Lue keskustelun säännöt.
Tabukeskustelu: oletko katunut lasten tekoa?
27.02.2025 |
Oletko toivonut voivasi siirtää kelloa taaksepäin jotta voisit korjata virheesi? Kaikistahan ei ole äidiksi...
Kommentit (121)
En ole koskaan katunut, vaikka on ollut keskimääräistä vaikeampaa. Lapsista haaveillessani mietin aikanaan, haluaisinko vaikka lapsi olisi vammainen tms. Tulin siihen tulokseen, että haluan. On ollut ihanaa saada kokea vanhemmuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole katunut koskaan. He ovat parasta ja rakkainta, mitä minulla on tässä elämässä koskaan ollut, vaikka muutakin ihanaa on ollut. Lapset on parasta. Nyt jo aikuisia ja olen 2 lapsen isoäitikin.
N64
Juu ja ne lapsenlapset :)))))
Jos elämän lopussa saisi valita yhden hetken, missä viettää koko iäisyys, niin valinta olisi selvä.
Se oli se yksi ilta, kun kävelin lasten kanssa tarhasta kotia kohti. Oli satanut lunta, pienempi oli sylissä, nelivuotias selitti kasvot loistaen päiväänsä.
En kadu lainkaan. Mitään ei ole jäänyt tekemättä lasten takia, ennemminkin äitiys on vienyt elämässä eteenpäin.
Ja sanon tämän aikuisten äitinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen katunut. Sinänsä ei mene huonosti, lapsilla kaikki ok ja elämäntilanne vakaa, mutta loppujen lopuksi hankin lapsia vain koska "niin tehdään" ja mies halusi. Ajattelin että alkaisin nauttia äitiydestä mutta en koskaan ole nauttinut. Elämä olisi parempaa ilman.
Ja sä tiedät tuon varmaksi mistä?
Minäkin voin varmaksi sanoa, että mun elämäni olis pelkkää juhlaa, kun olis vaan tukku tuohta ja metrinen kalu. Mä voin olla varma siitä vain siksi, että sitä ei koskaan tule tapahtumaan.
Oletetaan, että joku kidnappaa sut ja kiduttaa joka päivä. Et ole tiennyt muuta elämää. Mistä voit tietää, olisiko se sen parempaa, jos pääsisit vapaaksi?
En ole katunut. Elämäni paras asia. En mistään hinnasta luopuisi.
Mutta yhteen saa jäädä, kun selvisi vauvavuoden työmäärä! Ei valitettavasti jaksa kahta yhtäaikaa ja mielestäni on vastuullista hankkia näitä aarrehippuja juuri sen verran kuin jaksaa hoitaa (poikkeuksena ns. yllätysvauva).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen katunut. Sinänsä ei mene huonosti, lapsilla kaikki ok ja elämäntilanne vakaa, mutta loppujen lopuksi hankin lapsia vain koska "niin tehdään" ja mies halusi. Ajattelin että alkaisin nauttia äitiydestä mutta en koskaan ole nauttinut. Elämä olisi parempaa ilman.
Ja sä tiedät tuon varmaksi mistä?
Minäkin voin varmaksi sanoa, että mun elämäni olis pelkkää juhlaa, kun olis vaan tukku tuohta ja metrinen kalu. Mä voin olla varma siitä vain siksi, että sitä ei koskaan tule tapahtumaan.
Oletetaan, että joku kidnappaa sut ja kiduttaa joka päivä. Et ole tiennyt muuta elämää. Mistä voit tietää, olisiko se sen parempaa, jos pääsisit vapaaksi?
Kato kun et jotain helvetin liekkejä ottanut esimerkiksi.
Pointti oli se, että mistään sä et sellaista varmuutta saa, että ne lapset poistamalla kuviosta kaikki olisikin mennyt mukavasti.
Tietenkin se on vaivattomampaa ajatella, että kaikki olisi mennyt ihan samoin miinus lastenhoito yms, mutta moni muu asia olisi voinut mennäkin ihan pieleen. Ymmärrettävästi kukaan ei fantasioihinsa sisällytä kovinkaan usein niitä oikean elämän mahdollisia nurjia puolia.
