En jaksa nepsy lastani.

Minä olen neuroepätyypillinen äiti. Jokainen lapseni on neurotyypiltään erilainen kuin minä.

Kun neurotyypillinen lapseni on ollut uhma- tai murrosiässä, on minun äitinä, neuroepätyypillisyydestäni huolimatta, pitänyt olla se aikuinen, joka keksii ne konstit, joitta lapsi saadaan tekemään ne asiat, jotka pitää tehdä.

Se, mitä haluan tällä sanoa, on, että lapsella on oikeus olla lapsi, neurotyypistään riippumatta, ja vanhemman velvollisuus on olla aikuinen niillä taidoilla mitä hänellä on, riippumatta hänen omasta neurotyypistään.

Emme me neuroepätyypillisetkään mitään vapaamatkustajia täällä olla, emmekä ole tahallaan hankalia.

Mulla on vain yksi neuvo: kaikki digilaitteet pois. Laitteiden tilalle kirjoja, ulkoilua, lautapelejä, yhdessä oloa. Kyllä se siitä. 

Autistina koin aina pahimpana sen kuinka lapsena ei kuultu. Käytösongelmia oli paljonkin mutta leimaantumisen pelossa vanhempani eivät niitä tutkineet. Erilaisa lääkekokeiluja kyllä tehtiin erittäin huonoin tuloksin. Tietenkin kun diagnoosi ei ollut lähelläkään oikeaa. Sain pärjätä todella omillani.

Nykyään käyn mieluummin hammaslääkärissä kuin tavan lääkärissä. Menen mieluummin hammaslääkäriin kuin näen vanhempiani. 

Eniten se lapsi tarvitsee tunnetta tulla kuulluksi ja hyväksytyksi. Sitten rutiinit ja rajat. Sen jälkeen ehkä lääkitystä. 

Meillä arki on muutoin suhteellisen toimivaa, mutta koulun käynnin kanssa on ongelmia eikä asiaan olla saatu vielä apua. Nuori kyllä tekee läksynsä kunhan tarpeeksi muistuttelee, mutta jos tulee hetki, jolloin me vanhemmat lähdemme aamulla töihin ennen kuin nuoren koulupäivä alkaa, hän saattaa ilman mitään ilmoitusta jäädä pois. Tätä on toistunut useita kertoja ja alkaa olla keinot vähissä. Koulun kanssa ollaan keskusteltu asiasta, mutta avun saaminen kestää ja kestää.

Nuoren kanssa ollaan puhuttu asiasta ja hän itsekkin tietää miten tämä tulee aiheuttamaan vaikeuksia, mutta kokee normaalin koulunkäynnin liian haasteelliseksi. Emme tiedä mitä ihmettä voisimme tehdä. Ei sekään ole ratkaisu että jompi kumpi meistä seisoo nuoren vieressä koko koulupäivän ajan vahtimassa.

Nepsylapsen kanssa väsyy, jos yrittää kasvattaa häntä kuten ei nepsyä. Mitä nopeammin hyväksyt sen että neurokirjon ihmisistä ei tule koskaan oppikirjanormaaleja tottelijoita, sen paremmin arki sujuu. Jostain syystä ei-nepsyt ajattelevat, että kurilla ja tiukoilla säännöillä arki sujuu. Se on päin vastoin. Mitä nuoremmasta lapsesta kyse sitä enemmän tulee antaa lapselle tilaa ja vapauden TUNNE. Se tarkoittaa enemmän työtä sulle: jos kello 9 pitää lähteä niin valmistelut aloitetaan jo 7. Ei hoputeta. Kerrotaan mikä on seuraava siirtymä ja näytetään vaikka peukalolla ja etusormella nipistäen että paljon on aikaa pukemiseen.

Älä jankuta, lapsi kuulee ekan kerran jos huolehdit itse että puhut lapsen tasolla ja oikealla hetkellä. Kun olette pesemässä hampaita, älä puhu jo seuraavasta tehtävästä tai ainakaan hoputa! Luo ilmapiiri jossa seuraavaan askareeseen siirrytään pienen tauon kautta.

