Tabu: vaikeasti sairaat saavat hankkia lapsia, vaikka ei kannattaisi
Vastaan on tullut monenlaisia tarinoita:
-vaikeasti liikuntarajoitteinen nainen hankki kaksi lasta, tarvitsi ympärivuorokautiset hoitajat lapsille
-geeniensä vuoksi perinnöllistä sairautta kantanut pariskunta hankki monta lasta ja jokaisella oli tuo sama sairaus
-vanhemmalla on selvä adhd ja perheessä on useita lapsia, joilla kaikilla on samoja haasteita
On täysin tabu, että vaikeasti sairaiden ei kannattaisi lisääntyä. Lapsen saaminen ei ole mikään ihmisoikeus. Tällaisissa tilanteissa koituu yhteiskunnalle valtavasti kuluja, kun syntyy sairaita lapsia tai vanhempi tarvitsee jatkuvaa apua arjesta selvitäkseen. Toki on tilanteita, jotka tulevat yllättäen, mutta eivät kaikki tilanteet sellaisia ole. Jos perheessä on jo 3 adhd-lasta ja vanhempi samaa sarjaa, niin ei liene yllätys, että seuraavillakin lapsilla olisi adhd. Tai jos vanhempi on valmiiksi halvaantuneena pyörätuolissa, niin ei hän saa liikuntakykyään takaisin lapsen synnyttyä.
Ja tiedän itse, mistä puhun. Sairastuin itse ainoan lapsen syntymän jälkeen (selvisi periytyvä sairaus, josta ei aiemmin tiedetty) ja oli selvää, että lapsia ei enempää tule. Minusta on moraalitonta, että olisin altistanut syntyvän lapsen perinnölliselle sairaudelle. Puhumattakaan siitä, millaiset kulut tällaisista tilanteista yhteiskunnalle koituisi.
Kommentit (217)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä on periytyvä sairas, joka on kahdella ensimmäisellä lapsella. Kolme seuraava ovat terveitä. Olisiko heidät pitänyt jättää tekemättä?
Monen mielestä kyllä - pelasitte tiedostaen riskipeliä joka olisi voinut tulla yhteiskunnalle todella kalliiksi.
Mistä noin päättelet ? Ilmeisesti minäkään en olisi saanut lisääntyä kun olen atoopikko
Alkiodiagnostiikan avulla voi valita terveet alkiot. Tai lahjasoluista voi saada lapsen.
Todellisuus on se, että jos kukaan jolla on sairauksia ei hankkisi lapsia, suomalaiset kuolisivat sukupuuttoon.
Jatkuvasti mietitään että onko aikuisella oikeus lapsen hankintaan.
Se on toissijaista verrattuna lapsen oikeuteen saada turvallinen, kannustava, rakastettu perhe. Lapsen oikeus menee aikuisten halujen edelle.
On kylmää ja sydämetöntä miettiä sitä että saako aikuinen hankkia lapsia keinolla millä hyvänsä, koska siinä unohtuu lapsi. Lapsi on suurin uhri aikuisten valintojen seurauksena. Aikuisilla on vastuu.
Vierailija kirjoitti:
Todellisuus on se, että jos kukaan jolla on sairauksia ei hankkisi lapsia, suomalaiset kuolisivat sukupuuttoon.
Tässähän on kyse siitä, jos aikuinen ihminen joka ei edes omaa persausta pysty pyyhkimään menee lisääntymään, lopputulos on että yhteiskunnan pitää hoitaa ne lapset ja vanhemmat. Kyllä jos tarvitsee avustajan niin ei lisäänny
Vierailija kirjoitti:
Psykiatriset diagnoosit ovat usein tuubaa, eikä periytymistä ole vahvasti osoitettu.
Enemmän huolettaisi alhainen äo tai vanhemman alkoholinkäyttö, jos tälle linjalle lähdettäisiin.
On osoitettu. Älä valehtele. Kaksisuuntainen ja skitsofrenia ovat vahvasti periytyviä. Ei lapsia hulluille, juopoille tai työttömille.
