Olenko kohtuuton deittimiestä kohtaan?
Olen ihan loppu deittailuun. Tulin siihen tulokseen että en halua tuhlata enää yhtään sekuntia kaikenlaiseen säätämiseen tai tunnetyön tekemiseen puolituntemattomille.
Nykyinen tilanne: lokakuun lopulla tutustuin kivaan mieheen ja luulin että meillä meni kivasti. Kävimme myös joululomalla yhdessä, ja vikana päivänä mainitsin että mies on ainoa jota deittailen, ja olisi kiva keskittyä vain meihin koska muutenkin on kivaa yhdessä. Pari viikkoa tuosta, mies alkoi vähentää viestien lukemista, lähettelyä, ja lopulta ignoorasi minut viikoksi. Puhuimme tuon sitten auki, kun sanoin selvästi että kerran viikossa -hyvänpäivänviestittely ei ole etsimäni suhdemuoto. Pari viikkoa ihan ok kontaktia.
Nyt kuukausi tuosta mies on taas vajonnut radiohiljaisuuteen. Vaikka olin aluksi innoissani miehestä, niin suoraan sanottuna tällainen ignooraminen on tappanut mielenkiintoni miestä kohtaan. Miehellä on kiireinen työjakso, mutta kyllä nyt helvetissä edes yhden rupisen viestin (á 10 sekuntia) saa viikon aikana lähetettyä jos on omaa kiinnostusta.
Onko ihan kohtuutonta heittää romukoppaan lupaava tapailu tällaisen takia? En halua suhdetta jossa tunnen itseni yksinäisemmäksi kuin oikeasti yksin ja sinkkuna. Ja jos näin on jo tapailuvaiheessa niin mitä tästä nyt tulee. Tekisi mieli vetää kalenteri täyteen treffejä muiden kanssa. Ärsyttää kun itse vielä toin esille ettei tapailtaisi muita. Tällä hetkellä kun minun mielestäni emme tällä tavalla tapaile edes toisiamme.
Mietteitä?
Kommentit (317)
LouLou kirjoitti:
Minulla oli samantyyppinen juttu loppuvuonna. Tapailin miestä parin kuukauden ajan n. Joka toinen viikko (oltaisiin tavattu useamminkin, mutta hänellä oli sairastumisia ja työmatkoja) ja sen jälkeen kun oltiin yhden yön kylpylälomalla, alkoi yhteydenpito hänen puoleltaan hiljentyä. Minä olin se, joka aina kyseli kuulumisia ja ehdotin tapaamisia. Sitten kun minä otin puheeksi sen, että olen poistanut Tinderin ja annoin ymmärtää, että olen oikeasti kiinnostunut hänestä, niin hän ilmoitti, että hänellä ei ole muodostunut tunteita minua kohtaan, ja haluaa jatkaa tapaamisia ihan vaan kavereina. Eli yht. 2,5kk kesti se tapailu kunnes hän ilmoitti, että on vain kaverillisia fiiliksiä.
Tais seksi olla huonoa
LouLou kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, toistan, että tuo kuullostaa aivan siltä, miten (vakavasti) välttelevän kiintymyssuhdemallin omaava henkilö toimii; katoaa heti sen jälkeen, kun on ollut erityisen kivaa ja läheistä. Instassa on paljon materiaalia tästä, kannataa etsiä esim. avoidant -hakusanalla. Olen itsekin törmännyt pari kertaa tuollaiseen deittaillessani, ja opin kiertämään kaukaa ensimmäisestä merkistä.
Eikö nämä välttelevän kiintymyssuhdetyylin omaavat henkilöt sitten kykene parisuhteeseen ?
Eivät. Kannattaa jättää ne heti pelleilynsä tultua ilmi. Eri
Minulla oli vielä ostettuna meille liput yhteen tapahtumaan parin viikon päästä. Suoraan sanottuna ei itse edes tee mieli mennä sinne miehen kanssa, vaikka olimme sopineet menevämme yhdessä. Tuostakin tekisi mieli ilmoittaa että vien sinne sitten jonkun muun. Tämäkin tuntuu joltain pikkumaiselta kostolta tyyliin et-puhu-mulle-niin-en-leiki-sun-kan
No ei todellakaan ole lapsellista kostoa jos et lähde hänen kanssaan! Et tietenkään lähde sinne yhdessä jos et tahdo. Päinvastoin, jos tuollaisen kohtelun jälkeen huolit hänet seurakseni, annat rivien välistä ymmärtää että sinulla ei ole omanarvontuntoa ja hyväksyt epäkohteliaan käytöksen. Älä ilmoita että viet sinne jonkun muun vaan sano että perut sopimuksen että menette ko. tapahtumaan yhdessä. Ei hänen tarvitse tietää menetkö yksin, jonkun toisen kanssa vai myytkö liput eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse aktiivisesti yhteydessä tuohon mieheen vai odotatko vaan että hän on se joka laittaa viestiä? Ehkä se mies ajattelee samalla tavalla että eipä ole neidistä mitään kuulunut.
