"Niin hyvän miehen jätit" - Mikä oli totuus kulissin takana? (Kerro omasi)
Olen eronnut hiljattain. Ja törmännyt sukulaisilta ja tuttavilta lauseeseen "Niin hyvän miehen jätit". Kukaan heistä ei tiedä, mitä kulissin takana komeili. Enkä aio kertoa. Olkoon.
Ulospäin ex vaikutti sosiaaliselta ja vitsikkäältä seuramieheltä, on pienenllä paikkakunnalla tunnettu harrastusaktiivi ja ihmiseltä, jolla on koko ajan monta rautaa tulessa. Menevä ja tekevä.
Kyllähän tuo meni ja tekikin. Kodin ulkopuolella. Totuus on, että harrastusaktiivina toimiminen meni kaiken edelle. Töiden ja perheenkin. Kotona ei osallistunut arjen pyöritykseen ikinä juuri ollenkaan, arkijärkeä ei ollut, ei ollut läsnä lapsille (koko ajan tietokoneella harrastusjuttuja), yhteisten menojen maksamisesta sai joka kuukausi vuodesta toiseen muistuttaa, loukkaantuva ja uhriutuva mököttäjä, kykenemätön kommunikoimaan mistään tunnepuolen asioista. Kirsikkana kakun päällä ositusta tehdessä paljastui, että oli pimittänyt minulta velkaantumisensa.
Lisäksi välini omiin vanhempiini menivät poikki, koska he eivät tätä eroa noin hyvästä miehestä sulattaneet. Tekivät selväksi (jo ennen kuin veloista siis tiesin), että valitan turhasta, kun useamman vuoden kerroin olevani yksin vastuussa kaikesta kotiin liittyvästä.
Olisi kiva kuulla muiltakin avautumisia tästä aiheesta.
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Mitäs sitten jos se mies on oikeasti hyvä? Esim siskoni kyllästyi tekemään ja osallistuvaan mieheensä ja hankki sivusuhteen, jos toisenkin.
Mies hoiti ja hoivas kodin, kävi duunit, että vaimo saa mieleisensä kodin. Hän oli urheilullinen ja lähes raitis. Tää mies palvo maata systerini jalkojen alla. Hän oli valmis maksamaan kaiken! Vastineeksi hän halusi uskollisuutta.
Munkin mies oli ihastuksissaan tuohon jantteriin, että miten voi olla noin hyvä tyyppi.
Mä tiesin kyllä siskon kyllästymiset, kun jaksa narista miehensä säntillisyydestä ja niin tylsyydestä. Sängyssäkin kuulemma säälittävä.
Sitten ero tuli. Tuo tylsä isä ilmoitti, että hän ja lapset ei ole mitään väärin tehnyt, joten akka kerää kamansa ja voi tulla pari kertaa kuussa moikkaamaan lapsiaan. Hän tappelee vaikka korkeinpaan oikeuteen asiasta.
Sisko suostui, ei uskaltanut muuta. Hän sai vapauden mennä ja ihmetellä erinäisiä
Et sinä ole pätevä sanomaan kuka mies on "oikeasti" hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs sitten jos se mies on oikeasti hyvä? Esim siskoni kyllästyi tekemään ja osallistuvaan mieheensä ja hankki sivusuhteen, jos toisenkin.
Mies hoiti ja hoivas kodin, kävi duunit, että vaimo saa mieleisensä kodin. Hän oli urheilullinen ja lähes raitis. Tää mies palvo maata systerini jalkojen alla. Hän oli valmis maksamaan kaiken! Vastineeksi hän halusi uskollisuutta.
Munkin mies oli ihastuksissaan tuohon jantteriin, että miten voi olla noin hyvä tyyppi.
Mä tiesin kyllä siskon kyllästymiset, kun jaksa narista miehensä säntillisyydestä ja niin tylsyydestä. Sängyssäkin kuulemma säälittävä.
Sitten ero tuli. Tuo tylsä isä ilmoitti, että hän ja lapset ei ole mitään väärin tehnyt, joten akka kerää kamansa ja voi tulla pari kertaa kuussa moikkaamaan lapsiaan. Hän tappelee vaikka korkeinpaan oikeuteen asiasta.
Sisko suostui, ei uskaltanut muuta. Hän sai vapauden mennä ja ihmetellä erinäisiä
Eihän se mies ollut siskollesi täydellinen mies, selvästikään.
Mieheni naija napsutteli siskonsa kanssa, erohan siitä tuli.
