Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia tajuta/hyväksyä vasta aikuisena miten vinksahtanut oma lapsuuden perhe oli/on?
08.03.2025 |
Tajusin itse vasta vanhemmalla iällä tämän. Tai kyllähän sen varmaan tajusi lapsenakin, mutta ei halunnut myöntää. Enkä halua kuulostaa mitenkään narsistiselta tai nostaa omaa erinomaisuuttani jalustalle, enkä omaa perhettäni haukkua. Kyse ei ole siitä, vaan kyse on vain tosiasioiden tiedostamisesta. Vanhemmalla iällä näitä alkoi vasta miettimään ja tajuamaan omasta persoonasta ja käytöksestä asioita, jotka ovat suoraan yhteydessä lapsuuden tapahtumiin.
Kummatkin vanhemmat helvetin ahkeria ihmisiä ja yrittävät parhaansa, mutta molemmilla joku tunnevammaisuus. Kasvatus perustui pitkälti siihen, että yksi oli suosikki (perheen vanhin lapsi) ja muut olivat toissijaisia. Jatkuvaa nälvimistä ja vittuilua, mikään ei ollut koskaan hyvä. Voisi sanoa, että isän puolelta suoranaista kiusaamista. Molempia vanhempia mahdotonta miellyttää. 10 ei ollut riittävä suoritus. Aina jotain parannettavaa. Aina joku teki paremmin tai joku jolla menee paremmin. Ihan sama mitä sinulle tapahtuu tai tehdään, tapahtuma pitää käsitellä ja unohtaa viidessä minuutissa ja mennä eteenpäin. Heittää kärrynpyöriä ja tuulettaa. Muu käytös on vain tekosyitä.
Perheen vanhin ei voinut tehdä koskaan mitään väärin. Ihme mentaaliakrobatialla keksittiin tekosyitä ja puhuttiin mustaa valkoiseksi. Tämä kasvatustyyli teki perheen vanhimmasta täyden sosiopaatin. Myöhemmin alkoi varastelemaan muilta sisaruksilta tavaroita ja rahaa ja tätäkin vanhemmat selittelivät tyyliin "ei se voi sille mitään", "ei voi todistaa" jne. Ihan uskomatonta kamaa. Tätä tapahtui vielä aikuisenakin. Jonkinlainen oletusarvo, että muut lapset ovat olemassa tätä "kultaista lasta varten". Ihan sama vaikka joku muu joutuisi loppuelämän kurjuuteen ja kärsimykseen, jos edeltävä tapahtuma hyödytti jollakin tavalla kultaista lasta, niin kaikki oli sen arvoista. Jotenkin luulen, että tämä kumpusi jostain huonosta omatunnosta ja siksi kohtelivat häntä niin kuin kohtelivat muiden kustannuksella. Kohtelevat vieläkin, mutta silmät ovat ehkä hivenen auenneet.
Tuhoisinta oli kuitenkin jatkuva nälviminen isän puolelta. Tästä syystä en ole koskaan kyennyt solmimaan minkäänlaisia syvempiä sosiaalisia suhteita, muutenkin usko ollut omaan itseensä aina olematon, mennyt sieltä mistä aita on matalin. Sitten vielä vanhemmat ihmettelevät mistä tämä johtuu? Ihan turha yrittää puhua heille mistään asioista, koska kumpikaan ei myönnä mitään, tai sitten eivät muista, tai jos muistavat niin ei sille mitään voi. Tai sitten seuraa suuttuminen.
Yritän olla asiallisesti tekemissä, en minä vanhempiani vihaa, mutta välillä vitutus on kyllä armoton. Yrittänyt valita jonkinlaisen kristillisen lähestymistavan ja anteeksiannon tien.
Kommentit (107)
Tapahtuikohan siellä kylässä jotain ikävääkin sisarellesi? Tämä juolahti mieleeni
Pimeää touhua tuo lelliminen. Tuli ihan paha mieli puolestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tapahtuikohan siellä kylässä jotain ikävääkin sisarellesi? Tämä juolahti mieleeni
Pimeää touhua tuo lelliminen. Tuli ihan paha mieli puolestasi.
Ei tapahtunut. Mutta tuollainen oli se asetelma. Se oli jotenkin äärimmäisen räikeä.
AP
Jokainen sukupolvi tekee omanlaisensa virheet lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä alkaa osata analysoida vasta, kun on riittävän etäällä. Ja vaatii jonkinlaista silmien avautumista.
Ihan perussetiltä narsistin lapsena kuulostaa.
Katso Youtubesta Patrick Teahanin ja Tim Fletcherin kanavat.
Tsemppiä! Oma terapiani on vielä kesken, mutta paljon olen oppinut.
Itselläni jotenkin ihan uskomaton kynnys kertoa asioita ulkopuolisille. En varmaan terapiassa edes kehtaisi kertoa asioitani, en tiedä mistä se johtuu. Ehkä sitä jollain tasolla häpeää niin paljon tai sitten tosiaan ohjelmointi sellainen että kaikki pitää unohtaa ja vaieta.
No, sinun tapauksessasi terapia olisi sitä, että rakennettaisiin tietä ulos tuosta rakenteellisesta häpeästä. Huomaisit, että voit kertoa asiasi ja saat ymmärrystä eikä maailma kaadu eikä sinua tuomita.
Häpeästä on hyviä kirjoja Juha Klaavulla (lapsuuden kehityksellinen trauma), Ben Malisella ja Katja Myllyviidalla.
