Psykologi: Nyky-yhteiskunta sallii aikuisille naisille käytöksen joka on tyypillistä pikkulapsille
Kommentit (296)
Vierailija kirjoitti:
Primaarin narsismin jälkeen lapsi etenee kehitysvaiheeseen, jossa täytyy huomioida muut, noudattaa määräyksiä, kestää pettymyksiä ja tehdä kompromisseja.
Nämä eivät Keltikangas-Järvisen mukaan luonnistu enää kaikilta aikuisiltakaan.
Eräs nuori nainen sanoi haaveilevansa parisuhteesta, jossa molemmilla olisi omat kodit ja tavattaisiin aina, kun naiselle sopii, Keltikangas-Järvinen sanoo.
Järjestelyhän olisi monen mielestä loistava. Mutta onko sen sanominen voimaantumista vai itsekkyyttä?
Nykyinen terapiakulttuuri kannustaa pohtimaan omia tunteita. Keltikangas-Järvisen mielestä pitäisi kysyä myös, millaisia tunteita minä herätän muissa.
Muihin keskittyminen saattaa jopa parantaa hyvinvointia.
On erittäin hyviä tuloksia sellaisesta terapiasta, jossa keskitytään itsen sijasta toisiin ihmisiin.
Minä haluaisin tuollaisen suhteen, sillä erotuksella että tavattaisiin kun molemmille sopii. Ei niin että vain kun mulle sopii, tavataan.
Meidän, nuoremman ikäpolven psykologien ja psykologiaa opiskelleiden silmissä asia on toisin päin. Keltinkangas-Järvisen ikäpolvi näyttäytyy narsistisena. Molemmat, miehet ja naiset. Tämän vanhan sukupolven psykologia on monen nuoren naisen elinikäisen trauman takana. Nimenomaan VANHAT NAISET ovat vahvistaneet nämä traumat. Siispä: turpa kiinni.
En näe artikkelia, mutta huomautan sivusta.
Vierailija kirjoitti:
Meidän, nuoremman ikäpolven psykologien ja psykologiaa opiskelleiden silmissä asia on toisin päin. Keltinkangas-Järvisen ikäpolvi näyttäytyy narsistisena. Molemmat, miehet ja naiset. Tämän vanhan sukupolven psykologia on monen nuoren naisen elinikäisen trauman takana. Nimenomaan VANHAT NAISET ovat vahvistaneet nämä traumat. Siispä: turpa kiinni.
En näe artikkelia, mutta huomautan sivusta.
Olipa aivan helvetin arvokas kommentti. En näe tai lue artikkelia, enkä tiedä, mikä haastatellun viesti on, mutta käytän tilaisuuden haukkua häntä ikänsä ja sukupuolensa vuoksi, ja käsken pitämään turvan kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syyllisyyden ja häpeän tehtävänä on ohjata käyttäytymään oikein toisia kohtaan.
Kehotus, että syyllisyydestä ja häpeästä pitäisi päästä kokonaan eroon, on kehotus ryhtyä psykopaatiksi. Psykopaatilla ei ole näitä tunteita.
niin, meillä on sukupolvi tai useampikin jotka on nujittu häpeällä aika pohjamutiin, heille tekee ihan hyvää opetella siitä taakasta eroon ja se on hyyyvin pitkä loppuelämän matka. Se ei tarkoita että normaalit häpeä-ja syyllisyysmekanismit poistuisivat ihmisestä. Jokseenkin vähän vanhanaikainen näkemys että kaikki pitäisi olla edelleen kuten 70-luvulla.
Joo, tuollaisia sukupolvia on ollut. Nyt on kuitenkin ihan aikuiseksi asti varttunut sukupolvi, jolla tuollaista taakkaa ei ole koskaan ollut, vaan päin vastoin. En väitä, että nuoret aik
Haureuden eetos?
