Lue keskustelun säännöt.
Olenko huono ystävä tässä tilanteessa?
29.04.2025 |
En edes tiedä mistä aloittaisin, kaipaisin vain ulkopuolista näkemystä asioihin, kun itse tässä on tullut niin sokeaksi kaikelle ja tuntuu, että tämä on tosi epäselvä soppa näin kirjoitettuna mutta yritän parhaani, jos joku täällä jaksaisikin tämän kaiken lukea. Toivon, ettei tekstini ole liian puolueellinen minua kohtaan vaan yritän tehdä siitä niin neutraalin kuin pystyn, mutta tietenkin kerron asiat niin miten ne itse koen. Tahdon myös sanoa, että olen autistinen ja se on varmasti vaikuttanut siihen, miksi en ole osannut lukea tilannetta- muutoin se ei liity asiaan. Taustatietona se, että olemme molemmat 26-vuotiaita ja olemme tunteneet toisemme yläkoulusta saakka. Koulussa hengattiin samassa porukassa ja nähtiin ehkä kerran kuukaudessa vapaa-ajalla tämän samaisen porukan kanssa. Valmistumisen jälkeen ei pidetty juuri yhteyttä kuin vain satunnaisesti viestein. Aloin kuitenkin lähentymään kaverini kanssa viitisen vuotta sitten ja siinä ajassa tultiin aika läheisiksi. Olemme viettäneet paljon aikaa kolmestaan yhteisen ystävämme kanssa, kutsun häntä nyt vaikka kolmoseksi, ettei hän mene sekaisin kaverini kanssa.
Olemme tehneet paljon tavallisia juttuja: käyneet lenkeillä, uimassa ja kahviloissa yms. Kaverini on lähes jokaisen kerran jälkeen ilmaissut epätyytyväisyyttään asioihin. Leffateatterissa hän kertoi saaneensa paniikkikohtauksen. Emme nähneet tai huomanneet sitä kolmosen kanssa paikan päällä, koska keskityimme elokuvaan ja meidän silmissämme kaverikin istui katsomassa elokuvaa ja vasta jälkikäteen ymmärsimme, kuinka ikävä tilanne se hänelle oli. Olemme kysyneet kaveriltamme minkälaista tukea hän tarvitsisi tuollaisissa tilanteissa ja miten voisimme huomata hänen oireensa. Tuo paniikkikohtaus ei tietenkään ole hänen syytään eikä sen oireet tee hänestä negatiivista, mutta hän välillä tuntuu olettavan meidän tietävän ja lukevan häntä paremmin kuin mihin pystymme. Eihän hän itsekään noita kohtauksia voi aina ennakoida, mutta myöhemmin hän kertoi saaneensa paniikkikohtauksia pimeässä ennenkin ja ettei hän oikeastaan pidä elokuvateattereista sen takia. Jos olisimme tienneet tämän, olisimme voineet tehdä jotakin muuta, mistä hänkin olisi nauttinut enemmän. Olemme muistuttaneet häntä usein siitä, että hän voi rohkeasti sanoa jos jokin asia on hänelle ikävää eikä siinä ole mitään hävettävää.
Kaveri kertoi minulle tahtovansa osata laulaa, joten innostuin ajatuksesta, sillä rakastamme laulamista myös kolmosen kanssa ja veimme hänet karaokeen muutaman kerran. Kaikkina kertoina kaveri istui paikoillaan ja se oli meille okei, sillä totta kai karaokeen voi tulla myös ilman, että laulaa. Tsemppasimme häntä mukaan ja ehdotimme, että voisimme laulaa hänelle rakkaita ja kivoja biisejä yhdessä. Kaveri vaikutti alakuloiselta, vähän turhautuneeltakin ja kertoi, ettei hän mitenkään pystyisi siihen ja lopulta hän paljasti, että kotona laulaminen olisi helpompaa. Se kävi meille hyvin ja lainasin sukulaiselta karaokevälineet kotiin, jotta voitaisiin laulaa kotona- kaveri kyllä saapui paikalle, mutta käveli pois olohuoneesta kun aloimme virittelemään laitteita eikä suostunut laulamaan koko iltana. :(
Jatkuu kommenteissa...
