Onko muille käynyt niin, että seksikumppani on noussut suhteen esteeksi?
Pähkinänkuoressa todeten tilanne on seuraavanlainen. Olen tapaillut erästä miestä noin parisen kuukautta ja olen todella ihastunut, enkä yleisesti ottaen ihastu erityisen helposti. Kipinää on selkeästi ollut myös hänen puoleltaan ja hän on varannut tapaamisiimme aikaa aina kun on voinut, josta olen ollut todella otettu. Nyt kuitenkin kaikki muuttui ja tunnelma kylmeni, kun hän sai tietää minulla olleen vakituinen seksisuhde erään toisen miehen kanssa viimeisen reilun vuoden ajan. Tästä hän ei tunnu pääsevän yli ja pelkäänkin että tämä lupaavasti alkanut juttu tulee lopulta kuihtumaan.
Onko muilla mitään vastaavia kokemuksia omalta kohdalta ja jos on, niin miten lopulta on käynyt?
Kommentit (245)
Miehelle se, että naisella on ollut tuore seksisuhde, on aivan eri tason turn-off kuin se, että naisella olisi ollut tuore seurustelusuhde.
Se, että naisella on seksisuhde, on verrattavissa siihen, että mies kertoisi kasuaalisti käyneensä vuoden ajan huo*issa. Ja ehkä vielä pari kertaa naiseen tutustuttuaankin, mutta lopettaneensa nyt kun kerran saa kotonakin. Olisiko tämä ok?
Vierailija kirjoitti:
No eikö tuo nyt ollut ihan hyvä vaan, että tuli tässä kohtaa ilmi, että mies on tuollainen? Jos sinulla on ollut muutakin silloin kun mitään ei ole vielä sovittu, niin asiahan on ok.
Mies kuulostaa epävarmalta kontrolloijalta, joten luistoon vaan.
Heh. Jos taipailukumppani pyörittää useita, ei hän ole sitoutumassa. Kai sitä sitten voi pitää kontrollointina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi annat hittoakaan tuon miehen mielipiteestä. Jos hän ei hyväksy hurvitteluasi vaan haluaa neitsyen niin etsikööt. Todennäköisemmin löytää jotain muuta mutta oppikoot kantapään kautta jos ei osaa arvostaa tilaisuuksiaan
Jep, eihän siinä tarvii kysyä potentiaalsen kumppanin mielipidettä, jos vähän muita panee
Seksisuhde oli olemassa vuoden ennen kuin ap edes tiesi tämän miehen olemassaolosta. Jumalaltako hänen olisi pitänyt kysyä?
Lisäksi jos vaaditte naisilta sitä että ovat pakasta vetämättömiä, teidän täytyy itse olla puhtoisia porno/tate akselilla. Yksikin red pill kommentti tai pornomanööveri tekee teistä pilalle mädätettyjä roskia.
Ei sinulla ole moraalista velvollisuutta olla pitämättä seksisuhdetta yllä kun treffailet uutta ensimmäisiä kertoja. Mutta hänellä on mielipiteenvapaus ja oikeus ajatella, että se on mautonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti siirtyisin vastaavassa tilanteessa takavasemmalle. Suhteiden päällekäisyys tympii.
Ei minulla ollut seurustelusuhdetta tähän toiseen mieheen, oli vain seksisuhde.
Ap
Useimmat eivät halua, että seurustelukumppanilla on seksisuhde jonkun muun kanssa. Jo se, ettet näe miksi tämä oli miehelle ongelma, kertoo siitä, että teillä on erilaiset arvot.
No mutta eihän nyt ollutkaan kyseessä seurustelukumppani tai parisuhde, vaan pelkkä tapailukumppani.
Monille silti uskollisuus on perusarvo ja sitä odotetaan myös tapailukumppanilta. Harvalle on ok, että tapailukumppani tapailee muita samalla. Saati että harrastaa seksiä muiden kanssa.