Entäs psykopatia. Se on synnynnäinen biologinen kehityshäirlö aivoissa ja se on jossain määrin periytyvää. historiasta tunnetaan kuuluisia psykopaatti-sukuja kuten esim. Borgiat.
Silti psykopaatti on usein hurmaava menestyjätyyppi. Hän tosin voi eliminoida silmää räpäyttämättä vaikka vanhan äitinsä jos siitä on hänelle etua.
Persoonallisuushäiriöisistä (mihin psykopatia ei kuulu) Tutkimusten mukaan kaikista vahingollisimpia vanhenpia lapsille ovat narsistit. He aiheuttavat kaikista eniten henkisesti pirstaloituneita sieluja. Heiltä pitäisi kieltää lisääntyminen kokonaan.
mun mielestä pyörätuoli ei ole este jos henkilö töissä jne.esim auto onnettomuus voi olla syynä
. tiedän muutaman psykoosiepisodiin sairastuneen, heillä lapsia ,ketään lapsista ei ole sairastunut ja menestyy. esim.raskaus voi aiheutttaa psykoosin.huom. aivokemian jne sairaus josta ei vieläkään tiedetä tarkalleen mistä johtuu,myös rikoksen uhriksi joutuminen ,voi saada aikaan psykoosi reaktion. ei ole oma syy.siis on aivokemian tulos,aivojen vaurioituminen pysyvästi jos sairaus kroonistuu tai ohimenevä viikon episodi joka ei koskaan toistu.kirjo on laaja.lievästä vaikeaan.
jos on vakavasti sairas ja tietää että periytyy, niin miksi ei esim. jätä hankkimatta biologisia lapsia ja esim. hankkii ulkomailta jonkun sponsori lapsen,lahjoittaa esim. lapsityöhön rahaa,hoitaa hoitolapsia jne.universaali vanhemmuus ilman kärsimystä.siis tahallaan moni sairaan hankkimista, en ymmärrä.
tietoisuuden,koulutuksen ja geenitestauksen mahdollisuus, ennen lasten hankintaan olis hyvä.jos se säästäisi kärsimykseltä hiukan.
myös täysin terve voi sairastua tai vammautua.täysi terveys ei ole mahdollista.
joku vakavasti kehitysvammainen ,voi olla parisuhteessa esim.toisen samanlaisen kanssa,silti olisi hyvä et eivät hankkisi lapsia, vaan saisivat tukea ehkäisyyn.se lapsi kärsii eikä ole turvassa jos vanhemmat ei pysty vanhemmuuteen.
alkoholisti tai narkomaani ei pysty vanhemmuuteen. ensin pitää lopettaa addiktio ja mennä vierotukseen ja terapiaan.
Ihmiset luulevat olevan jumalia tätäkin aloitusta oikeasti voisi järkevä miettiä edes pariin kertaan.
Ihmiset luulevat hallitsevansa jotain kun ei todellisuudessa äly riitä edes itsensä hallintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD ei yleensä ole mikään vakava asia, harvemmin vaikuttaa älykkyyteen tai kehitykseen. Tietysti on niitäkin joilla on myös muita diagnooseja. Mutta parhaimmillaan ADHD on enemmän vahvuus kuin heikkous, eikä tarvitse edes lääkitä.
Olen itsekin ADHD-piirteinen, mutta en oikein ymmärrä, mihin tarvitaan diagnoosia, jos ominaisuus on vahvuus eikä heikkous. Vahvuus, joka estää esimerkiksi tiettyihin ammatteihin hakeutumisen?
Ympäröivään yhteiskuntaan sopeutumiseen.
Se on erilainen eri aikoina, paikoissa, eri yhteisöissä. Joskus jotkut ominaisuudet ovat pop, joskus ihan toiset.
Vierailija kirjoitti:
Todellisuus on se, että jos kukaan jolla on sairauksia ei hankkisi lapsia, suomalaiset kuolisivat sukupuuttoon.
