Elämä ennen nettiä - muistellaan asioita kaikesta mahdollisesta, miten asiat ennen hoidettiin ilman nettiä

Vierailija kirjoitti:

Silloin narsismi tarkoitti sitä mitä se oikeasti tarkoittaa, eli itseihailua. Itsensä valokuvaamista pidettiin silloin narsismina, siitä tuli herkästi sanomista jos vain vilkaisi itseään kaupungilla jostain heijastavasta pinnasta, niin mutsi tuhahti heti "mitä sä nyt itseäs kattelet?" . Se tuntui silloin vähän tylyltä mutta nykyajan valossa siinä piili suuri viisaus.

Sanotaan, että terve itsekkyys on vain hyvästä. Se vaan ei ole tainnut olla terveellistä enää pitkään aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Radiosta tuli päivittäin Naapurineljännes ja Näin naapurissa.

Siis itänaapurin hienosta elämänmenosta kerrottiin.

Älä höpötä. Et ole 80-luvulla ollut vielä edes syntynyt.

Olen syntynyt -57 ja muistan nuo ohjelmat.

Vierailija kirjoitti:

Aikakauslehdet olivat kuin netti. Niitä oli joka lähtöön ja niitä tilattiin useaan kotiin, sillä niistä sai viimeisimmät tiedot asiasta kuin asiasta. Oli nuortenlehtä, aikuisten lehtiä ja niin pois päin. Jokaiselle jotakin. Jotkut lehdet ilmestyivät joka viikko, jotkut kerran kuussa.

Joka yhdistyksellä, kerholla jne. oli oma lehti, joita monistettiin kopiokoneella.

Kyllä netti, BBS/purkit olivat olemassa meikän lapsuudessa jo, mutta WWW ei ollut tässä muodossa missään nimessä. Muistan kuinka mullistavia olivat itselleni AltaVista ja Yahoo! hakukoneina. Muistan myös, kun kuulin sanan sähköposti ensimmäisen kerran. Miettikää: sekin oli uusi konsepti minulle. Kakarana ihmettelin kaverien isoveljiltä lainatuista, kopioiduissa C64-peleissä näkemiäni yhteystietoja, joissa oli jotakin merkillisiä puhelinnumeroja. Kyllä: Commodore 64 -tietokoneella oltiin verkossa jo 80-luvulla. Levyjen tilaaminen vaikkapa Hollannista nuorena 90-luvulla sujui niin, että tilattiin sieltä ensin katalogi sähköpostilla. (Faxi oli myös kätevä vehje moneen asiaan.) Katalogi tuli postitse, paperisena. Sitten plärättiin sitä ja lopulta mentiin pankkiin tekemään kansainvälistä tilisiirtoa guldeneissa. Suomalaisesta levykaupasta tilatessani 90-luvun puolessa välissä myyjä pläräsi eri kansioissa olevia maahantuojien/jakelijoiden listoja.

Vierailija kirjoitti:

Paperiset laskut maksettiin pankissa ja nostettiin rahaa samalla. Pankkiautomatteja alkoi tulla 80-luvun alussa. lankapuhelimella ja kirjeillä hoidettiin asiat kuten työnhaku ja haku kouluihin.

Ennen 1990-luvun pankkikriisiä jokaisella pankilla oli runsaasti omia pankkikonttoria kaupungien keskustoissa, kaupunginosien ostokeskuksissa ja maaseudulla kirkonkylissä. Postipankin asiakkaat pystyivät nostamaan rahaa myös jokaisesta Postin toimipisteestä.

Erilaisista laskuista, lomakkeista ja sopimuksista saattoi saada eri värisiä kalkeeripaperin avulla tehtyjä kopioita. 

Kirjastojen tietokannat perustuivat pahvikortteihin, jotka oli sijoitettu aakkosjärjestyksessä oleviin lokeroihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmoittauduin tenttiin täyttämällä tenttikuoreksi kutsutun pahviläpyskän ja jättämällä sen laitoksen hyllykköön määräpaikalle. Tentin jälkeen kävin toiveikkaana katselemassa laitoksen ilmoitustaulua, olisiko tuloksia tullut.

"Tenttikuoret saa avata!", ja hirveä rapina alkoi. Ne oli aikoja.

Aikoinaan 1980-luvulla yliopiston yleiset tenttipäivät olivat vielä lauantaisin klo 9-13 mistä ne myöhemmin siirrettiin ajankohtaan perjantaina klo 13-17. Tenttitilaisuudesta sai aikaisintaan poistua puolen tunnin jälkeen. Jos piti kirjoittaa pitkiä esseevastauksia, vaikka tiesi asiat hyvin, niin 4 tuntia saattoi olla tarpeen. Ne lusmut, jotka eivät olleet jaksaneet lukea tenttiin, kävivät välillä vain hakemassa tenttikysymykset ja yrittivät uudelleen kuukauden päästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki yhteydenpito "koneistoon" kuten työkkäriin, hoidettiin ainoastaan kirjeitse. Rentoa meininkiä nykyiseen verrattuna.