Entinen tapailukumppani. Jos hakee suhdetta, ei kannata ripustautua henkilöön, joka pyörittää useita yhtä aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Miehelle se, että naisella on ollut tuore seksisuhde, on aivan eri tason turn-off kuin se, että naisella olisi ollut tuore seurustelusuhde.
Se, että naisella on seksisuhde, on verrattavissa siihen, että mies kertoisi kasuaalisti käyneensä vuoden ajan huo*issa. Ja ehkä vielä pari kertaa naiseen tutustuttuaankin, mutta lopettaneensa nyt kun kerran saa kotonakin. Olisiko tämä ok?
Mitä sekoilet? Seksisuhde on seksisuhde, sen ostaminen ja ihmiskauppa täysin eri asioita. Nykypäivänä ei ole mitään "no miehet saavat vähän pettää" sääntöjä vaan samat säännöt pätevät molempiin. Jos käy huorissa tai harrastaa ihmiskauppaa (esim. Pornon kulutus) niin on alempaa kastia kuin seksisuhteessa ollut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis yhtä aikaa ollut? Minkä takia oli ja minkä takia menit avautumaan tästä? Tuo on tosi loukkaavaa. Syystäkin suuttuu.
Asia tuli puheeksi erään illanvieton yhteydessä kun tuli siinä puheeksi molempien "vastakkaisen sukupuolien kontaktit" lähivuosilta. Ehkä nautiskeltu alkoholi vapautti tunnelmaa hieman liikaakin, vaikka ei siinä nyt mistään örvellyskänni-juomisesta kyse kuitenkaan ollut. Lopetin tämän toisen miehen kanssa tapailut varsin pian kun tutustuin tähän nykyiseen. Pari kertaa näin toista miestä ja sen jälkeen en ole nähnyt.
Ap
Onpa harmi. Sanoitko tuon niin selkeästi, että hän varmasti ymmärsi sen? Että se suhde päättyi silloin, kun te aloitte tapailemaan vakituisesti. Älä suotta erittele, milloin se edellinen juttu päättyi, missä näitte viimeisen kerran tms. Miehet tivaa tällaisia ja sitten suuttuu vastauksesta, oli se ihan mikä hyvänsä. Yritä puhus vielä asiasta, mutta jätä vastaamatta tarkentaviin kysymyksiin. Sano, että se päättyi jo silloin alkuun ja piste. Ei tuo ole mikään paha juttu. Toivottavasti mies leppyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti siirtyisin vastaavassa tilanteessa takavasemmalle. Suhteiden päällekäisyys tympii.
Ei minulla ollut seurustelusuhdetta tähän toiseen mieheen, oli vain seksisuhde.
Ap
Useimmat eivät halua, että seurustelukumppanilla on seksisuhde jonkun muun kanssa. Jo se, ettet näe miksi tämä oli miehelle ongelma, kertoo siitä, että teillä on erilaiset arvot.
No mutta eihän nyt ollutkaan kyseessä seurustelukumppani tai parisuhde, vaan pelkkä tapailukumppani.
Monille silti uskollisuus on perusarvo ja sitä odotetaan myös tapailukumppanilta. Harvalle on ok, että tapailukumppani tapailee muita samalla. Saati että harrastaa seksiä muiden kanssa.
Jos odotatte vaimokäytöstä niin ensitreffeille sormus mukaan. Muuten suu suppuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi annat hittoakaan tuon miehen mielipiteestä. Jos hän ei hyväksy hurvitteluasi vaan haluaa neitsyen niin etsikööt. Todennäköisemmin löytää jotain muuta mutta oppikoot kantapään kautta jos ei osaa arvostaa tilaisuuksiaan
Jep, eihän siinä tarvii kysyä potentiaalsen kumppanin mielipidettä, jos vähän muita panee
Seksisuhde oli olemassa vuoden ennen kuin ap edes tiesi tämän miehen olemassaolosta. Jumalaltako hänen olisi pitänyt kysyä?
Lisäksi jos vaaditte naisilta sitä että ovat pakasta vetämättömiä, teidän täytyy itse olla puhtoisia porno/tate akselilla. Yksikin red pill kommentti tai pornomanööveri tekee teistä pilalle mädätettyjä roskia.
