Lue keskustelun säännöt.
Elämä ennen nettiä - muistellaan asioita kaikesta mahdollisesta, miten asiat ennen hoidettiin ilman nettiä
Tähän listaan voisi lisätä myös ajan ennen kännyköitä myös.
Eli ihan mitä tahansa, miten asiat hoidettiin ilman nettiä ja kännykkää.
Aloitan.
Koulussa 1980-luvulla ollessani repussa piti kuljettaa aina mukana pientä ruutuvihkoa, jonka nimi oli reissuvihko. Se nimenomaisesti seilasi kodin ja koulun väliä, opettaja kirjoitti käsin jokaisen oppilaan reissuvihkoon tietoja, esim. vanhempainillasta sun muusta. Vanhempi kuittasi opettajalle vihkoon. Oppilas toimi välikätenä. Näin toimi viestienvaihto ennen wilmaa.
Kommentit (670)
Shekki vihko oli jo hiukan rahamiehen merkki kaupanteossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla oli paperisia karttoja autossa. Outoon osoitteeseen ajaminen oli aina seikkailu. Ensin piti sieltä kartasta etsiä missä se Nännikuja 3 sijaitsee. Sen jälkeen suunnitella reitti miten sinne oikein ajetaan. Vieraassa kaupungissa oli helposti ihan eksyksissä.
Tämä on itselle varmaan ihan vaikein käsittää, miten ihmiset ovat löytäneet perille yhtään mihinkään. En itse meinaa löytää aina navigaattorinkaan avulla perille.
No meilläpäin navigaattori näyttää ihan kummalisia kissanpolkuja muka oikeina teinä ja esim taksit eksyy. Muistan kuinka itse tutkin karttoja etukäteen ja painoin muistiin tiennumeroita ja nimiä jotta löytäisin perille ja hyvin se toimi, koskaan en eksynyt.
Taksit eksyy? Tämä on aika tuore ilmiö, ja vieläkin jossakin päin maailmaa taksinkuljettajilla on oltava paikallinen kartta korvien välissä. Täällä eksyvät turistit hiihtoreiteille.
Puhelinmyynti oli keksitty, mutta enemmän oli liikkeellä oikeita kulkukauppiaita. Nykyisin on taulukauppiaita ja muita, mutta muistan eräänkin polkupyörällä liikkuneen muovikippokauppiaan 1960-luvulta. Myös lehtikauppiaat kävivät kodeissa.
Vierailija kirjoitti:
Shekki vihko oli jo hiukan rahamiehen merkki kaupanteossa.
Joku tässä ehti jo kommentoimaan, että oli shekkejä olemassa ja luottokortteja. Sinänsä ihan totta. Niitä oli olemassa, mutta lähes kaikki asiointi tapahtui käteisellä. Melkein jokainen ostos tehtiin ihan vaan lompakosta markkoja myyjälle ojentamalla. Iso osa ihmisistä ei ikinä käyttänyt mitään muuta kuin käteistä rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parkkimaksu oli helppo hoitaa. Pistit vain kolikoita automaattiin ja sait lipun, minkä pistit tuulilasiin.
Minä teen edelleenkin noin.
Minkä ihmeen takia kukaan haluaa elämäänsä noin hankalaksi tehdä? Ensiksikin pitää olla niitä kolikoita ja jos ei ole, pitää niitä jostain hankkia. Toiseksi pitää kävellä ees-taas sinne automaatille ja lappu takas autolle. Kolmanneksi pitää ennakkon tietää, kuinka pitkän ajan maksaa. Jos tarvitseekin pidemmän parkkiajan, pitää palata automaatille ja autolle viemään uusi lappu tuulilasiin. Ja jos lähteekin etuajassa pois, tuli maksettua turhasta kun ei sitä pysäköintimaksua voi keskeyttää.
Vaikea keksiä, miten pysäköinnin maksamisesta voisi tehdä epäkäytönnöllisemmän kuin kolikoilla maksaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parkkimaksu oli helppo hoitaa. Pistit vain kolikoita automaattiin ja sait lipun, minkä pistit tuulilasiin.
Ja sitten, kun se parkkiaika alkoi olla lopussa, joko luotit tuuriisi tai juoksit takaisin autolle lisäämään kolikoita. Ennen näitä pysäköintilippuautomaatteja oli vielä pysäköintipaikkakohtaiset mittarit, joihin niitä kolikoita syydettiin. Tai sitten maksoit ylimääräistä.
