Sain lapsen ja kaverit hylkäsivät

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole aina kysymys siitä, että toisten pitäisi kuunnella lapsijuttuja. Itsekään en koskaan edes ottanut puheeksi lapsiarjen tapahtumia kun tapasin joitain lapsettomia kavereita. Puhuttiin ihan muusta.

Aikaa myöten vain kävi niin, että ne lapsettomana pysyneet kaverit kaikkoisivat ja ehkä itsekin otin eri suunnan. Joku kyllä selkeästi lopetti soittelun ja yhteydenpidon ja häntä selvästi häiritsi, että minulla oli lapsia. Mutta tilalle on tullut muita ystäviä vuosien varrella. Sellaisiakin jälleen joilla ei ole lapsia. 

Ei kannata väkisin roikkua kenessäkään,eikä liiaksi pahoittaa mieltä. Eihän sellainen ole edes ystävyyttä, että jonkun elämäntilanne herättää kaveripiirissä vain närää. Antaa sellaisten ihmisten vain mennä ja elää elämäänsä. Lapsi tuo elämään sellaista ulottuvuutta, jota lapsettomat eivät edes käsitä. 

Viimeinen lause

Tämä. Moni lapsen saanut kokee olevansa edellä ja ikään kuin seuraavalla tasolla jossain pelissä. 

Ihan järkyttäviä suurin osa vastauksista, kertoo vaan miten omassa kuplassaan ihmiset elää eikä osata vähääkään samaistua toisten ihmisten tilanteeseen. Tollaiset ihmiset eivät ole ystäviä. Ne voi jättää elämään laput silmillä ja kuulokkeet korvilla jotain ikinuoruuttaan elämästä vieraantuneina, kun kaikki mikä ei olekkaan heidän mieleensä (lapset) on jotenkin ahdistavaa, loukkaavaa tai vaan yksinkertaisesti liikaa. Kaverilla muutaman vuoden vaihe elämässä, mikä nyt varsinkin naisilla on ihan älyttömän kokonaisvaltainen? Joo roskiin vaan tommonen ihminen. Sitten vieraannutaan lisää siitä oikeasta elämästä, kun ei ole lähipiirissä ketään joka olisi saanut perhettä. Säälittää tollaiset ihmiset, ja vähän naurattaakin

Hanki parempia kavereita.

Todella moni lapsellinen kuvittelee, että lapsettomien elämä on tyhjiössä sillä aikaa kun lapset kasvaa. Tietenkin se lapsi menee edelle kaikessa ja se on ihan oikein. Jos ystävä katoaa lapsiperhearkeen, niin tottakai sen lapsettoman ystävyys tiivistyy jonkun toisen kanssa.

Osa myös passivoituu ja olettavat aina muiden järjestävän ja suunnittelevan tapaamisia. Jos ei osoita minkäänlaista aloitteellisuutta, niin antaa myös ymmärtää ettei kiinnosta. Sellaiset "kaikki käy" vastaukset ovat myös aika tympeitä, millä siirretään vastuu tapaamisesta sille toiselle. Bonuksena myöhemmin saatetaan sitten ilmoitella ettei tämä päivä/aika sovi päikkäreiden takia ja ravintolasta ei saa Pepsiä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla lasten saaminen muuttaa todella paljon käyttäytymistä ja puheenaiheita. Yhtäkkiä naisen puheesta 90% liittyy lapseen ja lapsiperheen asioihin. Miehillä näin ei käy, heillä ehkä 20 % jutuista liittyy lapseen ja muuten jutellaan samoista jutuista kuin ennenkin. Ihan näin ystävän näkökulmasta.

Johtuu siitä, että valitettavan usein se on edelleen vain naisen elämä, joka muuttuu kokonaan lapsen syntyessä. Mies rallattelee kuten ennenkin ja joutuu kasvotusten todellisen perhe-elämän kanssa vasta naisen ottaman eron ja vuoroviikkovanhemmuuden myötä.

