Onko sinulla mielestäsi hyvä resilienssi?

Vierailija kirjoitti:

On hyvä resilienssi. Olen menettänyt molemmat vanhempani alaikäisenä ja silti pärjännyt hyvin elämässä ja perustanut oman yrityksen, olen ollut nuoresta asti hyvä säästämään ja on omistusasunto lisäksi sijoitusasunto. Muissa ihmisissä huomaan usein resilienssin puutetta, he valittaa ongelmista vanhempiensa kanssa eikä osaa arvostaa sitä että heillä on vanhemmat elossa.

Eihän tuo vielä kerro yhtään mitään siitä minkälaista elämäsi on oikeasti ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hyvä resilienssi. Olen menettänyt molemmat vanhempani alaikäisenä ja silti pärjännyt hyvin elämässä ja perustanut oman yrityksen, olen ollut nuoresta asti hyvä säästämään ja on omistusasunto lisäksi sijoitusasunto. Muissa ihmisissä huomaan usein resilienssin puutetta, he valittaa ongelmista vanhempiensa kanssa eikä osaa arvostaa sitä että heillä on vanhemmat elossa.

Sun rankat kokemukset ei mitätöi toisten kokemuksia.

Ei mutta tiedän minkälaista vanhempien menettäminen nuorella iällä on ja se on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Vanhempien kuolema tuntuu että omakin elämä loppuu eikä mikään ole koskaan kuin ennen. Kaikki on pimeää kuin yö eikä elämässä ole mitään järkeä. Samalla joutuu seuraamaan kun muut elää tavallista elämää vanhempien kanssa eikä edes osaa olla kiitollisia siitä. Se sattuu oikeasti tosi paljon. Vanhemmat on mielessä aina ikuisesti.

On joo, olen yrittänyt tehdä elämästä mielekästä kaikesta koetusta ja vastoinkäymisistä huolimatta, ja onnistunut siinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hyvä resilienssi. Olen menettänyt molemmat vanhempani alaikäisenä ja silti pärjännyt hyvin elämässä ja perustanut oman yrityksen, olen ollut nuoresta asti hyvä säästämään ja on omistusasunto lisäksi sijoitusasunto. Muissa ihmisissä huomaan usein resilienssin puutetta, he valittaa ongelmista vanhempiensa kanssa eikä osaa arvostaa sitä että heillä on vanhemmat elossa.

Sun rankat kokemukset ei mitätöi toisten kokemuksia.

Ei mutta tiedän minkälaista vanhempien menettäminen nuorella iällä on ja se on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Vanhempien kuolema tuntuu että omakin elämä loppuu eikä mikään ole koskaan kuin ennen. Kaikki on pimeää kuin yö eikä elämässä ole mitään järkeä. Samalla joutuu seuraamaan kun muut elää tavallista elämää vanhempien kanssa eikä edes osaa olla kiitollis

Turha sitä on muille ihmisille kiukuta jos omat vanhemmat on kuolleet, ei se muiden syy ole.

Kaikki vanhemmat eivät edes ole hyviä vanhempia eivätkä ansaitsisi olla vanhempia. On olemassa sellaisia perheitä että lapsen olisi parempi asua muualla.

No joo kyllä mä sanoisin. 

Yhdessä huonosti johdetussa sosiaalialan työpaikassa haettiin jo työpaikkailmoituksessa henkilöitä, joilla on hyvä resilienssikyky. Nauratti kun kuulin, kun yleisesti oli tiedossa, miten rankkaa työ talossa oli ja miten huonosti siellä työntekijöitä kohdeltiin ja johdettiin.

Kertoohan se toisaalta jo pelkkä työilmoitus, että työnantaja odottaa, että työntekijä kestää ihan mitä tahansa paskaa ilman että työnantajan tarvitsee tehdä yhtikäs mitään työolojen tai työyhteisön  hyvinvoinnin eteen. Onneksi on ihan toisenlaisiakin työyhteisöjä samalla alalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hyvä resilienssi. Olen menettänyt molemmat vanhempani alaikäisenä ja silti pärjännyt hyvin elämässä ja perustanut oman yrityksen, olen ollut nuoresta asti hyvä säästämään ja on omistusasunto lisäksi sijoitusasunto. Muissa ihmisissä huomaan usein resilienssin puutetta, he valittaa ongelmista vanhempiensa kanssa eikä osaa arvostaa sitä että heillä on vanhemmat elossa.

Sun rankat kokemukset ei mitätöi toisten kokemuksia.