Ihanan helpoa, jos osasit arvioida pysäköintiajan oikein.
No ainakin 80 luvun lopulle asti lähes jokainen paikka suomessa oli maksuton ja tilaa oli aina riittävästi joka paikassa.
Eli pieni välivaihe oli joskus 90-2000 luvun alussa kun netti ei ollut yleistynyt ja alkoi tulemaan tätä "laitetaan kaikki maksulliseksi"-hommaa.
Sain ajokortin 1996 ja jopa Helsingin keskustassa oli ilmaisia pysäköintipaikkoja! Osa oli maksuttomia 24/7 ja osa esim. iltaisin klo 18 eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uusi puhelinluettelo ilmestyi kerran vuodessa. Sieltä löytyi aakkosjärjestyksessä kaikkien nimet ja puhelinnumerot.
Jos ei ollut salainen numero. Isäni sai aikoinaan virkapuhelimen, mutta kun siitä alettiin periä maksua, muuttui nemeromme salaiseksi.
Meidän numeroa ei ollut luettelossa, mutta ei se mikään salainen ollut. Vai siis tekikö jo ihan vaan se salaiseksi, että ei ollut luettelossa? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla oli paperisia karttoja autossa. Outoon osoitteeseen ajaminen oli aina seikkailu. Ensin piti sieltä kartasta etsiä missä se Nännikuja 3 sijaitsee. Sen jälkeen suunnitella reitti miten sinne oikein ajetaan. Vieraassa kaupungissa oli helposti ihan eksyksissä.
Tämä on itselle varmaan ihan vaikein käsittää, miten ihmiset ovat löytäneet perille yhtään mihinkään. En itse meinaa löytää aina navigaattorinkaan avulla perille.
Se oli hyvin samanlaista kartan kanssa. Hyvä suuntavaisto ja muisti auttoi. Tienviitat oli olemassa. En eksynyt sen enempää paperikarttojen aikaan. Miettikää, et v 20 v sitten myytiin paperisia turistikarttoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla oli paperisia karttoja autossa. Outoon osoitteeseen ajaminen oli aina seikkailu. Ensin piti sieltä kartasta etsiä missä se Nännikuja 3 sijaitsee. Sen jälkeen suunnitella reitti miten sinne oikein ajetaan. Vieraassa kaupungissa oli helposti ihan eksyksissä.
Tämä on itselle varmaan ihan vaikein käsittää, miten ihmiset ovat löytäneet perille yhtään mihinkään. En itse meinaa löytää aina navigaattorinkaan avulla perille.
No meilläpäin navigaattori näyttää ihan kummalisia kissanpolkuja muka oikeina teinä ja esim taksit eksyy. Muistan kuinka itse tutkin karttoja etukäteen ja painoin muistiin tiennumeroita ja nimiä jotta löytäisin perille ja hyvin se toimi, koskaan en eksynyt.
Taksit eksyy? Tämä on aika tuore il
Taksiraiskaajamamuleille Katukuulustelu Suomenkielellä Kuten aikoinaan oli. Eduskunnassa Vasurimummelit jankuttaa kyllä kaikkea kehitystä vastaaan ilman mitään perusteluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-73 luvun alussa olin ensimmäisessä työpaikassani osuuskaupan konttorissa. Tilipäivänä työntekijät tulivat heti aamusta jonottamaan palkkaansa. Palkanlaskija antoi minulle tilinauhat ja jokaisen kohdalla merkitsin tilin summan ensin käsin pankkikirjalle ja sitten kirjoitin nostosta ns. ottokuitin jonka työntekijä allekirjoitti. Sen jälkeen kirjoitin edelleen pankkikirjaan merkinnän otto ja rahasumman, joka nostettiin. Tällaista puuhaa...elossa ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Alan" sisällön hankkiminen:
-Mene kauppaan tai kioskille ja silmäile ylähyllyltä mieltymystesi mukainen lehti, joka on kääritty sellofaaniin, jotteivät alaikäiset voisi sitä kaupassa selailla.
-Ota julkaisu ja siirry sen kanssa kassalle jonottelemaan, samalla punastellen ja kaulukset korkealla.
-Maksa lehti paheksuvasti katsovalle kassaneidille.
-Ota lehti, poistu kiireellä kaupasta ja toivo ettei tule ketään tuttua vastaan ovella.
