Sain lapsen ja kaverit hylkäsivät

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämänkokemustakin on niin monenlaista. Aika kapeaa ajatella ettei mikään muu elämänkokemus tuo ihmiseen kypsyyttä. 

Ainahan eletty elämä jotain lisää. Kuitenkaan mikään ei tuo sitä, mitä vanhemmuus tuo vaikka iskisit korkokengillä kipinää lattiasta kun tämä fakta niin kiukuttaa.

Ei se ole mitään faktaa vaan sinun kokemuksesi, siitä on kyse. Sen näkee perssilmälläkin jo ihan kauppareissulla ettei vanhemmuus jalosta ihmistä monestikaan tipan vertaa.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Teillä on eri elämäntilanteet. Muut ei jaksa kuunnella sinun lapsijuttuja ja kun sinä vielä raahaat lapsesi mukaan tapaamisiin niin tottakai se muuttaa tunnelman.

Ikävä juttu, mutta sellaista se on. 

Suomi on kyllä näin itse lapsettomana sanon kyllä todella lapsivihamielinen maa, voi kauheeta sentään jos joku lapsen tekee ja sitä ei voida käydä silti kaveeramassa! En ymmärrä, todella ärsyttäviä on Suomalaiset! itse kaveeran silti vaikka muilla on lapsia, olen jopa ostanut tuliaisia muutaman kerran kun olen käynyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teillä on eri elämäntilanteet. Muut ei jaksa kuunnella sinun lapsijuttuja ja kun sinä vielä raahaat lapsesi mukaan tapaamisiin niin tottakai se muuttaa tunnelman.

Ikävä juttu, mutta sellaista se on. 

 

Suomi on kyllä näin itse lapsettomana sanon kyllä todella lapsivihamielinen maa, voi kauheeta sentään jos joku lapsen tekee ja sitä ei voida käydä silti kaveeramassa! En ymmärrä, todella ärsyttäviä on Suomalaiset! itse kaveeran silti vaikka muilla on lapsia, olen jopa ostanut tuliaisia muutaman kerran kun olen käynyt. 

En ole se jolle vastaat, mutta niin minäkin kaveeraan myös lisääntyneiden kanssa. Olen muutaman lapsen kummikin. Tapaan lapsia vanhempiensa kanssa. 

Ne ystävät jotka eivät enää voi tavata ilman lapsiaan, jätän pois elämästäni. Siitä on kyse. Haluan nähdä ystävääni myös ystävänä, en vain lasten viihdyttäjänä. Monilta se onnistuu, osalta ei.

Tosiasia on se, että jos pieni lapsi on tapaamisessa mukana, sen tapaamisen tarkoitus on lapsen viihdytys ettei se kitisisi tylsyyttään kotona.

Sanon tämän pienten lasten äitinä, joka ennen omia lapsia hämmentyi vierailuista lapsiperheessä, kun eihän siellä enää voinutkaan kohdata ja keskustella ystävän kanssa kuten ennen. Nyt itse lapsia saatuani haluan nähdä ystäviäni ilman lasten läsnäoloa. Sukulaisia ja muita samassa elämäntilanteessa olevia näemme sitten lasten viihdytys mielessä.

Tuntuu niin erikoiselta lukea tällaisia tarinoita. Tai kommentteja, joissa puolustellaan sitä että eri elämäntilanne niin ok katkaista ystävyys tavalla tai toisella. Toki kaikilla on siihen oikeus, mutta minä kyseenalaistan että onko kyseessä sitten edes ystävyys alun alkaenkaan? 

 

Mulla on sinkkuystäviä ja ystäviä joilla on lapsia. Toki perhetilanne ja muut elämäntilanteet vaikuttavat siihen missä nähdään ja kuinka usein, mutta ei se itse ystävyyttä muuta. Aika paljon saisi tapahtua, jotta hylkäisin ystäväni totaalisesti. Jokin vakava rikossarja, pitkäkestoinen ilkeys, täydellinen erilleen kasvaminen, jne. Noistakaan en ole varma, olisivatko aiheita lopulliselle välirikolle. 

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu niin erikoiselta lukea tällaisia tarinoita. Tai kommentteja, joissa puolustellaan sitä että eri elämäntilanne niin ok katkaista ystävyys tavalla tai toisella. Toki kaikilla on siihen oikeus, mutta minä kyseenalaistan että onko kyseessä sitten edes ystävyys alun alkaenkaan? 

