Mistä asiasta elämässäsi olet katkera?

No jos tarina olisi mennyt joka tapauksessa kuten on mennyt, niin siitä etten syntynyt sosiopaatiksi tms. Tai vaihtoehtoisesti siitä, että tarina ei päättynyt kolarin seurauksena jo lapsena. 

Aiheita olisi paljon, mutta niihin takertuminen ei muuta tapahtuneita toiseksi. Katse kohti parempaa tulevaisuutta (katkeroituneena se ei toteutuisi).

En ole katkera, vaan kiitollinen Jumalalle siitä että olen ylipäätään hengissä kaikkien koettelemusten jälkeen. 

Jana mitä kuljetaan eteenpäin on kuvitteellinen. Olemme jo täällä, olemme jo perillä. Mennyt ja tuleva on illuusio. Unohda että on ollut mennyt niin asiat eivät enää tarvitse syitä. Unohda että on tuleva tulevaisuus niin olet aina valmiina kaikkeen. Katkeruus vaatii sen että uskoo samalla menneisyyden olevan totta. Ahdistuminen vaatii sen että uskoo tuelvaisuuden olevan totta. Emme suunnittele elämäämme uniemme mukaan, mutta suunnittelemme elämäämme kuitenkin kuvitelmiemme mukaan. Suunnittelen kuviteltua tulevaisuutta tai märehdin kuviteltua menneisyyttä - kaikki se suunnittelu ja märehtiminen on kuitenkin pois nykyhetkestä, mikä on ratkaisevasti todellisempaa kuin menneisyys tai tulevaisuus, eikö?

En mistään, katson elämää positiivisin mielin, katsonut jo 60 vuotta. Tummimmallakin pilvellä on hopeareunuksensa ja jokaisen kiven ja kannon takaa löytyy ilon aiheita

Olen kai vähän katkera siitä, että muistan niin hyvin kaikki huonot tapahtumat ja ilkeät sanat. Haluaisin unohtaa ne, koska elämä olisi silloin iloisempaa. Nyt ne puskevat esiin milloin mistäkin, saatan esim nähdä jonkin esineen tai kuulla jonkin musiikkikappaleen, joka on liittynyt johonkin ikävään. Ja taas muistuu mieleen se kaikki.

Olen ymmärtänyt, että useimmat ihmiset vain huiskaisevat sivuun tuollaiset eivätkä kärsi niistä sen enempää. Jotkut sanovat, että muistavat vain hyviä asioita. En ole pystynyt sellaiseen, vaikka miten olisin yrittänyt. On kulunut paljon energiaa ihan turhaan ja tehnyt elämästäni ilottoman.

Siitä, että en ole saanut lapsuudenperheeltä oikein mitään eväitä elämään. Kaikki on pitänyt opetella itse kantapään kautta. 

En ole katkera mistään. Ei sillä, etteikö elämässäni olisi ollut paljonkin vaikeuksia ja vastoinkäymisiä. Mutta on ollut myös paljon hyvää. Kyse on vain siitä, minkä nostan esille. Mun elämästäni saa varsin onnellisen tarinan tai varsin kurjan tarinan. Kumpikin on oikeasti totta. Valitsen onnellisen tarinan. 

Vierailija kirjoitti:

Siitä, että en ole saanut lapsuudenperheeltä oikein mitään eväitä elämään. Kaikki on pitänyt opetella itse kantapään kautta. 

Mutta tuskin vanhempadikaan olivat mitään eväitä saaneet. Vanhempien kanssa eletään vain noin 18 vuotta. Muun tarinan saa kirjoittaa itse. En vähättele kyllä ollenkaan sitä, että huonoilla lähtökohdilla kaikki on vaikeampaa. Mutta syyllistämällä ikuisesti vanhempia elää yhä kuin lapsi. Aikuisena saa ja pitää itse ottaa vastuu itsestään, 

Kokemattomuudesta. Naisille en ole koskaan kelvannut, koko ikä odoteltu että alkaisi kelpaamaan mutta mitään ei tapahdu. Tässä iässä taitaa muutenkin olla liian myöhäistä..

