehkä keskimääräistä älykkäämpi lapsi. Molemmat vanhemmat ollaan myös (korkeastikoulutettuja ja pitkälle lukeneita, mutta rauhallisia jne) ja älykkyys on tutkimusten mukaan vahvasti geneettistä. Lapsi on huomiota vaativa ja nimenomaan ollut vähän erilainen kun moni muu. Aika monen lapsen kanssa ei pääse sellaiseen aitoon keskusteluun ja oma lapsi on ns. Kylttymättömän kiinnostunut kaikesta ja haluaa oppia kaiken ja tavallaan myös tylsistyy helposti. Olen kanssa miettinyt jos olisi ns. Normaali lapsi joka tyytyy vähään ja leikkii vaikka yksinkertaisiakin leikkejä pitkään niin olisi varmaan helpompaa. 

Toivottavasti hänellä on paljon kavereita ettei tule pikkuvanha, joka hengaa aikuisten kanssa. Sosiaaliset taidot ei kehity. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksilapsisten perheiden lapset ovat jotenkin tosi intensiivisiä ja kuormittavia. Ehkä se johtuu just siitä, että saavat niin paljon huomiota. Monilapsisuus tasoittaa tuota.

Vai jäävätkö perheet yksilapsisiksi siitä syystä, että se yksi lapsi on intensiivinen ja kuormittava? 

Voi olla tuokin. Monilapsista perheistä tulevat tuntuvat vaan olevan tasapainoisempia ja vuorovaikutuksessa on ns ilmaa.

Vierailija kirjoitti:

Yksilapsisten perheiden lapset ovat jotenkin tosi intensiivisiä ja kuormittavia. Ehkä se johtuu just siitä, että saavat niin paljon huomiota. Monilapsisuus tasoittaa tuota.

Tämä. Ja joustamattomia, saaneet aina kaiken. Perheen pomoja.

Meidän esikoinen oli ja on edelleen erittäin vilkas ja intensiivinen tyyppi. Ei todellakaan edes vauvana möllöttänyt missään, aina piti olla jotain meininkiä tai vähintään äidin iholla. Nukkui pätkissä, heräsi varhain (4.30 ja 5), oli täysin vahdittava ja perässä juostava. Oltiin niin loppu jo taaperovaiheessa.

 

Jos olisi pitänyt yrittää lasta, me oltaisiin jätetty sikseen. Ei olisi tuntunut vastuullisesta yrittää saada toista, kun ei jaksettu ensimmäinenkään kanssa. Mutta sittenhän tulin raskaaksi ehkäisyn läpi. Kyllä! E-pillerit petti!

Asiaa sulateltiin tovi ja päätettiin sitten kuitenkin uskaltaa. Ja tadaa - toinen vauva sekä nukkui että möllötteli ja todellakin vauvavuosi oli helpompi kuin sen yhden lapsen kanssa aikanaan (perustuen siihen, että esikoinen oli isompi, ei mihinkään muuhun). Näinkin voi käydä!

Ollaan onnellisia, meidän perhe on juuri hyvä näin. Mutta kyllä mä välillä mietin, että olisihan se yksilapsisuuskin oikein hyvä valinta, kaikki olisi aika paljon helpompaa  😄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoja ajatuksia. Meillä myös ehkä keskimääräistä älykkäämpi lapsi. Molemmat vanhemmat ollaan myös (korkeastikoulutettuja ja pitkälle lukeneita, mutta rauhallisia jne) ja älykkyys on tutkimusten mukaan vahvasti geneettistä. Lapsi on huomiota vaativa ja nimenomaan ollut vähän erilainen kun moni muu. Aika monen lapsen kanssa ei pääse sellaiseen aitoon keskusteluun ja oma lapsi on ns. Kylttymättömän kiinnostunut kaikesta ja haluaa oppia kaiken ja tavallaan myös tylsistyy helposti. Olen kanssa miettinyt jos olisi ns. Normaali lapsi joka tyytyy vähään ja leikkii vaikka yksinkertaisiakin leikkejä pitkään niin olisi varmaan helpompaa. 

Toivottavasti hänellä on paljon kavereita ettei tule pikkuvanha, joka hengaa aikuisten kanssa. Sosiaaliset taidot ei kehity. 