Pidän aktiivisesti yhteyttä, kysyn tapaamisia, ehdotan tekemistä, lähetän viestejä, mutta en siis pommita. Jos jättää viestini/kysymyksen vastaamatta, niin en todellakaan pommita. Tämä on jo toinen tapailu peräjälkeen jossa kävi näin. Tekee mieli muuttaa erakoksi vuorille ja luovuttaa ihmisten kanssa.
-ap
Tasoero.
Sinä tavoittelet miehiä jotka ovat sinusta kiinnostavia, mutta joiden silmissä sinä et ole riittävän kiinnostava.
Yksikään nainen maan päällä ei tule koskaan hyväksymään tätä yksinkertaista tosiasiaa, mutta näin se on.
Minä olen oikea henkilö vastaamaan tähän.
Tasoteoria ei väitä, että samantasoiset rakastuisivat aina toisiinsa.
Tasoteoria on kuin kerrostalo. Kaikki naapurit eivät miellytä, mutta kukaan alemmista kerroksista ei miellytä, ja ylempien kerrosten naapurit vaikuttavat kovasti kiinnostavammilta, vaikkei kaikista heistä pitäisikään.
Suuri osa ihmisistä ymmärtää lopulta tasonsa joko tiedostetusti tai tiedostamatta. Mutta esimerkiksi Tinder voi hämätä, koska naiset saavat niin paljon enemmän kiinnostusta osakseen. 7/10 nainen voi treffailla 8,5/10 miehiä ja ihmetellä miksi kevyt deittailu käy, mutta lopulta miehet feidaavat. Miehillä ei ole tätä ongelmaa koska naisilla se on enemmänkin toisin päin; jos mies tarjoaa pelkkää seksiä ja hauskanpitoa, mieheltä enemmänkin vaaditaan kovempaa tasoa.
Mitä kuuluu tasoon?
Pääsääntöisesti miehellä pituus, komeus, raha, status.
Naisella ulkonäkö, ikä.
Luonne kuuluu tasoon, mutta hyvällä luonteella ei kompensoida puuttuvaa ulkonäköä tai rahaa ja statusta. Naisella tasoa laskee jos ei ole minkäänlaista koulutusta tai työtä, mutta taso ei nouse rahan ja statuksen myötä kuten miehillä. Siksi on paljon pareja joissa mies on kovatuloinen ja nainen alle keskituloinen, mutta ei juuri koskaan toisin päin. Yhteensopivuus ei kumoa tasoteoriaa. Jos kaunis hippinainen ei pidä komeasta punkkarimiehestä, ei sillä ole merkitystä jos valinta on komea hippimies. Tasoteoria toteutui.
121212
Vastaisuuden varalle Ap tutustu ensin rauhallisesti ja varovaisesti, vaikka vain kahvittelun tai lounaan äärellä ennen kuin alat matkustella tai teet mitään kalliimpia varauksia.
Miksi miehiä jaksaa kiinnostaa joku ihmeen tasoteoria? Ketä tommosen jauhaminen ja pähkiminen auttaa? Ihan hullujen huuhaahommaa, ei mitään hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli vielä ostettuna meille liput yhteen tapahtumaan parin viikon päästä. Suoraan sanottuna ei itse edes tee mieli mennä sinne miehen kanssa, vaikka olimme sopineet menevämme yhdessä. Tuostakin tekisi mieli ilmoittaa että vien sinne sitten jonkun muun. Tämäkin tuntuu joltain pikkumaiselta kostolta tyyliin et-puhu-mulle-niin-en-leiki-sun-kan
No ei todellakaan ole lapsellista kostoa jos et lähde hänen kanssaan! Et tietenkään lähde sinne yhdessä jos et tahdo. Päinvastoin, jos tuollaisen kohtelun jälkeen huolit hänet seurakseni, annat rivien välistä ymmärtää että sinulla ei ole omanarvontuntoa ja hyväksyt epäkohteliaan käytöksen. Älä ilmoita että viet sinne jonkun muun vaan sano että perut sopimuksen että menette ko. tapahtumaan yhdessä. Ei hänen tarvitse tietää menetkö yksin, jonkun toisen kanssa vai myytkö liput eteenpäin.
