En saa tuloksia kuntosalilla. Saliharrastajat kertokaa mikä pielessä
Olen treenannut kuntosalilla jo vuoden mutta silti käytännössä minkäänlaisia tuloksia ei näy missään. On ammattilaisen suunnittelemat treeniohjelmat jne, mutta painot ei vaan nouse millään eikä lihaskaan kasva. Saliharrastajat auttakaa ja kertokaa mikä pielessä kohta loppuu salimotivaatio kokonaan.
Kommentit (473)
Kävin salilla niin aluksi nostin 50 kg penkistä ja kahden vuoden päästä nostin 90 kg. Treenasin 5 kertaa viikossa. Syödä pitää enemmän kun normaalisti.
"Kai se nyt on tärkein juttu, kun mitään kasvua ei voi tapahtua ilman rakennusaineita. Perus fysiikkaa. Sama kuin yrittäisi tehdä taloa ilman materiaaleja, mitään ei synny vaikka rakennusmiehet huhkivat työmaalla hullun lailla. "
No miten sen nyt ottaa. Useimmat meistä kuitenkin syövät, vaikka eivät treenaisi. Oikeastaan koskaan en ole tavannut sellaista ihmistä, joka ei söisi. Sen lisäksi useimmat meistä näyttävät nykyään olevan ylipainoisia, niin senkin puolesta näkee, että kyllä siellä on niitä palikoita. Ei välttämättä ihan optimaalisia, mutta kuitenkin sellaista, jolla voisi läskin sijaan rakentaa lihasta.
Tässäkin keskustelussa huomaa hyvin sen, että aloittelijalla voi tulla liian suuri kynnys salille aivan turhaan. Eihän sitä tarvitse koko paletin olla valmiina kun salille astelee, tärkeintä on alkuun opetella oikeat tekniikat niin, ettei loukkaa itseään. Ihan kaikki muu on täysin toisarvoista ensimmäisten treeniviikkojen / kuukausien aikana. Sen jälkeen on kyllä loppuelämä aikaa opetella toistomääriä ja riittäviä painoja, lepoa ja ravintoa.
Aina voi myös kokeilla uusia juttuja jos tuntuu, ettei tuloksia tule halutulla tavalla. Itselleni oli ensimmäinen kerta voimatreeniä suorastaan mullistava kokemus. Olin vuosia jauhanut salilla jotain 8-12 toistoja ja niilläkin tietenkin kehittyi ihan kivasti. Mutta se, että tein yhtäkkiä treeniä joissa toistomäärät oli alle viiden, eikä tullut edes hiki ja siitä huolimatta sai käytännössä jokaiseen treeniin latoa lisää rautaa, oli itselleni kyllä mullistava kokemus. Olinhan minä toki aiemminkin lukenut tästä treenien vaihtelusta, mutta salitreeni ei ole ikinä ollut itselläni erityisen tavoitteellista, lähinnä sellaista hyvän kunnon ylläpitoa ja istumatyön vastapainoa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei vaan ole sitä tyyppiä, että lihasta kehittyisi paljoa. Itse olen aina ollut kestävyysurheilijatyyppiä, sellainen laiha ja kuiva vinttikoiratyyppi. Aina lapsesta asti mun lahjat oli kaikessa pitkäkestoista kestävyyttä vaativassa, ja voimajutuissa olin surkea. Ei se paljoa salillakaan ole muuttunut, pientä kehitystä on painoissa mitä voi käyttää laitteissa, mutta paljon hitaampaa kuin monilla muilla, eikä varmasti tule koskaan semmoisia ihan näkyviä lihaksia meikäläiselle tulemaan. Näin naisena se on tietysti ihan ookookin, ei se paha ole olla siro. Jos olisi mies, voisi olla vähän tylsää olla aina vaan laiha heikon näköinen rääpäle vaikka miten treenaa. Mutta tämä on niitä geenijuttuja taas, lihassolut on ihan tutkitusti ihan erilaisia voima- ja kestävyystyypeillä eikä se treenillä muuksi muutu.
