On kamalaa olla henkisesti sairas. Siis niin, että muut joutuvat siitä kärsimään.

Se on sinällään sama, että itse elän tämän vaikean pääni kanssa. Olen impulssihakuinen ja erittäin helposti addiktoituva ihminen. 

Syystä asun yksin ja olen lapseton. Olen läheisriippuvainen ja suhteeni ovat olleet hankalia. 

On minussa jotain hyvääkin ja on todella pitkäkestoisia ystäväsuhteita eikä minulla onneksi ole rikostaustaa. Silti häpeän itseäni ylikaiken. Olen aika vaikea ihminen jos joku satuttaa. En pääse siitä helposti yli vaan vielä vuosien päästäkin saatan olla vihainen. Pahinta on jos tukevassa humalassa avaudun ja häiriköin ihmisiä viestien ja puheluin. Provosoidun herkästi. 

Tietenkin selvinpäin hävettää ja pyydän anteeksi mutta kuitenkin tuntuu, että sama ongelma toistuu enkä pääse eteenpäin. Olen kuin vankina oman mieleni kanssa. Ihmiset pitävät minua hulluna ja varmasti ihan syystäkin. En ole aggressiivinen mutta ärsyttävä vain jos jokin asia painaa. 

Apua olen hakenut, terapiaa olen yrittänyt hakea. En vain tiedä miten oikein pystyisin olemaan normaali ihminen, joka ei hätkähdä tai provosoidu. En minä ystäviä kohtaan ole sellainen mutta esimerkiksi exiä tai sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka ovat olleet minua kohtaan todella ilkeitä. Joskus mietin olenko narsisti tai muuten erittäin häiriöinen ihminen.