Oletteko valinneet kumppanin sillä ajatuksella, että "tämä on ihan kiva, se riittää mulle"
Oletteko sinkkuna ollessa tehneet parinvalintaa sillä ajatuksella, että "tämä henkilö, jota nyt olen tapaillut, ei täytä kaikkia kriteerejäni enkä tunne vahvaa kemiaa, mutta hän on ihan kiva, ja se riittää minulle" ?
Jos olette, niin oletteko olleet tyytyväisiä? Vai hiipiikö teidän mieleenne, että"pitäisikö mun kuitenkin jatkaa vielä deittailua, että jospa mä paremmankin löydän?"
Itse ainakin olen kerran deittaillut 3kk ajan miestä, joka oli "ihan kiva ", mutta en missään vaiheessa tuntenut ihastusta häntä kohtaan. Hän itsekään ei ollut ihastunut minuun, niin yhdessä päätettiin lopettaa tapailu. Kerran deittailun alussa hän sanoi minulle, että "mulla on huono itsetunto, kun mä en voi uskoa, että sun kaltainen nainen voisi olla kiinnostunut minusta".
Kommentit (87)
Ehkä jotkut on ihan tyytyväisiä siihen, että kumppani on ihan ok.
Luojan kiitos en.
Olin todella nirso kumppaniehdokkaiden suhteen. Ja sitten elämään käveli se Unelmien Prinssi.
Kohta vuosikymmen yhdessä ja vieläkin välillä unohdun vain ihastelemaan miten komea, älykäs, hurmaava ja kaikinpuolin ihana mies mulla onkaan. Ja yhä edelleen kun hän kaappaa mut syliin ja suutelee pitkään, mun vatsanpohjassa kiepahtaa ja polvet menee veteläksi ja tulee se "vau"-tunne.
Tinderissä eräs 35-vuotias mies kirjoitti minulle, että "mä näen jo ensisilmäyksellä, että onko naisesta parisuhteeseen". Miten sä voit noin nopeasti nähdä sen? Ethän sä edes tunne koko tyyppiä...
Vasta paljon avioliiton päättymisen jälkeen olen tajunnut, että olin todella otettu siitä, miten huomioiva ja halukas ex-puoliso oli suhteen alussa ja halukas naimisiin. Minulla oli jo silloin pari lasta edellisestä liitosta ja ajattelin olevani aikuinen ja rakkauteni lapsiani kohtaan olevan se syy, että en ollut hullaantunut ja sekaisin rakkaudesta puolisooni. Tykkäsin juu, mutta ennemmin mentiin avioon, kun en keksinyt hyvää syytä miksi ei, kun toinen oli tosissaan.
Johonkin ne pussit on tyhjennettävä.
Kyllä tavallaan olen, en ole tunneihminen ja muutenkin lähes aseksuaali. Yhteinen viihtyminen ja harrastukset on pitäneet meidät yhdessä jo 25 vuotta ja vieläkin viihdymme yhdessä. Miksi pitää luulla, että se ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella? Useimmiten se ei ole, joskus harvoin kyllä.