Vinttikoiralle sopii keskimäärin pitemmät sarjat paremmin. Nopeusvoimahenkilöille taas lyhyemmät sarjat. Eli hardgainerille pitempää sarjaa ja luonnonlahjakkuudelle lyhyempää sarjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei vaan ole sitä tyyppiä, että lihasta kehittyisi paljoa. Itse olen aina ollut kestävyysurheilijatyyppiä, sellainen laiha ja kuiva vinttikoiratyyppi. Aina lapsesta asti mun lahjat oli kaikessa pitkäkestoista kestävyyttä vaativassa, ja voimajutuissa olin surkea. Ei se paljoa salillakaan ole muuttunut, pientä kehitystä on painoissa mitä voi käyttää laitteissa, mutta paljon hitaampaa kuin monilla muilla, eikä varmasti tule koskaan semmoisia ihan näkyviä lihaksia meikäläiselle tulemaan. Näin naisena se on tietysti ihan ookookin, ei se paha ole olla siro. Jos olisi mies, voisi olla vähän tylsää olla aina vaan laiha heikon näköinen rääpäle vaikka miten treenaa. Mutta tämä on niitä geenijuttuja taas, lihassolut on ihan tutkitusti ihan erilaisia voima- ja kestävyystyypeillä eikä se treenillä muuksi muutu.
Vinttikoiralle sopii keskimäärin pitemmät sarjat paremmin. Nopeus
Ihan samanlaiset sarjat sopii ihan kaikenlaisille henkilöille. Lyhyet sarjat suurilla painoilla kasvattaa maksimivoimaa ja hermotusta, pitkät sarjat voimakestävyyttä. Genetiikka ja lihassolutyyppien jakauma määrittelee sitten ne maksimirajat kummallekin kehitykselle.
Vierailija kirjoitti:
"Kai se nyt on tärkein juttu, kun mitään kasvua ei voi tapahtua ilman rakennusaineita. Perus fysiikkaa. Sama kuin yrittäisi tehdä taloa ilman materiaaleja, mitään ei synny vaikka rakennusmiehet huhkivat työmaalla hullun lailla. "
No miten sen nyt ottaa. Useimmat meistä kuitenkin syövät, vaikka eivät treenaisi. Oikeastaan koskaan en ole tavannut sellaista ihmistä, joka ei söisi. Sen lisäksi useimmat meistä näyttävät nykyään olevan ylipainoisia, niin senkin puolesta näkee, että kyllä siellä on niitä palikoita. Ei välttämättä ihan optimaalisia, mutta kuitenkin sellaista, jolla voisi läskin sijaan rakentaa lihasta.
Tässäkin keskustelussa huomaa hyvin sen, että aloittelijalla voi tulla liian suuri kynnys salille aivan turhaan. Eihän sitä tarvitse koko paletin olla valmiina kun salille astelee, tärkeintä on alkuun opetella oikeat tekniikat niin, ettei loukkaa itseään. Ihan kaikki muu on täysin toisarvoista ensim
Kyllä mä tiedän useitakin naisia, jotka vähän vaan närppivät päivän aikana jotain voileipää ja sosekeittoa. Tuollaisella ravinnolla ei todellakaan tapahdu mitään lihaskasvua, kun kaikki energia menee hengissä pysymiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhana pieruna ihmetyttää tämä ajatus, että syöminen on tärkein juttu. No, jos näin haluaa ajatella, niin ei se minulta pois ole. Itse olen vanhaa koulukuntaa - ja juu, totta kai reliikki ja väärässä - mutta omalla kokemuksella sanoisin, että tuloksia tulee parhaiten, kun treeni on laadukasta. Hyvä tekniikka toistoissa, sarjat tehdään sellaisilla painoilla, että viimeiset pari toistoa joutuu oikeasti laittamaan kaiken peliin.
Tämän jälkeen tulee riittävä lepo eli seuraavan kerran salille, kun lihakset ovat edellisestä treenistä palautuneet ja eivät ole kipeät tai arat. Tehokkaasta treenaamisesta ne nimittäin kipeytyvät jossain määrin.
