Lue keskustelun säännöt.
Elämä ennen nettiä - muistellaan asioita kaikesta mahdollisesta, miten asiat ennen hoidettiin ilman nettiä
Tähän listaan voisi lisätä myös ajan ennen kännyköitä myös.
Eli ihan mitä tahansa, miten asiat hoidettiin ilman nettiä ja kännykkää.
Aloitan.
Koulussa 1980-luvulla ollessani repussa piti kuljettaa aina mukana pientä ruutuvihkoa, jonka nimi oli reissuvihko. Se nimenomaisesti seilasi kodin ja koulun väliä, opettaja kirjoitti käsin jokaisen oppilaan reissuvihkoon tietoja, esim. vanhempainillasta sun muusta. Vanhempi kuittasi opettajalle vihkoon. Oppilas toimi välikätenä. Näin toimi viestienvaihto ennen wilmaa.
Kommentit (670)
221/670
|
25.03.2025 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Kaikki duuniin liittyvät asiat tulivat postissa. Sisäinen posti jaettiin joko jokaisen omaan lokeroon josta se piti hakea tai sitten pöydän kulmalle. Asiakkailta tulevaa postia oli järkyttävän paljon. Asioiden selvittäminen kesti kauan, koska aina piti odottaa joko postin tuloa tai yrittää tavoittaa pöytäpuhelimilla.
Firmoissa oli puhelunvälittäjiä, jotka vastasivat ns. yleiseen numeroon ja sitten yhdistivät jollekin, ja jos asianomaista ei tavoitettu, jätettiin paperinen soittopyyntö. Joskus näitä soittopyyntöjä oli karmea läjä odottelemassa.
Kaikki dokumentit talletettiin mappeihin. Mappeja oli kaappitolkulla joten tilaa tarvittiin paljon. Usealla oli oma huone, avotoimistot oli todella harvinaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lukiossa saatiin kirja missä kaikki korkeakoulupaikat. kotiin vaan selaamaan. Jaahas kääntäjäksi opiskellaan Kouvolassa. Miten musta tuntuikin et mitkään Anjalamiehet ei pyöri enää sielläpäin... joten ei kiinnostanu.
Kun haettiin lukioon se tehtiin keväällä sellaiseen kellokorttityyliseen pahviin.
Mä sotkin sitä vahingossa mut eka vaihtoehto oli ok ja siihen pääsin. Mun kaverit keksi et laittaa jonkun hemmetin alppiharjun tokaksi vaihtoehdoksi! kylmäävä, en tehnyt niin. Nääkin paikat katottiin jostan luettelosta.
Vierailija kirjoitti:
Shekki vihko oli jo hiukan rahamiehen merkki kaupanteossa.
Höpöhöpö. Olin ekassa työpaikassa 60-luvulla ja mulla oli ihan puotipuksuna shekkivihko, kuten lähes kaikilla omalla työpaikallani.
Että ihan kaikki pitää hoitaa puhelimen kautta on tehnyt kaikesta ei yhtään helpompaa ja välillä suoranaista helvettiä.
Vierailija kirjoitti:
Jos halusit seuraa, niin piti mennä fyysisesti juttelemaan kiinnostaville kohteille. Ihmisiä tavattiin etenkin baareissa. Myös harrastuksista saattoi löytää kumppanin itselleen.
Tosta navigoinnista piti sanoa et error syntyi siitä kun puhelinkioskin luettelosta joku oli repinyt itselleen sen lähiseudun sivun, jota olisit sinäkin tarvinnut.
