LA Marraskuussa 2007
Hei kaikille!
En ole vielä löytänyt marraskuisten pinoa, joten ajattelin tähän sellaisen tehdä. Löytyisikö muita lapsettomuushoidoissa käyneitä/lapsettomia, joiden laskettuaika on marraskuussa? Olisi mukava vaihtaa kuulumisia samassa tilanteessa olevien kanssa:)
Taustatietoja: Yritystä takana 2,5 vuotta ja syytä ei ole löydetty. Ensimmäinen IVF tuotti plussan:) Nyt on menossa 5+2 rv (eli alussa mennään) ja laskettuaika olisi joskus 7.11. tienoilla, jos kaikki menee hyvin.
Nasu-80
Kommentit (61)
En ole vielä käynyt ultrassa. Se on vasta viiden jälkeen, Femedassa. Kieltämättä hieman jännittää.. Väistämättä alkaa miettiä mitä kaikkea voi olla vikana. Mulla on tänään syntymäpäiväkin, niin, 36 tulee jo ikää.
Kerron sitten illansuussa enemmän..nyt on kiire hemmottelemaan itseä vaahtokylvyllä (kerrankin)ennen kuin pieni pyörremyrsky kotiutuu puistosta.
t: ıd@
kaiken hemmottelun lisäksi, lahjoista parhain. Näillä näkymin potra ja terve poika. Niskaturvotusta alle millin, ja kooltaan sisartaan selvästi suurempi (joka onkin kuin äitinsä, kirppu). Cacciatoren mukaan siis 80% poika, niin kuin olin ounastellutkin. Veriseulan tulos tulee vasta perjantaina, eli jonkinverran pitää vielä jännätä. Hoitajan mukaan tosin seulassa kiinnijääneilllä on niskaturvotusta ainakin lähemmäs 2 milliä.
t: täysin omanapainen Id@, anteeksi
Pillipiiparille vielä kerran syvät pahoittelut.
Onnittelut Id@ hienoista ultrauutisista. Olin yllättänyt, että nyt jo ultrassa pystyivät kertomaan sulle kumpi siellä on. Mä en kyllä ees älynny kysyäkään.
Meillä on tänään tullut täyteen 12 viikkoa ja oon nyt päättäny, että pakko alkaa uskoa, että kaikki menee hyvin. No katotaan kauanko pystyn tän päätöksen pitämään;) Ensi viikon torstaina meillä olis lääkärineuvola, jossa sitten varmaan taas kuunnellaan sydänääniä.
Ihanaa, kun on tulossa neljän päivän vapaa. Mitäs vappusuunnitelmia teillä on? Me lähdetään miehen kanssa Turkuun, kun hänellä on kisat lauantaina ja sit mennään hotelliin yöksi vähän rentoutumaan. Vappuaatoksi meille tulee kaveripariskunta viettämään vappua. Vappupäivänä täytyy sit varmaan mennä kuuntelemaan ilmaiskonsertttia Lounaispuistoon.
Nasu rv 12+0
p.s. Mihin Henzuliini on kadonnut?
Onnittelut Id@lle mukavista ultrauutisista! Ja synttärionnittelut myös näin jälkikäteen.
Olen miettinyt samoin kuin Nasu, että jos ja kun pääsen viikkoon 12 niin lopetan tämän murehtimisen. Saa nähdä onnistuuko se minultakaan...Päivät kuluvat nyt todella hitaasti kun odotan sitä neuvolakäyntiä. Onneksi tulee vappu tähän väliin, vaikka ei meillä mitään erityisiä vappusunnitelmia ole.
Eipä mulla mitään kummempaa. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!
tonttu
Moi!
Saako liittyä joukkoon? Takana yks IVF ja heti tärppäs. LA 21.11 näillä näkyminen kun ei oikeen saa selkoa lääkäristä vaikka mihin se la muuttuin kun hoidoilla saatu lapsi aikaiseksi.
Ihan ensiksi toivotan Helinäkeijun tervetulleeksi joukkoomme! Ehkä pinomme aktivoituisi nyt kun meitä on vähän enemmän.
Ja sitten heti omaa napaa. Kävimme tänään neuvolassa ja pienoikaisen sydänäänet kuului todella hyvin. Ihanaa, kun taas sai vahvistuksen että siellä se pieni elää ja kehittyy. Ehkä nyt taas jaksan nämä kaksi viikkoa np-ultraan.
Mitä teille muille kuuluu? Alkaako jollain jo masu näkyä?
iloinen tonttu, 10+1
Tervetuloa joukkkoon Helinäkeiju!