Vasta kolmantena tulee ravinto. Syö monipuolisesti ja riittävästi. Tavallisen treenaajan ei todellakaan kannata syödä kuten ammattikehonrakentaja, koska silloin ei kasva lihas vaan vatsa. Noita lisiä voi halutessaan käyttää, itse en niihin ko
Kai se nyt on tärkein juttu, kun mitään kasvua ei voi tapahtua ilman rakennusaineita. Perus fysiikkaa. Sama kuin yrittäisi tehdä taloa ilman materiaaleja, mitään ei synny vaikka rakennusmiehet huhkivat työmaalla hullun lailla.
Hohhoijaa. Ei ihme, että lisäravinnekauppiaat rikastuvat, kun asiakkaat ovat älykääpiöitä. Tekstissä mainitaan monipuolinen ja riittävä syöminen.
Vierailija kirjoitti:
"Kai se nyt on tärkein juttu, kun mitään kasvua ei voi tapahtua ilman rakennusaineita. Perus fysiikkaa. Sama kuin yrittäisi tehdä taloa ilman materiaaleja, mitään ei synny vaikka rakennusmiehet huhkivat työmaalla hullun lailla. "
No miten sen nyt ottaa. Useimmat meistä kuitenkin syövät, vaikka eivät treenaisi. Oikeastaan koskaan en ole tavannut sellaista ihmistä, joka ei söisi. Sen lisäksi useimmat meistä näyttävät nykyään olevan ylipainoisia, niin senkin puolesta näkee, että kyllä siellä on niitä palikoita. Ei välttämättä ihan optimaalisia, mutta kuitenkin sellaista, jolla voisi läskin sijaan rakentaa lihasta.
Tässäkin keskustelussa huomaa hyvin sen, että aloittelijalla voi tulla liian suuri kynnys salille aivan turhaan. Eihän sitä tarvitse koko paletin olla valmiina kun salille astelee, tärkeintä on alkuun opetella oikeat tekniikat niin, ettei loukkaa itseään. Ihan kaikki muu on täysin toisarvoista ensim
Hyvä kirjoitus. Lisään vielä oman näkemykseni: kaikille salitreeni ei vain ole paras tapa. Yleensä sen joutuu aikatauluttamaan muiden menojen mukaan, eikä kehon tuntemuksien mukaan. Väsyneenä treenaaminen ei tuota hyviä tuloksia. Minulle toimi paremmin se, kun lopetin väkisin puurtamisen ja aloin harjoittelemaan omalla kehonpainolla. Voimistelemallakin saa tuloksia aikaan ja punnertaa tai lankuttaa voi vaikka tauolla kesken työpäivän, jos siltä tuntuu. Voimatasot ovat nousseet ja kroppa tuntuu kevyemmältä liikuttaa kuin koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kai se nyt on tärkein juttu, kun mitään kasvua ei voi tapahtua ilman rakennusaineita. Perus fysiikkaa. Sama kuin yrittäisi tehdä taloa ilman materiaaleja, mitään ei synny vaikka rakennusmiehet huhkivat työmaalla hullun lailla. "
No miten sen nyt ottaa. Useimmat meistä kuitenkin syövät, vaikka eivät treenaisi. Oikeastaan koskaan en ole tavannut sellaista ihmistä, joka ei söisi. Sen lisäksi useimmat meistä näyttävät nykyään olevan ylipainoisia, niin senkin puolesta näkee, että kyllä siellä on niitä palikoita. Ei välttämättä ihan optimaalisia, mutta kuitenkin sellaista, jolla voisi läskin sijaan rakentaa lihasta.
Tässäkin keskustelussa huomaa hyvin sen, että aloittelijalla voi tulla liian suuri kynnys salille aivan turhaan. Eihän sitä tarvitse koko paletin olla valmiina kun salille astelee, tärkeintä on alkuun opetella oikeat tekniikat niin, ettei loukkaa itse
Lisäksi oma rauha treenaamiseen ja keskittyminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa lihaksia, pitää syödä aika paljon. Todella paljon. Ei lihakset tyhjästä kasva.