Olen eri, mutta kaverisuhteet ei ole helppoja, jos on paljon fiksumpi kuin muut. Oma lapsi 11v pärjää jotenkin, mutta on se välillä hankalaa, kun kaverit leikkii vielä täysillä ja itse on kiinnostunut tieteestä ja maailmanpolitiikasta. Yleensä koulussa leikkii mukana vaikka keppareilla, mutta vapaa-ajalla viihtyy enemmän omissa oloissaan. Opettajilta tulee kyllä pelkkää positiivista palautetta sosiaalisistakin taidoista, joten osaa ilmeisesti olla, vaikka mitään yhteisiä mielenkiinnon kohteita ei koulukavereiden kanssa ole. 

Voi hyvää päivää taas näitä nykyisiä itsekeskeisiä vanhempia😂 Teille vanhemmuus on on jotain ihmeen suorittamista, jossa luetellaan, mitä kaikkea lapsi vaatii ja mistä kaikesta vanhempi luopuu. Oi, oi, mitä itsekeskeisiä silkkipeppuja yhden lapsen vanhemmat nykyisin ovat.

Kannattaa vilkaista tämä juttu, jossa on kolmet kaksoset

https://www.hs.fi/suomi/art-2000011156355.html

ja tulkaa sitten kitisemään ja luettelemaan, kuinka vaikeaa on.

Kyllä suurperheellinenkin voi edetä urallaan esihenkilöksi, tehdä väitöskirjan jne., mutta heille tärkeintä elämässä on oma perhe ja lapset. Aika vain ei mene kitisemiseen ja suorittamisen luettelointiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vaan on vanhemmissa jotain häikkää, jos lapsi ei pysty päiväunia nukkumaan päiväuniaikaa, syömään ruoka-aikaan, kaiken hereilläoloaikansa kälättää äidille, ja lisäksi olette kaikki koko ajan sairaana koko perhe. 

Minulla oli kolme alle kouluikäistä, kun jäin yllätttäe leskeksi. Olen itse lukion ope ja lapset kukin päiväkodissa/eskarissa. Homman pyörittäminen oli rankkaa, mutta ei mitenkään ylivoimaista. Sääntöjä veivasin kuin pikkuarmeijan kersantti. Jos joku kiukutteli, sai kiukutella rauhassa. Vedin mutkia suoriksi: kotityöt tein minimin. En voinut oikeastaan antaa lapsille vaihtoehtoja, vaan että nyt toimitaan näin, huvitti tai ei. Kyllä lapset homman nopsaan oppivat. Käytin kaiken luovuuteni/sitkeyteni ja nyt kaikki ovat valmistuneet yliopistoista. Sanovat mulle, että on upeaa, kun on sisaruksia. Että

Niinpä jatkan äitini tarinaa hänen omaan äitiinsä, hänen kaksi ensimmäistä lastaan kuolivat ennen kahta ikävuotta no seuraavat kolme kyllä elivät lähes normaalin elin iän, nämä kolme syntyivät sodan kynnyksellä ja mummuni jäi yksi keskeneräistä maatilaa hoitamaan kun vaari oli sotimassa viisi vuotta ja kun palasi niin nuoremmat eivät edes isäänsä tunnistaneet, mitä luulette tuliko yhteiskunnan taholta apuja ja neuvoja. Jotenkin tuntuu että se Suomalainen sisu ei ole enään nykypäivänä läsnä, mutta hei kitistään vaan että elämästä puuttuu sitä ja tätä sekä omaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vaan on vanhemmissa jotain häikkää, jos lapsi ei pysty päiväunia nukkumaan päiväuniaikaa, syömään ruoka-aikaan, kaiken hereilläoloaikansa kälättää äidille, ja lisäksi olette kaikki koko ajan sairaana koko perhe. 