 

Mulla on sinkkuystäviä ja ystäviä joilla on lapsia. Toki perhetilanne ja muut elämäntilanteet vaikuttavat siihen missä nähdään ja kuinka usein, mutta ei se itse ystävyyttä muuta. Aika paljon saisi tapahtua, jotta hylkäisin ystäväni totaalisesti. Jokin vakava rikossarja, pitkäkestoinen ilkeys, täydellinen erilleen kasvaminen, jne. Noistakaan en ole varma, olisivatko aiheita lopulliselle välirikolle. 

Itselle on käynyt kyllä niin kun ei ole perhettä, ja kaverit jotka on perheen perustanut ovat lakannut olemasta yhteyksissä kokonaan, ei soittele, ei viestittele että yleensä asia on niinpäin että perheelliset unohtaa kaverinsa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu niin erikoiselta lukea tällaisia tarinoita. Tai kommentteja, joissa puolustellaan sitä että eri elämäntilanne niin ok katkaista ystävyys tavalla tai toisella. Toki kaikilla on siihen oikeus, mutta minä kyseenalaistan että onko kyseessä sitten edes ystävyys alun alkaenkaan? 

 

Mulla on sinkkuystäviä ja ystäviä joilla on lapsia. Toki perhetilanne ja muut elämäntilanteet vaikuttavat siihen missä nähdään ja kuinka usein, mutta ei se itse ystävyyttä muuta. Aika paljon saisi tapahtua, jotta hylkäisin ystäväni totaalisesti. Jokin vakava rikossarja, pitkäkestoinen ilkeys, täydellinen erilleen kasvaminen, jne. Noistakaan en ole varma, olisivatko aiheita lopulliselle välirikolle. 

Itselle on käynyt kyllä niin kun ei ole perhettä, ja kaverit jotka on perheen perustanut ovat lakannut olemasta yhteyksissä kokonaan, ei soittele, ei viestittele että y

Sama täällä. Lapsen saaneet useimmiten haluavat viettää aikaa muiden lapsiperheiden kanssa. Yhteydenpito hankaloituu, eikä yhteistä juteltavaa oikein ollut. En sanoisi, että kukaan on välejä suoraan katkaissut, mutta ystävyys hiipui. 

Mikäli lisääntynyt ystävä ei voi tavata ilman lapsia ja ei osaa puhua muusta kuin lapsestaan hän on yksinkertaisesti epämiellyttävää seuraa ilman sosiaalista pelisilmää.

Ei ole ihme että tälläisen ihmisten seura ei kiinnosta enää ja he karsiutuvat pois kaveripiireistä.

Ei tuossa mitään, mun lapseton ystäväni ei katkaissut välejä kun sain lapsen mutta yhteydenpito lakkasi kun suvaitsin hankkia koiran. Hän kun ei pidä koirista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu niin erikoiselta lukea tällaisia tarinoita. Tai kommentteja, joissa puolustellaan sitä että eri elämäntilanne niin ok katkaista ystävyys tavalla tai toisella. Toki kaikilla on siihen oikeus, mutta minä kyseenalaistan että onko kyseessä sitten edes ystävyys alun alkaenkaan? 

 

Mulla on sinkkuystäviä ja ystäviä joilla on lapsia. Toki perhetilanne ja muut elämäntilanteet vaikuttavat siihen missä nähdään ja kuinka usein, mutta ei se itse ystävyyttä muuta. Aika paljon saisi tapahtua, jotta hylkäisin ystäväni totaalisesti. Jokin vakava rikossarja, pitkäkestoinen ilkeys, täydellinen erilleen kasvaminen, jne. Noistakaan en ole varma, olisivatko aiheita lopulliselle välirikolle. 

Itselle on käynyt kyllä niin kun ei ole perhettä, ja kaverit jotka on perheen perustanut ovat lakannut olemasta yhteyksissä kokonaan, ei soittele, ei viestittele että y

Itselläni kyse ei pikkulapsiaikana ollut niinkään siitä ettenkö olisi halunnut nähdä ystäviä, mutta monesti tuntui etteivät valveillaoloajan tunnit vain riittäneet, eikä jaksaminen. Työ ja sen jälkeinen arkiaika oli yhdistettynä niin raskasta omalta osaltani, etten ihan yksinkertaista jaksanut nähdä ketään vaan se vähä ns. Oma aika kului pitkälti palautumiseen. Olen aina väsynyt sosiaalisista tilanteista ja pikkulapsen kanssahan se on melkoisen symbioottista se yhdessä oleminen. 

