Lapsuus 70-luvulla. Aikuiset oli silloin todella ilkeitä lapsille.

70-luvulla syntyneet sai nuorena huutoa vanhoilta, nyt ne saa huutoa nuorilta. 

Ikinä ei ole sellaista aikaa ettei joutuisi kuuntelemaan huutoa.

Onneksi en ole lapsi enää. Ihan perseestä se vaihe elämässä. Yksittäisiä hetkiä kaipaan, mutta uudelleen en sitä vaihetta enää eläisi.

Aikuisena saa itse päättää ja ajatella. On kypsempi, jolloin ei joudu tilanteisiin, joissa sinua nöyryytetään. Vielä kun siihen nöyryytykseen piti ottaa koko perhe mukaan...

Ei ole myöskään riippuvainen muista.

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla syntyneet sai nuorena huutoa vanhoilta, nyt ne saa huutoa nuorilta. 

Ikinä ei ole sellaista aikaa ettei joutuisi kuuntelemaan huutoa.

Uhriudu vähän lisää.

Olen -60 luvulla syntynyt eikä lapsuudessa tai nuoruudessa ole valittamista. Kuri oli kyllä kovempi kun nykyisin.  Mutta ei ollut naiset "kompastellut rappusissa"

Sellainen nolaaminen ja nöyryyttäminen oli tosi yleistä. Jos pelkäsi jotain, vaikka pikkulapsena pimeää tai vieraita ihmisiä niin siitä pilkattiin. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tunsin sen lapsuudessani ettei lapsia kunnioitettu ihmisinä juurikaan. Puolustuskyvytöntä oli helppo lyödä, häpäistä ja alistaa. Ihmettelyä aihettaa vieläkin kuinka jätettiin ihan oman onnensa nojaan eikä mihinkään mitään tukea saanut kun sitä olisi tarvinnut.

Äitini sanoi, että lapset sopeutuvat nopeasti ja selviytyvät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla syntyneen teini-ikä oli 80-luvulla. Luin tuon pitkän keskustelun, naiset kävivät töissä, olivat siistejä mutta nuo kirjoittajat kuvailivat äitejään n. 1920 luvun naisiksi jotka virkkasivat siteet, eivät tienneet että kaupassa tarvikkeet, siteet ja tampponit.

Moni kertoo saaneensa trauman kun äiti vei hoitoon, ei rakastanut lastaan jotta olisi käänyt kotiin hoitamaan.  Kovasti paheksuneet 70-luvun ansioäitejä.

Olet lukenut varmaan eri ketjua. Ne 40-luvulla syntyneet äidit oli jotenkin ihan sekaisin siinä naiseudessaan kun kuukautiset oli häpeän asia eikä niistä kyetty keskustelemaan tyttärien kanssa. Mistään virkatuista siteistä ei ollut kyse vaan asenneongelmasta. 

60-luku, kun neljäkytluvulla syntyneet olivat nuoria,  tuli e-pillerit, nuorisoa oli paljon, paljon vapaata seksiäkin, lehdet olivat juttuja täynnä noista asioista. Naiset pääsi ravintolaan, jossain työpaikalla sai pitää pitkiäkin housuja jo.

Mistä tämä porukka saikaan äidikseen juuri jotkut tekosiveät.  Varmaan  synnyittekin ihan pyhästä hengestä, ei kai voinut olla mitään seksielämääkään?

Joku 40-luvulla syntyneen äiti saattoi olla "mykkä"  mutta silti tyttärille opetettiin siteet, vaikka vanhoista paidan helmoista.

Vierailija kirjoitti:

Olen -60 luvulla syntynyt eikä lapsuudessa tai nuoruudessa ole valittamista. Kuri oli kyllä kovempi kun nykyisin.  Mutta ei ollut naiset "kompastellut rappusissa"

Naiset ei uskaltaneet kertoa väkivallasta, kolhut hoidettiin piilossa kotona. Isoäitini kertoi väkivallasta vasta sitten kun isoisä hakkasi hänet sairaalakuntoon. 

Joo,  oli huonoa käytöstä aikuisilta, mutta annoin  takaisin, oikeudentuntoni on aina ollut vahva, kiitos omien vanhempieni.