Olen katkera siitä, ettei ole tullut muuttoa sinne, minne halusin, vaikka olen sitä kauan halunnut ja odottanut. Eikä ole tullut edes parempaan paikkaan muuttoa. Raha ja keinot estävät. Yhtälö, jota en osaa edelleenkään ratkaista.

Vierailija kirjoitti:

Kokemattomuudesta. Naisille en ole koskaan kelvannut, koko ikä odoteltu että alkaisi kelpaamaan mutta mitään ei tapahdu. Tässä iässä taitaa muutenkin olla liian myöhäistä..

Kyllä kelpaat, jos olet mukava, vastuullinen, kohtelias ja itsevarma. 

Vierailija kirjoitti:

Kokemattomuudesta. Naisille en ole koskaan kelvannut, koko ikä odoteltu että alkaisi kelpaamaan mutta mitään ei tapahdu. Tässä iässä taitaa muutenkin olla liian myöhäistä..

Muutos voi tapahtua nopeastikin, kunhan lakkaat syyttämästä kelpaamattomuudestasi naisia ja kaivat ne viat itsestäsi ja korjaat ne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä, että en ole saanut lapsuudenperheeltä oikein mitään eväitä elämään. Kaikki on pitänyt opetella itse kantapään kautta. 

Mutta tuskin vanhempadikaan olivat mitään eväitä saaneet. Vanhempien kanssa eletään vain noin 18 vuotta. Muun tarinan saa kirjoittaa itse. En vähättele kyllä ollenkaan sitä, että huonoilla lähtökohdilla kaikki on vaikeampaa. Mutta syyllistämällä ikuisesti vanhempia elää yhä kuin lapsi. Aikuisena saa ja pitää itse ottaa vastuu itsestään, 

Johan sanoinkin, että kaikki on pitänyt opetella itse, eli mistä sait päähäsi etten olisi ottanut itsestäni vastuuta? Se ei poista sitä tosiasiaa, että toiset saavat lapsuudenkodistaan tukea ja ohjeita elämään ne ensimmäiset 18 vuotta (ja siitä eteenpäinkin) joiden avulla on helpompi pärjätä. 

Ehkä siitä,  että isäni heitti mut rahattomana syksyiseen yöhön ollessani vasta 18 v. Toisaalta opinpahan pärjäämään.  

Siitä, että parisuhteissani, ystävissäni, kavereissani jne. on ollut suurimmaksi osaksi aina ikäviä ihmisiä. Vaikka itse satsaan 100 prosenttisesti ihmissuhteisiin, niin saan vaan ikävää ja tympeää kohtelua. Olisi ihana olla jonkun kiltin, lämpimän ja hellän ihmisen kanssa. Seksistä en piittaa. Ikävä olla erakoituneena ja katkerana. 

Siitä etten koskaan löytänyt miestä tai saanut lapsia. Nyt jo yli viisikymppinen. Katkera olen kai lähinnä luonnolle ja sattumalle, jotka aiheuttivat sen, että minusta tuli ruma ja sosiaalisesti kömpelö, niin etten kelvannut kellekään.

Minut lähes aina hyljätään. Ensin ollaan niin mukavaa kaveria ja kehutaan maasta taivaaseen. Sitten vaan yhtäkkiä hyljätään, kun saadaan muuta seuraa jne. En enää halua olla kenenkään kanssa. Haluan olla vaan koko loppu elämäni yksin. En edes puhu enää kenenkään kanssa. 

Itseäni tyhmemmät idiootit tehneet törkyrikoksia itselleni ja lapsilleni. . 

Olen ollut liian ystävällinen ja myötäelävä jollakin tavalla ja unohtanut itseni. Eli olen itselleni siitä katkera. t: nykyinen erakko