No ei ihmisiä kyllä missään baareissa tavattu, vaan ravintoloissa, eli joko diskoissa, tai tanssiravintoloissa. Baari tarkoitti kasarilla "Esson baaria". Toki iltaravintloissakin oli drinkkibaari, mutta se oli taas eri juttu. Mutta kasarilla siis baari tarkoitti kahvilaa. Ja yökerho ei todellakaan tarkoittanut mitään kämästä teinidiskoa, vaan yökerho oli lailla tarkkaan säädelty yöravintolan nimitys, jota oli vain muutamia koko Suomessa. Esimerkiksi Tampereella vain kaksi. Se oli siis Tampereen kokoisen kaupungin kiintiö, eikä enempään lupia herunut. Yökerho sai siis olla tunnin pidempään auki, eli kolmeen ja sinne oli tiukempi pukeutumis vaatimus, esimerkiksi lenkkareissa ei mitään asiaa sisälle, eikä aiemmin farkuissakaan.Tämä yökerho huomautus siis nykynuorisolle, jotka ihan tavan kämäsiä diskojakin nykyään yökerhoiksi nimittävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän numeroa ei ollut luettelossa, mutta ei se mikään salainen ollut. Vai siis tekikö jo ihan vaan se salaiseksi, että ei ollut luettelossa? :D
Jos en väärin muista, oliko nimen näkyminen luettelossa maksullista? Joku triviaalisen pieni summa, mutta silti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi puhelinluettelo ilmestyi kerran vuodessa. Sieltä löytyi aakkosjärjestyksessä kaikkien nimet ja puhelinnumerot.
Näitä roudattiin joskus väkisin ihmisten ovien taakse. Vielä 2000-luvulla. Jotain sai ilmaiseksi sentään.
Myös bussien ja junien aikataulukirjoja jaettiin kotiin, ilmaiseksi. Nyt kulkevat kaikki liikkennevälineet niin tiheästi, että nämä aikataulukirjat tuntuuvat olevan melkein muinasajasta. Ihmettelee, että mihin niitä tarvittiin. Mutta silloin todella siureksi avuksi olivat. Viimeiset jakelukerrat tulivat R - kioskehein, enää kotiin ei jaettu. Piti itse hakea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsena 1980-luvulla minulla oli pankkikirja, pieni vihkonen, johon merkittiin aina pankissa tehdyt nostot ja panot. Ja viimeinen saldo tilillä. Vihkon kanssa piti mennä pankkiin. Jos nostin 100 markkaa, merkittiin se vihkoon ja loppusaldo pieneni. Jos vein rahaa, merkittiin sekin vihkoon.
Kyllä mulla oli pankkikirja ei mikään vihko.
Mulla oli 80 luvun lopussa lapsena sellainen sininen pieni ohut vihko, taskukokoa. Pankissa kassahenkilö otti vihkon, työnsi printteriin ja siitä tulostui sivuille tapahtumat.
Vierailija kirjoitti:
Armeijassa päivärahapäivänä menimme jonoon arvojärjestyksessä vääpelin toimiston oven taakse ja yksi kerrallaan kävi kuittaamassa päivärahat allekirjoituksellaan. Päiväraha oli aluksi 5,50 mk/päivä.
Vuosi on täytynyt olla 1980 tai 81, koska minä menin 1982 helmikuussa ja meillä päiväraha oli aluksi 6 markkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketjua kun lukee, niin tajuaa olevansa "vanha sielu", vaikka ikää vasta 35v. Teen monia näistä asioista edelleen, koska en omista älypuhelinta, enkä käytä navigaattoria. Lähtiessä kauas tuntemattomaan paikkaan katson reitin kartasta ja saatan tehdä joitain muistiinpanoja loppumatkan sokkeloista. Suomessa löytää kyllä kaupungista toiseen helposti pelkkiä tienviittoja seuraamalla varsinkin jos ymmärtää maantiedosta ja tieverkon yleisestä rakenteesta. Maaseudulla ajellessa voi hyvin pysähtyä ja kysyä joltain paikalliselta neuvoja. Kukaan ei ole vielä kieltäytynyt, vaan yleensä iloiselta vaikuttavat kun joku kysyy. Jotenkin elämä tuntuu enemmän seikkailulta ja vähemmän ulkoa ohjatulta.. Muutamaan maalaistaloon olen päätynyt pullakahveillekin tällä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi puhelinluettelo ilmestyi kerran vuodessa. Sieltä löytyi aakkosjärjestyksessä kaikkien nimet ja puhelinnumerot.
Näitä roudattiin joskus väkisin ihmisten ovien taakse. Vielä 2000-luvulla. Jotain sai ilmaiseksi sentään.