Esimerkiksi meidän aamu uhmaikäisen kanssa: Vuoteesta herätään hitaasti. Köllitään jopa 10 minuuttia tai niin kauan kuin lapsi tarvitsee.

Sen aikana alat puhua aamupalasta ja kysyt että tehtäskö aamupalaksi puuroa vai syödäänkö hapankorppuja. Kysyn onko jo nälkä?

Kohta lapsi havaitsee että onkin nälkä, ja haluaa itse jo syömään. Istutat siis siemenen joka nopeasti kasvaa lapsen päässä toimeksi. Kun aamupuuro tekeytyy ehdotan, että hampaat voisi muuten pestä ettei tule hammaspeikko. Lähden kohti vessaa ja innostan lasta; tuletkos mukaan katotaan onko reikiä tullut yön aikana?

Jos hammaspesulle käsketään yhtäkkiä ilman että lapsi saa tunteen että voi vaikuttaa asioihinsa, adhd-lapselle tulee välitön vastustusreaktio. Heidän aivoilleen käskytys on myrkkyä.

Se neurologia taustalla tulee tajuta ja hyväksyä se ettei näitä lapsia voi kasvattaa kuten nk. normaaleja! Ei se ole kaverivanhemmuutta eikä tarkoita että lapsi PÄÄTTÄÄ, se on nimenomaan että sinä päätät askelmerkit mutta OHJAAT lasta läpi tunnemyrskyjen ja koodaat sinne pieneen kehoon askelmerkit.

Jossain vaiheessa hän itse alkaa kaivata hammaspesulle ja siitä tulee rutiini. Nepsyjen kanssa vaan viiveellä!

Katso Youtubesta PDA-ohjevideoita, itselleni niistä on ollut valtava apu!

Mulla on ADHD-oireileva tyttö ja tuo ikä oli vaikein. Murrosikä oli sitten helpompi. Toisaalta tytön unohtelu/päiväuneksinta/tavaroiden kadottelu yms alkoi näkyä selkeämmin vasta teininä. Lukiossa vasta tuli suositus ADHDn selvityksestä, sai kyllä kirjoitettua kun sai kaikkiin yo-kokeisiin lisäaikaa tekemiseen ( unohtuu välillä tuijottamaan kysymyksiä ja yhtäkkiä säpsähtää, että aikaa on mennyt vaikka kuinka).

Mutta toivotaan, että lääkitys alkaa teillä tepsiä ja että kiukkuaminen rauhoittuu kun esiteinivaihe menee ohi. Tsemppiä.

Koulu on ihan kidutusta erilaiselle, päivästä toiseen. Sillä ei ole mitään tekemistä älyn vaan sosiaalisuuden kanssa pärjääkö siellä. 

Ja. Sekin on todella väärin että koulua ja opintoja pusketaan lääkkeiden avulla. Moni meistä tarvitsisi enemmänkin selviytymiskeinoja kuin lääkityksen. 

Vierailija kirjoitti:

Nepsylapsen kanssa väsyy, jos yrittää kasvattaa häntä kuten ei nepsyä. Mitä nopeammin hyväksyt sen että neurokirjon ihmisistä ei tule koskaan oppikirjanormaaleja tottelijoita, sen paremmin arki sujuu. Jostain syystä ei-nepsyt ajattelevat, että kurilla ja tiukoilla säännöillä arki sujuu. Se on päin vastoin. Mitä nuoremmasta lapsesta kyse sitä enemmän tulee antaa lapselle tilaa ja vapauden TUNNE. Se tarkoittaa enemmän työtä sulle: jos kello 9 pitää lähteä niin valmistelut aloitetaan jo 7. Ei hoputeta. Kerrotaan mikä on seuraava siirtymä ja näytetään vaikka peukalolla ja etusormella nipistäen että paljon on aikaa pukemiseen.

Älä jankuta, lapsi kuulee ekan kerran jos huolehdit itse että puhut lapsen tasolla ja oikealla hetkellä. Kun olette pesemässä hampaita, älä puhu jo seuraavasta tehtävästä tai ainakaan hoputa! Luo ilmapiiri jossa seuraavaan askareeseen siirrytään pienen tauon kautta.

