Millainen on elättäjämies, siis oikean kotirouvan aviomies
Palstalla on aina kotirouvien haukkumisketju, kun tänne tulen. Kotirouvia säälittelevät naiset kuvaavat kotirouvaa elättävää aviomiestä alempaan keskiluokkaan kuuluvien kliseiden avulla. Hän antaa talousrahaa, käy vieraissa, ei tee kotitöitä, jättää ja pettää.
Eli naiset kuvaavat alemman keskiluokan elämäntapaa, joka on heille tuttu. Muunlaista he eivät tunne. Epäselväksi jää vain se miten alempaan keskiluokkaan kuuluvan, töissäkäyvän aviovaimon rooli olisi tuossa kuviossa kovinkaan paljon parempi, jos lapset ovat eron aikana pieniä. Jaettavaa ei ole. Palkka on pieni. Miehellä on nuo heikot perhe-elämän taidot myös eronneena eli puuttuu perhekeskeisen miehen ominaisuudet.
Palsta on sikäli mielenkiintoinen, että puheenvuoroista voi lukea paljon sellaista mitä kirjoittaja ei itse itsestään oivalla. Jokainen kirjoittaa omasta maailmastaan käsin.
Toisena esimerkkinä voisi olla ns. statusmies, josta palstalla paljon puhutaan. Sille palstan miehet ovat antaneet uuden merkityksen. Se on tavallinen suomalaismies, joka saa hyvää palkkaa, jolla on hyvät sosiaaliset taidot ja josta naiset pitävät. Äskettäin oli tämä määritelmä esillä. Mutta statushan ei tarkoita mitään tuollaista sanakirjassa, vaan se tarkoittaa yhteiskunnallista vaikutusvaltaa.
Kommentit (309)
Vierailija kirjoitti:
Nämä nuoret naiset, jotka haaveilevat kotirouvuudesta, eivät tiedä millaista se on ollut aikaisemmin.
Toki nykyään on sosiaalitukia, saa asumistukea ja työtömyyskorvausta. Ketään ei kadulle paiskata heti.
Niinkuin ennenvanhaan. Yhteiskunta ei ottanut koppia. Siinä sitten pikkuvaimo sieti ja kesti kaikkea.
Tämän takia jos koskaan nuorten naisten kannattaa ensin alkaa kotirouviksi ja sitten kun lapset on aikuisia alkaa opiskelemaan jos huvittaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ihmettele, että nuoret naiset haaveilevat kotirouvana olosta. Nykytyöelämä on kamalaa ja vaatimukset vanhemmuudelle kohtuuttomat. Sen päälle kaikki muu, mitä naisen nyt vaan pitäisi olla, itsestään huolta pitävä ja henkisesti itseään koko ajan kehittävä.
Pitää muistaa, että meidän työssäkäyvät äitimme veivät lapset joko mummolaan, naapurin tädille (joka halusi tienata vähän omaa rahaa) perhepäivähoitoon ja jotkut voivat viedä tarhaankin ja siellä lapset todellakin hoidettiin, ei soiteltu äidille töihin joka pikku risahduksesta, ei ollut vakakeskusteluja eikä muuta vastaavaa. Työajat yleensä pitivät, kun kello löi 16.30 oli työaika loppu ja sillä sipuli. Hommat oli suunniteltu niin, että ne ennättää tehdä työajalla, kun oli poissa, oli määrätty sijainen, oli luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu, joille valittaa, jos oli ongelmia ja ppr-keskusteluja ei ollut edes keksitty. Joka vuosi tuli vähintään yleinen pro
" vaatimukset vanhemmuudelle kohtuuttomat. "
Mitä helvettiä nyt taas...
" ja sitten jättää käyttämättä oma koulutus ja jäähän siinä väistämättä jokin osa itseäni, pääkopan omaisuutta, käyttämättä."
Eiköhän tärkein omaisuus käyttää on olla hyvä äiti lapselle. Meillä on lööpit täynnä näitä herran terttuja jotka joutuu linnaan henkirikoksista kun äitiä ei kiinnostanut.
M37
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa olla kuuliaisia elättäjämiehiänne kohtaan. Niinkuin pyhäkoulutytöt.
Aina pitää miellyttää ja olla mielin kielin.
Ja seksi. Kaikki hyvin niinkauan kun haluatte sitä. Jos koittaa se päivä, että ette naiset halua enää seksiä miehen kanssa. Silloin paha perii. Voi joutua mierontielle.
Varsinkin jos miehenne viha on suuri.
Mee jo sinne terapiaan juttelee isästäsi. Tämä on miljoona kertaa täällä sanottu sulle.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen mies, joka haluaa päästä helpommalla elämässä. Kysykääpä kotirouvat jotka hoiatta lapset, ruuat ja ylipäänsä kaiken nii vaihtaisko mies osia?