Kommentit (69)
Huomaan tämän ehdottomuuden myös hänen entisissä kaverisuhteissaan. Hänellä oli lukiossa yksi läheinen tyyppi, jonka kanssa hän vietti aikaa paljon, mutta kaveri kertoi myöhemmin, että tämä tyyppi oli vain unohtanut hänet ja alkanut käyttäytymään kylmästi ja tylysti häntä kohtaan. Aluksi olin tietenkin ihmeissäni, että kuinka kukaan voi tehdä noin toiselle- mutta nyt olen alkanut epäilemään, olisiko heidänkin kohdallaan käynyt niin, että toinen paloi loppuun. Kaverini puhuu myös lapsuudenystävästään siihen sävyyn kuin hän olisi jättänyt hänet yksin ja huomiotta, vaikka tämä lapsuudenystävä asuu eri paikkakunnalla ja on alkanut perustamaan perhettä, mikä tietenkin on vienyt aikaa. Kaverini usein harmittelee sitä, kuinka lapsuudenystävä ei tahdo viettää hänen kanssaan enää aikaa eikä häntä tunnu kiinnostavan heidän välinen ystävyys enää. Kerran pyysin, että kaveriani kutsumaan lapsuudenystävänsä meille ja kaverini sanoi, että se olisi hänelle liian kuormittavaa ja hän ei halua ottaa siitä vastuuta. Minä laitoin tälle ihmiselle kutsua ja hän tuli mielellään viettämään aikaa meille ja oli hyvillään kun pääsi näkemään kaverianikin pitkästä aikaa.
Kaverini alkoi nopeasti sen jälkeen kun lähennyimme puhumaan autismista todella paljon, jopa siihen pisteeseen, että se on muodostunut hänelle aikamoiseksi pakkomielteeksi. Hän tietää diagnoosistani ja on sen rohkaisemana varmasti avautunutkin omista ongelmistaan. Minua kuitenkin häiritsee se, kuinka hän jatkuvasti tuo oireitaan esille ja puhuu siitä, kuinka kaikki kuormittaa häntä ja kuinka ikävää hänen elämänsä sen takia on. Siitä tulee vähän sellainen olo kuin hän ei ymmärtäisi minun kärsivän samanlaisista asioista ja hän viittaa usein siihen, kuinka helposti asiat muilta tuntuvat onnistuvan. Ymmärrän häntä, mutta myönnän, että olen monta kertaa ärähtänyt hänelle siitä, että en jaksa kuunnella ja miettiä kaikkea negatiivista juuri nyt. :( Tietenkin olemme näistä asioista puhuneet ja käyneet pitkiäkin keskusteluja, mutta aina en niitä vain tahdo vatvoa- ne kun alkavat sitten harmittamaan ja sellaiset keskustelut ovat kuluttavia minulle. Kaveri usein kääntää niin kahdenkeskiset kuin kolmosenkin kanssa käydyt keskustelut omiin ongelmiinsa ja avautuu arkaluontoisista asioistaan kesken kevyenkin jutustelutuokion. Se ei tietenkään haittaisi, koska haluamme kuunnella sekä tarjota tukeamme hänelle, mutta hän ei ota minkäänlaisia neuvoja vastaan. Hän keksii aina syyn sille, minkä takia ongelma ei ratkea ehdottamallamme tavalla tai muuten vain sivuuttaa sen. Huomaan, että hän usein kuittaa ongelmansa sanoen, että asia on miten on, eikä sille voi minkään, mikä tuntuu minusta kurjalta, sillä hän ei tunnu edes haluavan voida itse paremmin. Minusta tuntuu, että ystäväni ei myöskään aina tahdo nähdä niitä asioita, jotka vaivaavat minua ja joista olen joutunut häntä huomauttamaan. Hän kertoo ymmärtävänsä, jos avaudun tunteistani, mutta sitten hän moittii niistä itseään ennemmin, kuin haluaisi tehdä konkreettisia muutoksia, jotka voisivat tehdä meidän yhdessäolostamme helpompaa minullekin, tai sitten hän liioittelee asiaa. Jos esimerkiksi kerron, etten iltaisin ehdi hirveästi