Silloin esimerkisi vaatimus työpaikkojen hakemisesta olisi ollut mahdoton toteuttaa jo teknisesti.

Kyllä ne hoidettiin puhelimitse.

Höpö höpö. Ei kaksikymppisellä ollut mitään puhelinta silloin ekassa asunnossaan. En koskaan ollut ysärilamassa yhteydessä työkkäriin puhelimitse. Ei ollut puhelinta.

Ainakin opiskelija-asunnossa ne kaksi ensimmäistä laitetta mitkä hankittiin olivat tavallisesti kuvaputkitelevisio ja stereot (vahvistin, kaiuttimet, levysoitin ja mahdollisesti kasettisoitin). Kasettisoittimella pystyi äänittämään kopioita LP-levyistä ja äänittämään yksittäisiä kappaleita radioista. Opiskelijat saattoivat soittaa toisella paikkakunnalla asuville vanhemmilleen puhelinkopista ja kavereita saattoi tavata etukäteen sovitusta paikasta, jossa tiesi heidän olevan. Perjantaina keskipäivän aikaan voitiin sopia kenen luona pelataan korttia lauantai-iltana ja sitä pidettiin sitovana sopimuksena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leffoja vuokrattiin, leffoja ostettiin. Oli levykauppoja ja tavarataloissa levyosastot, joista käytiin ostamassa uusimmat levyt. Vieläkin muistan, kuinka Lahdessa, nykyisen Trion paikalla, oli Centrum-tavaratalo, jonka katutasossa oli valtavat määrät Lp-levyjä, sekä c-kasetteja. 

Ja pankkikonttoreita oli siellä sun täällä, samassa suhteessa mitä nykyään on juottoloita vähän joka kadunkulmassa. 

Siinä oli jotain hohtoa, kun kävi isommalla paikkakunnalla ja osti jonkun levyn, elokuvan ja/tai kirjan ja kotiin palattuaan illalla alkoi kuunnella, katsella tai lukea ostosta.

Näin oli. Mutta LP-levyt oli kalliita (uudet 50-60 markkaa) ja piti tarkkaan miettiä mitä ostaa. Osti vain sellaisia levyjä jotka tiesi varmasti hyviksi. Ei ollut varaa kokeiluihin. Jos silti tuli huti-ostos niin kyllä harmitti rahan meno. Uudelleen julkaisu "Nice Price" - levyjä sai halvemmalla, n. 30-40 markalla. Ne oli  ohuempia kuin ensijulkaisut ja niiden joukossa oli joskus venkuloita levyjä. Sitten oli myös niitä ensijulkaistuja, mutta ale-myyntiin päätyneitä levyjä, joista oli pahvikannesta leikattu kulma tai siihen oli sahattu pieni viilto merkiksi että levy oli ale-kamaa (ettei ahne vähittäismyyjä olisi yrittänyt myydä levyä täydellä hinnalla). 

Ja se oli aina juhlapäivä kun postissa tuli tuore Jerry Cotton. 

Jos täytit kaupassa jotkut "voita kaksi pakettia Costa Ricaa"- arpajaiset, arpajaiskipongissa kysyttiin aina sosiaaliturvatunnus. Ja kaikki kirjoitti sen sinne. 

Vierailija kirjoitti:

Uusi puhelinluettelo ilmestyi kerran vuodessa. Sieltä löytyi aakkosjärjestyksessä kaikkien nimet ja puhelinnumerot.

Eikös siinä ollut yleensä perheen miehen nimellä vain puhelinnumero? Muistelen, että meidän numero olisi ollut vain isän nimellä, ei äidin? Voi olla että olen väärässä, mut vaikuttaa kauhealta nykypäivän näkökulmasta jos näin oli. Mies tietysti perheen pää, jonka nimellä vain perheen numero luettelossaHyh. 

Vierailija kirjoitti:

Muutin pois kotoa vuonna 1996 ja harkitsin lankapuhelinliittymää, mutta heräsin sitten silloiseen nykyaikaan ja ostin kännykän. Mutta pari vuotta myöhemmin piti lopulta hommata sekin lankaliittymä jotta pääsin tietsikalla nettiin huimalla 33 kbit/s nopeudella. Taas muutama vuosi eteenpäin niin tilasin ADSL-yhteyden kun se tuli saataville, ja lakkautin lankapuhelimeni tarpeettomana.

