Tabu: vaikeasti sairaat saavat hankkia lapsia, vaikka ei kannattaisi
Vastaan on tullut monenlaisia tarinoita:
-vaikeasti liikuntarajoitteinen nainen hankki kaksi lasta, tarvitsi ympärivuorokautiset hoitajat lapsille
-geeniensä vuoksi perinnöllistä sairautta kantanut pariskunta hankki monta lasta ja jokaisella oli tuo sama sairaus
-vanhemmalla on selvä adhd ja perheessä on useita lapsia, joilla kaikilla on samoja haasteita
On täysin tabu, että vaikeasti sairaiden ei kannattaisi lisääntyä. Lapsen saaminen ei ole mikään ihmisoikeus. Tällaisissa tilanteissa koituu yhteiskunnalle valtavasti kuluja, kun syntyy sairaita lapsia tai vanhempi tarvitsee jatkuvaa apua arjesta selvitäkseen. Toki on tilanteita, jotka tulevat yllättäen, mutta eivät kaikki tilanteet sellaisia ole. Jos perheessä on jo 3 adhd-lasta ja vanhempi samaa sarjaa, niin ei liene yllätys, että seuraavillakin lapsilla olisi adhd. Tai jos vanhempi on valmiiksi halvaantuneena pyörätuolissa, niin ei hän saa liikuntakykyään takaisin lapsen synnyttyä.
Ja tiedän itse, mistä puhun. Sairastuin itse ainoan lapsen syntymän jälkeen (selvisi periytyvä sairaus, josta ei aiemmin tiedetty) ja oli selvää, että lapsia ei enempää tule. Minusta on moraalitonta, että olisin altistanut syntyvän lapsen perinnölliselle sairaudelle. Puhumattakaan siitä, millaiset kulut tällaisista tilanteista yhteiskunnalle koituisi.
Kommentit (217)
Vierailija kirjoitti:
Kannatat eugeniikkaa? Entä jos mentäisiin sitten tasapuolisuuden nimissä siihen, että _kaikki_ lisääntyminen suoritettaisiin laboratorio-olosuhteissa, tarkoin valituista geeneistä? Aina voi olla jotakin piilevää ja onkin, sen lisäksi ihmisiä vaivaa ihan vain keskinkertainen tyhmyys. Ehkä heidänkään ei pitäisi lisääntyä.
Ei siinä noin lukenut, sinä luit nyt itse jotain mitä halusit nähdä.
Ap peräsi ihmisen omaa etiikkaa, onko moraalisesti oikein altistaa lapsi sairaudelle. Kun sairaus on jo tiedossa.
Kannan periytyvää hengenvaarallista sairautta, joka ei päälle näy. Sitten olen muka itsekäs, kun en hanki lapsia. 😐
Vierailija kirjoitti:
Sellaista sitten. Aika monella on adhd ja menestynyt elämässä. Pyörätuoli ei mitenkään estä vanhemmuutta. Moni sairaus ei periydy. Terveetkin voivat saada sairaan lapsen. Olet ahdasmielinen ja ilmeisesti eugenismin kannattaja.
Olet aivan takuulla myös sitä mieltä, että tänne voi vapaasti tulla kuka tahansa mistä tahansa, sillä tekeväthän kantasuomalaisetkin rikoksia.
Olen samaa mieltä, toki harvalla ihmisellä on täydellinen terveys ja geeniperimä mutta jos on oikeasti vaikea terveysongelma joka kovasti vaikeuttaa normaalia elämää tai voi periytyä niin ei kannattaisi hankkia lapsia. Itsekin jätin hankkimatta tästä syystä.
Olen adhd, tyyppiä add ja siltä perustalta sanon, että pelkkä adhd ei ole huolestuttava asia. Meitä on monia tosi päteviä ihmisiä, jotka osaavat jopa lapsensa kasvattaa täyspäisiksi yhteiskunnan jäseniksi, ilman sossun apua tai kelan tukia (tarkoitan tässä toimeentulotuka ja muita köyhille jaettavia almuja).
samaa mieltä tosin olen siinä, että lastentekoa pitäisi harkita ja siihen pitäisi saada harkinta-apua yhteiskunnalta. Ihan vain siksi, että voitaisiin saada kaikki epäkelvot vanhemmat pois pilaamasta lapsiaan. Se mikä on epäkelpo vanhempi, niin sellainen, joka ei kykene kasvattamaan lapsestaan tasapainoista yksilöä.
Vierailija kirjoitti:
Jos tolleen ajattelee, että tulee yhteiskunnalle kalliiksi, ni silloinhan kenenkään ei pitäs lisääntyä, koska kuka tahansa voi saada vammaisen lapsen. Ja lapsihan voi vammautua myös myöhemmin.
Jos vanhempien tilanne perheenperustamiseen on lähtökohtaisesti hyvä, niin yhteiskunta kyllä selviytyy niistä haasteista, mitä mahdollisesti myöhemmin saattaa tulla vastaan.
Mutta lähtökohdan on oltava kunnossa tulevaa lasta ajatellen.
