Lue keskustelun säännöt.
Oletteko valinneet kumppanin sillä ajatuksella, että "tämä on ihan kiva, se riittää mulle"
28.04.2025 |
Oletteko sinkkuna ollessa tehneet parinvalintaa sillä ajatuksella, että "tämä henkilö, jota nyt olen tapaillut, ei täytä kaikkia kriteerejäni enkä tunne vahvaa kemiaa, mutta hän on ihan kiva, ja se riittää minulle" ?
Jos olette, niin oletteko olleet tyytyväisiä? Vai hiipiikö teidän mieleenne, että"pitäisikö mun kuitenkin jatkaa vielä deittailua, että jospa mä paremmankin löydän?"
Itse ainakin olen kerran deittaillut 3kk ajan miestä, joka oli "ihan kiva ", mutta en missään vaiheessa tuntenut ihastusta häntä kohtaan. Hän itsekään ei ollut ihastunut minuun, niin yhdessä päätettiin lopettaa tapailu. Kerran deittailun alussa hän sanoi minulle, että "mulla on huono itsetunto, kun mä en voi uskoa, että sun kaltainen nainen voisi olla kiinnostunut minusta".
Kommentit (87)
Eiköhän pidä viehättää koko paketti ennenkö sitä alkaa miettiä mahdollista tutustumista. En mä ainakaan ite haluis olla olla ihmisen kanssa joka ei kokis mua fyysisesti viehättäväksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni tunnusti joskus, ettei hänellä ollut mitään ihmeellisiä kriteerejä. Kunhan oli joku ihan ok. Olemme olleet yhdessä 28 vuotta.
Kyllä se parisuhde usein sattuman kauppaa on ja ainakaan ennen vanhaan ei luettu netistä mitään tuoteselostetta ja arvosteltu kuvaa vaan alettiin seurustella ja tehtiin yhdessä juttuja. Siinä sitten näki että sovitaanko yhteen vai ei.
Deittipalstoja on ollu tyyliin koko modernin ajan. Ennen nettiä sanomalehdissä. Koska tää sun ennen vanhaan siis on ollu? 1700-luvulla? Kannattaako sieltä asti ottaa jotakin vertailupohjaa sun mielestä?
Olen kaksikin kertaa päätynyt pitkään parisuhteeseen ihan hyvän kanssa. Molemmat oli paperilla niin hyviä miehiä että en vaan osannut lopettaa suhteita vaikka mulla ei ollutkaan sen suurempia tunteita. Ajattelin että kyllä ne sieltä ajan kanssa tulee. Toki kiinnyinkin mutta siihen se jäikin. Toisen eron jälkeen totesinkin että jos tämä on se mitä mulle on tarjolla niin antaa olla, yksin on parempi. Ja niinhän siinä kävi että sitten meninkin rakastumaan. Syvästi ja vastavuoroisesti, ensimmäistä kertaa elämässäni, ollessani melkein 50-vuotias. Joskus elämä yllättää.
Totesin jo kauan aikaa sitten, että parempi olla yksin. Tavallisella miehellä aika huonot mahdollisuudet löytää tyydyttävää kumppania, joutuu oikeasti tyytymään niin vähään, että yksinolo tuntuu paremmalta ratkaisulta.
En ole jäänyt asiaa sen kummemmin surkuttelemaan, kunhan vain ymmärtää minkälaisessa maailmassa me elämme ja keskittyy suosiolla muihin juttuihin. Hyvä ja rikas seksielämä, suhteineen ei nyky-yhteiskunnissa ole tarkoitettu tavallisille miehille, se on pienen joukon etuoikeus jotka voivat elää sellaista elämää, naama geenilotossa voitto on yksi tärkein ominaisuus, harmi jos et ole siinä voittanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni tunnusti joskus, ettei hänellä ollut mitään ihmeellisiä kriteerejä. Kunhan oli joku ihan ok. Olemme olleet yhdessä 28 vuotta.
Kyllä se parisuhde usein sattuman kauppaa on ja ainakaan ennen vanhaan ei luettu netistä mitään tuoteselostetta ja arvosteltu kuvaa vaan alettiin seurustella ja tehtiin yhdessä juttuja. Siinä sitten näki että sovitaanko yhteen vai ei.
Deittipalstoja on ollu tyyliin koko modernin ajan. Ennen nettiä sanomalehdissä. Koska tää sun ennen vanhaan siis on ollu? 1700-luvulla? Kannattaako sieltä asti ottaa jotakin vertailupohjaa sun mielestä?
Nyt ei lasketa mitään lehti ilmoituksia, niissähän oli vain ikä ja sukupuoli ja yst vast toim
En todellakaan valitse ihmisiä elämääni tuolla perusteella. Mielummin olen yksin. Onneksi ei tarvinnut olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä toivon että en koskaan rakastu joutuis tekemään kauheita asioita sitten..
Rumana naisena joutuis kauheeseen alistus suhteeseen.. joten ei kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mukava luonne ja vetovoima ovat asiat, joista en tingi. Ilman näitä ei suhde voi onnistua.
Olen kova vetämään köyttä, riittääkö se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Siksi en olekaan koskaan seurustellut.
En ole. Olen rakastunut päätä pahkaa, enkä todellakaan miettinyt mitään "kriteereitä" silloin 36 vuotta sitten. Olen suurperheen äiti ja yhä hullun rakastunut mieheeni. En usko, että "järkiliitot" on hyviä hedelmällisyyden kannalta. Joissain asioissa pitää antaa biologian valita ja mennä intuitiolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mulle tule vauvakuumetta, jollen mä rakastu. Tämä suojaa epätyydyttävältä loppuelämän suhteelta. Olen nainen.
Perhe tuli kasvatettua "ihan OK"-puolison kanssa. Hyvin meni, ei kaduta.
Nyttemmin sitten keski-iän jälkeen en halua mitään puolisoa ollenkaan. Kahden aikuisen suhde omilla kodeilla maksimissaan, tai ei suhdetta ollenkaan.
Ainakin itselläni on kaksi sukulaista, jotka vauvakuumeissaan kelpuuttivat suurin piirtein ekan mahdollisen kumppanin ja tuloksena oli perhehelvetti. Toinen heistä on alkoholisti-isän tytär, niin en tiedä vaikuttiko se siihen, että hän ei uskonut löytävänsä parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän pidä viehättää koko paketti ennenkö sitä alkaa miettiä mahdollista tutustumista. En mä ainakaan ite haluis olla olla ihmisen kanssa joka ei kokis mua fyysisesti viehättäväksi
Tässä ei ole kyse ulkonäöstä.
Vierailija kirjoitti:
Naisten juttuja kun lukee niin kaikenlaisiin kusipäihin ja pohjasakkaan naiset ovat rakastuneet. Ei tunnu luonteella olevan merkitystä vaan ihan ulkonäkö on tärkeintä.
No ei nämä naisetkaan ole varmastikaan niitä penaalin terävimpiä kyniä. Näkeehän sen jo vaikka Unelmahäät -sarjasta, että jos mies ryyppää, niin kyllä.se viina ja rööki sille naisellekin maistuu.
Naisten juttuja kun lukee niin kaikenlaisiin kusipäihin ja pohjasakkaan naiset ovat rakastuneet. Ei tunnu luonteella olevan merkitystä vaan ihan ulkonäkö on tärkeintä.