Vuokrasin 1996 syksyllä työasunnon toiselta paikkakunnalta. Laskin että lankapuhelin vuokraliittymä tuli pari sataa markkaa vuodessa halvemmaksi kuin kännykkäliittymä, joten otin sinne  lankapuhelimen (halvin kännykkä maksoi silloin reilusti yli tonnin). Vuotta myöhemmin laskin uudestaan. Kännykällä soittaminen oli halventunut ja Nokia 1600-luurin sai tarjouksesta 990 markalla. Irtisanoin lankaliittymän ja ostin ekan kännykän. Ekana puheluna soitin vaimolle mukamas lankapuhelimella muutaman kilometrin päästä kotoa ja sanoin että lähden kohta ajamaan kotiin. Oikeasti seisoin kotioven takana ja heti puhelun päätyttyä soitin ovikelloa ja nautin vaimon ilmeestä kun olinkin jo ovella. Silloin semmoinen jekku oli hauska. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla oli paperisia karttoja autossa. Outoon osoitteeseen ajaminen oli aina seikkailu. Ensin piti sieltä kartasta etsiä missä se Nännikuja 3 sijaitsee. Sen jälkeen suunnitella reitti miten sinne oikein ajetaan. Vieraassa  kaupungissa oli helposti ihan eksyksissä.

Itseasiassa kartan kanssa ajaminen kehitti suunnantajua ja paljon paremmin oli "kartalla" kuin sokeasti navigaattorin sanelun mukaan ajellessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pankit ryöstettiin tiskillä. Ei palvelunestohyökkäyksillä, tai huijausviesteillä.

Ah, se tärkein...

Koska pankeissa oli paljon käteistä, ne olivat kelmeille houkuttelevia ryöstökohteita. Kovimmat rikolliset olivat juurikin pankkityöstäjiä.

Somekiusaamisen sijaan nakkikopin jonossa lyötiin turpaan. Tai välitunnilla paiskattiin lumihankeen tai työnnettiin pää vessanpyttyyn koulun vessassa.

Kaikki lukivat jotain. Jos ei muuta, niin sarjakuvia.

Korkeajännitys- sotaseikkailuja, Tex Willereitä.

Aku Ankkaa.

Valvoin yöllä lapsena pimeässä huoneessani, kun kaikki muut nukkuivat, kunen jostain syystä saanut nukuttua ja koulun asiat ahdistivat.

Mietin, että koko maailma nukkuu, miten pelottavaa. Kuuntelin siis isosta mankastani yöradiota, oli ihmeen lohduttavaa kuunnella Pekka Saurin rauhoittavaa ääntä ja aikuisten kummallisia ongelmia. Silloin tiesin, että ainakin Pekka Sauri ja yölinjalle soittavat olivat myös hereillä, vaikka ikkunasta näkyi vain pimeää.

Parhaita paloja 80-luvulta - ajalta ennen nettiä:

- Sony Walkman

- Duran Duran; "Girls on film"  -  MTV:n yöversio

- Miami Vice

- Live Aid

- Rambo - first blood, Kanuunankuularalli

- Ultravox, Japan, Gary Numan, Phil Collins/Genesis, Duran Duran, Howard Jones, Depeche Mode, Classix Nouveaux, OMD, Kraftwerk, Jean-Michel Jarre...

Serkuilla Suonenjoella oli 70-luvulla kaitafilmikamera. Oli älyttömän jännää katsoa kaitafilmejä, joissa minä ja serkut juoksimme nurmikolla ja leikitimme heidän koiraansa mansikkapeltojen vieressä ja söimme mansikoita. Ei tuohon aikaan päässyt näkemään itseään missään videolta. Tuntui kuin olisimme olleet suorastaan televisiossa.

Kun jäin työttömäksi, sain ruksata kelalla kohdan, että voin hakea työkkärirahan käteisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla oli paperisia karttoja autossa. Outoon osoitteeseen ajaminen oli aina seikkailu. Ensin piti sieltä kartasta etsiä missä se Nännikuja 3 sijaitsee. Sen jälkeen suunnitella reitti miten sinne oikein ajetaan. Vieraassa  kaupungissa oli helposti ihan eksyksissä.

Kyllä. Katuosoitteen sijainnin puhelinluettelossa olevalta kartalta sai selville siten, että karttasivujen loppuosassa oli kaikki kadut listattuna aakkosjärjestykseen. Sieltä siten etsit N-kirjaimen kohdalta sen Nännikujan. Nännikujan kohdalla kerrottiin, että tie sijaitsee karttasivulla 26 ja ruudukossa B 7. Eli jokainen karttasivu oli ruudutettu. Sivulla oli kirjaimia, ylhäällä oli numeroita. Ja sitten piti yhdistää ne, eli B ja 7, että missäs ne kohtaavat kartalla, eli mihin ruudukkoon päädytään. Sitten piti tihrustella sitä yhtä pientä neliötä, että missäs se Nännikuja siinä on.

Sitten yksi aja

Joo ja lisäksi pääkaupunkiseudulla jos halusi bussilla vaikka keskustasta Kuninkaanmäkeen tietylle pysäkille, oli melkoinen selvittäminen, mikä bussi ajaa sitä reittiä ja moneltako se on kyseisellä pysäkillä. Bussiaikatauluissa ei aluksi ollut niitä tarkkoja reittiaikatauluja, vaan piti itse arvioida, että jos kokonaismatka on 1 h 15 min, se on sillä pysäkillä ehkä 55 minuutin kohdalla. Ja kartasta tihrustaa pysäkkien numeroita. Ei sitä muuten olisi harrastuksiinsa päässyt.