Höpöhöpö.  Valtaosa isistä osallistuu lapsen kasvattamiseen ja keskittyy perheeseen ihan tasapuolisesti. Tuo on taas tuota mutua ja itsensä jalustalle nostamista. Sitten taas jos ottaa kumppanikseen mieslapsen ja vielä lisääntyy tuon kanssa niin ei oikein voi luin itseään syyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Ap taas. Tällä meidän porukalla on ollut sellaisena kiinnostuksen kohteena esimerkiksi lastenelokuvat, kotieläinpuistot ja monet muut "söpöt" jutut vaikka ollaan jo kohta nelikymppisiä. Jotenkin tuntuu siltä, että lapsen läsnäolo jotenkin alleviivaa sitä, että itse emme ole enää "söpöjä" tai ketään ei nyt edes vahingossa luulla teini-ikäiseksi. Yksi kaveri ottaa koiransa mukaan myös joihinkin ravintoloihin ja kahviloihin, mutta se ei tunnu häiritsevän.

Tosiasia on se, että lapseton keski-ikäinen ei ole kypsynyt kuten lapsen saanut ja kasvattanut. Kun aina on pitänyt huolehtia lähinnä itsestään vain ja muutoinkin. Tosi monesta lapsettomasta tulee jotenkin suolaisia siinä 40-50-ikävuosien tienoilla. Muiden lapsen ovat yleensä tuossa iässä jo isoja tai muuttaneet kotoa pois ja elämä menee eteenpäin kun taas tämä itselleen elävä polkee sitä samaa polkuaan vuosikymmeniltä toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Ihan järkyttäviä suurin osa vastauksista, kertoo vaan miten omassa kuplassaan ihmiset elää eikä osata vähääkään samaistua toisten ihmisten tilanteeseen. Tollaiset ihmiset eivät ole ystäviä. Ne voi jättää elämään laput silmillä ja kuulokkeet korvilla jotain ikinuoruuttaan elämästä vieraantuneina, kun kaikki mikä ei olekkaan heidän mieleensä (lapset) on jotenkin ahdistavaa, loukkaavaa tai vaan yksinkertaisesti liikaa. Kaverilla muutaman vuoden vaihe elämässä, mikä nyt varsinkin naisilla on ihan älyttömän kokonaisvaltainen? Joo roskiin vaan tommonen ihminen. Sitten vieraannutaan lisää siitä oikeasta elämästä, kun ei ole lähipiirissä ketään joka olisi saanut perhettä. Säälittää tollaiset ihmiset, ja vähän naurattaakin

Onko vain perheen "saaminen" oikeaa elämää? Miksi kuvittelet lapsettoman ihmisen elävän jotain ikuista nuoruutta? Minä ainakin vanhenen samaa tahtia kuin muutkin vaikken lapsia hankikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap taas. Tällä meidän porukalla on ollut sellaisena kiinnostuksen kohteena esimerkiksi lastenelokuvat, kotieläinpuistot ja monet muut "söpöt" jutut vaikka ollaan jo kohta nelikymppisiä. Jotenkin tuntuu siltä, että lapsen läsnäolo jotenkin alleviivaa sitä, että itse emme ole enää "söpöjä" tai ketään ei nyt edes vahingossa luulla teini-ikäiseksi. Yksi kaveri ottaa koiransa mukaan myös joihinkin ravintoloihin ja kahviloihin, mutta se ei tunnu häiritsevän.

Tosiasia on se, että lapseton keski-ikäinen ei ole kypsynyt kuten lapsen saanut ja kasvattanut. Kun aina on pitänyt huolehtia lähinnä itsestään vain ja muutoinkin. Tosi monesta lapsettomasta tulee jotenkin suolaisia siinä 40-50-ikävuosien tienoilla. Muiden lapsen ovat yleensä tuossa iässä jo isoja tai muuttaneet kotoa pois ja elämä menee eteenpäin kun taas tämä itselleen elävä polkee sitä samaa polkuaan vuosikymmeni

Miten sen lapsellisen elämä menee eteenpäin kun lapset ovat isoja tai muuttavat pois? Taas eletään sitä samaa arkea mitä ennen lapsia? Sitä samaa tavallista arkea mitä se lapsetonkin useimmiten elää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole aina kysymys siitä, että toisten pitäisi kuunnella lapsijuttuja. Itsekään en koskaan edes ottanut puheeksi lapsiarjen tapahtumia kun tapasin joitain lapsettomia kavereita. Puhuttiin ihan muusta.