Minulla oli kolme alle kouluikäistä, kun jäin yllätttäe leskeksi. Olen itse lukion ope ja lapset kukin päiväkodissa/eskarissa. Homman pyörittäminen oli rankkaa, mutta ei mitenkään ylivoimaista. Sääntöjä veivasin kuin pikkuarmeijan kersantti. Jos joku kiukutteli, sai kiukutella rauhassa. Vedin mutkia suoriksi: kotityöt tein minimin. En voinut oikeastaan antaa lapsille vaihtoehtoja, vaan että nyt toimitaan näin, huvitti tai ei. Kyllä lapset homman nopsaan oppivat. Käytin kaiken luovuuteni/sitkeyteni ja nyt kaikki ovat valmistuneet yliopistoista. Sano

Niinpä jatkan äitini tarinaa hänen omaan äitiinsä, hänen kaksi ensimmäistä lastaan kuolivat ennen kahta ikävuotta no seuraavat kolme kyllä elivät lähes normaalin elin iän, nämä kolme syntyivät sodan kynnyksellä ja mummuni jäi yksi keskeneräistä maatilaa hoitamaan kun vaari oli sotimassa viisi vuotta ja kun palasi niin nuoremmat eivät edes isäänsä tunnistaneet, mitä luulette tuliko yhteiskunnan taholta apuja ja neuvoja. Jotenkin tuntuu että se Suomalainen sisu ei ole enään nykypäivänä läsnä, mutta hei kitistään vaan että elämästä puuttuu sitä ja tätä sekä omaa aikaa.

Tuolloin oli pakko toimia toisella tavalla. Nykyään ei, vaan jokaisella on helpommin mahdollisuus valita miten ja mihin haluaa elämänsä käyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvää päivää taas näitä nykyisiä itsekeskeisiä vanhempia😂 Teille vanhemmuus on on jotain ihmeen suorittamista, jossa luetellaan, mitä kaikkea lapsi vaatii ja mistä kaikesta vanhempi luopuu. Oi, oi, mitä itsekeskeisiä silkkipeppuja yhden lapsen vanhemmat nykyisin ovat.

 

Kannattaa vilkaista tämä juttu, jossa on kolmet kaksoset

https://www.hs.fi/suomi/art-2000011156355.html

ja tulkaa sitten kitisemään ja luettelemaan, kuinka vaikeaa on.

 

Kyllä suurperheellinenkin voi edetä urallaan esihenkilöksi, tehdä väitöskirjan jne., mutta heille tärkeintä elämässä on oma perhe ja lapset. Aika vain ei mene kitisemiseen ja suorittamisen luettelointiin.

Niin? Jollekin muulle tärkeintä elämässä on joku muu asia. 

Vierailija kirjoitti:

Tiedän useamman äidin, jonka toinen tai kolmas lapsi on ollut suuritarpeinen ja ovat itse myöntäneet, että lapsiluku olisi jäänyt yhteen, jos sellainen olisi tullut ensimmäisenä. Eli ei nuo ap:n tunteet mitenkään poikkeuksellisia ole. 

Sama. Anoppi sanoi, että ei olisi ikimaailmassa tehnyt enempää lapsia, jos mieheni olisi ollut hänen ensimmäinen lapsensa. Ja joo, meidän lapsi peri isänsä huonon nukkumisen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vaan on vanhemmissa jotain häikkää, jos lapsi ei pysty päiväunia nukkumaan päiväuniaikaa, syömään ruoka-aikaan, kaiken hereilläoloaikansa kälättää äidille, ja lisäksi olette kaikki koko ajan sairaana koko perhe. 

Minulla oli kolme alle kouluikäistä, kun jäin yllätttäe leskeksi. Olen itse lukion ope ja lapset kukin päiväkodissa/eskarissa. Homman pyörittäminen oli rankkaa, mutta ei mitenkään ylivoimaista. Sääntöjä veivasin kuin pikkuarmeijan kersantti. Jos joku kiukutteli, sai kiukutella rauhassa. Vedin mutkia suoriksi: kotityöt tein minimin. En voinut oikeastaan antaa lapsille vaihtoehtoja, vaan että nyt toimitaan näin, huvitti tai ei. Kyllä lapset homman nopsaan oppivat. Käytin kaiken luovuuteni/sitkeyteni ja nyt kaikki ovat valmistuneet yliopistoista. Sano

Voi hyvä ihme. Onkos mikään muuttunut mummun ajoista? Haloo, koko yhteiskunta on erilainen. Ihan kaikki on toisenlaista, maailma, ympäristöt, yhteisöllisyys on kadonnut, turvallisuusuhat ovat aivan erilaisia, elinajanodote samoin. Ei ole mitään perustetta verrata jotain isovanhempien aikoja nykyaikaan. Tämä on täysin eri maailma

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvää päivää taas näitä nykyisiä itsekeskeisiä vanhempia😂 Teille vanhemmuus on on jotain ihmeen suorittamista, jossa luetellaan, mitä kaikkea lapsi vaatii ja mistä kaikesta vanhempi luopuu. Oi, oi, mitä itsekeskeisiä silkkipeppuja yhden lapsen vanhemmat nykyisin ovat.