Ei todellakaan kannata lähteä hänen kanssaan ja hän tuskin on lähdössäkään.
"Minä olen oikea henkilö vastaamaan tähän.
Tasoteoria ei väitä, että samantasoiset rakastuisivat aina toisiinsa.
Tasoteoria on kuin kerrostalo. Kaikki naapurit eivät miellytä, mutta kukaan alemmista kerroksista ei miellytä, ja ylempien kerrosten naapurit vaikuttavat kovasti kiinnostavammilta, vaikkei kaikista heistä pitäisikään.
Suuri osa ihmisistä ymmärtää lopulta tasonsa joko tiedostetusti tai tiedostamatta. Mutta esimerkiksi Tinder voi hämätä, koska naiset saavat niin paljon enemmän kiinnostusta osakseen. 7/10 nainen voi treffailla 8,5/10 miehiä ja ihmetellä miksi kevyt deittailu käy, mutta lopulta miehet feidaavat. Miehillä ei ole tätä ongelmaa koska naisilla se on enemmänkin toisin päin; jos mies tarjoaa pelkkää seksiä ja hauskanpitoa, mieheltä enemmänkin vaaditaan kovempaa tasoa.
Mitä kuuluu tasoon?
Pääsääntöisesti miehellä pituus, komeus, raha, status.
Naisella ulkonäkö, ikä.
Luonne kuuluu tasoon, mutta hyvällä luonteella ei kompensoida puuttuvaa ulkonäköä tai rahaa ja statusta. Naisella tasoa laskee jos ei ole minkäänlaista koulutusta tai työtä, mutta taso ei nouse rahan ja statuksen myötä kuten miehillä. Siksi on paljon pareja joissa mies on kovatuloinen ja nainen alle keskituloinen, mutta ei juuri koskaan toisin päin. Yhteensopivuus ei kumoa tasoteoriaa. Jos kaunis hippinainen ei pidä komeasta punkkarimiehestä, ei sillä ole merkitystä jos valinta on komea hippimies. Tasoteoria toteutui.
121212"
Vai sellaista. Eli jos naisella loppui suhde tapailuvaiheessa 185-senttisen miehen kanssa, jonka kuukausipalkka oli 4000 euroa, niin ratkaisu on seuraavaksi deittailla 175-senttistä, jonka palkka on 2000 euroa. Jos tämänkin kanssa loppuu tapailu, sitten pitää etsiä itseä lyhyempiä, mikä menee jo vaikeaksi, koska valtaosa miehistä on pitempiä, ja sitten miehellä pitää melkein olla joku osa-aikatyö. Jos senkin miehen kanssa suhde päättyy, on etsittävä lyhytkasvuisia työttömiä.
No niin, vakavasti puhuen, tuo on todellakin liian kaavamainen ja yksinkertaistava, eikä toimi Suomen kaltaisessa maassa, jossa ihmisten pariutumista ohjaa ihastuminen ja seksuaalinen halu. Tuo toimii varmaan jossain kehitysmaassa ja osittain Yhdysvalloissa, josta tuo tietysti onkin omaksuttu. En myöskään ymmärtänyt kerrostaloesimerkkiäsi - kuulostaa melkoisen vieraantuneelta todellisuudesta. Jos yläkerran naapurista ei pidä, ei hän ole kiinnostava.
Ja miten tuota sinun teoriaasi voisi toteuttaa käytännössä? Jos nainen etsii vaikkapa miestä, jolla on samantyyppisiä kiinnostuksenkohteita kuin itsellä ja samanlainen arvomaailma, jonka kanssa on molemminpuolista vetovoimaa romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä, ja jonka seurassa viihtyy, niin miten tätä sinun ehdottamaasi "pituus, komeus, raha, status" -teoriaa pitäisi soveltaa tällaisessa seuranhaussa?
