Miksi Suomessa vaaditaan lapsia itsenäistymään ja muuttamaan omilleen 16-18 vuotiaana, mutta Aasiassa ja etelä-Euroopassa
Muutetaan omilleen paljon myöhemmin. 16-18 vuotias on vielä täysin lapsi.
Kommentit (89)
nuori ei saisi muuttaa kotoaan alle 18-vuotiaana, eikä asua kotonaan yli 23-vuotiaana
Mietin kolmen lapsen äitinä millaista olisi ollut jos olisimme asuneet yliopistokaupungissa, olisivatko lapset jääneet kotiin opiskeluajaksi.
Ei ainakaan tullut mieleen pakottaa heitä jäämään paikkakunnalle, opiskelumahdollisuudet amk: sairaanhoito, tradedenomi tai insinööri. Heillä oli muita tavoitteta ja niissä onnistuneet.
Läpi lapsuuden ja nuoruuden pidetään itsenäisyyttä hyveenä. Alakoululaiset menevät ja tulevat yksin koulumatkat ja ovat iltapäivät yksin, siksi kännykät annetaan jo pikkulapsille, toisin kuin muissa Euroopan maissa. Harrastuksiin viemistä kutsutaan hyysäämiseksi, lasten odotetaan pärjäävän yksin, vaikka aikuiset ajavat autolla joka paikkaan. Käsittämättömin asia on mielestäni, että jos nuori asuu kotona ja käy töisdä, pitää maksaa vuokraa vanhemmille. Ymmärrän, jos vanhemmat vaatisivat vastineeksi tietyn summan säästämistä kuukausittain, mutta vuokran pyytäminen omalta lapselta on idioottomaista.
Muutin kotoa 20v. Samoin mun esikoinen muutti 20v, 19v kuopus asuu vielä kotona. En tiedä kuin yhden n 16v kotoa muuttaneen ja se tapahtui 50 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Muutin kotoa 20v. Samoin mun esikoinen muutti 20v, 19v kuopus asuu vielä kotona. En tiedä kuin yhden n 16v kotoa muuttaneen ja se tapahtui 50 vuotta sitten.
No mä tiedän pari uusperheen lasta. 16 v yksiöön. Mutta eivät saaneet tukia koska alle 18 v vanhemmat elatusvelvollisia. Toisen äidin tunsin, hän oli aika pettynyt kun luuli nuoren saavan erilaisia tukia. Eivät kuitenkaan halunneet uusperheensä elämää viedä lasuun, joten mieluummin maksoivat itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella on oma vapaus muuttaa mutta kieltämättä säästäisi se veronmaksajien rahoja jos lapset asuisivat kauemmin kotona kunnes saavat töitä.
Ei kotonakaan ilmaiseksi asuta. Nuori maksaa osan vuokrasta, sähkön,puhelimen, omat ruokansa ja kulunsa.
Olet ihan sekaisin tai tämä on provo. Kuka oikeasti laittaa lapsensa maksamaan osan kuluista. Pitää olla totaalisen sekaisin päästä. Pyrin parhaani mukaan avustamaan ja tukemaan lapsia heidän matkalla aikuisuuteen, en laittamaan keppejä rattaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Nou hätä meillä molemmat muuttivat n. 20 ikäisenä Eurooppaan ensin opiskelemaan yliopistoon ja nyt asuvat siellä. Paluumuuttajaksi heistä ei ole ja syy on se että heillä on vakituinen työpaikka ja Suomi on nyt sellainen p***ka maa mitä on.
Meidän lapset lähtivät myös muualle opiskelemaan. Ei siksi, että eivät olisi päässeet Suomeen, vaan halusivat oikeasti hyviin yliopistoihin. Yksi on valmistumassa Oxfordista. Eivät myöskään ole tulossa takaisin.
Eivät vanhempani, mutta sivusta jotkut muut sukulaiset alkoivat kysellä ja ihmetellä ollessani 17-vuotias, että enkö jo muuta kotoa omilleni?
Olin sitten 19-vuotias muuttaessani. Silloin koin olevani valmis ja myös taloudellisesti parempi tilanne pärjätä. Näistä vuosien kyselyistä johtuen koin kuitenkin olevani vanha omilleni muuttaja.
Näin se Suomessa menee. On ok ja hyväksyttävää kasvattaa Kela-pummeja. Pöyristyttävää.