Vierailija kirjoitti:
Olen katunut. Sinänsä ei mene huonosti, lapsilla kaikki ok ja elämäntilanne vakaa, mutta loppujen lopuksi hankin lapsia vain koska "niin tehdään" ja mies halusi. Ajattelin että alkaisin nauttia äitiydestä mutta en koskaan ole nauttinut. Elämä olisi parempaa ilman.
Näin minäkin koen. Tosin nyt kun ovat 14 ja 16 v, niistä on jo iloakin, joten en (enää) mene vannomaan, että elämä olisi parempaa ilman. Upeita tyttöjä ovat. Olen pohtinut asiaa, eikä mulla vaan ole sisäistä motivaatiota äitiyteen, lisäksi suuri oman ajan ja tilan tarve, joka on iän myötä korostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsia parempia "tapahtumia" elämässä olekaan. Kun sen oman lapsen saa syliinsä, elämä muuttuu, mutta vain ja ainostaan parempaan suuntaan. Ei mikään ole niin ihanaa, kuin oma lapsi. Hänen eteen on valmis vaikka mihin, vaikka menemään tuleen.
Vain ihminen, jolla on lapsi, voi ymmärtää, miten ihanaa se on. Vaikka tykkäisi lapsista, ei siltikään voi /osaa kuvitella sitä rakkautta, mitä omaan lasta kohtaa tuntee. Se on jotain, mitä ei voi sanoin selittää.
Olen minäkin kokenut rakkautta, jota ei voi sanoin selittää. Järisyttävän voimakasta, liikuttavaa, nöyrryttävää, varmaa ja vakaata kuin elämä itse.
Ei se ole lapsiasaavien yksinoikeus tässä maailmassa, sori vaan. Tiedän että kokemus on suuri, mutta ei sillä tosiaan pääse mihinkään klubiin, jossa olisi vain näitä "vähän parempia ja jalompia, elämästä ja uhrautumisesta jo
Romanttinen rakkaus on erilaista kuin rakkaus omiin lapsiin. Ei niitä voi verrata toisiinsa.
En. Päinvastoin oikeastaan, sillä olen sitä mieltä että olisi kamalaa jos ei olisi lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittajalle, ei ole mitenkään kiellettyä tuntemasta pettymystä tai jopa katumusta perhe-elämään tai niihin liittyviin päätöksiin, tekemisiin ja tekemättä jättämisiin. Eli aihe ei ole sinänsä tabu.
Miksi kuitenkaan et saa sanoa, kadun lapsen saamista syvästi ja toivon, ettei sitä olisi koskaan tapahtunut? Kun lapsi on pieni, varmasti monella vanhemmalla on jossain vaiheessa sellainen olo, että on tehnyt elämänsä suurimman virheen. Itselläni ainakin. Lapsi kuitenkin kasvaa, kehittyy omaksi itsekseen ja lopulta aikuiseksi ja (toivottavasti) itsenäiseksi. Onko oikein sanoa toiselle ihmiselle, sinun ei olisi pitänyt koskaan syntyä, oli suuri virhe minulta, että pidin sinut?
Sinänsä näissä tabu-keskusteluissa toistuvat usein nimenomaan pienten lasten vanhemmat, jotka katuvat lasten hankkimista. Toinen iso ryhmä on, jotka katuvat tosiasiassa puolisonsa valintaa. Todella harvassa ovat ne, joilla olisi oikeasti syytä katua. Esimerkiksi lapsi on vammautunut jonsyntymöstään asti tai pienestä ja lähinnä kärsii, eikä pysty kunnon elämään. Tai aikuinen lapsi on rikollinen, joka aiheuttaa teoillaan kärsimystä myös muille.
Kaduttaa. Ei ole jälkikasvu tuonut minkäänlaista onnea. Onhan toki hetkiä, jolloin on ihan kivaakin, mutta pääasiassa lapsiperhe-elämä on aivan hanurista. Se on toki positiivista, että vaimo tykkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaduttaa. Ei ole jälkikasvu tuonut minkäänlaista onnea. Onhan toki hetkiä, jolloin on ihan kivaakin, mutta pääasiassa lapsiperhe-elämä on aivan hanurista. Se on toki positiivista, että vaimo tykkää.