Esimerkiksi meidän aamu uhmaikä

 

Tämä on niin totta! Ja aikojen hokemisesta ei ole mitään hyötyä tyyliin "kello on jo 8" ei tarkoita lapselle mitään. Sen sijaan toi "poluttaminen" auttaa - siis että asiat toistuu sarjoina: aamupalan jälkeen tulee hammaspesu, kun ollaan tuulikaapissa takkia laittamassa niin sen jälkeen katsotaan, että laukussa on bussikortti ja kotiavaimet jne. Ei ne aina muistu mieleen, mutta se pitää vaan hyväksyä.

Ja kuri ja pakottaminen tuhoaa koko homman sitten, älä kuuntele niitä neuvoja.

T nepsyn aikuiseksi kasvattanut

Vierailija kirjoitti:

Ja. Sekin on todella väärin että koulua ja opintoja pusketaan lääkkeiden avulla. Moni meistä tarvitsisi enemmänkin selviytymiskeinoja kuin lääkityksen. 

Mä annoin tytön välillä jäädä kotiin kun oli liian raskasta mennä kouluun. Se auttoi jo, etten pakottanut. 

T se, jonka tyttö selvitti lukion

Vierailija kirjoitti:

Ja. Sekin on todella väärin että koulua ja opintoja pusketaan lääkkeiden avulla. Moni meistä tarvitsisi enemmänkin selviytymiskeinoja kuin lääkityksen. 

Juuri tämä, lapsi ei saa olla erilainen kuin muut vaan lääkitään heti, että voisi päästä mahdollisimman lähelle sitä mikä on ns. normaali. Lääkkeitä myös lapsilla menee todella paljon erilaisia, kun nää nepsy jutut ovat niin laajoja että harvemmin yksi lääke riittää ja sitten on vielä lääkkeiden sivuvaikutukset joita voi joutua lääkitsemään.. 

Ihan oma syy

Nepsyys ei välttämättä aiheuta lapseen kehitystasollista jälkijättöisyyttä. Nepsy siis voi aivan hyvin olla jopa ikätasoaan edellä, toki joissakin asioissa voi olla haasteita enemmän. Vanhemmat tekevät usein virheen siinä, että alkavat katsella lastaa nepsyvaikeuksiensa kautta ja alkavat rajoittaa lasta, koska tämä "on nepsy eikä nepsyt osaa ja nepsyt tarvitsee ohjausta ja tiukempia rajoja". Tästä tulee vanhempaan alitajuinen asenne ja tunne siitä miten rasittava lapsi on. Vanhempikin alkaa äksyillä. Nepsylapsi huomaa sen ja alkaa kokea, että kaikki ongelmat ovat hänen syytään. Aiemmin hän oli jo oppinut ettei saa vapaasti näyttää tunteitaan, koska häntä sitten joko rangaistaan milloin milläkin metodilla tai aletaan rajoittamaan. Nepsyn sisälle alkaa kehittyä itseään tu h oava kupla ja itsetunto alkaa rapista ja sen myötä sitten alkaa tulla muita käytösongelmia, koska nepsy alkaa v i ha amaan itseään kuten ilmisevästi omat vanhemmatkin häntä v  i haa (se on se nepsyn sisällä oleva tunne kaikkien rajoitusten ja rangistusten vuoksi).