Olen suhteessa ja meillä molemmilla on omat kodit. Tämä on loistava järjestely ja väitän, että enemmän vietän yhteistä aikaa nykyisen kumppanini kanssa kuin entisen aviomieheni. Jos jakaa asunnon jonkun kanssa, ei se automaattisesti tarkoita hyvää suhdetta. Vanhempana ihminen on myös jo tottunut elämään omassa kodissaan eikä mikään yhteisen pesän rakentaminen enää kiinnosta. Riittää kun on ystävä rinnalla.
En näe artikkelia, mutta ketjussa käydystä nahinasta päätellen AP on ottanut luovan vapauden otsikoinnillaan ja tulkinnallaan...
Mutta juu. Oikeassa tuo tutkija mielestäni on. Omassa lapsuudessa/nuoruudessa 80- ja 90-luvuilla korostui vanhempien sanelemana ajatus siitä, etten ole ihmisenä huonompi, mutta en myöskään parempi muita. Ja että muut pitää huomioida aina ensin.
Oman lapsen pyrin kasvattamaan tuphon, kuitenkin välttäen pahimpia ylilyöntejä ettei hänestä kasvaisi kaltaistani lapasta. Väitän että onnistuin kohtalaisesti.
Nykyiset sukupolvet onkin sitten kasvatettu uskomaan, että vain he ovat merkityksellisiä, ja vain heidän hyvinvointinsa ja mielihyvänsä on asia mihin tulee pyrkiä.
Vierailija kirjoitti:
Olen suhteessa ja meillä molemmilla on omat kodit. Tämä on loistava järjestely ja väitän, että enemmän vietän yhteistä aikaa nykyisen kumppanini kanssa kuin entisen aviomieheni. Jos jakaa asunnon jonkun kanssa, ei se automaattisesti tarkoita hyvää suhdetta. Vanhempana ihminen on myös jo tottunut elämään omassa kodissaan eikä mikään yhteisen pesän rakentaminen enää kiinnosta. Riittää kun on ystävä rinnalla.
Tämä ei ehkä kuitenkaan ole ihan juuri se, mitä tässä ajetaan takaa.
On tuossa kyllä ihan oikeaa pointtiakin mutta toisaalta siinä on myös sitä että buumerimummo pääsee rakkaimman harrastuksensa pariin eli heristelemään sormeaan nuoremmilleen ja sanomaan että kyllä meidän nuoruudessa oltiin parempia.
Vierailija kirjoitti:
On tuossa kyllä ihan oikeaa pointtiakin mutta toisaalta siinä on myös sitä että buumerimummo pääsee rakkaimman harrastuksensa pariin eli heristelemään sormeaan nuoremmilleen ja sanomaan että kyllä meidän nuoruudessa oltiin parempia.
Oltiinko?
No me tiedetään jo sen verran että vanhemman sukupolven naisilla ei ollut mitään muuta keinoa saada ääntä kuuluviin kuin lapsellinen kiukuttelu koska kun he lähestyi kuin aikuiset asioita niin kukaan ei kuunnellut. Miehiltä taas oletetaan että käyttäytyvät aina kuin psykopaatit. Että siinäpä ovat sitten.
Onhan tämä ihan todellinen ilmiö. Hyvin vaikeaa on omalla alallani palkata nuoria maistereita, koska heistä suuresta osasta ei henkisesti ole työelämään.
He eivät kykene sopeutumaan aikatauluihin, olemaan työyhteisössä yksi muiden joukossa, ottamaan työtehtäviä vastaan esimieheltä ja palvelemaan asiakkaita egonsa ja tarpeensa sivuun siirtäen.
Monista nuorista ei ole muuhun kuin sometyöhön, koska muissa hommissa he itse ja heidän fiiliksensä eivät ole kaiken ja kaikkien keskipisteinä.
Tämä on surullista ja juuri tämän vuoksi meilläkin on eläkeläisiä koko ajan töissä. Onneksi.
Meillä on virkamiehinä lakisääteiset velvoitteet ja kun nuorista ei ole mistä ottaa, tulevaisuus ei näytä hyvältä. Lopulta me työjuhdat kuolemme. Entäs sitten?