Sitten kun joskus harvoin näki kavereita niin se oli kyllä hienoa ja koska monella oli samanikäisiä ipanoita niin viihdyttivät toisiaan, mutta useimmiten haluttiin nähdä aikuisten kesken vain. En minäkään jaksanut puhua tai kuunnella vain lapsijuttuja, koska tuntui että se arki oli muutenkin pelkästään sitä. Ei kyse ollut ikinä mistään "välien katkaisemisesta" vaan väliaikaisesta elämäntilanteesta. Edelleen ollaan hyviä ystäviä näiden ihmisten kanssa ja ipanatkin jo teinejä. 

Pari ystävää on hylännyt kun ovat saaneet lapsen, syynä se että haluavat olla muiden äitien seurassa joiden kanssa on enemmän yhteistä. Onneksi on myös ystäviä jotka voivat olla ystäviä siitä huolimatta millainen perhe kenelläkin on. On mukava jutella elämästä, lapsista, kirjoista, kokemuksista.. ihan kaikesta. Samalla tavalla kaikkien kanssa voi olla yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita vaikka elämän tilanne olisikin eri. Lapsettomillakin voi olla kiirettä ja eri vaiheita elämässä jolloin ei riitä jaksaminen ja aika. Itselläkin on jo lapsia nykyään. Mielestäni on vain rikkaus kun on erilaisia ja erilaista elämää eläviä ihmisiä ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on lapsivihamielinen kaveripiirisi. Naiset ovat muuttuneet, syntyvyys sakkaa.

 

Itse olen lapseton mutta en todellakaan lapsivihamielinen. Perheellisiin kavereihin yhteydet on kuitenkin vuosien varrella käytännössä katkenneet ja nimenomaan heidän toimesta. En ole asiaa enää jaksanut harmitella koska olen löytänyt uusia ystäviä. 

Sama. Olin lapseton ja lapsia saaneet ystävät tiputtivat pois lähipiiristään. Kerran sentään yksi pyysi baariin, harmi etten juo. Jatkoin elämääni ja sain itse lapsen, yksi näistä ex-kavereista yritti ottaa yhteyttä, mutta en vastannut. Ei johtunut lapsista, tämä ko. henkilö on ollut idiootti koko ajan, huomasin sen vasta kun sai lapsia. Ajatus siitä että nyt kelpaan tähän näiden mammakerhoon niin oksettaa.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole kellekään ystävyyttään velkaa. Joskus kaverisuhteet jäätyvät elämäntilanteiden muututtua. Ja ap voisi nyt päättävmi se ikä oikeasti on; aloituksessa sanoit olevasi vähän päälle kolmekymmentä ja sitten myöhemmin oletkin melkein neljäkymmentä. 

Ap on sen ikäinen millä saa täältä enemmän sympatiaa ja sääliä. Kumma kun kaverit droppaa, jos käytös anonyyminä netissäkin on manipuloivaa.

Olen itse ottanut etäisyyttä ystävään joka on perustanut perheen ja saanut lapsia. Kaikki pyörii hänen perheensä ympärillä nykyään eikö ymmärrystä riitä ihmisille, jotka kohtaa yksinäisyyttä tai lapsettomuutta.

Minulle ei tullut mieleen hylätä kaveriani lapset saadessaan, vaikka alle 20v olimme. Minua ei haitannut yhtään lasten läsnäolokaan. Miksi olisi?

Ja näiden ikävien vastauksien myötä AP:lle tajusin, että nähtävästi aika harvinaista tämä on.

Valitettavasti aikuisiällä on kuitenkin kokemusta siitä, että kaverit haihtuvat tullessaan vanhemmiksi.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa mitään, mun lapseton ystäväni ei katkaissut välejä kun sain lapsen mutta yhteydenpito lakkasi kun suvaitsin hankkia koiran. Hän kun ei pidä koirista.

Eikä, en ymmärrä.