Lue keskustelun säännöt.
Olenko huono ystävä tässä tilanteessa?
29.04.2025 |
En edes tiedä mistä aloittaisin, kaipaisin vain ulkopuolista näkemystä asioihin, kun itse tässä on tullut niin sokeaksi kaikelle ja tuntuu, että tämä on tosi epäselvä soppa näin kirjoitettuna mutta yritän parhaani, jos joku täällä jaksaisikin tämän kaiken lukea. Toivon, ettei tekstini ole liian puolueellinen minua kohtaan vaan yritän tehdä siitä niin neutraalin kuin pystyn, mutta tietenkin kerron asiat niin miten ne itse koen. Tahdon myös sanoa, että olen autistinen ja se on varmasti vaikuttanut siihen, miksi en ole osannut lukea tilannetta- muutoin se ei liity asiaan. Taustatietona se, että olemme molemmat 26-vuotiaita ja olemme tunteneet toisemme yläkoulusta saakka. Koulussa hengattiin samassa porukassa ja nähtiin ehkä kerran kuukaudessa vapaa-ajalla tämän samaisen porukan kanssa. Valmistumisen jälkeen ei pidetty juuri yhteyttä kuin vain satunnaisesti viestein. Aloin kuitenkin lähentymään kaverini kanssa viitisen vuotta sitten ja siinä ajassa tultiin aika läheisiksi. Olemme viettäneet paljon aikaa kolmestaan yhteisen ystävämme kanssa, kutsun häntä nyt vaikka kolmoseksi, ettei hän mene sekaisin kaverini kanssa.
Olemme tehneet paljon tavallisia juttuja: käyneet lenkeillä, uimassa ja kahviloissa yms. Kaverini on lähes jokaisen kerran jälkeen ilmaissut epätyytyväisyyttään asioihin. Leffateatterissa hän kertoi saaneensa paniikkikohtauksen. Emme nähneet tai huomanneet sitä kolmosen kanssa paikan päällä, koska keskityimme elokuvaan ja meidän silmissämme kaverikin istui katsomassa elokuvaa ja vasta jälkikäteen ymmärsimme, kuinka ikävä tilanne se hänelle oli. Olemme kysyneet kaveriltamme minkälaista tukea hän tarvitsisi tuollaisissa tilanteissa ja miten voisimme huomata hänen oireensa. Tuo paniikkikohtaus ei tietenkään ole hänen syytään eikä sen oireet tee hänestä negatiivista, mutta hän välillä tuntuu olettavan meidän tietävän ja lukevan häntä paremmin kuin mihin pystymme. Eihän hän itsekään noita kohtauksia voi aina ennakoida, mutta myöhemmin hän kertoi saaneensa paniikkikohtauksia pimeässä ennenkin ja ettei hän oikeastaan pidä elokuvateattereista sen takia. Jos olisimme tienneet tämän, olisimme voineet tehdä jotakin muuta, mistä hänkin olisi nauttinut enemmän. Olemme muistuttaneet häntä usein siitä, että hän voi rohkeasti sanoa jos jokin asia on hänelle ikävää eikä siinä ole mitään hävettävää.
Kaveri kertoi minulle tahtovansa osata laulaa, joten innostuin ajatuksesta, sillä rakastamme laulamista myös kolmosen kanssa ja veimme hänet karaokeen muutaman kerran. Kaikkina kertoina kaveri istui paikoillaan ja se oli meille okei, sillä totta kai karaokeen voi tulla myös ilman, että laulaa. Tsemppasimme häntä mukaan ja ehdotimme, että voisimme laulaa hänelle rakkaita ja kivoja biisejä yhdessä. Kaveri vaikutti alakuloiselta, vähän turhautuneeltakin ja kertoi, ettei hän mitenkään pystyisi siihen ja lopulta hän paljasti, että kotona laulaminen olisi helpompaa. Se kävi meille hyvin ja lainasin sukulaiselta karaokevälineet kotiin, jotta voitaisiin laulaa kotona- kaveri kyllä saapui paikalle, mutta käveli pois olohuoneesta kun aloimme virittelemään laitteita eikä suostunut laulamaan koko iltana. :(
Jatkuu kommenteissa...
Kommentit (69)
Olen edellisen vastaajan kanssa vähän samaa mieltä, että tekoälyä voi käyttää tiivistämiseen ja saa sen itse asiansa hyvin esille. Ymmärrän tottakai, että ap halusi purkaa tuntonsa, ja siihen on myös sananvapaus.