Aikaa myöten vain kävi niin, että ne lapsettomana pysyneet kaverit kaikkoisivat ja ehkä itsekin otin eri suunnan. Joku kyllä selkeästi lopetti soittelun ja yhteydenpidon ja häntä selvästi häiritsi, että minulla oli lapsia. Mutta tilalle on tullut muita ystäviä vuosien varrella. Sellaisiakin jälleen joilla ei ole lapsia. 

Ei kannata väkisin roikkua kenessäkään,eikä liiaksi pahoittaa mieltä. Eihän sellainen ole edes ystävyyttä, että jonkun elämäntilanne herättää kaveripiirissä vain närää. Antaa sellaisten ihmisten vain mennä ja elää elämäänsä. Lapsi tuo elämään sellaista ulottuvuutta, jota lapsettomat eivät edes käsitä. 

Viimeinen lause

Höpöhöpö. Tuo vain oma tulkintasi. Tosiasia on, että lapsen kanssa elämisestä ei oikeasti tiedä, ennen kuin on itse vanhempi, ja eihän se ketään tietysti huonommaksi tee, jos hänellä ei ole lapsia. Elämät vaan väistämättä ovat erilaisia ja siksi voi olla vaikea ymmärtää puolin ja toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap taas. Tällä meidän porukalla on ollut sellaisena kiinnostuksen kohteena esimerkiksi lastenelokuvat, kotieläinpuistot ja monet muut "söpöt" jutut vaikka ollaan jo kohta nelikymppisiä. Jotenkin tuntuu siltä, että lapsen läsnäolo jotenkin alleviivaa sitä, että itse emme ole enää "söpöjä" tai ketään ei nyt edes vahingossa luulla teini-ikäiseksi. Yksi kaveri ottaa koiransa mukaan myös joihinkin ravintoloihin ja kahviloihin, mutta se ei tunnu häiritsevän.

Tosiasia on se, että lapseton keski-ikäinen ei ole kypsynyt kuten lapsen saanut ja kasvattanut. Kun aina on pitänyt huolehtia lähinnä itsestään vain ja muutoinkin. Tosi monesta lapsettomasta tulee jotenkin suolaisia siinä 40-50-ikävuosien tienoilla. Muiden lapsen ovat yleensä tuossa iässä jo isoja tai muuttaneet kotoa pois ja elämä menee eteenpäin kun taas tämä itsell

Maailman näkee eri tavalla kasvatettuaan lapsen tai lapsia. Lisäksi ns. Heimo kasvaa kun lapset kasvavat, ehkä tulee lapsenlapsiakin, elämän kiertokulku jatkuu.

Ymmärrän kyllä kuinka katkeroittavaa voi olla olla geeniensä umpikuja.

Kukaan ei ole kellekään ystävyyttään velkaa. Joskus kaverisuhteet jäätyvät elämäntilanteiden muututtua. Ja ap voisi nyt päättävmi se ikä oikeasti on; aloituksessa sanoit olevasi vähän päälle kolmekymmentä ja sitten myöhemmin oletkin melkein neljäkymmentä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole aina kysymys siitä, että toisten pitäisi kuunnella lapsijuttuja. Itsekään en koskaan edes ottanut puheeksi lapsiarjen tapahtumia kun tapasin joitain lapsettomia kavereita. Puhuttiin ihan muusta.

Aikaa myöten vain kävi niin, että ne lapsettomana pysyneet kaverit kaikkoisivat ja ehkä itsekin otin eri suunnan. Joku kyllä selkeästi lopetti soittelun ja yhteydenpidon ja häntä selvästi häiritsi, että minulla oli lapsia. Mutta tilalle on tullut muita ystäviä vuosien varrella. Sellaisiakin jälleen joilla ei ole lapsia. 