Kun olin nuori, olisin halunnut suhteen, mutta miehet halusivat vain mennä. Nyt olen tottunut asumaan itsekseni enkä enää sopeutuisi yhdessä asumiseen. Minäkö tässä itsekäs olin?
Vierailija kirjoitti:
On tuossa kyllä ihan oikeaa pointtiakin mutta toisaalta siinä on myös sitä että buumerimummo pääsee rakkaimman harrastuksensa pariin eli heristelemään sormeaan nuoremmilleen ja sanomaan että kyllä meidän nuoruudessa oltiin parempia.
Juuri näin.
Ja sen tuo kyseinen buumerimummo osaa. Osasi jo nuorempanakin. Hapan ilme naamalla odottaa, että koko maailma olisi hänelle herttainen.
Hienosti vääristelty, ap. Häpeä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tuossa kyllä ihan oikeaa pointtiakin mutta toisaalta siinä on myös sitä että buumerimummo pääsee rakkaimman harrastuksensa pariin eli heristelemään sormeaan nuoremmilleen ja sanomaan että kyllä meidän nuoruudessa oltiin parempia.
Oltiinko?
Ei oltu. Siksi ne on aina järkyttyneitä kun asiat sanoo suoraan niin kuin ne on. Vanhemman sukupolven naiset on opetettu kiertelemään ja kaartelemaan ettei vain pahoita kenenkään mieltä. Todella tehotonta ajankäyttöä ja typerä piirre.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä ihan todellinen ilmiö. Hyvin vaikeaa on omalla alallani palkata nuoria maistereita, koska heistä suuresta osasta ei henkisesti ole työelämään.
He eivät kykene sopeutumaan aikatauluihin, olemaan työyhteisössä yksi muiden joukossa, ottamaan työtehtäviä vastaan esimieheltä ja palvelemaan asiakkaita egonsa ja tarpeensa sivuun siirtäen.
Monista nuorista ei ole muuhun kuin sometyöhön, koska muissa hommissa he itse ja heidän fiiliksensä eivät ole kaiken ja kaikkien keskipisteinä.
Tämä on surullista ja juuri tämän vuoksi meilläkin on eläkeläisiä koko ajan töissä. Onneksi.
Meillä on virkamiehinä lakisääteiset velvoitteet ja kun nuorista ei ole mistä ottaa, tulevaisuus ei näytä hyvältä. Lopulta me työjuhdat kuolemme. Entäs sitten?
Kepeät mullat!
Vierailija kirjoitti:
Viimeisen puolentoista vuoden ajan psykologia on kiinnostanut yltiöyksilöllinen ihmiskuva. Hän on aiheesta niin innoissaan, että valmistelee siitä kirjaa.
Keltikangas-Järvisen väite ei ole, että me kaikki olemme narsisteja. Eikä sekään, että yhteiskuntamme on narsistinen.
Mutta hänen mukaansa nyky-yhteiskunta tukee ja vahvistaa minäkeskeisyyttä.
Tämä on nyt pikkuisen rohkea väite, Keltikangas-Järvinen aloittaa.
Olemme luoneet elämisen mallin, joka kuuluu kehityspsykologiassa primaarin narsismin kehitysvaiheeseen.
Kärjistäen voisi sanoa, että yhteiskunta sallii aikuisille naisille käytöksen, joka on tyypillistä varhaislapsuudessa.
Terve lapsi on minäkeskeinen ja havannoi maailmaa oma minän kautta. Aikuisuuteen kuuluu tosiaan se, että tarkastelee ja havainnoi maailmaa sellaisenaan kuin se ilmenee omasta minästä riippumatta. Nuorilta vielä ymmärtää minäkeskeisen idealismin, mutta kypsä ja terve aikuinen on realisti ja ottaa asiat asioina, eikä tarkastele näitä oman minän kautta.
Niinhän sinä haluat. Mikä lie syynä.