Mutta se, mitä haluan kommentoida , miten ystävyydetkin ovat eri pituisia ja kestävät aikansa. Hyvä alku ja hyvä loppu, niin ei ainakaan kannata syyllistyä enempää.
Ihmisiin tutustuu vain olemalla heidän seurassaan ja mitä pitempään tutustuu sen enemmän jokainen saa lisää vivahteita persoonaansa, eikä se aina tarkoita hyvää ihmissuhteissa.
Ap:n asenne ja käytös on ollut hyvin normaalia, niin kuin monella meistä olisi, auttamalla ja huomioimalla toisen toiveita. Sitten vain tulee hetki, että tajuaa miten mikään ei muutu yrittipä itse kuinka paljon tahansa.
Koska ap on niin tarkkaan osannut analysoida kaveriaan ja itseään en näe epäselvyyttä, miksi ap halusi lopettaa ystävyyssuhteen. Ainakin niin läheiseksi muodostuneen. En kuitenkaan katkaisisi välejä, vaan koettaisin jollakin lailla puhua puhua kaverille omista tuntemuksista esim. tekoälyn tiivistämistä ja selkeyttä hyödyntäen. Kaverille olisi reilua kertoa niin kuin asia on suuttumisen uhallakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväsi on jotenkin jäänyt kiinni lapsen rooliin. Sinun "äitinä" pitää helliä häntä ja täyttää jokainen toive. Jos hän ei tiedä, mitä haluaa, sinun pitää tietää se hänen puolestaan. Kaikesta voi tulla hänelle paha mieli, ja sinun tehtäväsi on lohduttaa. Ei ole normaalia tällainen käytös.
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, miten äärimmäisyyksiin tukahduttava "ystävä" sulla on. Häntä pitäisi ymmärtää, tukea, lukea ajatuksia, kuunnella huolia loputtomiin, olla jatkuvasti käytettävissä ja vieläpä koskettaa fyysisesti!? esim. paijaamalla, halaamalla, ottamalla syliin yms. Aika pitkälle kyllä menee!!!
Jep, todellakin sun on aika vetää rajat tuollaiselle.
Ehkä tuolla ystävällä on huomiohakuinen persoonallisuus. Tuntuu jotenkin kääntävän kaikki asiat itseensä.
Mulla on ollut tuollainen aivan järjettömän kuormittava ystävyyssuhde, jossa "ystäväni" oli ripustautuva, omistushaluinen, kontrolloiva, ehdoton ja dominoiva. Suhde ei ollut tasa-arvoinen tai vastavuoroinen. Kaikki tapahtui hänen ehdoillaan. Keskustelut pyörivät hänen asioidensa ja ongelmiensa ympärillä. Häntä täytyi tukea, kannatella, auttaa ja kannustaa jatkuvasti. Itse en häneltä saanut lainkaan tukea. Jos minulla oli jokin ongelma, ilmaantui hänelle pian samankaltainen ongelma ja näin fokus oli taas hänessä. Hän oli mustasukkainen, jos vietin aikaa jokun muun kuin hänen kanssa. Jos hän soitti enkä vastannut, tuli huomionhakuisia ja passiivisagressiivisia viestejä (aina oli muka joku akuutti hätä, mihin tarvitsisi ystävän apua tai ihmeteli, enkö voi nopeasti jutella vaikka minulla olisi juuri muuta tekemistä). Hän loukkaantui, kun en päässyt lähisukulaiseni syntymäpäivien takia hänen juhliinsa. Hän loukkaantui, kun olin mieheni kanssa lomamatkalla enkä tämän takia päässyt hänen järjestämäänsä juttuun. Hänen olisi pitänyt mielestään olla etusijalla eikä perheenjäsenteni. Tämä oli jo niin absurdi tilanne, että aloin etäännyttämään itseäni hänestä.