Hienoja uutisia Tonttu:)
Meillä oli äsken lääkärineuvola ja kyllä vauveli säikäytti meidät pahanpäiväisesti. Lääkäri yritti vaikka kuinka kauan (ainakin siltä se tuntui) saada sydänääniä kuulumaan ja mä ehdin ajatella jo vaikka mitä sinä aikana. Onneksi kuitenkin sydänäänet sitten löytyi ja kuului vahvana.
Eka kerralla ne vaan löytyi varmaan tuurilla niin helposti. Kaikki siis kuitenkin hyvin ja nyt sit positiivisilla mielillä eteenpäin:)
Tonttu kyseli tuosta mahan näkymisestä. Mulla on aamuisin sellainen pieni kumpu ja sit turvotus kasvattaa sitä isoksi. Ennen kun kerroin töissä oli jo jotkut pohtineet, että oonko mä raskaana.
Nasu 13+1
mitä enemmän sen parempi, paitsi että meitä ei ole kovin monta.. ;).
Muistan esikoisen raskaudesta tuon hermoilun, Tonttu. Ihmettelin aina kokeneempia jotka yrittivät minua rauhoitella (eivät olleet tosin kokeneet lapsettomuutta). Eräskin kolmen lapsen äiti sanoi ettei kolmatta odottaessaan edes muistanut monesko raskausviikko oli meneillään. Nyt sitä itse sitten on aikamoisen rauhallinen ja luottavainen (ainakin tällä hetkellä, katsotaan huomenna uudestaan ;)). Tonttu, eli nyt saa olla aika huono säkä jos jotain sattuu.
Veriseulan tulos tulikin vasta tänään, se oli negatiivinen (1:5680) eli kaikki hyvin. Vatsa alkaa täälläkin näkyä, aamulla vähän, mutta illalla sitäkin enemmän. Esikoisesta ei näkynyt vielä viikoilla 14-16 juuri mitään, oltiin silloin Thaimaassa joten muistan sen hyvin, ekat potkutkin tuli silloin.
terveisin Id@ rv 12+2
Nostan meitä, kun oltiin taas pudottu toiselle sivulle.
Mullakin alkaa maha ehkä näkyä jo vähän iltaisin (ainakin mieheni mielestä :)). Odotan innolla, että pääsisin käyttämään mammavaatteita. Töissä en ole vielä kertonut, mutta ajattelin tehdä sen parin viikon päästä. Ensi viikolla onkin sit np-ultra. Toivottavasti kaikki on siellä hyvin.
Eipä tässä kummempia. Mukavaa viikonloppua kaikille marrasmasuille!
tonttu, 11+2
Vihdoin ehdin kirjoitella tännekin. Tässä painaa nuo arvioinnit päälle ja tuntuu, että ei mitään muuta ehdikään tehdä ku töitä. Arvatkaa muuten minkä " turhuuden" me ostettiin - kotidopplerin. Siitä edellisestä lääkärineuvolasta säikähtäneenä mies sanoi, että nyt tilataan sellanen doppleri. Itse asiassa se on ollut kyllä hyvä mielenrauhoittaja:) Paljonko teillä on muuten ollut vauvelin syke? Meillä on ollut koko ajan siinä 160.
Mitäs teille kaikille kuuluu? Joko oireet on alkanut helpottaa? Mulla on melko vähän enää oireita ja välillä on hyvin energinen olo. Hyvä, kun energinen olo vaan jatkuis niin sais tehtyä kaikkia juttuja:)
Kirjoitelkaahan kuulumisia!
Nasu rv 14+5
Tänään käytiin np-ultrassa ja nyt on niin onnellinen olo taas. Siellä se pienoikainen vilkutti meille ja imi sitten peukaloa. :) Tuntuu todella oudolta, että sisälläni tosiaan elää ja kehittyy pieni ihmisenalku. Pienoikainen vastasi viikkoja ja kaikki oli kunnossa, eli niskaturvotusta ei myöskään ollut. Näimme sykkivän sydämen mutta ääniä emme kuunnelleet. Nasu taisikin kysellä tuosta sykkeestä. Meidän pienellä se on ollut n 170.
Mäkin olen vähän miettinyt sitä doppleria, mutta ajateltiin kyllä pärjätä ilman sitä. Mullahan ei edes mitään oireita ole ollut (väsymystä ja arkoja rintoja lukuunottamatta) ja nyt nekin on häipymässä. Olen siis myös hyvin energinen ja hyvä niin.
Mitäs muille kuuluu?
tonttu, tasan 12
Ihania ultrakuulumisia sulla tonttu:) Se on kyllä niin hienoa nähdä vauveli siellä liikkumassa. Silloin aina tuntuu raskaus todentuntuisemmalta.
Musta muuten tuntuu, että viikot on menny nopeasti sen jälkeen, kun 12 raskausviikkoa täyttyi.
Nasu rv 15+0
eli meillä lapsettomuutta takana 3,5 vuotta,7 km ja 1 inssi,2 ivf/ics!!!