Ja eikös tuo naisten taso tarkoita sitten sitä, että käytännössä kukaan ei ole ikinä tasokas, koska ikä muuttuu koko ajan?
Tuon sinun teoriasi mukaan kukaan ei oikeasti hae ihmissuhdetta. Voiko tuollaista teoriaa edes soveltaa sellaiseen deittailuun, jossa romantiikka ja seksuaalisuus näyttelevät suurta osaa?
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehiä jaksaa kiinnostaa joku ihmeen tasoteoria? Ketä tommosen jauhaminen ja pähkiminen auttaa? Ihan hullujen huuhaahommaa, ei mitään hyötyä.
Oikeuttavat sillä katkeruutensa, yleensä. Ihmiset hakevat lohtua ja selvyyttä erilaisista teorioista
Äijä on peluri, jolla saattaa olla useampi muukin kierrossa.
Oliko se mies AP sun kanssa samoilla linjoilla että hän myös tapailee myös sinua? Jos tämä ei ole selvää niin sillä miehellä on monta viehettä vedessä ja olet vain yksi monista. Mies on siksi hiljaa kun joutuu nyt miettimään olisiko ainoastaan sun kanssa exclusive vai jatkaako pelejänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse aktiivisesti yhteydessä tuohon mieheen vai odotatko vaan että hän on se joka laittaa viestiä? Ehkä se mies ajattelee samalla tavalla että eipä ole neidistä mitään kuulunut.
Pidän aktiivisesti yhteyttä, kysyn tapaamisia, ehdotan tekemistä, lähetän viestejä, mutta en siis pommita. Jos jättää viestini/kysymyksen vastaamatta, niin en todellakaan pommita. Tämä on jo toinen tapailu peräjälkeen jossa kävi näin. Tekee mieli muuttaa erakoksi vuorille ja luovuttaa ihmisten kanssa.
-ap
AP, kolme kuukautta tapailua on melko lyhyt aika päätyä sitoutumiseen. Et mielestäsi pommita, pidät kuitenkin aktiivisesti yhteyttä, kyselet, ehdottelet, viestittelet...mitä muuta se on lyhyen tapailun jälkeen kuin "pommittamista"? Ehkä voisit jatkossa hidastaa hieman tahtia, ettet säikytä. Olen nainen ja minua on tällä tavoin "ahdisteltu". Kaikki loksahtaa, jos on niin tapahtuakseen; kiirehtiä en halua. Ehkäpä tapailumiehesi koki samoin?
Se pelästyi. Aloit vaatimaan liikaa liian nopeasti. Nyt täys radiohiljaisuus sun puoleltasi, katsot mitä tapahtuu je teet tarvittavat johtopäätökset.
Vierailija kirjoitti:
Äijä on peluri, jolla saattaa olla useampi muukin kierrossa.
Tämä. Sillä on saletisti toinen. Sianjättöaika ap, unohda koko häntäheikki. Et vaan laita enää viestiä ja lähdet treffailemaan muita. Jos se joskus ottaa yhteyttä, kysyt että kuka se on kun et muista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse aktiivisesti yhteydessä tuohon mieheen vai odotatko vaan että hän on se joka laittaa viestiä? Ehkä se mies ajattelee samalla tavalla että eipä ole neidistä mitään kuulunut.
Pidän aktiivisesti yhteyttä, kysyn tapaamisia, ehdotan tekemistä, lähetän viestejä, mutta en siis pommita. Jos jättää viestini/kysymyksen vastaamatta, niin en todellakaan pommita. Tämä on jo toinen tapailu peräjälkeen jossa kävi näin. Tekee mieli muuttaa erakoksi vuorille ja luovuttaa ihmisten kanssa.
-ap
AP, kolme kuukautta tapailua on melko lyhyt aika päätyä sitoutumiseen. Et mielestäsi pommita, pidät kuitenkin aktiivisesti yhteyttä, kyselet, ehdottelet, viestittelet...mitä muuta se on lyhyen tapailun jälkeen kuin "pommittamista"? Ehkä voisit jatkossa hidastaa hieman tahtia, ettet säikytä. Olen nainen j
Tämä, hidasta ap tahtia. Käy myös muiden kanssa ulkona ja pidä oma elämäsi mielekkäänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse aktiivisesti yhteydessä tuohon mieheen vai odotatko vaan että hän on se joka laittaa viestiä? Ehkä se mies ajattelee samalla tavalla että eipä ole neidistä mitään kuulunut.