Adhdeeta on monenlaista, ja on aikalailla satakertaset mahdollisuudet pärjätä hyvin elämässä kun sitä ei ole .
Iltiksessä on vain ne hyvät tarinat aina, jää kertomatta ne tuhannet muut.
Fakta on että älykkyyden laskun lisäksi suurin osa lapsista on jotain nepsyjä, käytöshäiriöisiä, mingooleja tai muuten vaan heikkoja. Erittäin harva on täysin terve ja normaaliälyinen. Huomaan tämän töissä joka ikinen päivä. Pudotus pelkän viimeisen 10 vuoden aikana on ollut käsittämätön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkuvasti mietitään että onko aikuisella oikeus lapsen hankintaan.
Se on toissijaista verrattuna lapsen oikeuteen saada turvallinen, kannustava, rakastettu perhe. Lapsen oikeus menee aikuisten halujen edelle.
On kylmää ja sydämetöntä miettiä sitä että saako aikuinen hankkia lapsia keinolla millä hyvänsä, koska siinä unohtuu lapsi. Lapsi on suurin uhri aikuisten valintojen seurauksena. Aikuisilla on vastuu.
Jos ajattelee lapsen parasta, niin eikö olisi parempi jättää lapset hankkimatta silloin, jos ihmisellä on perinnöllinen vakava sairaus, joka rajoittaa elämää huomattavasti ja todennäköisyys sairauden periytymiseen on suuri?
Muistanko oikein kun olen lukenut joskus, että mm usa:ssa( ehkä muuallakin) selvitetään tulevan puolison suvun sairaudet tarkoin, ennen kuin uskaltavat avioon
Kyllä muuallakin noin toimitaan joko epävirallisemmin tai sitten ihan systemaattisesti virallisten tahojen toimesta. Muistaakseni esim. Kazakstan oli yksi tällainen valtio. Siellä kansa koostuu eri heimoista ja jos puoliso tulee samasta heimosta, sukuselvitys tehdään useampi sukupolvi taaksepäin. Sitä vastoin, jos puolisokandidaatti tulee eri heimosta tai ulkomailta, sukuselvitystä ei tehdä.
Varsinkin terveiden, lahjakkaiden sukujen kannattaa ottaa vastuu asiasta, koska heillä olisi vain hävittävää.
Vierailija kirjoitti:
Kannatat eugeniikkaa? Entä jos mentäisiin sitten tasapuolisuuden nimissä siihen, että _kaikki_ lisääntyminen suoritettaisiin laboratorio-olosuhteissa, tarkoin valituista geeneistä? Aina voi olla jotakin piilevää ja onkin, sen lisäksi ihmisiä vaivaa ihan vain keskinkertainen tyhmyys. Ehkä heidänkään ei pitäisi lisääntyä.
Eugeniikkaa harjoitetaan jo muutenkin, aika rankallakin kädellä. Esimerkiksi ADHD-diagnoosin saanut mies ei saa luovuttaa spermaansa, vaikka ADHD nyt on aika kyseenalainen diagnoosi yleensä muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä niin, mutta myös juoppojen ja narkkien lisääntyminen pitäisi kieltää. Samoin kaikkien, joilta on jo huostaaotettu lapsia.
En ole ollenkaan varma että haluaisin elää yhteiskunnassa, jossa lähdetään peukaloimaan näin rankasti yksityisen ihmisen oikeuksia. Tiedän toki, että osa haluaa tällaisen diktatuurin.
Vapaus ilman minkäänlaisia vastuita ja velvollisuuksia on anarkia. Sitäkään tuskin kukaan toivoo. Kantakaamme siksi vastuumme, niin saamme pitää vapautemme.
Koska kaikista ei ole vastuuta kantamaan, olisi oltava jokin mekanismi, jolla näihin tilanteisiin ja ihmisten (ei kaikkien) asioihin voidaan puuttua. Yhteiskunnassa on olemassa reunaehdot joiden mukaan on elettävä tai joutuu poliisin ja oikeuslaitoksen kanssa tekemisiin. Myös perhe- ja lisääntymisasioissa olisi oltava jotkin reunaehdot, joiden mukaan eletään. Ja jos se ei ollenkaan ota sujuakseen, virallisempi taho puuttuu peliin ja alkaa tehdä päätöksiä puolesta.
Ei saisi olla mahdollista harjoittaa holtitonta lisääntymistä ja tuottaa lapsia suurin piirtein joka toinen vuosi huostattavaksi ja tämä meno loppuu vasta, kun äidin hedelmällinen ikä päättyy. Näitäkin tilanteita on nähty.