Ai on helpompaa olla isä ja aviomies kuin elää yksin?
Hohhoijaa taas tätä mies vihaa.
M37
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
279. Niinpä, kotirouvailu on mahtava juttu tässä iässä. Saa nukkua tarpeeksi, yksistään se vaikuttaa tosi paljon elämänlaatuun. Yhteistä aikaa myös arvostaa, voi matkustaa ilman aikataulujen sovittelua, en kyllä keksi mitään negatiivista sanottavaa kotirouvailustani. Nautitaan niin kauan kun voidaan, huomisesta ei tiedä terveyden puolesta tässä iässä :) Ap
Missä iässä?
18
Vastaan edesmenneen lähisukulaisen puolesta.
Mies on vähän elitisti, varakas ja koulutettu valkokaulusyrittäjä, viihtyy herrakerhoissa, yksityisklubeilla, ei vedä kännejä mutta seitinohut päällä koko ajan. Lapsiaan ei juuri tunne, ei hoida, joskus ottaa mukaan ajelulle tai vie syömään, tai havitteleman, tottakai läksyttää /kurittaa tarpeen mukaan. Vaimo on kotirouva, miehen pyynnöstä/ käskystä jo ennen kuin lapsia on syntynyt, vaikka vaimollaan on korkeakoulututkinto ja oma ura. Vaimolle on palkannut seuraksi ja avuksi kodinhoitajaa ja siivoojan.
Vaimo on 20v nuorempi ajaton kaunotar, jonka tehtävä on emännöidä kotona, järjestää juhlia ja viihdyttää miestä sekä tietysti olla koriste. Mies päättää perheen asiat, poliittisesta linjasta kotipaikkakuntaan.
Mies maksaa kaiken (laskut, talon, veneet jne) ja antaa naiselle talousrahat, ostaa lahjoja ja matkoja ja antaa lisäksi isoja summia ns omaa käyttörahaa vaimolle, maksaa mittatilausvaattdet jne.
ennen luottokortteja heillä taisi olla piikki lähikauppoihin ja shekkejä.
Eronkin jälkeen maksoi elatusapua lapsesta sekä ex-vaimolle omaa elatusta avokätisesti ja jätti yhden asunnon perheelle.
Ulkopuoliset näki hänet charmanttina, supliikkina, itsevarmana ja hyvänä seuramiehenä. Paljon kavereita, jotka yhtä menestyneitä. Aikansa Oikeistokonservatiivi, kokee olevansa luokan ja taustan perusteella vähän muiden yläpuolella mutta suhtautuu ystävällisesti vieraisiin. Omalle perheelle etäinen mutta höveli. Tapakristitty. Työ oli lähes koko elämä joten vaimolla ja lapsilla oli rauha ja elämänsä kotona, kunhan eivät puuttuneet isännän asioihin.
Miehekäs vanhan ajan mies joka tarttuu mökillä kirveeseen ja kuokkaan, korjaa moottorin, lämmittää saunan, vaikka voisi tilata raskaat ja likaiset ulkotyöt rahvaalta. Periaatteessa kunniallinen, harrasti hyväntekeväisyyttä Rotareissa, ehkä oli myös vapaamuurari.
tämä on kyllä enemmän ajan kuva ja vanhan rahan tarina, kuin kuvaus nykyajan elättäjämiehestä, mutta näin muistan hänet
Mistä sellaisen löytää? Kateelliset haukkuu kotirouvia?
Tunnen yhden elättäjämiehen perheineen.
palkka n 10 000€ /kk ja lisäksi sijoituksia, perintömökit ym. Varallisuus jotain 1 milj euron luokkaa. Mies maksaa kaiken, vaimo oli 10v kotona, kunnes nyt palasi töihin.
Mies on ihan kivannäköinen, supliikki, pukeutuu todella hyvin ja asiallisesti, on atleettinen. Opiskellut todella pitkälle. Vaimo on kaunis ja ulkomaalainen, hänellekin on tutkinto.
Lapset todella kilttejä ja fiksuja, ahkeria koulussa, en oikeen osaa kuvailla edes millaisia, harvoin tapaa niin hyvinkasvatettuja lapsia, joilla olisi kuitenkin lämpimät välit vanhempiinsa. Eivätkö ole hemmotellun oloisia, vaan kohteliaita ja huomioivat muut. Välillä tulee mieleen heistä joku satukirja tai kulissi, vaikka siis ihan hyvällä tavalla.
Eli on parempi naisen olla töissä ja yh? mites jos itse sairastuu tai lapsi?