Myös bussien ja junien aikataulukirjoja jaettiin kotiin, ilmaiseksi. Nyt kulkevat kaikki liikkennevälineet niin tiheästi, että nämä aikataulukirjat tuntuuvat olevan melkein muinasajasta. Ihmettelee, että mihin niitä tarvittiin. Mutta silloin todella siureksi avuksi olivat. Viimeiset jakelukerrat tulivat R - kioskehein, enää kotiin ei jaettu. Piti itse hakea.
Hehheh, niin varmaan siellä isolla kirkolla, mutta täällä meilläpäin kasarilla vielä kulki vähintään tunnin välein iltaan asti, nykyään enää pari kertaa päivässä ja viikonloppuisin ei ollenkaan. Ne pari vuoroa arkisin siis lähinnä koululaisvuoroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkat varattiin matkatoimistosta soittamalla tai menemällä paikan päälle.
Ulkomaille lähtiessä piti aina vaihtaa rahaa valmiiksi. Koska valtaosassa maailmaa ei Suomen markolla tehnyt yhtään mitään. Edes rahanvaihtopisteet tai pankit ei huolineet niitä aina. Mitä kauemmas matkusti sitä vaikeampaa oli tämä rahojan kansssa puljaaminen. Joskus muistan vaihtaneeni markkoja dollareiksi ihan siitä syystä, että dollareita pystyy melko helposti vaihtamaan paikalliseen valuuttaa missä tahansa.
Nykyisin matkustaminen on PALJON helpompaa. Etenkin Euroopassa - ei edes tunnu siltä kuin olisi ulkomailla.
Oi kyllä. Kaukomatkaillessa piti vaihtaa jonkin verran dollareita, mutta myös hankkia matkashekkejä. Jotka sitten käytiin paikan päällä matkashekit myöntäneen firman konttorissa vaihtamassa rahaksi :D Luottokorteillakaan ei tehnyt välttämättä mitään.
Samaten rajatarkastukset Euroopassa tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta, vaikka siitä ei tosiasiassa ole edes 20 vuotta. Via Balticaakin kun lähti köröttelemään etelään, niin monta kertaa sai passit ja auton paperit esitellä.
80-luvulla ja vielä ysärilläkin kaukomailla matkatessa saattoi mennä todella pitkään, ettei ollut mahdollisuutta olla yhteydessä kotipuoleen. Kaukopuheluita saattoi kyetä soittamaan jostain isommista paikoista. Kännyköitä ei tietenkään ollut, eikä edes nettikahviloita. Siellä sitä vaan kuljailtiin paperinen opaskirja kainalossa ja nautittiin avarasta maailmasta. Kerran kuussa ehkä päätti uhrata matkabudjetista sen verran, että soitti kotiin ja kertoi olevansa hengissä XD Kamera ja muutama filmi oli ehkä mukana joten se sata paperikuvaa jäi muistoksi useamman kuukauden reissusta. Sellaista se oli silloin, maailman meno. Onneksi tuli kierrettyä maailmaa ennen kännykkä- ja etenkin ennen someaikaa. Onneksi ei myöskään sattunut koskaan mitään vakavaa.
Vierailija kirjoitti:
Musiikin osto sujui niin, että mentiin levykauppaan selailemaan loputtomasti vinyylilevyhyllyjä. Se oli kivaa puuhaa ja kannet olivat kauniita ja mieleenpainuvia. Kaupassa soi trendikäs musiikki ja myyjät oli cooleja. Uusilta levyiltä oli ehkä kuullut radiosta jokusen biisin, mutta oli juhlaa kuunnella sitten ostamisen jälkeen koko albumi, joka muodosti selkeän taiteellisen kokonaisuuden.
Niitä sai myös kuunnella ennen ostopäätöstä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kas miten mukava lukea, että joku muukin haluaa elää ilman älypuhelinta ja osaa käyttää karttoja - nuoret eivät kaikki enää selviä meidän tavallamme. Viime aikoinahan on kirjoitettu siitä, että kansa on muuttunut tyhmemmäksi ja syy on aika selvä...