viestittelemään, hän saattaa lakata laittamasta viestejä kokonaan kuvitellen, että niin on minulle parempi. Nyt hän varasi lääkärikäynnin tutkimuksen aloittamista varten, mutta lääkäri ei ole soittanut hänelle tässä kuussa vaikka lupasikin. Se on saanut hänet todella hermostuneeksi, koska hän kokee ettei pääse eteenpäin sillä hän tarvitsee diagnoosin ja jos hän ei sitä saa, hänen koko maailmansa romahtaa. Halusin tukea häntä, mutta olen palanut ihan loppuun koko asian kanssa ja se tuntuu pahalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaan, että kaveri usein vertailee meidän ongelmiamme keskenään. Saatan kertoa hänelle esimerkiksi aloittamisenvaikeudesta, mihin hän kertoo vahvasti samaistuvansa ja että se tekee hänen elämästään vaikeaa. En väheksy hänen oireiluaan. Minusta kuitenkin tuntuu, kuin hän silti oudoksuisi sitä, että miten nämä samaiset oireet saavat minut käyttäytymään. Hän saattaa ihmetellä ääneen, että minkä takia en saa kaikkia askareitani hoidettua ajallaan. Olen toki huomannut hänellä samankaltaisia piirteitä, mutta minua hämmentää se, että minkä takia minun kohdallani se herättää kummastelua.
Olen hermostunut monesti kaveriini, sanonut kärkkäästi asioista ja pyytänyt myöhemmin anteeksi ja kokenut aina pahaa omatuntoa sen jälkeen, koska tiedän, ettei kaverillanikaan ole aina helppoa. Huomaan olevani aina todella äkäinen, räjähdysherkkä ja äärettömän väsynyt sen jälkeen, kun olen ollut hänen kanssaan. Se ei vain tunnu oikealta, ei itseäni eikä kaveriani kohtaan. Myös kolmonen on ilmaissut olevansa tilanteeseen väsynyt ja olen ymmärtänyt hänen puheistaan sen, että hänkin on riidellyt kaverini kanssa samoista asioista, mutta en voi enempää puhua hänen suullaan. Olen kertonut minun ajatuksistani ääneen ja keskustellut kaverin kanssa lukuisia kertoja, olen sanonut hänelle nämä samat asiat kuin tässä tekstissäkin, mutta vaikka riitelyn jälkeen kaikki tuntuu aluksi siltä kuin ilma olisi puhdistunut, olemme pian uudelleen lähtöruudussa. Olen tehnyt mokia ja virheitä, sanonut ajattelemattomasti asioista ja nyt tuntuu, että jätän hänet hädän keskellä yksin. Tiedän kuitenkin, että hänen vanhempansa ovat hänen tukenaan. En ole laittanut hänelle mitään hyvästelyviestejä, mutta olen alkanut pitämään etäisyyttä. En aio jättää häntä sanomatta mitään ja jättää häntä ihmettelemään, mitä hän teki väärin. Koska kyse ei ole siitä. En vain pysty tähän enää. Toinen puoli minussa sanoo, että mikäli on ihminen joka vie enemmän energiaa kuin mitä antaa, se ei ole kannattava suhde- mutta toinen puoli sanoo, että koska kaverini ei ole tehnyt konkreettisesti mitään pahaa tai ollut ilkeä missään vaiheessa, olen tekemässä jotakin todella ilkeää ja kylmää.
Tahtoisin kuulla, oliko päätökseni kylmä tai olisiko ollut jotakin, mitä olisin voinut tehdä toisin tai miten voisin vastaisuudessa toimia paremmin? Ottaisin mielelläni ihan konkreettisia neuvoja vastaan.
Aiot siis jättää ystäväsi ja kysyt mielelipidettämme.
Ystävyyssuhteet on arvokkaita ja kannattaa panostaa niihin. Yksinäisyys tappaa Suomessa paljon, meidän pitäisi välittää enemmän toisistamme. Ota vähän etäisyyttä ja ole muidenkin ihmisten kanssa, mutta älä hylkää ystävääsi.