Huoh. Ap kertoi jo tavanneensa näitä miehiä ristiin.
Sä olet se, joka jauhaa jostain Red pillistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eikö tuo nyt ollut ihan hyvä vaan, että tuli tässä kohtaa ilmi, että mies on tuollainen? Jos sinulla on ollut muutakin silloin kun mitään ei ole vielä sovittu, niin asiahan on ok.
Mies kuulostaa epävarmalta kontrolloijalta, joten luistoon vaan.
Heh. Jos taipailukumppani pyörittää useita, ei hän ole sitoutumassa. Kai sitä sitten voi pitää kontrollointina.
Miksi tapailukumppaniin pitäisi sitoutua? Jos tapailukumppanista on seurustelukumppaniksi, sitten on eri asia.
Minua tuskin enää kiinostaisi. Ajattelisin että erilaisia päällekäisyyksiä on todennäköisesti luvassa tulevaisuudessakin.
Olisin minäkin miehenä laittanut luiskaan. Koen paljon suuremmaksi uhaksi sen, että naisella on ollut intensiivinen pitkään jatkunut panosuhde jonkun yhden tietyn äijän kanssa kuin vaikka sen, että hänellä olisi ollut vaikkapa viimeisen reilun vuoden aikana muutama satunnainen seksikerta eri miesten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eikö tuo nyt ollut ihan hyvä vaan, että tuli tässä kohtaa ilmi, että mies on tuollainen? Jos sinulla on ollut muutakin silloin kun mitään ei ole vielä sovittu, niin asiahan on ok.
Mies kuulostaa epävarmalta kontrolloijalta, joten luistoon vaan.
Heh. Jos taipailukumppani pyörittää useita, ei hän ole sitoutumassa. Kai sitä sitten voi pitää kontrollointina.
Jaa. Ainakaan itselleni yksikään suhde ei ole ollut kompulsiivinen vaan täysin tahdonalainen. Voin harrastaa kevyttä, olla 100% sitoutuneessa suhteessa tai täysselibaatissa ilman mitään ongelmaa missäkään. Miehet ovat heikkoja lihalle, naiset eivät
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis yhtä aikaa ollut? Minkä takia oli ja minkä takia menit avautumaan tästä? Tuo on tosi loukkaavaa. Syystäkin suuttuu.
Asia tuli puheeksi erään illanvieton yhteydessä kun tuli siinä puheeksi molempien "vastakkaisen sukupuolien kontaktit" lähivuosilta. Ehkä nautiskeltu alkoholi vapautti tunnelmaa hieman liikaakin, vaikka ei siinä nyt mistään örvellyskänni-juomisesta kyse kuitenkaan ollut. Lopetin tämän toisen miehen kanssa tapailut varsin pian kun tutustuin tähän nykyiseen. Pari kertaa näin toista miestä ja sen jälkeen en ole nähnyt.
Ap
Onpa harmi. Sanoitko tuon niin selkeästi, että hän varmasti ymmärsi sen? Että se suhde päättyi silloin, kun te aloitte tapailemaan vakituisesti. Älä suotta erittele, milloin se edellinen juttu päättyi, missä näitte viimeisen kerran tms. Miehet tivaa t
Eri mieltä siitä että tätä yksilöä kannattaisi jahdata, mutta samaa mieltä noista yksityiskohdista. Itse asiassa menneistä ei kannata puhua mitään. Miehet eivät kestä edes mielikuvia eksistä ja miksi toisaalta pitäisikään, raukat ovat vaan niin tyhmiä että aina itse alkavat kaivaa. Järkevä ei kysy, eikä kerro
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti siirtyisin vastaavassa tilanteessa takavasemmalle. Suhteiden päällekäisyys tympii.
Ei minulla ollut seurustelusuhdetta tähän toiseen mieheen, oli vain seksisuhde.
Ap
Useimmat eivät halua, että seurustelukumppanilla on seksisuhde jonkun muun kanssa. Jo se, ettet näe miksi tämä oli miehelle ongelma, kertoo siitä, että teillä on erilaiset arvot.