Vanhemmat eivät missään vaiheessa ole osanneet tai kyenneet asettua sen nepsynsä maailmaan.  isolle osalle nepsyistä rutiinit ja niiden noudattaminen ovat hyvin tärkeitä ja vaikka vanhemmat eivät haluaisi aina tätä kuulla, niin oerheen arki pitää rakentaa nepsyn mukaan. vähän samaan tapaan kuin jos perheessä olisi sokea lapsi, niin perheen sisustus pitää tehdä sellaiseksi, että sokeakin voi siellä asua turvallisesti. Ja mikä ihmeellisintä: nepsyarki ja nepsyrutiinit ovat sellaisia, että niin sanonut normaalitkin ihiset hyötyvät niistä ja saavat arkensa toimimaan paremmin. Toinen tärkeä asia ymmärtää on oman nepsyn vireystilat. Sillä on eroa, että joutuuko pukemaan vaatteet päälleen puoli tuntia heräämisen jälkeen vain 1,5 tuntia heräämisen jälkeen. Tai vaihtaako vaattteet ennen aamiaista vai sen jälkeen. Vanhemman tehtävä on "kräkätä"  oma lapsensa ja selvittää miten lapsi toimii parhaiten.  jos lapsi syö parhaiten siten, että sukat on vedetty vain puoleen väliin jalkateriä ja paita puettu puoliksi päälle, niin antaa lapsen sitten syödä niin. Pääasia, että ne vaattet on päällä siinä vaiheessa kun lapsi menee koululuokkaan sisälle. Lasta voi auttaa tässä. Jos lapsi tykkää peleistä, niin voi tehdä pelin, jossa kokeillaan asioita eri aikoihin päivästä ja peliin sellaisia palkintoja, että lapsikin innostuu. Vaikka nettipeliaikaa.

Joku tuolla kirjoitti, että pelaaminen minimiin. Olen tässä eri mieltä. Toki tässäkin on eroja lasten mukaan ja nepsyyden syden mukaan, mutta monet nepsyt pitävät peleistä ja pelaamisen avulla he voivat säädellä omaa vireystilaansa. Nykyisin on tutkittukin pelaamisen vaikutuksia vireystilaan ja sen säätelyyn ja esim. adhd-lapsia opetetaan vireystilansa hallintaan nimenomaan pelaamisen avulla. Toki rajat täytyy olla, mutta tämä pätee kaikkiin lapsiin. 

kun nepsylapsi kiukuttelee vaikka pukeutumisen kanssa, niin se johtuu siitä, että hänen vireystilansa ei ole sopiva pukeutumistilanteeseen. Vanhemman tehtävä on selvittää miten vireystila saadaan sopivaksi tai milloin on sopiva hetki pukeutumista varten.

Vierailija kirjoitti:

Meillä arki on muutoin suhteellisen toimivaa, mutta koulun käynnin kanssa on ongelmia eikä asiaan olla saatu vielä apua. Nuori kyllä tekee läksynsä kunhan tarpeeksi muistuttelee, mutta jos tulee hetki, jolloin me vanhemmat lähdemme aamulla töihin ennen kuin nuoren koulupäivä alkaa, hän saattaa ilman mitään ilmoitusta jäädä pois. Tätä on toistunut useita kertoja ja alkaa olla keinot vähissä. Koulun kanssa ollaan keskusteltu asiasta, mutta avun saaminen kestää ja kestää.

Nuoren kanssa ollaan puhuttu asiasta ja hän itsekkin tietää miten tämä tulee aiheuttamaan vaikeuksia, mutta kokee normaalin koulunkäynnin liian haasteelliseksi. Emme tiedä mitä ihmettä voisimme tehdä. Ei sekään ole ratkaisu että jompi kumpi meistä seisoo nuoren vieressä koko koulupäivän ajan vahtimassa.

 Näiden erityislasten kanssa se monesti vaan menee niin että tarvitsee olla joku kokoajan vieressä vahtimassa, omaishoitajuutta vois saada kun kyseessä on nuori eli selvästi tarvitsee enemmän tukea kun normaalisti ikäisensä lapsi.

Vierailija kirjoitti:

kun nepsylapsi kiukuttelee vaikka pukeutumisen kanssa, niin se johtuu siitä, että hänen vireystilansa ei ole sopiva pukeutumistilanteeseen. Vanhemman tehtävä on selvittää miten vireystila saadaan sopivaksi tai milloin on sopiva hetki pukeutumista varten.

Siihen oikeaan vireystilaan ei voi aina vedota, pitää oppia tekemään asioita vaikka ois huono hetki. Aikuisen pitää ymmärtää että lapsella on vaikeaa jaksaa ja kiukuttelee, ei pidä lähteä mukaan tunteeseen, vaan ohjata lasta etenemään siinä tehtävässä mikä on meneillään.