Kannattaa vilkaista tämä juttu, jossa on kolmet kaksoset

https://www.hs.fi/suomi/art-2000011156355.html

ja tulkaa sitten kitisemään ja luettelemaan, kuinka vaikeaa on.

Kyllä suurperheellinenkin voi edetä urallaan esihenkilöksi, tehdä väitöskirjan jne., mutta heille tärkeintä elämässä on oma perhe ja lapset. Aika vain ei mene kitisemiseen ja suorittamisen luettelointiin.

Niin? Jollekin muulle tärkeintä elämässä on joku muu asia. 

Jos oma perhe ei ole tärkeintä, älkää koskaan hankkiko lapsia, edes sitä yhtä! Tänä päivänä psyykkisesti ja sosiaalisesti laiminlyötyjä lapsia on yhä enemmän ylemmissä sosio-ekonomisissa perheissä. Säälin näitä aavoja ja isloja.

Eka muksu näyttää sen ajan mikä siihen hommaan menee. Eli kaiken. seuraavien kesken se aka jakautuu sitten.

Kyllä minulle tärkeintä elämässä on lapseni. Sen takia tein vain yhden, koska en olisi jaksanut enempää ja halusin olla hyvä äiti lapselleni. Ihmisillä on alunalkaen erilaiset voimavarat. Ei meillä kaikilla ole samanlaista akkua, josta ammentaa.

Tiedän todella paljon ainoita lapsia, 4-22-vuotiaita. Kaikki on todella hyväkäytöksisiä, toiset huomioon ottavia ja hyviä tyyppejä. Yksikään vanha stereotypia ei pidä paikkaansa. Ainoat lapset ovat myös monella tapaa itsenäisiä eivätkä kaipaa joka paikkaan kaveria mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvää päivää taas näitä nykyisiä itsekeskeisiä vanhempia😂 Teille vanhemmuus on on jotain ihmeen suorittamista, jossa luetellaan, mitä kaikkea lapsi vaatii ja mistä kaikesta vanhempi luopuu. Oi, oi, mitä itsekeskeisiä silkkipeppuja yhden lapsen vanhemmat nykyisin ovat.

Kannattaa vilkaista tämä juttu, jossa on kolmet kaksoset

https://www.hs.fi/suomi/art-2000011156355.html

ja tulkaa sitten kitisemään ja luettelemaan, kuinka vaikeaa on.

Kyllä suurperheellinenkin voi edetä urallaan esihenkilöksi, tehdä väitöskirjan jne., mutta heille tärkeintä elämässä on oma perhe ja lapset. Aika vain ei mene kitisemiseen ja suorittamisen luettelointiin.

Niin? Jollekin muulle tärkeintä elämässä on joku muu asia. 

Jos oma perhe ei ole tärkeintä, älkää koskaan hankkiko lapsia, edes sitä yhtä! Tänä päivänä psyykkisesti ja sosiaalisesti laiminlyötyjä lapsia on yhä enemmän ylemmissä sosio-ekonomisissa perheissä. Säälin näitä aavoja ja isloja.

Samaa mieltä! Omalla lapsella on kaveri, jonka perheessä on kaksi lasta. Tuntuvat olevan vanhemmilleen vain joku statusasia eikä vanhempia muuten kiinnosta. Ovat ihan heitteillä ja oikeasti lähinnä säälittää. Vanhemmat ravaavat keskenään brunsseillä, teatterissa ja golfaamassa, mutta lapset eivät pääse edes haluamillaan harrastuksiin, jos eivät itse kulje. Kyseessä siis 11- ja 8-vuotiaat ja asutaan paikassa, jossa harrastuksiin voi mennä tuntikin julkisilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vaan on vanhemmissa jotain häikkää, jos lapsi ei pysty päiväunia nukkumaan päiväuniaikaa, syömään ruoka-aikaan, kaiken hereilläoloaikansa kälättää äidille, ja lisäksi olette kaikki koko ajan sairaana koko perhe. 