Paljon oli myös hyvää siinä ajassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten ja nuorten pahoinvointi ja häiriökäyttäytyminen lähti kasvuun kun kansakuntamme lippulaiva päivähoitojärjestelmä alkoi valtaamaan alaa. Silloin tuli esille se millaisissa oloissa suomalaiset lapset elää.

Itse olen esim toisen sukupolven sotainvalidin lapsi. Suomi unohti ne, jotka sitä sotaa kävivät. Miesten mielenterveysongelmat, päihteidenkäyttö, jne salattiin ja piilotettiin, että maa saataisiin jälleen rakennettua miesten voimin. 

Hys hys, suomalainen mies on etuoikeutettu ja naiset näiden etuoikeuksien uhreja. 

Ei ole yllättävää, että kun ääliöliberaali yhteiskunta on nostanut yksilön tunteet kaiken keskiöön, niitä myös käytetään. Jos monista aikuisistakin on tullut kuin uudelleen pikkulapsia, jotka tarvitsevat tukea ikävien tunteiden kestämiseen ja valtiota kantamaan vastuuta, onk

Asiat eivät tule käsitellyksi sillä, että ne lakaistaan maton alle. Tämä vai terapia, kumpi on halvempi paikka käsitellä asioita? Jos tämä on lähes ilmainen ja terapia maksaa tuhansia euroja yhteiskunnalle. 

 

On hienoa, että ihmiset uskaltavat nykyään puhua avoimemmin heikkouksistaan ja vaikeuksistaan. Tästä moni ammattimarisija on tullut harhakäsitykseen, jonka mukaan ihminen, joka jankuttaa joka paikassa, kuinka kaikki aina tuntuu väärältä, olisi mielenkiintoinen. Ei ole.

Meillä on kaksi pandemiaa ylitse muiden, ylipaino ja mielenterveysongelmat ja paino tutkitusti vaikuttaa mielenterveyteen, mutta ylipainon saa lakaista maton alle kaiken maailman kehoneutraalius-kampanjoilla? 

Suomesta on tullut tunne- ja terapiayhteuskunta ja nykyihmistä paapotaan ihan liikaa. Empatiaa ja myötäelämistä suorastaan vaaditaan ja itse seistään piiska kourassa vaatimassa paljon tekemättä itse mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Totta, itse työnsin 4 vuotiaana hiuspinni pistorasiaan sai kovan tärskyn, vieraana ollut äitini ystävätär kauhisteli asiaa, äitini tokaisi siinähän oppii kannataako

Olin varmaan samoja ikiä 70-luvun lopussa kun löysin rikkinäisen leluauton metallisen akselin, jonka toisesta päästä puuttui pyörä. Jostain syystä alkoi tehdä mieli työntää se metallitanko pistorasiaan, mutta en sitten kumminkaan uskaltanut, jotenkin tiesin että se on vaarallista. Onneksi ei tullut tehtyä sitä, olisi voinut vaikka henki lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla syntyneen teini-ikä oli 80-luvulla. Luin tuon pitkän keskustelun, naiset kävivät töissä, olivat siistejä mutta nuo kirjoittajat kuvailivat äitejään n. 1920 luvun naisiksi jotka virkkasivat siteet, eivät tienneet että kaupassa tarvikkeet, siteet ja tampponit.

Moni kertoo saaneensa trauman kun äiti vei hoitoon, ei rakastanut lastaan jotta olisi käänyt kotiin hoitamaan.  Kovasti paheksuneet 70-luvun ansioäitejä.

Olet lukenut varmaan eri ketjua. Ne 40-luvulla syntyneet äidit oli jotenkin ihan sekaisin siinä naiseudessaan kun kuukautiset oli häpeän asia eikä niistä kyetty keskustelemaan tyttärien kanssa. Mistään virkatuista siteistä ei ollut kyse vaan asenneongelmasta. 

 

 

60-luku, kun neljäkytluvulla syntyneet olivat nuoria,  tuli e-pillerit,

Naiset pääsi ravintolaan vain miessaattajan kanssa, ei yksin tai muiden naisten kanssa. 