Nykyisin tapaan häntä yhteisen kaveriporukan tapaamisissa, mutta muuten pidän tietoisesti etäisyyttä. Jälkikäteen olen vasta tajunnut, miten sairas koko kuvio oli. Nyt tarkkailen häntä osana porukkaamme ja meno jatkuu samana. Illanistujaiset pienellä kaveriporukallamme kääntyvät aina terapiasessioiksi, joissa käsittelemme hänen asioitaan. Jos hetken huomio on jossain toisessa, kehittää hän pian jonkin draaman, jolla huomio palaa häneen (paniikkikohtaus tai muu terveydellinen akuutti tilanne, ihmissuhdeongelma tai välillä ihan keksitty tarina, mitä muka on hänelle tapahtunut). Hänen elämänsä on jatkuvaa draamaa ja toinen toistaan hurjempia tarinoita (joista osa todistettavasti keskittyjä). Hän kokee jatkuvasti tulleensa kaltoinkohdelluksi. Osa tilanteista on ollut ihan älyttömiä ja perättömiä. Hänelle on tapahtunut (tai muka tapahtunut) lähes kaikki, mitä ihmiselle voi ylipäätään tapahtua. On melkein sama, mistä puhutaan, niin hänellä on siitä kokemusta ja jokin syvä trauma muodostunut. Osa varmasti valitettavasti onkin oikeita kokemuksia, mutta osa osoittautunut valheiksi.
Tiedän, että tässä on kyse jostain mielenterveyden ongelmasta tai persoonallisuuden häiriöstä eikä siksi kaikki ole täysin hänen syytään. En kuitenkaan jaksa enkä pysty kyseisiin ihmissuhteeseen ja hänestä päästyäni elämäni on ollut todella paljon helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut tuollainen aivan järjettömän kuormittava ystävyyssuhde, jossa "ystäväni" oli ripustautuva, omistushaluinen, kontrolloiva, ehdoton ja dominoiva. Suhde ei ollut tasa-arvoinen tai vastavuoroinen. Kaikki tapahtui hänen ehdoillaan. Keskustelut pyörivät hänen asioidensa ja ongelmiensa ympärillä. Häntä täytyi tukea, kannatella, auttaa ja kannustaa jatkuvasti. Itse en häneltä saanut lainkaan tukea. Jos minulla oli jokin ongelma, ilmaantui hänelle pian samankaltainen ongelma ja näin fokus oli taas hänessä. Hän oli mustasukkainen, jos vietin aikaa jokun muun kuin hänen kanssa. Jos hän soitti enkä vastannut, tuli huomionhakuisia ja passiivisagressiivisia viestejä (aina oli muka joku akuutti hätä, mihin tarvitsisi ystävän apua tai ihmeteli, enkö voi nopeasti jutella vaikka minulla olisi juuri muuta tekemistä). Hän loukkaantui, kun en päässyt lähisukulaiseni syntymäpäivien takia hänen juhliinsa. Hän loukkaantui, kun olin mieheni kanssa
Tiedän useamman tuollaisen. Olen itsekseni miettinyt, heräävätköhän he koskaan omaan hankaluuteensa ja raskauteensa. Yliopistoaikoina yksi tapaus vaihtoi aina ryhmää kun koki, ettei häntä enää jakseta. Uudessa seurassa kertoi sitten tarinaa, kuin joutuu *pienentämään* itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teette usein asioita jotka laukaisevat paniikkihäiriön tai epämukavuutta. Ehkei se hänen kanssa toimi. Ainoastaan rauhallinen ja kodikas. Miksi on aina kolme yhdessä ollut, sekin voi laukaista häiriön päälle tai epämukavuuden. Itse päätätte tietysti tapaako kaksi vai kolme. Ehkä hänen elämänsä on stressaavaa.
Niin mutta jos aloittaja tekisi kuten ystävä tahtoo eli tapaisi varmaan vain kaksin ja sitten halisi jossain sohvalla ja raportoisi kaiken niin huhhuh. Eihän se olisi aloittajalle toimivaa ja hän on ilmaissut etteivät tämän ystävän toiveet toimi hänelle.
Asun yhdessä mieheni kanssa ja minusta tuo kaverin toivoma kuulostaa enemmän aika intensiiviseltä romanttiselta suhteelta. Kahdenkeskistä aikaa, fyysistä kontaktia, pötköttelyä lähekkäin, kaiken raportointi ja jakaminen. Ja itselleni ne olisivat kumppaninkin kanssa liikaa jos niitä ahdistuneena vaadittaisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi kiinnostanut.
Ei tuota yhtäpötköönkirjoitettua pysty keskittyneesti jäsentäen lukemaan.
Jäsentäminen on kirjoittajan homma esittää asiaa.
TL;DR
Ystävä kuulostaa rasittavalta. En yrittäisi noin paljon noin ongelmaisen takia. Ystävyys ei ole mikään pakollinen asia, ihmisiä tulee ja menee elämässä, se on ihan ok.