Ihan tyhjää puhetta. Treenaamaton ihminen saa kyllä tuloksia 2-3xviikossa treenillä (jopa kerta viikkoon aluksi), vaikka ei tekisi merkittäviä muutoksia ruokavalioon, toki on hyvä lisätä hieman proteiinia, etenkin jos on valmiiksi laiha.. Todella paljon täytyy syödä, mikäli on jo lihaksikas ja haluaa todella lihaksikkaaksi. Keskivertosuomalainen on jo muutenkin vähän lihavahko, niin siihen ei tuloksiin tarvitse paljon ravintoa muokata. Ja tässä nyt tarkoitan sitä, että saa _vuodessa_ näkyviä tuloksia, en sitä, että saa parhaan mahdollisen tuloksen.
Tämä. Lisäravintokauppiaat on uskotellut että perus konttoristin täytyy syödä valtavasti proteiinia ja erilaisia ravintolisiä että voi käydä vähän kuntoilem
Konttoristin ei tietenkään tarvitse, mutta jos haluaa lisää lihasmassaa niin kannattaa. Tästä on olemassa ihan tutkittuakin tietoa.
"Laadukkaan, runsaasti kaikkia välttämättömiä aminohappoja sisältävän tiivistetyn proteiiniravinnon (15-30 g:n kerta-annos proteiinia) nauttiminen voimaharjoitusten yhteydessä on lisännyt lähes kaikissa tutkimuksissa terveillä nuorilla miehillä tai naisilla lihasten ja lihassolujen poikkipinta-alaa ja toisaalta myös rasvatonta kehonpainoa, joka heijastaa epäsuorasti lihaskudoksen määrää."
Vierailija kirjoitti:
Jos oot oikeasti treenannut vuoden eikä mitään tapahdu, niin joku kusee pahasti. Salitreeni menee hukkaan, jos ei hoida kaikkea muuta kuntoon. Ilman kunnon proteiinia, ravintoa ja unta koko treeni on tyhjän kanssa. Sun kroppa ei rakenna lihasta ilman rakennuspalikoita. Sitä varten sitä safkaa ja protskua tarvitaan. Hanki vaikka tota suklaan makuista https://www.vitamiini.org/proteiinijauhe-testi/ protskujauhetta niin johan alkaa maistumaan ja lihaksia näkymään.
Mä söin aikoinaan kisoihin treenatessa vaan lähinnä Hesburgerissa ja Kotipizzassa sekä vedin prototeiinijauhetta. Otin tosin aina ateriat ilman limua mutta tuolla ruokavaliolla pärjäsin yllättävän hyvin.

Kalorit ja riittävä määrä proteiinia kyllä riittää sikabulkkaamiseen. Kuinka fiksua se on terveyden kannalta on sitten jokaisen itse päätettävä.
Ruoka,treeni ja lepo.Pyhä kolminaisuus lihas massan kasvatukseen.
Riittävän syömisen ja lisäravinteiden tarpeen kanssa ei ole mielekästä edes samalla viikolla puhua siitä, mitä se tarkoittaa tavallisen konttorirotan aloittaessa treenaamista tai sitten sellaisen kohdalla, joka haluaa maksimaalisen lihaskasvun ja on treenannut sitä jo vuosia.
Tavallinen ihminen saa kyllä ihan tavallisesta ruuasta riittävästi rakennuspalikoita. Sitä on syytä painottaa proteiinipitoiseen suuntaan, mutta varsinaista tarvetta jauheille tai palautusjuomille ei ole. Toki ne voivat olla hyvä juttu ihan käytännön syistä. Kyllä gainomax laukussa on kätevä napata treenin päälle ja se maistuu hyvältä.
Lihaksikas kehonrakentaja taas on melkein pakotettu käyttämään erliaisia lisäravinteita, koska hänen on syötävä moninkertainen määrä proteiinia normaaliin ihmiseen verrattuna.