Ei kannata väkisin roikkua kenessäkään,eikä liiaksi pahoittaa mieltä. Eihän sellainen ole edes ystävyyttä, että jonkun elämäntilanne herättää kaveripiirissä vain närää. Antaa sellaisten ihmisten vain mennä ja elää elämäänsä. Lapsi tuo elämään sellaista ulottuvuutta, jota lapsettomat eivät edes käsi

Minulla ei ainakaan ole mitään vaikeuksia ymmärtää perhe-elämän todellisuutta ja sen haasteita. En vain halua enää jatkaa ystävyyttä, jos toisen ihmisen elämään ei liity enää mitään muuta kuin se perhe-elämä. En halua kuluttaa aikaani puheluihin joiden aikana olen lähinnä vastentahtoisesti osa sitä perhe-elämää, enkä tavata ihmistä joka ei osaa puhua enää mistänä muusta kuin siitä perheestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä. Esimerkki lapsiystävällisestä tekemisestä on kotieläinpuisto, joka on täynnä lapsiperheitä. Jotenkin sinne ei olisi saanut ottaa rattaissa istuvaa lasta mukaan, vaikka siellä ei ollut yhtään toista lapsetonta seuruetta. En tietenkään ota lasta mukaan minnekään kahvitteluihin tai ravintolaan.

Kysyitkö etukäteen onko ok ottaa lapsi mukaan?

Veikkaan että ei kysele, ilmaantuu vaan lapsen kanssa paikalle. Ymmärrän ihan hyvin että tuollainen käytös ärsyttää, jos pieni lapsi on mukana niin silloin joudutaan aina menemään enemmän tai vähemmän lapsen ehdoilla. 

Tulethan sinäkin sen koirasi kanssa joka paikkaan.

Ymmärrän ihan hyvin, että se ärsyttää monia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap taas. Tällä meidän porukalla on ollut sellaisena kiinnostuksen kohteena esimerkiksi lastenelokuvat, kotieläinpuistot ja monet muut "söpöt" jutut vaikka ollaan jo kohta nelikymppisiä. Jotenkin tuntuu siltä, että lapsen läsnäolo jotenkin alleviivaa sitä, että itse emme ole enää "söpöjä" tai ketään ei nyt edes vahingossa luulla teini-ikäiseksi. Yksi kaveri ottaa koiransa mukaan myös joihinkin ravintoloihin ja kahviloihin, mutta se ei tunnu häiritsevän.

Tosiasia on se, että lapseton keski-ikäinen ei ole kypsynyt kuten lapsen saanut ja kasvattanut. Kun aina on pitänyt huolehtia lähinnä itsestään vain ja muutoinkin. Tosi monesta lapsettomasta tulee jotenkin suolaisia siinä 40-50-ikävuosien tienoilla. Muiden lapsen ovat yleensä tuossa iässä jo isoja tai muuttaneet kotoa poi

Joillekin se oman perimän palvonta on tärkeää. Toiset ovat vähemmän itsekkäitä. Sekin liittyy luonnon kiertokulkuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap taas. Tällä meidän porukalla on ollut sellaisena kiinnostuksen kohteena esimerkiksi lastenelokuvat, kotieläinpuistot ja monet muut "söpöt" jutut vaikka ollaan jo kohta nelikymppisiä. Jotenkin tuntuu siltä, että lapsen läsnäolo jotenkin alleviivaa sitä, että itse emme ole enää "söpöjä" tai ketään ei nyt edes vahingossa luulla teini-ikäiseksi. Yksi kaveri ottaa koiransa mukaan myös joihinkin ravintoloihin ja kahviloihin, mutta se ei tunnu häiritsevän.

Tämä on joillain lapsettomilla kyllä jännä ilmiö. Lapsia vihataan ja halveksutaan ja sitten itse hyysätään jotain koiraa kuin vauvaa.