Ei mutta tiedän minkälaista vanhempien menettäminen nuorella iällä on ja se on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Vanhempien kuolema tuntuu että omakin elämä loppuu eikä mikään ole koskaan kuin ennen. Kaikki on pimeää kuin yö eikä elämässä ole mitään järkeä. Samalla joutuu seuraamaan kun muut elää tavallista elämää vanhempien kanssa eikä edes osaa olla kiitollis

Kuulostat ennen kaikkea kateelliselta ja katkeralta sekä tunnut jääneen tavallaan jumiin tuohon vanhempiesi kuolemaan, kun vertaat omaa elämääsi muiden elämään. Asian käsittely vaikka muiden läheisten kanssa tai ammattiavulla voisi auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hyvä resilienssi. Olen menettänyt molemmat vanhempani alaikäisenä ja silti pärjännyt hyvin elämässä ja perustanut oman yrityksen, olen ollut nuoresta asti hyvä säästämään ja on omistusasunto lisäksi sijoitusasunto. Muissa ihmisissä huomaan usein resilienssin puutetta, he valittaa ongelmista vanhempiensa kanssa eikä osaa arvostaa sitä että heillä on vanhemmat elossa.

Sun rankat kokemukset ei mitätöi toisten kokemuksia.

Ei mutta tiedän minkälaista vanhempien menettäminen nuorella iällä on ja se on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Vanhempien kuolema tuntuu että omakin elämä loppuu eikä mikään ole koskaan kuin ennen. Kaikki on pimeää kuin yö eikä elämässä ole mitään järkeä. Samalla joutuu seuraamaan kun muut elää tavallista elämää vanhempien kanssa eikä edes osaa olla kiitollis

Vanhemman teini-iässä itse#urhalle menettäneenä (minä löysin) olen täysin eri mieltä. Vaikka vanhemman kuolemasta jäi elinikäinen haava, paljon paljon pahempaa oli elämä mielenterveysongelmaisen juopon kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hyvä resilienssi. Olen menettänyt molemmat vanhempani alaikäisenä ja silti pärjännyt hyvin elämässä ja perustanut oman yrityksen, olen ollut nuoresta asti hyvä säästämään ja on omistusasunto lisäksi sijoitusasunto. Muissa ihmisissä huomaan usein resilienssin puutetta, he valittaa ongelmista vanhempiensa kanssa eikä osaa arvostaa sitä että heillä on vanhemmat elossa.

Sun rankat kokemukset ei mitätöi toisten kokemuksia.

Ei mutta tiedän minkälaista vanhempien menettäminen nuorella iällä on ja se on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Vanhempien kuolema tuntuu että omakin elämä loppuu eikä mikään ole koskaan kuin ennen. Kaikki on pimeää kuin yö eikä elämässä ole mitään järkeä. Samalla joutuu seuraamaan kun muut elää tavallista elämää vanhempien kanssa eikä edes osaa olla kiitollis

Sinä voit olla kiitollinen siitä että sait viettää aikaa niiden omien, ilmeisen hyvien, vanhempiesi kanssa. Valitettavasti Kaikki vanhemmat ei ole sellaisia.

Minä pelkäsin lapsuudessani vuosia joutuvani perhesurman uhriksi, kun isäpuoli käyttäytyi arvaamattomasti, huusi, riehui, uhkaili itsemurhalla. Toki oli myös kaikkea muuta, esimerkiksi hän jätti pienet lapset keskenään ja meni nukkumaan, sitten syytti minua veljelle sattuneesta tapaturmasta. Olin alle kouluikäinen, mutta hänen mielestään minun olisi pitänyt hoitaa pari vuotta nuorempaa veljeä. Isäpuolen kuoleman jälkeen kotona oli helpompaa, normaalia, eikä tarvinut pelätä koko ajan.

Mulla on resilienssiä ihan tarpeeksi, enemmän kuin ihmisillä yleensä.

Hyvä on Libido

Minulla on vähän oikealle.kaartuva  lerssi mutta tyttöset tykkää kun on senverran paksuutta......

M69

Ehkä. Mietin itsemurhaa ensimmäisen kerran 8-vuotiaana. Monia kertoja sen jälkeenkin. Olen silti vielä elossa ja yli 50v. Enkä miettinyt ainakaan vuoteen. Ei diagnooseja, eikä lääkitystä. Ikinä ole ollut. Tosin olen pitänyt omana tietonani.

Vierailija kirjoitti:

On, todella hyvä.

Tiedän sen itsekin ja viimeksi näin sanoi myös psykologi, jonka luona kävin muutaman kerran terapiassa hankalia työelämään liittyviä asioita ratkomassa. Vahva ihminen, hän totesi.

Ongelmallista tässä on se, että helposti vaadin sitä vahvuutta ja hyvää resilienssiä muiltakin. Minua ärsyttää enkä voi ymmärtää ihmisiä, jotka ahdistuvat mitättömiltä tuntuvista asioista tai eivät pääse millään yli esimerkiksi jostakin isosta muutoksesta, vaikka erosta tai työpaikalla tapahtuneesta konfliktista.