Jep, ja sitä ennen ilmenisi ongelmia geeniperimän köyhtymisen, sisäsiittoisuuden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ja miehelläni on ADHD-diagnoosi. Meillä on kolme lasta, joista jokainen saa hyviä arvosanoja koulussa, keskiarvo kaikilla yli 9. Kaikilla heillä on lieviä ADHD-piirteitä, mutta se ei ole millään tasolla estänyt menestymistä koulussa, harrastuksissa tai kaverisuhteissa. Yliopistolla fysiikan laitoksella opiskeluaikana ei varmasti oltu ainoita ADHD-geenejä kantavia opiskelijoita. En usko hetkeäkään, että lapsillamme tulisi olemaan haasteita elämässä.
Toisin sanoen teillä ei ole arkea tai elämää merkittävästi heikentävää terveydellistä muuttujaa eikä tämä keskustelu ainakaan omalta osaltani koske silloin teitä. Itse luokittelisin tähän harvinaiset geneettiset sairaudet, 1-tyypin diabeteksen, skitsofrenian, lihasrappeumasairaudet ym. Ja edelleen. Tässä ei ole kyse siitä, että kuka tahansa terveillekin vanhemmille syntynyt lapsi voi sairastua. Tässä on kyse siitä,
Jäin miettimään, monelleko ykköstyypin diabeetikolle on syntynyt samaa sairastava lapsi. Suvussani yksi diabeetikko kuoli sotien aikaan eikä tietenkään hoidon puutteessa ollut voinut saada lapsia. Hänen veljensä lapsista yhdellä on ykköstyypin diabetes, mutta tämän lapsista ei kummallakaan, ei myöskään näiden serkuilla. Tuosta sotien aikaan kuolleesta en tiedä muuta, mutta tuo seuraavan sukupolven diabeetikko sai vauvana lehmänmaitoa, koska äitinsä sairasti influenssan juuri tuolloin. Eli liekö perintötekijöiden lisäksi syynä jokin laukaiseva tekijä. Jos sen saa estettyä, ei sairaus ehkä puhkea, jolloin kaikki lapset pysyvät terveinä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tämä on täysin asiallista pohdintaa. Eikä tässä kukaan nyt puhu mistään lievistä sairauksista, vaan oikeasti hankalista tapauksista.
Totta, kuka tahansa saattaa sairastua milloin vain, mutta se on eri asia. Jos Erkki ja Pirkko ovat terveitä ja heidän lapselleen puhkeaa parikymppisenä MS-tauti tms, niin minkäs sille voi. Tai jos Erkin tai Pirkon suvussa on siitepölyallergiaa, niin tuskin on maailmanloppu jos lapsellakin on. Mutta jos Erkkin suvussa on tiedossa harvinainen geenivirhe ja Pirkon suvussa myös ja riski vaikeasti sairaalle lapselle on 50 %, niin miksi otetaan tuo riski?
Olen samaa mieltä, ettei riskiä kannata ottaa. On kuitenkin eri asia ihmisten itse päättää jättää lapset tekemättä vakavan sairauden riskin takia kuin muun yhteiskunnan lähteä steriloimaan heitä pakolla.
"Minulla on skitsofrenia ja aion kuitenkin jossain vaiheessa tehdä lapsen. Ei sairaus automaattisesti sano sitä että lapsi saa sairauden ja on minunkin elämäni ollut arvokasta vaikka olen aikuisena sairastunut. Eiköhän kaikilla ole jokin sairaus suvussa."
Tunnen perheen, jossa toisella vanhemmalla skitsofrenia (työkyvyttömyyseläkkeellä) ja toinen vanhempi on terve (työelämässä). Perheessä useampi lapsi, jotka nyt jo nuoria aikuisia. Yksikään lapsista ei ole tähän mennessä sairastunut skitsofreniaan. Perhe on itse lapsensa hoitanut ja elättänyt.