Tämä on tullut itsellenikin vastaan. Monet ovat pahempia koiran asioista jankuttajia kuin pikkuvauvojen äidit. Toki lemmikista tulee pitää parasta mahdollista huolta, mutta se lässyttäminen ja hyysääminen ei te

Koira- ja ylipäänsä eläinhullut ovat omasta mielestäni rasittavinta keskusteluseuraa. Kun siitä koirasta puhutaan jatkuvasti kuin lapsesta, että mitä se nyt oppi ja teki ja katso miten söpö se on tässä kuvassa. Pahimmassa tapauksessa eläimestä puhutaan lässyttäen vaikkei olisi edes paikalla. Ja kun on paikalla, kaikki huomio on siinä.

Vierailija kirjoitti:

Tosiasia on se, että lapseton keski-ikäinen ei ole kypsynyt kuten lapsen saanut ja kasvattanut. Kun aina on pitänyt huolehtia lähinnä itsestään vain ja muutoinkin. Tosi monesta lapsettomasta tulee jotenkin suolaisia siinä 40-50-ikävuosien tienoilla. Muiden lapsen ovat yleensä tuossa iässä jo isoja tai muuttaneet kotoa pois ja elämä menee eteenpäin kun taas tämä itselleen elävä polkee sitä samaa polkuaan vuosikymmeni

Juuri tämä asenne repii naisia kahteen leiriin. Mistä ihmeestä tällainen ajattelu naisilla oikein kumpuaa? Avaa silmäsi, moni lapseton nainen keskittyy esim. uraansa, ystäviinsä, parisuhteeseen, matkustaa, lukee paljon, kouluttautuu pitkälle - elää hyvin rikasta ja monipuolista elämää. Elämänkokemus tulee elämällä. Lapsen saaminen voi tuoda omaa perspektiiviä, mutta ei se viisautta automaattisesti tuo. Eikä varsinkaan se että, elämä pyörii itsekkäästi vain oman perheen ympärillä ja maailmankuva vain kapenee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosiasia on se, että lapseton keski-ikäinen ei ole kypsynyt kuten lapsen saanut ja kasvattanut. Kun aina on pitänyt huolehtia lähinnä itsestään vain ja muutoinkin. Tosi monesta lapsettomasta tulee jotenkin suolaisia siinä 40-50-ikävuosien tienoilla. Muiden lapsen ovat yleensä tuossa iässä jo isoja tai muuttaneet kotoa pois ja elämä menee eteenpäin kun taas tämä itselleen elävä polkee sitä samaa polkuaan vuosikymmeni

Juuri tämä asenne repii naisia kahteen leiriin. Mistä ihmeestä tällainen ajattelu naisilla oikein kumpuaa? Avaa silmäsi, moni lapseton nainen keskittyy esim. uraansa, ystäviinsä, parisuhteeseen, matkustaa, lukee paljon, kouluttautuu pitkälle - elää hyvin rikasta ja monipuolista elämää. Elämänkokemus tulee elämällä. Lapsen saaminen voi tuoda omaa perspektiiviä, mutta ei se viisautta automaattisesti tuo. Eikä varsinkaan se että, elämä pyörii its

Puhuttiin kypsymisestä ihmisenä sukupolvien ketjussa eikä kirjoista luetusta "viisaudesta". Tosiasia on se, että lapsi muuttaa ihmistä aina.

Hyi helevetti millaista roskaa suurin osa kommenteista

Elämänkokemustakin on niin monenlaista. Aika kapeaa ajatella ettei mikään muu elämänkokemus tuo ihmiseen kypsyyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Elämänkokemustakin on niin monenlaista. Aika kapeaa ajatella ettei mikään muu elämänkokemus tuo ihmiseen kypsyyttä. 

Ainahan eletty elämä jotain lisää. Kuitenkaan mikään ei tuo sitä, mitä vanhemmuus tuo vaikka iskisit korkokengillä kipinää lattiasta kun tämä fakta niin kiukuttaa.