Olet kylmä, tunteeton ihminen! Vahva ei ole=resilienssi. Vahvakin voi sortua. Jo tuo, että pitää psykologilla käydä työasioita sekä työkavereita mollaamassa.

Vierailija kirjoitti:

On hyvä resilienssi. Olen menettänyt molemmat vanhempani alaikäisenä ja silti pärjännyt hyvin elämässä ja perustanut oman yrityksen, olen ollut nuoresta asti hyvä säästämään ja on omistusasunto lisäksi sijoitusasunto. Muissa ihmisissä huomaan usein resilienssin puutetta, he valittaa ongelmista vanhempiensa kanssa eikä osaa arvostaa sitä että heillä on vanhemmat elossa.

Kuka sulla sitten oli huoltajana? Alaikäisellä on aina huoltaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hyvä resilienssi. Olen menettänyt molemmat vanhempani alaikäisenä ja silti pärjännyt hyvin elämässä ja perustanut oman yrityksen, olen ollut nuoresta asti hyvä säästämään ja on omistusasunto lisäksi sijoitusasunto. Muissa ihmisissä huomaan usein resilienssin puutetta, he valittaa ongelmista vanhempiensa kanssa eikä osaa arvostaa sitä että heillä on vanhemmat elossa.

Sun rankat kokemukset ei mitätöi toisten kokemuksia.

Ei mutta tiedän minkälaista vanhempien menettäminen nuorella iällä on ja se on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Vanhempien kuolema tuntuu että omakin elämä loppuu eikä mikään ole koskaan kuin ennen. Kaikki on pimeää kuin yö eikä elämässä ole mitään järkeä. Samalla joutuu seuraamaan kun muut elää tavallista elämää vanhempien kanssa eikä edes osaa olla kiitollis

Höpönpöpön. Vanhempien menetys on vain yksi asia elämässä

Joo. On. Sopeudun vallitseviin olosuhteisiin nopeasti. Siis kammottaviinkin. Olen toki kärsinyt liiallisen henkisen ja fyysisen kuorman alaisena, ja oirehtinut, mutta jotenkin aina tipahtanut jaloilleni ja luottanut lujasti tulevaan. Olen kokenut tulleeni johdatetuksi ja lohdutetuksi. Uskoni on vahva.

Aikuisiän resilienssi on yhteydessä lapsuuteen. Jos lapsuus on turvallinen, itsetunto pääsee kehittymään normaaliksi ja ongelmanratkaisukyky myös, on usein tällaisella henkilöllä hyvä resilienssi. Ei tietysti aina, mutta tieteellistä näyttöä tästä on.

Ville Kivimäki-niminen tutkija teki tutkimuksen sodassa seonneista suomalaisista sotilaista. Tulokset oli seuraavat: parhaimmin sodan rasituksen kesti ne nuorukaiset, joilla oli hyvä koti ja turvalliset kasvuolosuhteet. Heillä oli voimakas resilienssi, he kestivät kovia järkytyksiä sekoamatta ja sodan jälkeen saivat palikkansa kasaan.

Toinen ryhmä oli ne, jotka olivat kärsineet jo lapsena. He olivat yliedustettuina sekoamisissa. Tässä on siis selvä yhteys.

Muita murtumiselle alttiita olivat perheelliset nelikymppiset miehet, liian pitkään sodassa rasittuneet ja heikkolahjaiset.

Huonoissa olosuhteissa kasvaneista psykopaatit pärjäsivät hyvin, jos vaan halusivat, olivat siis motivoituneita. Jos eivät, he aiheuttivat ongelmia omissa joukoissa ja usein lähetettiin vankilaan.

Kirjaan kannattaa tutustua. 

Minulla oli todella surkea ja turvaton lapsuus. Tästä huolimatta resilienssini on hyvä, en stressaannu vähästä ja jos täytyy handlata monta asiaa samanaikaisesti, osaan priorisoida ne. Mistä lie tullut, tätä olen joskus ihmetellyt.

Täällä nyt suotta vähätellään tuon vanhempansa menettäneen kokemusta ja mielipidettä, suorastaan intetään asiasta. Hänen kokemuksensa kuitenkin muovaa hänen loppuelämäänsä ja kun arvelee kokeneensa pahimman, selviää seuraavastakin isosta vastoinkäymisestä. Se jos mikä kasvattaa resilienssiä. Aloituksessahan kysyttiin onko sinulla hyvä resilienssi. Mielestäni sellainen, jota elämä on kohdellut silkkihansikkain, ei pysty tietämään mitenkään, miten suuret kriisit häneen vaikuttavat. Minun myötätuntoni on tämän vanhempansa menettäneen puolella. Kokemuksesi oli arvokas, ja mitä nuorempana se tapahtuu, sen suurempi asia se on. Se voi murtaa ihmisen täysin. Tsemppiä!