Olen 70-luvulla syntynyt ja ainakin mulla oli tosi ihanat vanhemmat, jotka eivät koskaan huutaneet. He olivat kyllä napakoita tarpeen vaatiessa. Samoin kavereiden vanhemmat olivat mukavia. Me kylästeltiin paljon kavereiden kesken ja siinä näki millaista elämää toisten perheissä oli. Omat lapsuuden kokemukset ovat erittäin positiivisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla syntyneen teini-ikä oli 80-luvulla. Luin tuon pitkän keskustelun, naiset kävivät töissä, olivat siistejä mutta nuo kirjoittajat kuvailivat äitejään n. 1920 luvun naisiksi jotka virkkasivat siteet, eivät tienneet että kaupassa tarvikkeet, siteet ja tampponit.

Moni kertoo saaneensa trauman kun äiti vei hoitoon, ei rakastanut lastaan jotta olisi käänyt kotiin hoitamaan.  Kovasti paheksuneet 70-luvun ansioäitejä.

Olet lukenut varmaan eri ketjua. Ne 40-luvulla syntyneet äidit oli jotenkin ihan sekaisin siinä naiseudessaan kun kuukautiset oli häpeän asia eikä niistä kyetty keskustelemaan tyttärien kanssa. Mistään virkatuista siteistä ei ollut kyse vaan asenneongelmasta. 

 

 

60-luku, kun neljäkytluvulla syntyneet olivat nuoria,  tuli e-pillerit,

Kyllä se oli todella yleistä ettei kuukautista puhuttu, tästä on ollut paljon keskustelua. Siteet ehkä ilmestyi kaappiin mutta sanaakaan ei asiasta sanottu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla syntyneet sai nuorena huutoa vanhoilta, nyt ne saa huutoa nuorilta. 

Ikinä ei ole sellaista aikaa ettei joutuisi kuuntelemaan huutoa.

Uhriudu vähän lisää.

Olen syntynyt 90-luvulla.

Silloin oli vähemmän mielenterveysongelmia. Ei nämä nykyiset "turvalliset tilat" ja mikroaggressioihin puuttumiset edistä mielenterveyttä. Kaikenlainen pienenkin epämukavuuden välttely tekee sen että ei kestä maailmaa, koska siihen kuuluu aina epämukavuusalueet. Jos jää kotiin kyhjöttämään siinä pelossa että ulkomaailma on kamala, tulee lopulta hulluksi.

Kohdeluokan naisia:  tarja Halonen, katri-helena, koivuniemi, keitä näitä nyt on.  

Vierailija kirjoitti:

Kasvattaminen ja rajaaminen ei ole ilkeyttä. Jos koti ei asettanut lapselle rajoja, tarvittaessa sen teki muut välittävät aikuiset. Nykyisin vastaavankaltaiset tilanteet hoitaa lastensuojelu, sosiaalitoimi sekä poliisi. 

Kyllä osa aikuisista oli ilkeitä 1970-luvulla. Narsisteja. Sodan lapsuudessaan kokeneita ja siitä traumatisoituneita. Itsekin kävin alakoulun, jonka opettaja haukkui meitä lapsia yksitellen tyhmiksi. Toinen vanhempani huusi ja haukkui minua ties millä nimillä, vaikka olin ujo ja arka, koulukiusattu. Ei se ollut kasvattamista ja rajojen asettamista vaan henkistä väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta, itse työnsin 4 vuotiaana hiuspinni pistorasiaan sai kovan tärskyn, vieraana ollut äitini ystävätär kauhisteli asiaa, äitini tokaisi siinähän oppii kannataako

Arvosta äitiäsi. Ei lasta pidäkään kantaa tyynyllä jokaisen kivikon yli ettei tule pipi. 

Myös vanhempien on ansaittava arvostuksessa, huono vanhempi on huono ja lapset aina pitävät heidän puoltaan vaikkei pitäisi

Piiska viuhui. Kaverin perheessä jostain syystä aina perheen vanhin tytär sai kaikki rangaistukset ja pikkuveljeä lellittiin vaikka tämä usein aloitti ne tappelut.