Nyt sit taas yritys päällä viikkoja tasan 5 ja LA ois 15.11....saas nähä kuin käy=)
Täällä myös viikkoja 5 ja se laskettu aika noin 15.11. Tää tulos syntyi ties monennenko ICSI:n ekasta PAS:sista.
Meillä on ICSI-tyttö, 06/04 syntynyt ihanainen. Hoidot on aloitettu jo keväällä 2001, tärppäisköhän nyt että sais sisaruksen. Vaikea vaan uskoa olevansa raskaana, vaikka verikoe väittää toista, olo on niin täysin oireeton. Ei rintojen aristusta, ei huimausta yms. mitä oli ekassa raskaudessa. Pitänee odottaa vaan ultraa joka mulla on jo tasan kahden viikon päästä.
Mulla ähän sama homma et ei millään meinaa uskoo olevansa raskaana.kun mulla vielä noi lugesteronit tukihoitona niin ei tiiä onko ihan oikeita raskausoireita vai lugen haittavaikutuksia!!
Mulla kans olis ultra tasan 2 viikon päästä jos sinne asti päästään,mullakun tuo km riski on yli 50%
Mukava, kun saatiin tähänkin pinoon jäseniä:) Mulla on jonkin verran ollut oireita, mut en mäkään tiedä mitkä johtuu lugeista ja mitkä raskaudesta. Mä oon ajoittain hyvin väsynyt ja närästystä on jokaisen syönnin jälkeen sekä useita kertoja päivässä. Rinnat ovat myös kasvaneet ja välillä niitä hieman aristaa sekä finnejä/näppyjä on jonkin verran. Niin ja vihlontaa mahassa oli ihan alussa paljonkin, mut nyt on silloin tällöin. Tänään vaihtui rv 6 ja meillä on ens viikon keskiviikkona ultra. Sit toivottavasti saa vahvistusta siihen, että raskaana ollaan.
On tää kyllä sellaista odottamista. Välillä on niin varma, että kaikki on hyvin ja välillä sitten taas pelkää pahinta. Tunnistatte varmaan tunteen:)
Kirjoitelkaahan kuulumisia!
meillä kaikilla. Mulla on myös luget käytössä. Naama kukkii näpyistä, outoa. Raskaudessa kolme, neljä vuotta sitten ei ollut moisista tietoakaan. Ja nukkua voisin koko ajan, vaan tietty mahdotonta.
Uskaltaako, Henzuliini, kysyä kuinka sinulla on noin korkea keskenmenoriski?
t: Id@
Ad@ sitä ei oikein tiedetä et mikä tekee niin korkean keskenmenon riskin mut niitä kun on jo 7 takana niin väkisin tulee korkea km riski...siis ihan lekurikin mulle sanonut!!
Tänään ihan ihme olo..ei oikein tiedä että oksettasko vai " kakattasko" =)Ja mikä tää pään särky on....mulla on päähän sattunu jo 2 vk putkeen!!!
Meillä siirrettiin kaksi alkiota toinen 1 luokkaa ja toinen 2.
Mites monta teillä kanssa sisaret on siirretty ja sit tosta et ootteko te kytänny aamulämpöjä näin alkuraskaudessa???
Mulla normaalisti 36,4 ja nyt 36,9
Ja sit vielä utelisin että mistä päin suomea olette??
Ite pohjois-karjalasta!!
Hui kun tuli pitkä teksti...toivottavsti jaksatte lukea=)
Henzuliini kyseli alkioiden määrästä. Meillä siirrettiin 1 alkio, koska tää oli meidän eka ivf-hoito ja alkio oli 1. luokkaa. Me asustellaan Keski-Suomessa:)
Miten pitkää teillä jatketaan lugeja? Ootteko muuten kertoneet raskaudesta kellekään tai milloin ootte ajatellut kertoa? Mä olen kertonut parille ystävälleni, jotka myös tiesivät hoidoista. Meillä mies haluais kauheasti, että kerron mun vanhemmille, mut en mä jotenkin vielä uskalla. Ens viikon ultran jälkeen vois harkita vanhemmille kertomista, jos kaikki on hyvin.
Henzuliini uskaltaudun myös kysymään keskenmenoistasi, mutta älä vastaa jos tuntuu, että et jaksa asiasta keskustella:) Haluaisin vaan tietää, että missä vaiheessa raskautta keskenmenot ovat tulleet.
Nasu-80, rv 6+1
Ootko jo käynyt np-ultrassa? Tuleppa kertomaan uutiset!
Ja kiva, että nasullakin oli kaikki hyvin ultrassa.
Itselläni vielä reilu viikko ensimmäiseen neuvolaan...
Missä te kaiki luuraatte, joudunko täällä aina yksin kirjoittelemaan?
tonttu 8+6