T.Sonja
"Oli kova tekemään töitä" on kummallinen positiivinen pelkkä kehu ihmisestä. Yleensä nämä ihmiset on sitten kotioloissa (jos ehtivät olla kotona) hermoheikkoja, omiin oloihinsa vetäytyviä tai raskasta seuraa. Kyllähän se myös kertoo, että kotona ei huvita olla. Itsekkin olen pakoillut joskus töihin, koska mies sekosi mökkeilystä ja minua se työleiri (rikkaruohot, jatkuva ruohonleikkuu, sääsket tmv, hikoilu, likaisena olo, ulkohuusin tyhjennys ym) ei kiinnostanut. Eli yleensä näitä työorjentautuneita miehiä ei kiinnosta kotityöt, mahdollinen koiran ulkoilutus, kumppanin läsnäolo, lapset, kyläilevät appivanhemmat ym. Niitä pääsee hienosti pakoon, kun joulunakin on töitä....
Vierailija kirjoitti:
Voi elämä, millaisia äitejä ketjun naisilla. Kuin 70-luvulla syntyneiden ketjusta.
Samaa mietin, ja kirjoitin itse siihen seitsariketjuun. Mun vanha äitini on antanut kohdella itseään vuosikymmenet erittäin, erittäin huonosti vetoamalla siihen, että isäni on (neurologisesti) sairas ja sairaus muuttaa ihmisen luonnetta. Mun näkökulmastani dynamiikka on narsistin ja läheisriipan. Niillä eväillä ja saamallani parisuhteen mallilla valitsin ensimmäisen puolisoni ja lapseni isän aivan väärin. Tytär on jo aikuinen ja kiittänyt saamastaan hyvästä parisuhteen mallista (mullakin toinen kierros onnistui, ensimmästä hän ei onneksi muista), mutta ennemmin katkaisen käteni kuin kieltäydyn uskomasta häntä, jos joskus ollaan samassa tilanteessa. Toivottavasti hänen ei tarvitse kärsiä. Jestas.
Kaikille ei vain sovi perhe elämä. Sen huomaa joskus vasta kun on se perhe.
Tämä siskon hyvästä miehestä kertonut. Aikamoinen hälytysmerkki on tuo, että julistaa eron tullessa vaikka korkeimpaan oikeuteen lähtevänsä lapsista tappelemaan. Lapset eivät saisi olla pelinappula ja toisen ei ikinä pitäisi voida vain julistaa, että kerää kamppeet ja näet lapsia kerran kuussa. Melkoinen valtapeli. Etenkin kun sisko ei ilmeisesti ollut mikään elämänhallinnan menettänyt alkoholisti tmv. Tahtoi vain muuta kuin mitä tylsä miehensä pystyi tarjoamaan. Itsekään en voisi elää suhteessa, jossa intiimipuoli tylsää.
Se oli tuossa tapauksessa palvelus molemmille erota. Kummankaan ei tarvitse olla "huono". Vain vääränlainen yhdistelmä. Ja joku säntillisyys ja tarkkuuskin saman katon alla suhteessa 24/7 voi olla totaalisen näivettävää. Ihan samalla tavalla kuin totaalinen adhd kaaos.
Maanantain kunniaksi näitä lisää.
Oma "hyvä mieheni" oli niin hyvä, että tätä hyvyyttä riitti muillekin jaettavaksi asti pitemmänkin aikaa. Naapurikaupungissa reissuhommissa piti toista naista ja leikki isäpuolta tämän lapsille. Yhteisistäkin lapsihaaveista oli puhuttu. Kiinni jäi klassisesti, kun puhelinta pimitti ja lopulta unohtui vahtimatta. Saapunut viesti vilahti näytölle, joka ei jättänyt epäselväksi, mistä kyse.
Työteliäs mies ja niin mainio persoona hänkin ulkopuolisten silmissä.
Itsellä myös ex-mies, joka osaa esittää erittäin hyvää sitä huumorimiestä ja toisten kuuntelijaa. On menestynyt hyvin, mutta kotiolot täysin surkeat. Haukkui minua jatkuvasti, että mitä vikoja minusta milloinkin löytyy. Hänellä toki sai olla naisystäviä ja mutta itsellä ei toki saanut olla miesystäviä? En osannut mukamas pukeutua hyvin, minulla ei ole riittävää koulutusta, en osaa siivota, en osaa puhua hänen ystävilleen oikein, kun pitää kuulemma esittää aina huumorilla kaikki asiat ja mielistellä hänen ystäviään. Kaiken kielsi minulta, ystävieni tapaamiset, musiikin kuuntelun, kun kuulema häiritsee naapureita, mutta naapurit toki saa soittaa musiikkia ja laulaa kännipäissään mielin määrin. Ja jos hänen mielestään olen tehnyt ns. "väärin" niin pitää pyytää anteeksi, mutta kumma kyllä, se anteeksi pyyntö ei koskenut häntä koskaan? Olin siis tavannut täysin narskun ihmisen. Onneksi erosin aikoinaan.
Viikonlopulle ei ukko keksinyt mitään muuta tekemistä kuin juopottelun. Aina kotiin räkäkännissä aamuyöllä perjantaina ja lauantaina. Sunnuntait krapulassa. Onneks en tehnyt tuohon suhteeseen lapsia.