Jos yhdellä vanhemmalla on skitsofrenia, sairauden periytymisen todennäköisyys on noin 10 %, eli on 90 % todennäköisyys, että sairaus ei periydy. Vertaa esim. jos saa autisminkirjon lapsen, on 20 % todennäköisyys saada toinen autisminkirjon lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Entäs psykopatia. Se on synnynnäinen biologinen kehityshäirlö aivoissa ja se on jossain määrin periytyvää. historiasta tunnetaan kuuluisia psykopaatti-sukuja kuten esim. Borgiat.
Silti psykopaatti on usein hurmaava menestyjätyyppi. Hän tosin voi eliminoida silmää räpäyttämättä vaikka vanhan äitinsä jos siitä on hänelle etua.
Persoonallisuushäiriöisistä (mihin psykopatia ei kuulu) Tutkimusten mukaan kaikista vahingollisimpia vanhenpia lapsille ovat narsistit. He aiheuttavat kaikista eniten henkisesti pirstaloituneita sieluja. Heiltä pitäisi kieltää lisääntyminen kokonaan.
No narsisteilta tosiaan pitäisi kieltää lisääntyminen, siitä olen samaa mieltä. Syynä tosin ei ole genetiikka, vaan narsistin soveltumattomuus kasvattajaksi. Hän siirtää usein ongelmansa seuraavalle sukupolvelle ja näin ketjureaktio siirtää narsismin eteenpäin aina uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen ihmetellyt niitä keissejä, joissa toisella tai molemmilla vanhemmilla on jos jonkinlaista nepsy- ja/tai mt-ongelmaa ja sitten tehdään liuta lapsia joilla on, yllätys yllätys, ihan samoja ongelmia.
Mieheni äiti on ihmeissään miten 2/3 hänen pojistaan on mt-ongelmaisia addikteja. Samaan syssyyn selitti miten heidän suvussaan kulkee vahvasti ainakin masennus, adhd ja alkoholismi.
Silti piti tehdä kolme lasta. En tajua. Onneksi mieheni säästyi noilta ongelmilta.
Ette varmaankaan lisäänny miehesi kanssa? Hän kantaa saastaisia geenejä piilevänä, lapsistanne tulee rapajuoppoja.
Vierailija kirjoitti:
ADHD ei yleensä ole mikään vakava asia, harvemmin vaikuttaa älykkyyteen tai kehitykseen. Tietysti on niitäkin joilla on myös muita diagnooseja. Mutta parhaimmillaan ADHD on enemmän vahvuus kuin heikkous, eikä tarvitse edes lääkitä.
Minunkin mielestäni adhd-tyyppejä tarvitaan. Eihän siitä mitään tulisi, jos kaikki olisivat tasaisia lahnoja.
Antakaa kaikkien lisääntyä. Jokainen elämä on arvokas!
Ovatko kulut todella niin isot, että kannattaa täällä sivutolkulla harjoittaa muinaista rotuoppia? Katsoin tilastoista, että vanhusten ja vammaisten palvelut kustantavat 6,8 miljardia yhteensä. Jostain syystä ne oli niputettu samaan, mutta jos kuvitellaan että vammaispalvelut vievät rahasta puolet, se on 3,4 miljardia joka on reilu 1 prosentti bruttokansantuotteesta. Vaikka kaikki vähänkin sairaat lopettaisivat nyt lisääntymisen, se ei toisi mainittavia säästöjä verrattuna haittoihin. Niitä olisivat syntymättä jääneet terveet ja yleinen vihamielinen ilmapiiri normista poikkeavia kohtaan. Maailmassa on monia valtioita, joissa vammaiset siivotaan laitoksiin pois silmistä. Näissä valtioissa ei yleensä ole juuri mikään muukaan asia hyvin.
Psykiatriset diagnoosit ovat usein tuubaa, eikä periytymistä ole vahvasti osoitettu.
Enemmän huolettaisi alhainen äo tai vanhemman alkoholinkäyttö, jos tälle linjalle lähdettäisiin.