Pidän aktiivisesti yhteyttä, kysyn tapaamisia, ehdotan tekemistä, lähetän viestejä, mutta en siis pommita. Jos jättää viestini/kysymyksen vastaamatta, niin en todellakaan pommita. Tämä on jo toinen tapailu peräjälkeen jossa kävi näin. Tekee mieli muuttaa erakoksi vuorille ja luovuttaa ihmisten kanssa.
-ap
AP, kolme kuukautta tapailua on melko lyhyt aika päätyä sitoutumiseen. Et mielestäsi pommita, pidät kuitenkin aktiivisesti yhteyttä, kyselet, ehdottelet, viestittelet...mitä muuta se on lyhyen tapailun jälkeen kuin "pommittamista"? Ehkä voisit jatkossa hidastaa hieman tahtia, ettet säikytä. Olen nainen j
Mitä tästä hyötyisi? Kaksi ihmistä joilla on eri tapa kommunikoida menisi väkisin yhteen? Miksi? Saathan sä pelästyä ja sanoa ettei tää toimi, mutta miksi toisen pitäisi siihen etukäteen varautua? Siinähän voisi käydä niin, että kaksi samanlaisesta viestinnästä pitävää eivät löydä toisiaan koska kumpikin varoo turhaan. -eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse aktiivisesti yhteydessä tuohon mieheen vai odotatko vaan että hän on se joka laittaa viestiä? Ehkä se mies ajattelee samalla tavalla että eipä ole neidistä mitään kuulunut.
Pidän aktiivisesti yhteyttä, kysyn tapaamisia, ehdotan tekemistä, lähetän viestejä, mutta en siis pommita. Jos jättää viestini/kysymyksen vastaamatta, niin en todellakaan pommita. Tämä on jo toinen tapailu peräjälkeen jossa kävi näin. Tekee mieli muuttaa erakoksi vuorille ja luovuttaa ihmisten kanssa.
-ap
AP, kolme kuukautta tapailua on melko lyhyt aika päätyä sitoutumiseen. Et mielestäsi pommita, pidät kuitenkin aktiivisesti yhteyttä, kyselet, ehdottelet, viestittelet...mitä muuta se on lyhyen tapailun jälkeen kuin "pommittamista"? Ehkä voisit jatkossa hidastaa hieman tahtia, ettet säikytä. Olen nainen j
Eikös tutustumisen ideana on toisen kanssa keskustelu ja yhteydenpito? Kerta viikkoon viesti ei oikein riitä siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse aktiivisesti yhteydessä tuohon mieheen vai odotatko vaan että hän on se joka laittaa viestiä? Ehkä se mies ajattelee samalla tavalla että eipä ole neidistä mitään kuulunut.
Pidän aktiivisesti yhteyttä, kysyn tapaamisia, ehdotan tekemistä, lähetän viestejä, mutta en siis pommita. Jos jättää viestini/kysymyksen vastaamatta, niin en todellakaan pommita. Tämä on jo toinen tapailu peräjälkeen jossa kävi näin. Tekee mieli muuttaa erakoksi vuorille ja luovuttaa ihmisten kanssa.
-ap
AP, kolme kuukautta tapailua on melko lyhyt aika päätyä sitoutumiseen. Et mielestäsi pommita, pidät kuitenkin aktiivisesti yhteyttä, kyselet, ehdottelet, viestittelet...mitä muuta se on lyhyen tapailun jälkeen kuin "pommittamista"? Ehkä voisit jatkossa hi
Joillekin on mielekästä edetä tuohon tahtiin, toisille ei. Yleensä se tahti kertoo paljon. Jos ollaan jo tuossa vaiheessa näin eri poluilla, se tuskin myöhemmin korjaantuu.
Annoit ja otit varmaan viimeistäänn joululomalla häneltä? Ei olisi kannattanut.
seksiä vasta kun oikeasti seurustellaan
Kyllä ensitreffeillä ehtii käydä. Varsinkin, jos toisesta ei viikkoon-pariin kuulu pihaustakaan.
Harvemmin niitä treffejä tulee enemmän kuon yhdet tai kahdet. Eipä tarvi kököttää yksin kotona ihmettelemässä, mitä tapailumiehelle kuuluu.