No mutta eihän nyt ollutkaan kyseessä seurustelukumppani tai parisuhde, vaan pelkkä tapailukumppani.
Monille silti uskollisuus on perusarvo ja sitä odotetaan myös tapailukumppanilta. Harvalle on ok, että tapailukumppani tapailee muita samalla. Saati että harrastaa seksiä muiden kanssa.
Oletko sinä uskollinen käytännössä tuntemattomille ihmisille? Ihan normaalia, että kun tapailu alkaa syvenemään sovitaan, että ei enää tapailla muita, mutta ei kukaan odota muutamien treffien ja kevyen yhteydenpidon perusteella mitään uskollisuutta. Ap itse kertoi, että tapasi miehen enää muutaman kerran, joten tuossakin tapauksessa muu säätö jäi pois kun tapailu alkoi edetä vakavampaan suuntaan.
Ihan tavallinen toimitanmalli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi annat hittoakaan tuon miehen mielipiteestä. Jos hän ei hyväksy hurvitteluasi vaan haluaa neitsyen niin etsikööt. Todennäköisemmin löytää jotain muuta mutta oppikoot kantapään kautta jos ei osaa arvostaa tilaisuuksiaan
Jep, eihän siinä tarvii kysyä potentiaalsen kumppanin mielipidettä, jos vähän muita panee
Seksisuhde oli olemassa vuoden ennen kuin ap edes tiesi tämän miehen olemassaolosta. Jumalaltako hänen olisi pitänyt kysyä?
Lisäksi jos vaaditte naisilta sitä että ovat pakasta vetämättömiä, teidän täytyy itse olla puhtoisia porno/tate akselilla. Yksikin red pill kommentti tai pornomanööveri tekee teistä pilalle mädätettyjä roskia.
Huoh. Ap kertoi jo tavanneensa näitä miehiä ristiin.
Se on sallittua. Deittailu ei ole parisuhde, eikä parisuhde ole avioliitto. Jos haluatte uskollisuutta, sovitte olevanne pqrisuhteessa. Jos ette kestä mahdollista eroa, kositte "kunnes kuolema meidät erottaa". Kilarit siitä, että deitti deittailee muitakin tai parisuhdekumppani jättää, on omaa deluusiota ja kuvitelmaa enemmästä, kuin mistä on sovittu tai edes puhuttu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti siirtyisin vastaavassa tilanteessa takavasemmalle. Suhteiden päällekäisyys tympii.
Ei minulla ollut seurustelusuhdetta tähän toiseen mieheen, oli vain seksisuhde.
Ap
Aah, juu. Pelkät seksisuhteet siinä rinnalla onkin Ok. Painota tätä sille miehelle.
Monelle jo pelkästään se, että nainen (tai mies) harrastaa tuollaisia seksisuhteita, voi olla todella paha turn off. Monet mieltävät seksin intiimiksi asiaksi, joka kuuluu vain vakavaan parisuhteeseen.
No ei se miesten mielestä kyse tuosta ole, ainakaan noin keskimäärin. Kyse on siitä, että tuollainen pitkään jatkunut seksisuhde yhden ja saman miehen kanssa rinnastetaan käytännössä parisuhteeseen, jossa nainen hyppää ukon sylistä toiseen. Näin minä ainakin ajattelen.
Vierailija kirjoitti:
Olisin minäkin miehenä laittanut luiskaan. Koen paljon suuremmaksi uhaksi sen, että naisella on ollut intensiivinen pitkään jatkunut panosuhde jonkun yhden tietyn äijän kanssa kuin vaikka sen, että hänellä olisi ollut vaikkapa viimeisen reilun vuoden aikana muutama satunnainen seksikerta eri miesten kanssa.
Minä taas miehenä olen sitä mieltä, että jos reilu vuosi on pantu yhdessä, eikä siitä ole mitään sen kummempaa syntynyt vieläkään, ei tuollainen muodostu miksikään uhkaksi.