Tuo ei kuulosta normaalilta ystävyyssuhteelta vaan seurustelusuhteelta ilman romantiikkaa, vai onks nykyään ystävyyssuhteet sitten noin intensiivisiä
Kaverisi kuulostaa läheisriippuvaiselta
Minusta tapasi olla vähemmän yhteyksissä hänen kanssaan on hyvä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo ei kuulosta normaalilta ystävyyssuhteelta vaan seurustelusuhteelta ilman romantiikkaa, vai onks nykyään ystävyyssuhteet sitten noin intensiivisiä
Kaverisi kuulostaa läheisriippuvaiselta
Minusta tapasi olla vähemmän yhteyksissä hänen kanssaan on hyvä
Unohdin vastata kysymykseen, mielestäni et ole huono ystävä vaan todella hyvä
Vierailija kirjoitti:
Tuo ei kuulosta normaalilta ystävyyssuhteelta vaan seurustelusuhteelta ilman romantiikkaa, vai onks nykyään ystävyyssuhteet sitten noin intensiivisiä
Kaverisi kuulostaa läheisriippuvaiselta
Minusta tapasi olla vähemmän yhteyksissä hänen kanssaan on hyvä
Tällä logiikalla kannattaa olla siis ystävä jonkun kanssa, joka on sinulle ilkeä vain koska teillä on joku "ystävä" status??
Aloittajalle: Ei, et ole huono ystävä. Olet selkeästi yrittänyt ymmärtää ja tukea, mutta oman jaksamisen kustannuksella ei kannata yrittää pelastaa ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oho tuli vastattua väärälle, piti mennä tuolle viidennelle kommentoijalle
edellinen
Vierailija kirjoitti:
Tuo ei kuulosta normaalilta ystävyyssuhteelta vaan seurustelusuhteelta ilman romantiikkaa, vai onks nykyään ystävyyssuhteet sitten noin intensiivisiä
Kaverisi kuulostaa läheisriippuvaiselta
Minusta tapasi olla vähemmän yhteyksissä hänen kanssaan on hyvä
Ei minustakaan kuulosta normaalilta. Oletko aloittaja miespuoleinen? Kuulostaa siltä, että kaverisi on ihastunut sinuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teette usein asioita jotka laukaisevat paniikkihäiriön tai epämukavuutta. Ehkei se hänen kanssa toimi. Ainoastaan rauhallinen ja kodikas. Miksi on aina kolme yhdessä ollut, sekin voi laukaista häiriön päälle tai epämukavuuden. Itse päätätte tietysti tapaako kaksi vai kolme. Ehkä hänen elämänsä on stressaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kertakaikkiaan ehtinyt/ jaksanut lukea kaikkea.
Siihen asti, kun pääsin, tuli vahva tunne siitä, että te jostain syystä yritätte kannatella tätä ystäväänne. Tässä se typerä sanonta, että jokainen vastaa omista tunteistaan toimii oikein. Eli te ette voi eikä ole teidän tehtävänne siloitella tietä kaverillenne. Ei sinun tarvitse arvailla, mitä hän ehkä tahtoisi ja mitä vailla hän on. Teidän kuuluu olla tasaveroiset. Toki järkevällä tasolla toinen huomioiden. Se on riittävää, että tiedätte, ettei hän tykkää olla elokuvissa = ette mene elokuviin.
Terveisin Jonkinasteista aspergeria minullakin
Voi ap, onpas raskas ystävyys. Ensinnäkin: sinä olet hyvä, empaattinen ja joustava ystävä. Kuka tahansa arvostaisi tuollaista ystävää. Sanoisin, että olet venynyt aivan kohtuuttomankin paljon ystäväsi vuoksi. Sinä ajattelet ystävääsi, mutta ystäväsi ei ajattele sinua. Hän vaikuttaa hyvin kypsymättömältä -itsekeskeiseltä, itsekkäältä, vaativalta, draamanhakuiselta, rajattomalta ja joustamattomalta. Kuvauksesta päätellen tulee mieleen, että hänellä saattaisi olla jopa epävakaa persoonallisuushäiriö. Yhteisen historian ja myötätunnon tai säälin takia ei tarvitse jatkaa ystävyyttä, jollei se toimi/palvele itseä. Äläkä ihmeessä tunne huonoa omaatuntoa päätöksestäsi. Rajojen asettaminen ei ole tuhmaa, vaan rajattomuus ja ystäväsi huonon käytöksen sietäminen on vääränlaista kiltteyttä. Ole omalla puolellasi ja pysy etäällä ns. ystävästä, joka ei käyttäydy ystävän lailla sinua kohtaan. Olet jo yrittänyt tarpeeksi, anna hänen nyt mennä. Keskity kolmoseen ja muihin ystäviin.