-Mene kotiin, revi sellofaanikääre lehden päältä ja ala tutustumaan numeron sisältöön.
-Varo ettet laukaise lastiasi lehden sivuille, etteivät ne liimaudu kiinni.
Näin nettiaikaan tuntuu melko vaivalloiselta prosessilta!
No meillä oli eräs nainen kioskilla joka oikein suositteli ,katso tuo eroottinen video ,hyvä että tutustutte aiheeseen .Jallut ja Kallet
En viitsinyt lähikaupasta tai -kioskista moisia lehtiä ostaa. Piti mennä kauemmas tai sitten ostaa divarista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parkkimaksu oli helppo hoitaa. Pistit vain kolikoita automaattiin ja sait lipun, minkä pistit tuulilasiin.
Minä teen edelleenkin noin.
Minkä ihmeen takia kukaan haluaa elämäänsä noin hankalaksi tehdä? Ensiksikin pitää olla niitä kolikoita ja jos ei ole, pitää niitä jostain hankkia. Toiseksi pitää kävellä ees-taas sinne automaatille ja lappu takas autolle. Kolmanneksi pitää ennakkon tietää, kuinka pitkän ajan maksaa. Jos tarvitseekin pidemmän parkkiajan, pitää palata automaatille ja autolle viemään uusi lappu tuulilasiin. Ja jos lähteekin etuajassa pois, tuli maksettua turhasta kun ei sitä pysäköintimaksua voi keskeyttää.
Vaikea keksiä, miten pysäköinnin maksamisesta voisi tehdä epäkäytönnöllisemmän kuin kolikoilla maksaminen.
Itse jätin automaattiin lipukkeen seuraavalle, jos siinä oli aikaa jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla oli paperisia karttoja autossa. Outoon osoitteeseen ajaminen oli aina seikkailu. Ensin piti sieltä kartasta etsiä missä se Nännikuja 3 sijaitsee. Sen jälkeen suunnitella reitti miten sinne oikein ajetaan. Vieraassa kaupungissa oli helposti ihan eksyksissä.
Paperinen kartta oli puhelinluettelosta, joka jaettiin ilmaiseksi jokaiseen talouteen kaksi kertaa vuodessa.
Puhelinluettelossa oli listannuna kaikki kaupungin ihmiset aakkosjärjestyksessä, heidän nimensä, puhelinnumeronsa ja katuosoitteensa.
Puhelinluettelosta pystyit tirkistelemään, keitä kaikkia täällä asuukaan.
Ei puhelinluettelossa ollut pakko olla, kaikkien tietoja ei siellä ollut. Sai myös valita mitä tietoja on nimen ja puhelinnumeron lisäksi. Yleensä oli osoite, joillakin myös ammatti.
Poistin numeroni pariksi vuodeksi Hpy:n luettelosta kun eräs sairaanhoitajaopiskelija (hälytteli) yhtenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Armeijassa päivärahapäivänä menimme jonoon arvojärjestyksessä vääpelin toimiston oven taakse ja yksi kerrallaan kävi kuittaamassa päivärahat allekirjoituksellaan. Päiväraha oli aluksi 5,50 mk/päivä.
jos jollekin oli asiaa se sanottiin f2f, puhelimitse tai kirjeitse. Ei mitään tekstareita. Mutta sen sijaan käytettiin lappuja. Mut jos kaverit asu vaikka 5 km päässä niin laputhan ei ollu vaihtoehto.
opiskeluaikana yhteiselo oli niin tiivistä ettei tarvinnu mitään yodelia. Sana liikkui! olin kerran kahden nörtin kaa bilettämässä -92 ja yks tyyppi rupesi pokaaman minua, olin hieman otettu koska hän oli rikas ja komea. Kännissä aamuyöllä taisin sit sanoa jotain että kyllä kiinnostaisi. poikakaverin kanssa oli ollut ongelmia jo tovi. En yhtään älynnyt/muistanut et toinen nörtti oli poikakaverini bestiksen op.kaveri. Heillä oli 3 v ikäero, eivätkä olleet kouluaikoina kavereita. No nörttihän lauloi ja poikaystäväni sai totaalisen psyko-raivarin. En ollut pettänyt! Ja tällaista draama oli koko ysäri, kiihtyi tosin kun mobiilit tulivat kehiin. Mutta aina joku näki jotain, ja näinhän minäkin... Harrastus- ja opiskeluporukoissa myös kirjoitettiin juorupalstaa, tyylin tiedät kuka teki sitä ja tätä Saunassa. Kaikki tiedettiin ja jostain infoa tuli. Discoista oli joskus ihan paikallislehdessä.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta ainakin lukioon päässeiden nimet julkaistiin koulun seinällä ja siellä piti käydä katsomassa onko päässyt. Samoin opiskeluaikana tenttien arvosanat tuli julkisesti koulun ilmoitustaululle.