Vierailija kirjoitti:

Nepsylapsen kanssa väsyy, jos yrittää kasvattaa häntä kuten ei nepsyä. Mitä nopeammin hyväksyt sen että neurokirjon ihmisistä ei tule koskaan oppikirjanormaaleja tottelijoita, sen paremmin arki sujuu. Jostain syystä ei-nepsyt ajattelevat, että kurilla ja tiukoilla säännöillä arki sujuu. Se on päin vastoin. Mitä nuoremmasta lapsesta kyse sitä enemmän tulee antaa lapselle tilaa ja vapauden TUNNE. Se tarkoittaa enemmän työtä sulle: jos kello 9 pitää lähteä niin valmistelut aloitetaan jo 7. Ei hoputeta. Kerrotaan mikä on seuraava siirtymä ja näytetään vaikka peukalolla ja etusormella nipistäen että paljon on aikaa pukemiseen.

Älä jankuta, lapsi kuulee ekan kerran jos huolehdit itse että puhut lapsen tasolla ja oikealla hetkellä. Kun olette pesemässä hampaita, älä puhu jo seuraavasta tehtävästä tai ainakaan hoputa! Luo ilmapiiri jossa seuraavaan askareeseen siirrytään pienen tauon kautta.

Esimerkiksi meidän aamu uhmaikä

 Ei todellakaan toimi kaikille, jotkut lapset vaativat todella tiukat säännöt ja selkeyttä ohjeisiin, vaikka ajastin käyttöön koska tehdään ja mitä. Nepsy ei todellakaan ole sama asia kuin pieni lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Koulu on ihan kidutusta erilaiselle, päivästä toiseen. Sillä ei ole mitään tekemistä älyn vaan sosiaalisuuden kanssa pärjääkö siellä. 

 Todellakin näin. Meillä lapsen puhumattomuus on koulussa suurin ongelma ja jopa tähän nyt halutaan etsiä lääkkeistä ratkaisua, kun puheterapia yms ei ole tuottanut tuloksia ja niitä on mennyt vuosia... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kun nepsylapsi kiukuttelee vaikka pukeutumisen kanssa, niin se johtuu siitä, että hänen vireystilansa ei ole sopiva pukeutumistilanteeseen. Vanhemman tehtävä on selvittää miten vireystila saadaan sopivaksi tai milloin on sopiva hetki pukeutumista varten.

 

Siihen oikeaan vireystilaan ei voi aina vedota, pitää oppia tekemään asioita vaikka ois huono hetki. Aikuisen pitää ymmärtää että lapsella on vaikeaa jaksaa ja kiukuttelee, ei pidä lähteä mukaan tunteeseen, vaan ohjata lasta etenemään siinä tehtävässä mikä on meneillään.

Ei vaan arki pitää tehdä sellaiseksi, että asiat tehdään oikealla hetkellä. Rutiinit. Jos lapsi jaksaa tehdä heti koulun jälkeen parhaiten vaatteidensa viemisen pesukoriin, niin lapsen kotitehtävälistaan kirjoitetaan koulupäivän jälkeiseen aikaan vaatteide vieminen pesukoriin. Jos lapsi on liian vilkas asettumaan illalliselle, niin lapsen rutiinilistaan kirjataan jokaiselle päivälle noin puolta tuntia ennen vaikka trampoliinilla hyppelyä, tai isä tai äiti käy lapsen kanssa lenkillä, tai mitä tahansa millä lapsi saa energiaansa purettua. Lapsen ei tarvitse oppia tekemään asioita kodissa silloin kun äiti tahtoo tai isä tahtoo, vaan äidin ja isän on muokattava päiviä sellaiseksi, että lapsi kykenee niistä suoriutumaan ilman turhaa paineistusta tai pakotusta.  Ja sitten kun rutiinit on saatu toimimaan ja arki rullaa päiväjärjestyksen mukaan hyvin, niin silloin tällöin lapsi voi onnistuakin selivytymään yllättävistä menoista tai tehtävistä. Parasta olisi kuitenkin, että nekn kirjattaisiin lapselle ylös päivärutiineihin.

Ongelma ei ole nepsylapsissa, vaan sairaassa yhteiskunnassa joka vaatii aivan liikaa. Muutosta tarvisimme.