Mutta pari kommenttia aikaisempiin tosi mielenkiintoisiin muisteluihin: shekin käyttäjän piti avata shekkitili pankista - ei shekkejä voinut kirjoittaa kuka tahansa. Ja harvalla oli shekkitili, sillä tavallinen säästö/palkkatili oli eri asia. Avastin shekkitilin 80-luvun alussa kun aloin tekemään pientä bisnestä. Se maksoi enemmän kuin tavalllinen tili.
Puhelinluettelot taas tulivat vuosittain niille, joilla oli ko. puhelinyhtiön osake eli puhelin. Hesassa taisi maksaa pari tuhatta markkaa 70-luvun puolivälissä, kun ostin sellaisen meille. Sitä ennen ei perheellä ollut rahaa omaan puhelimeen. Hesassa paikallispuhelu (ts saman yhtiön alueelle) maksoi vakiohinnan eli muutaman pennin pituudesta riippumatta - puhuit sitten minuutin tai koko päivän. Muilla paikkakunnilla taisi kaikilla olla minuuttitaksa. Ja kaukopuhelu hesasta (meiltä) kavereille kuopioon oli 1:50 minuutilta 1972. Silloin postinkantajan alkupalkka oli noin 800 kuussa, erittäin kovapalkkainen ammattimies sai 10 tunnilta eli 1600 kuussa bruttoa. Tunnin bruttopalkalla puhui siis 6 minuuttia kuopioon. Miten kauan puhut tänään tunnin palkalla?
Tosi mukava lukea noita jo unohtamiani asioita - olen vuosimallia 1955 joten lähes kaikki tuttua elämän varrelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi puhelinluettelo ilmestyi kerran vuodessa. Sieltä löytyi aakkosjärjestyksessä kaikkien nimet ja puhelinnumerot.
Näitä roudattiin joskus väkisin ihmisten ovien taakse. Vielä 2000-luvulla. Jotain sai ilmaiseksi sentään.
Myös bussien ja junien aikataulukirjoja jaettiin kotiin, ilmaiseksi. Nyt kulkevat kaikki liikkennevälineet niin tiheästi, että nämä aikataulukirjat tuntuuvat olevan melkein muinasajasta. Ihmettelee, että mihin niitä tarvittiin. Mutta silloin todella siureksi avuksi olivat. Viimeiset jakelukerrat tulivat R - kioskehein, enää kotiin ei jaettu. Piti itse hakea.
Aikataulukirja! Avasit juuri lapsuuden muiston Tampereelta. Kuinka monta kertaa sitä pläräsikään nähdäkseen milloin pääsee Linnainmaalta keskustaan kavereita tapaamaan <3.
Olen huomannut että kun menemme porukalla toiseen (keskisuureen) kaupunkiin työreissulle ja illalla menemme syömään niin porukka ei selviä ilman navigaattoria muutaman kilometrin matkasta. Ihmettelivät kerran miksi en käytä navia kun minä olin kuskina ... sanoin että hotellilla katsoin kartasta missä kohtaa ravintola on ja missä hotelli on ja painoin mieleeni että lähdemme hotellilta johtavaa katua ja kun tulee risteys jossa lukee katu x niin käännymme sinne ja kun tulee seuraava risteys niin käännymme kadulle y ja jatkamme suoraan paltiarallaa ehkä 500 metriä niin jossain siinä kohtaa rafla on. Rafla on talossa jonka numero on xx ja tsiikailemme missäs se kohta on.
Vuokra-asunto etsittiin sanomalehdestä. Mitään kuvia ei etukäteen voinut asunnosta katsella.
Kaukojunalippu ostettiin aseman lipunmyynnistä. Lippu oli pahvinen, vähän seteliä isompi suilake, jonka konduktööri leimasi junassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevat TV-ohjelmat piti katsoa lehdestä. Monet tilasivat Katso-lehden, jossa oli koko viikon ohjelmat. Ei ollut ohjelmaopasta eikä suoratoistoa.
Ja koska noi tv-tiedot oli painettu lehteen, kaikki muutokset ohjelmistoon selvisivät vasta sitten, kun ohjelma ei tullutkaan ilmoitettuun aikaan. Joskus kanavan esittelijä saattoi mainita, että ohjelma x jää pois koska...
...koska esim. Brezhnev oli kuollut!