Ei sinun tarvitse asua tuossa häpeässä, olet arvokas ja ihan huippuyksilö sellaisena kuin sinut on luotu. Tim Feltcher puhuu paljon siitä, millaisia moninaisia vaikutuksia aikuiselämässä ilmenee, kun on kasvanut jollain tavalla haitallisissa oloissa. Patrick Teahan ehkä sitten pikemmin voimauttaa ja luo uskoa siihen, että olet oikeassa eivätkä ne vanhemmat, jotka yrittävät syöttää valheellista narratiivia.
Kiitos hyvästä kommentista! Millähän sanoilla sitä lähtisi etsimään netistä terapioivaa materiaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä alkaa osata analysoida vasta, kun on riittävän etäällä. Ja vaatii jonkinlaista silmien avautumista.
Ihan perussetiltä narsistin lapsena kuulostaa.
Katso Youtubesta Patrick Teahanin ja Tim Fletcherin kanavat.
Tsemppiä! Oma terapiani on vielä kesken, mutta paljon olen oppinut.
Itselläni jotenkin ihan uskomaton kynnys kertoa asioita ulkopuolisille. En varmaan terapiassa edes kehtaisi kertoa asioitani, en tiedä mistä se johtuu. Ehkä sitä jollain tasolla häpeää niin paljon tai sitten tosiaan ohjelmointi sellainen että kaikki pitää unohtaa ja vaieta.
No, sinun tapauksessasi terapia olisi sitä, että rakennettaisiin tietä ulos tuosta rakenteellisesta häpeästä. Huomaisit, että voit kertoa asiasi ja saat ymmärr
Kokeile hakusanoilla kissavideo. Toimii aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä alkaa osata analysoida vasta, kun on riittävän etäällä. Ja vaatii jonkinlaista silmien avautumista.
Ihan perussetiltä narsistin lapsena kuulostaa.
Katso Youtubesta Patrick Teahanin ja Tim Fletcherin kanavat.
Tsemppiä! Oma terapiani on vielä kesken, mutta paljon olen oppinut.
Itselläni jotenkin ihan uskomaton kynnys kertoa asioita ulkopuolisille. En varmaan terapiassa edes kehtaisi kertoa asioitani, en tiedä mistä se johtuu. Ehkä sitä jollain tasolla häpeää niin paljon tai sitten tosiaan ohjelmointi sellainen että kaikki pitää unohtaa ja vaieta.
No, sinun tapauksessasi terapia olisi sitä, että rakennettaisiin tietä ulos tuosta rakenteellisesta häpeästä.
Kokeile hakusanoilla kissavideo. Toimii aina.
:D kiitos
Muutamia muistoja lapsuudesta ja ehkä jonkinlainen osoitus siitä, että nämä tosiaan ovat sukupolvelta toiselle periytyviä juttuja.
Lapsena myös äitini suku eli vahvasti tämän "filtterin" kautta, että vanhin lapsi on se kultainen lapsi ja muut tavallaan olemassa häntä varten. Käytännössä ainoa lapsenlapsi, jolle he ostivat ja kustansivat kaikkea, oli se perheen esikoinen. Lukiokirjoista, mopoon jne. Ottivat mukaan lomille jne. Myöhemmin antoivat starttirahaa elämäänkin, eikä minkäänlaista takaisinmaksu velvoitetta. Muut saivat sen "ohjenuoran", että jos haluatte jotain niin menkää töihin. Itse menin iltatöihin ammattikoulun ohessa, koska ei ollut muita vaihtoehtoja. Sitten vielä vähän niin kuin vihjailtiin, että pitäisi lainata rahaa tälle vanhimmalle sisarukselle, jos hän sattuu tarvitsemaan. Koska hän ei jaksanut iltatöitä tehdä vaikka suhteilla järjestettiin hemmetin hyvä työpaikka, josta hän sai myöhemmin potkut. Ei sanottu suoraan, mutta tämmöinen oli ilmapiiri.
Minulle on jäänyt ikuisesti lapsuudesta mieleen, kun olin tämän vanhimman sisarukseni kanssa kylässä näillä äitini sukulaisilla. Ensimmäisen päivän jälkeen sanottiin, että sinulla käy täällä aika niin pitkäksi, että soitimme äidin ja isän hakemaan sinut pois. Sitten lähdin sieltä pois ja sisarukseni jäi sinne. Silloin oli vain helpottunut, että pääsin sieltä pois koska se ilmapiiri oli jo lapsena hyvin selkeästi aistittavissa, vaikkakaan en sitä osannut sanoiksi pukea, eikä siellä nyt mitään kovin kivaakaan ollut. Tajusi kuitenkin jo 8-9 vuotiaana missä mennään.
Hassuinta oli ehkä se kun sisarukseni sitten palasi sieltä kotiin tuliterät Nike Air lenkkarit jaloissaan. Ja alkoi väittämään kivenkovaan, että oli saanut nämä silloisen nuorison kovassa suosiossa olleet kengät joltain vanhalta sukulaiselta käytettynä. Näin tyhminä he pitivät kaikkia muita, pitävät varmaan vieläkin.
Olen koko elämäni miettinyt, että mistä hemmetistä noin vinksahtaneet ajatusmallit voivat kummuta? Se on ihan mielisairasta miten räikeästi suositaan jotain yhtä lasta, aivan sama vaikka muiden elämä tuhoutuisi siinä samalla.
AP