Minulla oli kolme alle kouluikäistä, kun jäin yllätttäe leskeksi. Olen itse lukion ope ja lapset kukin päiväkodissa/eskarissa. Homman pyörittäminen oli rankkaa, mutta ei mitenkään ylivoimaista. Sääntöjä veivasin kuin pikkuarmeijan kersantti. Jos joku kiukutteli, sai kiukutella rauhassa. Vedin mutkia suoriksi: kotityöt tein minimin. En voinut oikeastaan antaa lapsille vaihtoehtoja, vaan että nyt toimitaan näin, huvitti tai ei. Kyllä lapset homman nopsaan oppivat. Käytin kaiken luovuuteni/sitkeyteni

Kyllä se aika on ollut yhtä arvuuttelemista menneinä vuosikymmeninäkin lähtien sotavuosista asti, lapsia syntyi vaikka mitään varmaa ei ollut tuliko isä elävänä kotiin, on ollut yleislakkoja ja lamavuosia silti lapsia taisi syntyä keskimäärin kolme per perhe, ei se elo ennenkään mitään ruusuilla tanssimista ollut, itse sain lahjakenkäostolapun jotka opettaja jakoi luokan edessä eleellä kuin olisi ne omistaan kustantanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatteleeko vähän sairastavien lasten vanhemmat useinkin, että se on heidän omaa ansiotaan, että lapsi ei ole usein kipeänä?

Kyllä ajattelen, että ei ole sattumaa, että meillä on sairastettu vähän. Olen aina noudattanut hyvää hygieniaa. On perheitä, joissa esim juodaan samasta pullosta, maistetaan ruokaa omalla lusikalla, ei pestä usein käsiä ja pyyhkeetkin ovat likaisia jne. Ja flunssia ja mahatauteja on paljon, ja ne kiertävät usein koko perheen. Myös lapsilla on reikiä hampaissa, koska ei välitetä ohjeista, miten estää karieksen tarttuminen,

Liika puhtaus se vasta paha onkin, ei tule mitään vastustuskykyä

En hankikaan. Yksi on juuri hyvä. Sellaista rusinat pullasta -vanhemmuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatteleeko vähän sairastavien lasten vanhemmat useinkin, että se on heidän omaa ansiotaan, että lapsi ei ole usein kipeänä?

Kyllä ajattelen, että ei ole sattumaa, että meillä on sairastettu vähän. Olen aina noudattanut hyvää hygieniaa. On perheitä, joissa esim juodaan samasta pullosta, maistetaan ruokaa omalla lusikalla, ei pestä usein käsiä ja pyyhkeetkin ovat likaisia jne. Ja flunssia ja mahatauteja on paljon, ja ne kiertävät usein koko perheen. Myös lapsilla on reikiä hampaissa, koska ei välitetä ohjeista, miten estää karieksen tarttuminen,

Liika puhtaus se vasta paha onkin, ei tule mitään vastustuskykyä

Kahden, nyt aikuisen lapsen äitinä olin lasten sairasteluiden vuoksi poissa töistä tasan kaksi päivää. Meillä oli kaksi koiraa, jotka huolehtivat omalla tavallaan, että lapset saivat pöpöjä elimistöön.  Kotieläimet ja isoveljet ovat tutkitusti niitä tekijöitä, jotka pitävät lapset terveinä.  Kehitysmaissa ei tunneta allergioita. Arvatkaapa miksi?

Vierailija kirjoitti:

En hankikaan. Yksi on juuri hyvä. Sellaista rusinat pullasta -vanhemmuutta. 

Jep. Rusinat pullasta on best!

Oikeasti naurattaa, kun useamman lapsen äiti alkaa väittämään, että useamman kanssa on helpompaa. Hyvä, että on itse tyytyväinen valintoihinsa. Sehän se tärkeintä on. Mutta ei nyt kannata valehdella itselleen eikä muille. Kyllä sitä rumbaa, säätöä ja tekemistä vaan on kahdenkin kanssa paljon enemmän kuin yhden. Luultavasti useamman kanssa siihen turtuu, että koko ajan on pieni kaaos päällä. Varsinkin, kun lapset on pieniä.

Minulla on yksi koululainen. On esim. harrastusleireillä useamman viikonlopun vuodessa. Matkustaa välillä isovanhempien kanssa. Käy kavereilla yökylässä. Meillä vanhemmilla on ihan älyttömästi vapaa-aikaa nykyisin. Useamman lapsen kanssa show pyörisi vaikka yksi on poissa.