Lue keskustelun säännöt.
Onko sinulla mielestäsi hyvä resilienssi?
Resilienssillä tarkoitetaan niitä tekijöitä, mitkä auttavat selviytymään vastoinkäymistä ja tukevat hyvinvointia.
Kommentit (255)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun te kehuskelette miten rankkaa teillä on ollut, niin mitkä nyt on sellasia tosi rankkoja elämänkokemuksia mitä olette kokeneet?
Tietää vähän millä tasolla liikutaan.
No mä en ole täällä kehuskellut, mutta mulla oli esim sellainen lapsuus, että yksi sukulainen käytti seksuaalisesti hyväkseen, mutta vanhemmat ei uskoneet vaan pakotti käymään sen luona ja sitten toinen vanhemmista lisäksi huusi ja hakkasi yllättäen monta kertaa viikossa ja toinen oli henkisesti saavuttamattomissa. Sisarus alkoi myös pahoinpidellä esiteini-iässä, mutta mustelmiin ei koulussa kasarilla puututtu. Koulussa lisäksi kiusattiin. Jokaikinen päivä ahdistusta ja selviytymistä. Kusin sänkyyn joka yö teiniksi asti, sain paniikkikohtauksia ja näin painajaisia myös joka yö.
Pyrin hammasta, valmistuin loistavin arvosanoin, menestyin uralla, mutta sitten pää lopulta levisi, vaikka k
No ei ollu ei 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä resilienssi. Olen menettänyt molemmat vanhempani alaikäisenä ja silti pärjännyt hyvin elämässä ja perustanut oman yrityksen, olen ollut nuoresta asti hyvä säästämään ja on omistusasunto lisäksi sijoitusasunto. Muissa ihmisissä huomaan usein resilienssin puutetta, he valittaa ongelmista vanhempiensa kanssa eikä osaa arvostaa sitä että heillä on vanhemmat elossa.
Sun rankat kokemukset ei mitätöi toisten kokemuksia.
Ei mutta tiedän minkälaista vanhempien menettäminen nuorella iällä on ja se on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Vanhempien kuolema tuntuu että omakin elämä loppuu eikä mikään ole koskaan kuin ennen. Kaikki on pimeää kuin yö eikä elämässä ole mitään järkeä. Samalla joutuu seuraamaan kun muut elää tavallista elämää vanhempien kanssa eikä edes osaa olla kiitollis
Kyllä oman lapsen menetys on kokemuksista rankin ja siitäkin selviää opettelemalla elämään asian kans. Se ei kuitenkaan ole tae hyvästä resilienssistä. Hermo voi mennä muutoin pikkuasioissa. Kokemusta on.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli todella surkea ja turvaton lapsuus. Tästä huolimatta resilienssini on hyvä, en stressaannu vähästä ja jos täytyy handlata monta asiaa samanaikaisesti, osaan priorisoida ne. Mistä lie tullut, tätä olen joskus ihmetellyt.
Hyvä paineensietokyky on joustamista.
Itse toivon saavani rehellisesti kuulla kaikki huonot vaihtoehdot ja uutiset etukäteen. Alan heti kokemaan niiden aiheuttamat tunteet. Sen jälkeen suunnittelen millä konsilla jatkan elämääni.
Kun paha sitten toteutuu, olen jo matkalla selviämiskeinojen etsinnässä.
Shokki yllätykset saavat minut tuhoutumaan. Siksi varaudun nytkin so taan, että jos se tulisi, olisin jo matkalla selviämiseen. Jos sitä ei tule, niin olen vain onnellinen.
En suosittele omaa tapaani selvitä suurista elämänmuutoksista tai menetyksistä kenellekään, tämä tapa sopii vain minulle. Ja on minulle ainoa tapa ylipäätään selvitä.
pohojalaasilla ja naisilla on hyvä. (koska eivät ikinä myöntäisi omaavansa inhimillistä haavoittuvuutta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin että joo. Minulle tapahtui jo nuorena todella pahoja asioita, ja elämä on ollut pelkkää vaikeutta ja kriisiä, niin siitä on ollut pakko selvitä jotenkin, keksiä niitä selviytymismekanismeja ja työkaluja. Nykyään pienet vastoinkäymiset eivät liikuta (pessimisti ei pety), ja vähän isommissakin jutuissa saatan olla harmissani sen hetken mutta sitten alan heti pohtimaan mitä pitää tehdä ja toimimaan sen mukaisesti. Itkeminen on vaikeaa, tuntuu että se tulee sitten ajallaan jos on tullakseen. Muiden ihmisten silmissä saatan vaikuttaa tunnevammaiselta, mutta ei siitä ole kyse vaan koen että minun on oltava vahva ja säilyttää toimintakykyni jotta ne jotka ei pysty voivat olla heikkoja. Resilienssini ulottuu myös ympäristön vaikutuksiin eli siedän epämukavuutta huomattavia määriä, esim. nälkää, kylmää, kipua, vähäistä unta, stressiä, paikoillaan pysymistä, painavia kantamuksia. En koe että ne vaikuttaa mielialaani juurikaan, vaan keskityn siihen mitä pitää tehdä ja se pitää sisällään sitä että pitää vaan kestää epämukavan tilanteen yli.