ADHD nyt selittyy osin sosiaalisella tartunnalla, siis myös sen ilmeneminen suvuttain. ADHD diagnosoidaan oireiden pohjalta ja se on monien lääkärienkin mukaan rajusti ylidiagnosoitu eli yhä lievemmillä "oireilla" saa diagnoosin. Ihmiset jotka tunnistavat itsessään tiettyjän temperamenttipiirteitä ja keskittymisen haasteita,hakevat itselleen diagnoosin. Yleensä se menee niin, että ensin hankitaan diagnoosti lapsille ja sitten itselle kun havaitaan itsessä samoja piirteitä kuin lapsissa. Lapset saavat diagnoosin jo siitä, että eivät sopeudu koulujärjestelmän vaatimuksiin, eivätkä täytä ikätasoisia itseohjautuvuuden normeja. Taustalla voi olla vaikka mitä ihan vaan siitä, että lapsi on hitaamin kehittyvä ja siitä, ettei vanhempi ole osannut tukea lapsen itseohjautuvuutta ja keskittymiskykyä (tämä ei toki ole vanhemman vika, hän on perinyt omat kasvatusmallinsa omilta vanhemmiltaan).
Usein tietyt synnynnäiset piirteet ja sosiaalinen periytyminen kulkevat käsi kädessä, koska synnynnäiset temperamenttierot vaikuttavat kasvatukseen, joka taas muovaa ihmisen persoonaa ja käyttäytymistä. Ei tällaisia "poikkeamia" voi karsia ihmisen geenipoolista eikä välttämättä sinänsä kannatakkaan, koska eihän ADHD-tyyppiset piirteet automaattisesti ole hyviä tai huonoja, kyse on ympäristön ja piirteiden välisestä yhteensopivuudesta. Populaation geneettinen joustavuus ja piirteiden variaatio on itse asiassa hyvä asia tietyssä määrin sosiaalisilla lajeilla, joissa on paljon työnjaon erikoistumista ja yksilöillä voi olla eri funktio yhteisössään ja se helpottaa/nopeuttaa populaation geneettistä sopeutumista eri ympäristön paineisiin. Variaation karsiminen ei aina ole hyvä asia evoluutiobiologian näkökulmasta, vaikka jotain ominaisuutta pidettäisiinkin tietyssä kulttuurissa tiettynä aikakautena epätoivottavana.
Minulla diagnosoitu paranoidinen skitsofrenia. Kuitenkin sopivalla lääkityksellä tilanne hallinnassa ja olo normaali. Huolehdin omat asiani hyvin ja arki sujuu. Vakaata elämää on ollut jo pitkään. Miksi minun ei pitäisi lisääntyä? En tiedä miksi tai milloin tauti tuli, joten vähän arvoitus. Lapsuus ja nuoruus oli normaali.
On älykästä miettiä lapsen hankintaa kaikilta kanteilta. Jokainen tehköön päätöksen itse mielessään. Toki kaikki ei siihenkään kykene täysmääräisesti. Paljon ongelmia tuntuu olevan nykyään ihmisillä ja lapsilla. Diagnooseja joka toisella, tuntuu siltä. Joskus nämä ongelmat siirtyy vanhemmilta lapsille monestakin syystä. Voi johtua myös uskomuksista joilla manaillaan ongelmat lapsiin ja tämäkin aihe vähän tiedetty.
Vierailija kirjoitti:
Minulla diagnosoitu paranoidinen skitsofrenia. Kuitenkin sopivalla lääkityksellä tilanne hallinnassa ja olo normaali. Huolehdin omat asiani hyvin ja arki sujuu. Vakaata elämää on ollut jo pitkään. Miksi minun ei pitäisi lisääntyä? En tiedä miksi tai milloin tauti tuli, joten vähän arvoitus. Lapsuus ja nuoruus oli normaali.
koska tuo sairaus kulkee myös geeneissä ja lisäksi, sinä päiivänä kun lääkityksesi ei enää autakaan ja kaikki tulee yllärinä, niin voit olla vaarallinen lapsillesi etkä itse edes sitä tajua. terkuin yhden paranoidin läheinen, joka on nähnyt ihan tarpeeksi tuota hirveää sairautta vierestä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla diagnosoitu paranoidinen skitsofrenia. Kuitenkin sopivalla lääkityksellä tilanne hallinnassa ja olo normaali. Huolehdin omat asiani hyvin ja arki sujuu. Vakaata elämää on ollut jo pitkään. Miksi minun ei pitäisi lisääntyä? En tiedä miksi tai milloin tauti tuli, joten vähän arvoitus. Lapsuus ja nuoruus oli normaali.
koska tuo sairaus kulkee myös geeneissä ja lisäksi, sinä päiivänä kun lääkityksesi ei enää autakaan ja kaikki tulee yllärinä, niin voit olla vaarallinen lapsillesi etkä itse edes sitä tajua. terkuin yhden paranoidin läheinen, joka on nähnyt ihan tarpeeksi tuota hirveää sairautta vierestä
Lisäksi voiko vahvoja psyykelääkkeitä syödä raskauden ja imetyksen aikana? Tai pakkohan se on.
Ja geeneissä tuo sairaus kulkee, vaikkakin välillä voi esim. hypätä yhden sukupolven ylikin. Pisaratartuntana nuo sairaudet eivät tule.
Älysi ei selvästikään riitä aiheen käsittelyyn.