Halauksin, asperger&ADHD-nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komppaan sitä mitä nro 13 sanoi aiemmin, että olette kolmosen kanssa kannatelleet liikaakin ystäväänne. Ystävyys ei ole ole mikään hoitosuhde, eikä teidän tarvitse ratkaista ystävän ongelmia.
Ainoa asia mistä haluan vähän nipottaa on se, että kun ihminen kertoo ongelmistaan, yleensä hän kaipaa enemmänkin kuulijaa kuin konkreettisia ratkaisuehdotuksia ongelmiinsa.
Ystäväsi kuulostaa muutenkin masentuneelta, ja sen takia varmaan ei mikään ratkaisuehdotus ei tunnu siltä että se voisi toimia.
Itse ajattelen että ystävyyssuhde ei ehkä ole pelastettavissa. Sinulla on mielestäni ihan pätevät syyt päättää suhde jos siihen päädyt eikä voi sanoa että se olisi kylmästi tehty.
SH
Vierailija kirjoitti:
Teette usein asioita jotka laukaisevat paniikkihäiriön tai epämukavuutta. Ehkei se hänen kanssa toimi. Ainoastaan rauhallinen ja kodikas. Miksi on aina kolme yhdessä ollut, sekin voi laukaista häiriön päälle tai epämukavuuden. Itse päätätte tietysti tapaako kaksi vai kolme. Ehkä hänen elämänsä on stressaavaa.
Se on kyllä totta, että olemme usein tehneet asioita, joista hän on jälkikäteen kertonut ahdistuvansa. Olemme yrittäneet kuitenkin tehdä jotakin rauhallista ja kodikasta myös, kuten leipoa pipareita tai pelata lautapelejä. Olen myös tavannut kaveriani yksin ja myös kolmonen ja kaverini ovat viettäneet aikaa kahdestaan.
- ap
😅😅😅😅😅😅😅
En jaksanut aloittaa riviäkään.
Tähän lisäyksenä, että kaveri todella toivoo, että häntä otettiaisiin mukaan eri menoihin, koska hän pelkää jäävänsä ulkopuolelle. Hän sanoo haluavansa olla mukana, vaikka jälkeenpäin kokee siitä ahdistusta. Siksi en aina tiedä, pyytääkö häntä mukaan vai ei ja missä menee raja.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Tähän lisäyksenä, että kaveri todella toivoo, että häntä otettiaisiin mukaan eri menoihin, koska hän pelkää jäävänsä ulkopuolelle. Hän sanoo haluavansa olla mukana, vaikka jälkeenpäin kokee siitä ahdistusta. Siksi en aina tiedä, pyytääkö häntä mukaan vai ei ja missä menee raja.
- ap
Tämä siis viestille numero 16.
- ap
Luin aloituksen ja oot todella huomioinut ystävää niin hyvin kuin toista ihmistä voi.
Ystävyys ei teillä ole vastavuoroista niinkuin sen kuuluisi olla.
Sä oot nyt lähinnä kuin terapeutti ystävälle.
Mä suosittelen että sä katkaiset välit häneen, koska tuo ystävyys ei tue sinun omaa jaksamista ja varmasti vaikuttaa negatiivisesti niihin ystävyssuhteisiin jotka sinulla ennestään on ja jotka toimivat hyvin.
On hienoa että sinä ja ystäväsi olette ottaneet uuden ihmisen porukkaan mukaan, mutta ei ystävyys toimi niin että te kaikki yritätte vaan saada tän yhden ihmisen olon hyväksi. Hänen ois aika tehdä nyt töitä itse itsensä eteen.