Kurkkusalaatti pysyy hyvänä jääkaapissa ja sopii rillimakkaran kylkeen. Felixin tuote on hyvä ja sitä on kaapissa aina. Akateemisesti ansioituneiden vanhempieni ansiosta osaan arvostaa tällaisia makuyhdistelmiä ja sivistyssanastoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oho - joku on oppinut uuden sanan. Tapu-tapu.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin että joo. Minulle tapahtui jo nuorena todella pahoja asioita, ja elämä on ollut pelkkää vaikeutta ja kriisiä, niin siitä on ollut pakko selvitä jotenkin, keksiä niitä selviytymismekanismeja ja työkaluja. Nykyään pienet vastoinkäymiset eivät liikuta (pessimisti ei pety), ja vähän isommissakin jutuissa saatan olla harmissani sen hetken mutta sitten alan heti pohtimaan mitä pitää tehdä ja toimimaan sen mukaisesti. Itkeminen on vaikeaa, tuntuu että se tulee sitten ajallaan jos on tullakseen. Muiden ihmisten silmissä saatan vaikuttaa tunnevammaiselta, mutta ei siitä ole kyse vaan koen että minun on oltava vahva ja säilyttää toimintakykyni jotta ne jotka ei pysty voivat olla heikkoja. Resilienssini ulottuu myös ympäristön vaikutuksiin eli siedän epämukavuutta huomattavia määriä, esim. nälkää, kylmää, kipua, vähäistä unta, stressiä, paikoillaan pysymistä, painavia kantamuksia. En koe että ne vaikuttaa mielialaani juurikaan, vaan keski
Mielenkiintoista. Itsekin koen, että minulla on hyvä resilienssi, mutta kokemukseni ja tapani suhtautua asioihin ovat ihan erilaiset.
Minulla on ollut hyvä lapsuus ja turvallisia ihmisiä ympärilläni. Vastoinkäymiseni ovat olleet maltillisia: olen kokenut lapsena yksinäisyyttä, teininä kipuilin seurustelukokemusten puutteen kanssa, nuorena aikuisena pari pientä tapaturmaa (leikkaus ja päivän sairaalakeikka), nyt tuoreimpana työikäisen isäni kuoleman.
Pystyn itkemään ja suremaan, keskittymään positiivisiin asioihin elämässä. Olen rauhallinen ja pystyn levittämään sitä rauhaa muihinkin heidän kohdatessaan vaikeuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, minulla on hyvä sietokyky.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista. Itsekin koen, että minulla on hyvä resilienssi, mutta kokemukseni ja tapani suhtautua asioihin ovat ihan erilaiset.
Minulla on ollut hyvä lapsuus ja turvallisia ihmisiä ympärilläni. Vastoinkäymiseni ovat olleet maltillisia: olen kokenut lapsena yksinäisyyttä, teininä kipuilin seurustelukokemusten puutteen kanssa, nuorena aikuisena pari pientä tapaturmaa (leikkaus ja päivän sairaalakeikka), nyt tuoreimpana työikäisen isäni kuoleman.
Pystyn itkemään ja suremaan, keskittymään positiivisiin asioihin elämässä. Olen rauhallinen ja pystyn levittämään sitä rauhaa muihinkin heidän kohdatessaan vaikeuksia.
Ihmiset ovat erilaisia, kuten heidän kokemuksensakin. Miten arvioisit resilienssisi ja rauhallisuutesi oikeasti uhkaavassa/vaarallisessa tilanteessa? Tietysti vaikea arvioida jos ei ole kokemusta.
Yksi näistä nuoruuden kokemuksista jotka on vaikuttanut rautaiseen hermooni on kouluammuskelun keskelle joutuminen. Jouduin sen jälkeenkin kannattelemaan ihmisiä jotka olivat ihan hajalla, joten ei ollut aikaa olla heikko itse. Piti käsitellä ne omat tunteet siinä sivussa, niillä eväillä mitä sen ikäisenä oli kertynyt. Tämä on saanut minut suuntautumaan pelastusalalle, jossa on hyötyä siitä että en jähmety kauhusta vaan toimin, vaikka ympärillä olisi vaara, kuolleita, kuolemaisillaan olevia ja apua tarvitsevia, paniikissa ja tunteiden vallassa olevia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä nyt suotta vähätellään tuon vanhempansa menettäneen kokemusta ja mielipidettä, suorastaan intetään asiasta. Hänen kokemuksensa kuitenkin muovaa hänen loppuelämäänsä ja kun arvelee kokeneensa pahimman, selviää seuraavastakin isosta vastoinkäymisestä. Se jos mikä kasvattaa resilienssiä. Aloituksessahan kysyttiin onko sinulla hyvä resilienssi. Mielestäni sellainen, jota elämä on kohdellut silkkihansikkain, ei pysty tietämään mitenkään, miten suuret kriisit häneen vaikuttavat. Minun myötätuntoni on tämän vanhempansa menettäneen puolella. Kokemuksesi oli arvokas, ja mitä nuorempana se tapahtuu, sen suurempi asia se on. Se voi murtaa ihmisen täysin. Tsemppiä!
Hän itsehän vähättelee muiden kokemuksia ja yrittää nostaa oman kokemuksensa kaikkina toisten kokemusten yläpuolelle. Sellainen ei ole mitään resilienssiä, vaan ymmärtämättömyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa mieltä. Toki lapselle suuri menetys, kun vanhemmat kuolee. On ilmeisesti kuitenkin kasvanut rakastavien aikuisten parissa, koska hyvin selvinnyt elämässä.
Kun kerroin lapsemme menetyksestä, ei vielä kerro hyvästä resielitensistä, vaan se, että hermo voi mennä pienemmästä asiasta.
No onpas ammattitaitoa ja kokemusta! Meidän perheestä kuoli aikuinen lapsi. Olemme ilmeisesti se harva, koska selvisimme ilman ammattiapua, tunteita ei pimitetty, alkoholi ei virrannut, työ tehtiin kuten ennenkin. En ole koskaan ajatellut, että olisimme harvinaisia.