Syödä enemmän, sithä on kohta läski jos koko ajan bulkkaa?
Optimaalinen treeni on juurikin kiinni lihas solutyypistä ja se ei selviä kuin kokeilemalla. Olitko nuorena parempi juoksee pikamatkoja, hyvä heittolajeissa, hypyssä? Silloin sinulla voi olla pikasoluja enemmän. Hitaat solut taas parempia coopperissa, eivät väsy peleissä ja sellaista.
https://seura.fi/kunnon-juttuja/tiedatko-lihastyyppisi-treenaa-salilla-…
Suurin osa sijoittuu jonnekin puolivälin tienoille.
Oma ratkaisu on aallottelu painoissa.
Vk1 3x10
Vk2 3x8
Vk3 3..4x5
Vk4 kevyt viikko vaikka 2x10 kevyemmin, lihashuoltoa jne.
Ja sama uudestaan lisäten hieman painoa
Kannattaa aloittaa tämä sillai että viimeinenkään sarja ei ole ääri tiukka vaan varaa jää noin pari toistoa. Jos olet nopeaa tyyppiä et saa sarjoja läpi jos jo ensimmäinen tekee tiukkaa.
Itse rupesin salilla käymään 15 vuoden tauon jälkeen kun olin ryypännyt 15 vuotta kaljaa. nyt 2, 5 kk päästä penkkitulos on 100 kg samoin vinopenkissä. jalkaprässiä kokeilin ja se meni about 250 kg ilman treeniä. kyykyä pitäs tehdä ja sitä aerobista harjoittelua että maha poistuu kokonaan.
mies 54 v, juoppo
Vierailija kirjoitti:
Riittävän syömisen ja lisäravinteiden tarpeen kanssa ei ole mielekästä edes samalla viikolla puhua siitä, mitä se tarkoittaa tavallisen konttorirotan aloittaessa treenaamista tai sitten sellaisen kohdalla, joka haluaa maksimaalisen lihaskasvun ja on treenannut sitä jo vuosia.
Tavallinen ihminen saa kyllä ihan tavallisesta ruuasta riittävästi rakennuspalikoita. Sitä on syytä painottaa proteiinipitoiseen suuntaan, mutta varsinaista tarvetta jauheille tai palautusjuomille ei ole. Toki ne voivat olla hyvä juttu ihan käytännön syistä. Kyllä gainomax laukussa on kätevä napata treenin päälle ja se maistuu hyvältä.
Lihaksikas kehonrakentaja taas on melkein pakotettu käyttämään erliaisia lisäravinteita, koska hänen on syötävä moninkertainen määrä proteiinia normaaliin ihmiseen verrattuna.
En jotenkin ymmärrä tätä ajatusmaailmaa, että himmaillaan vähän sinnepäin kaiken kanssa vaikka voisi samantien tehdä kunnolla, jopa se aloitteleva konttorirotta. Miksi ei?
Ota anatolysta mallia!
Vierailija kirjoitti:
Itse rupesin salilla käymään 15 vuoden tauon jälkeen kun olin ryypännyt 15 vuotta kaljaa. nyt 2, 5 kk päästä penkkitulos on 100 kg samoin vinopenkissä. jalkaprässiä kokeilin ja se meni about 250 kg ilman treeniä. kyykyä pitäs tehdä ja sitä aerobista harjoittelua että maha poistuu kokonaan.
mies 54 v, juoppo
lisäys: käyn salilla laiskasti 2 kertaa viikossa ja samalla uimassa 500 metriä. eli ei ole mitään 5 kertaa viikossa treeniä eikä tavoitteita
Mulla ei myös, mutta varmaan syy on se, että samalla laihdutan. Ei vissiin onnistu voiman kasvattaminen kun on miinuskaloreilla, ja elimistö kataboliamoodissa. Mutta se on ihan ok, kunhan saisin estettyä laihdutuksessa tapahtuvaa lihaskatoa edes (laihdutusurakka on iso, noin 50 kg kokonaisuudessaan).