Tunnen itseni välillä niin tyhmäksi ja itsekkääksi, kun en ole huomannut jotakin, minkä hän on voinut kokea kuormittavana. Kolmosella ja minulla on tapana kuunnella musiikkia kovaa autossa. Kaverini kertoi, että kokee meidän musiikkimme kuormittavana eikä pysty keskittymään ajamiseen, joten sen kuultuamme olemme antaneet hänen valita musiikin. Teimme talvella yhden pidemmän reissun, jossa olimme tiiviisti kaikki viikon ajan samassa hotellihuoneessa ja suunnittelimme kolmosen kanssa aikatauluja päiville, kysellen tietenkin myös samalla kaverilta, mitä hän haluaisi tehdä ja milloin. Pyysin häntä istumaan alas kanssamme, mutta hän ei tahtonut osallistua suunnitteluun. Myöhemmin hän tahtoi tietää täsmälleen mihin aikaan heräämme ja mihin olemme menossa milloinkin, jotta hänkin osaisi valmistautua oikeaan aikaan. Tällaisia pieniä esimerkkejä olisi ihan lukemattomia, mutta ne eivät kaikki tähän tekstiin mahdu.
Ikävintä on kaverin ehdottomuus. Hän tahtoo olla todella läheinen ja joskus koen, että olen vastuussa siitä, onko hänellä hyvä vai huono päivä. Hän on esimerkiksi ilmaissut suoraan, että jos en vietä aikaa hänen kanssaan kesällä, hänen kesänsä on pilalla. Sen pitäisi ehkä tuntua hyvältä, että joku haluaa olla kanssani noin paljon, mutta jotenkin siitä syntyy sellainen paha vastareaktio, mille en voi mitään. Siitä tulee heti sellainen täysuupuminen, kun miettii, että joudun ns. kannattelemaan jonkun hyvää mieltä ja oloa. Hän on myös kertonut, että tahtoo kaverisuhteelta läheisyyttä- sitä, että voi istua vierekkäin ja halia, silitellä toista. Olen kertonut, että minulle fyysinen kosketus ei ole se tapa, millä ensisijaisesti näytän kiintymystäni ihmisiin ja että saatan kokea sen jopa epämukavana. Eniten kaveriani tuntuu harmittavan se, että en kerro hänelle aivan kaikkea ja ole hänen kanssaan jatkuvasti yhteyksissä. Olen kertonut, että minulla on ongelmia viestittelyn kanssa ja koen sen vaikeaksi, että mieluummin puhun kasvotusten asioista. Olen myös kertonut, että tahdon pitää joitakin asioita vain itselläni eikä se ole mitään henkilökohtaista. En ehkä aina ymmärrä, miksi asiat ovat hänelle merkityksellisiä, kuten se, minkä leffan katsoin eilen. Kaverini kertoi minulle suoraan, ettei halua ystäväsuhdetta, jossa nähdään vain silloin tällöin vaan hän tahtoo jotakin, missä voi tulla spontaanisti tulla toisen luo ja vaikka köllötellä yhdessä sohvalla. Minusta se on suoraan sanottuna ikävä ajatus, koska olen niin kiinni omissa rutiineissani, että minun on vaikea sulattaa spontaaneja muutoksia ympäristössä. Opiskelen ja käyn töissä, olen myös alkanut seurustelemaan- ne vievät minulta valtavasti energiaa enkä yksinkertaisesti ehdi olemaan häneen niin paljon yhteydessä kuin mitä hän toivoisi. Hän asuu vanhempiensa kanssa eikä käy töissä tai koulussa, joten ymmärrän, että hänkin voisi kaipailla jotakin tekemistä. Kun ehdotan yhteistä tekemistä hänen kanssaan, hänellä on yleensä jokin este. Jos sitten teen jotakin itsekseni tai kolmosen kanssa, hän kokee tulleensa unohdetuksi ja ihmettelee, että minkä takia häntä ei ole pyydetty mukaan. Hän tahtoo aina olla mukana kaikessa tekemisessä, vaikka useimmiten saan jälkeenpäin kuulla, kuinka vaikeaa hänen oli olla hetkessä.