Parissa ensimmäisessä tentissä oli nimi + sotu ja arvosana. Sotu jäi pois joskus 1987 lopulla tai 1988. Opiskelut aloitin 1987.
Töissä ammattilehtiä tuli yksi paperinen kopio per numero ja sihteeri niittasi kiertolistan lehden kanteen, jonka mukaan niitä sitten kierrätettiin kunkin listalle ilmoittautuneiden keskuudessa. Suurin ärsytys olivat tietyt hyypiöt, jotka makuuttivat kierrossa olleita lehtiä joskus kuukausikaupalla pyödännurkallaan. Mahdollisesti mielenkiintoiset artikkelit oli hyvä kopioida valokopiokoneella, koska ei voinut tietää saako lehden uudestaan käsiin. Kopioiden määrä merkattiin tietysti koneen vieressä olleeseen ruutuvihkoon.
Jos jotain artikkeleja halusi etsiä, niin piti lähteä läheisen korkeakoulun kirjastoon, jossa parilla koneella pääsi etsimään viitteitä CD-levyllä olevasta tietokannasta - mitähän niitä oli - COMPANDEX yms.? SItten arkistoon etsimään lehtiä artikkelien kopiointia varten. Viitetietokannoissa oli tietysti tuoreimmillaan parivuotta vanhoja juttuja, mutta oliko sillä silloin niin väliä.
Komponenttien tiedot löytyivät vain datakirjoista, jotka olivat vaalittuja aarteita. Laitteiden ja vekottimien ohjelmointiin saattoi hyvällä säkällä olla joku "engineering guide" -opaskirja - jos ei ollut, niin sitten yleensä koitettiin pähkäillä itse miten homman saisi toimimaan.
Tuntikirjaukset tehtiin A4-lomakkeelle, jossa oli 1-31 -sarakkeet päiville - yhden sihteerin tehtävä oli joka kuukausi esivalmistella lomakkeet yliviivaamalla viikonloput ja pyhäpäivät.
kun menin -89 ekaan duuniin oli mekaaninen kellokortti! Ja se oli vanha, koulun opettajat jo lätki jotain lakua. Ala- ja yläasteella todistukset kirjoitettiin käsin, ei edes koneella. paitsi ehkä joku päättötodistus. Lukiossa oli aateekoo sellast ohutta paperia ja hailakkaa printtiä. Kuten tilinauhat. Printterit raksutti nauhoja. Ne olivat kuin isot elektroniset kirjoituskoneet, jotka ohjattiin tietsalla. Mulle jäi vähän hämäräksi miten se pömpeli on joidenkin mielestä peli, ja joidenkin mielestä tekoäly joka tekee hommia, joita ihmset teki ennen. Päätin ottaa selvää.
Kun vuokrasi videon se piti kelata takaisin. Oli suurinta syntiä jättää tekemättä.
Uusimmat lempilevyt käytiin koekuuntelemassa Stockalla. Valkattiin levy ja saatiin kuulokkeet. Jos kuulosti hyvältä ostettiin vinyyli himaan.
Mankasta kuunneltiin nuorten sävellahjaa ja kun tuli The Biisi, se nauhoitettiin kasetille. Pahinta oli jos juontaja pölötti biisin päälle tai se loppui jostain syystä kesken. Joskus kasetin nauha meni jumiin ja se piti sitten rullata kynän avulla kondikseen. Huonojen ostettujen kadettien päälle saattoi nauhoittaa uutta musaa painamalla kasetin suojalipareet veks.
Dösäaikatauluja sai busseista, ja saatettiin ostaa 10 matkan lippu joka tökättiin leimalaitteeseen. Junaliput oli sellaisia pahvisia pieniä paksuja lipareita, jotka konnari reiitti junassa.
Oli tuo pankkilakko ja pomolle oli jo hiukan kerrottu pankista että tilanne jo alkoi näyttää hiukan huonolta ja käski työntekijöiden varoa lainojen ottoa.