Jännä miten aloituksessa kysytään asiaa vain äideiltä. Ehkä se ei ole tabu ollenkaan jos isä katuu.
Vierailija kirjoitti:
Kaduttaa. Ei ole jälkikasvu tuonut minkäänlaista onnea. Onhan toki hetkiä, jolloin on ihan kivaakin, mutta pääasiassa lapsiperhe-elämä on aivan hanurista. Se on toki positiivista, että vaimo tykkää.
Sama juttu ja tuntuu että nekin harvat hyvät hetket ovat väkisin väännettyjä. Kai niillä yrittää jotenkin itseään lohduttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surullisenhuvittavaa katsella kun aikuiset istuvat hiekkalaatikon reunalla naamat kiinni näytöissä.
Heistä oikein huokuu pettymys,poissaolo ja luovuttaminen.
Takaisin hiekkalaatikolle aikuisena.
Tuossa kylläkin paistaa täydellinen kasvatuksen puute. Niillä ns aikuisilla siis.
Ei tarvitse edes ajatella, olisiko katunut vai ei. Päätös tehtiin puolestani. Minulta kysymättä. Ei tullut perhettä tai lapsia. Eikä koskaan tulekaan. On jo liian myöhäistä.
En ole katunut, koska en ole tehnyt lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalle, ei ole mitenkään kiellettyä tuntemasta pettymystä tai jopa katumusta perhe-elämään tai niihin liittyviin päätöksiin, tekemisiin ja tekemättä jättämisiin. Eli aihe ei ole sinänsä tabu.
Miksi kuitenkaan et saa sanoa, kadun lapsen saamista syvästi ja toivon, ettei sitä olisi koskaan tapahtunut? Kun lapsi on pieni, varmasti monella vanhemmalla on jossain vaiheessa sellainen olo, että on tehnyt elämänsä suurimman virheen. Itselläni ainakin. Lapsi kuitenkin kasvaa, kehittyy omaksi itsekseen ja lopulta aikuiseksi ja (toivottavasti) itsenäiseksi. Onko oikein sanoa toiselle ihmiselle, sinun ei olisi pitänyt koskaan syntyä, oli suuri virhe minulta, että pidin sinut?
Sinänsä näissä tabu-keskusteluissa toistuvat usein nimenomaan pienten lasten vanhemmat, jotka katuvat lasten hankkimista. Toinen iso ryhmä on, jotka katuvat tosiasiassa puolisonsa valintaa. Todella harvassa ovat ne, joilla olisi oikeasti syytä katua. Esimerkiksi la
Kyllähän tämä aika tabu aihe on. Tälläkään jos kukaan yrittää ajatuksiaan anonyymisti purkaa ja kertoa katumuksestaan niin joko haukutaan pystyyn tai ei oteta tosissaan vaan alkaa se vänkääminen miten ei kadu lastaan vaan vika on jossain muualla.
Lapsi on vain yksi elämän valinnoista ja joskus ihminen valitsee väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaduttaa. Ei ole jälkikasvu tuonut minkäänlaista onnea. Onhan toki hetkiä, jolloin on ihan kivaakin, mutta pääasiassa lapsiperhe-elämä on aivan hanurista. Se on toki positiivista, että vaimo tykkää.
Jännä miten aloituksessa kysytään asiaa vain äideiltä. Ehkä se ei ole tabu ollenkaan jos isä katuu.
Useamminhan sitä kuulee että mies ei olisi lasta halunnut. Naiset eivät kai kehtaa ääneen myöntää sitä niin avoimesti.
No en ole. Kun on vauva/pienet lapset, on tekemistä heitä hoitaessa ja kun pyörittää arkea. Lasten kasvaessa heistä on jo seuraa ja mukavaa yhdessäoloa.
Ja niin paljon lukee näitä kadun lapsiani juttuja. No varmasti jos pyörittelee päässä tollasia ajatuksia. Täytä mielesi kiitollisuudella ja tyytyväisyydellä ja saat lapsista ja perheestä iloa ja onnea.
Ajattelen olevani etuoikeutettu ja ilolla "palvelen" perhettäni, omiani.
Oon 41 ja kaksi lasta jo täysi-ikäisiä, vanhin asuu omillaan. Kotona vielä koululainen
En, mutta avioliittoni olen.