Olenko kohtuuton deittimiestä kohtaan?
Olen ihan loppu deittailuun. Tulin siihen tulokseen että en halua tuhlata enää yhtään sekuntia kaikenlaiseen säätämiseen tai tunnetyön tekemiseen puolituntemattomille.
Nykyinen tilanne: lokakuun lopulla tutustuin kivaan mieheen ja luulin että meillä meni kivasti. Kävimme myös joululomalla yhdessä, ja vikana päivänä mainitsin että mies on ainoa jota deittailen, ja olisi kiva keskittyä vain meihin koska muutenkin on kivaa yhdessä. Pari viikkoa tuosta, mies alkoi vähentää viestien lukemista, lähettelyä, ja lopulta ignoorasi minut viikoksi. Puhuimme tuon sitten auki, kun sanoin selvästi että kerran viikossa -hyvänpäivänviestittely ei ole etsimäni suhdemuoto. Pari viikkoa ihan ok kontaktia.
Nyt kuukausi tuosta mies on taas vajonnut radiohiljaisuuteen. Vaikka olin aluksi innoissani miehestä, niin suoraan sanottuna tällainen ignooraminen on tappanut mielenkiintoni miestä kohtaan. Miehellä on kiireinen työjakso, mutta kyllä nyt helvetissä edes yhden rupisen viestin (á 10 sekuntia) saa viikon aikana lähetettyä jos on omaa kiinnostusta.
Onko ihan kohtuutonta heittää romukoppaan lupaava tapailu tällaisen takia? En halua suhdetta jossa tunnen itseni yksinäisemmäksi kuin oikeasti yksin ja sinkkuna. Ja jos näin on jo tapailuvaiheessa niin mitä tästä nyt tulee. Tekisi mieli vetää kalenteri täyteen treffejä muiden kanssa. Ärsyttää kun itse vielä toin esille ettei tapailtaisi muita. Tällä hetkellä kun minun mielestäni emme tällä tavalla tapaile edes toisiamme.
Mietteitä?
Kommentit (317)
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia tulevaisuudensuunnitelmia teillä oli? Olisi kiva tietää tällein kun ei ole deittaillut että minkälaisia asioita miehet sanoo vaikkei edes tarkoita.
En ole ap, mutta kesälomien anominen töistä samaan aikaan, jotta voitaisiin lähteä yhdessä lomamatkalle jonnekin, vaikka ihan kotimaahan. Vanhemmat, sukulaiset ja ystävät (miehen) oli siinä vaiheessa jo tavattuna nopealla tempolla miehen aloitteesta ja osin erilaisina "väijytyksinä" eli tulivat minulle yllätyksenä ja he olivat hyvinkin tietoisia minusta jo.
Vierailija kirjoitti:
Mietin, että kuvitteleeko nää ihan oikeasti, että tuo jatkuisi kaveruussuhteena tuon jälkeen vai onko sekin sanahelinää?
Sanahelinää. Yleensä yhteydenpito loppuu. Sitten voi parin kk päästä tulla lauantain vastaisena yönä klo4.30 jotain vonkausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin siinä joskus vaan käy.
Olen itsekin ollut vastaavissa tilanteissa, kokemusta molemmista puolista: välillä minun tunteet kuolevat muutaman kuukauden tapailun jälkeen, ja välillä mies menettää kiinnostuksensa minuun muutaman kuukauden tapailun jälkeen.
Semmoista se on. Me ihmiset ei olla robotteja, vaan aika tuuliviirejä tunteidemme kanssa.
Minä olen ajatellut, että tämä olisi ominaisempaa miehille. Että he sekoittavat sukupuolisen halun rakkauteen, ja ovat joka kerta varmoja että tämä nainen on nyt hänen sielunkumppaninsa ja tulevien lastensa äiti. Sitten seksuaalisen uutuudenviehätyksen hälvettyä ihmettelevät, että eivät pidä tästä ihmisestä yhtään eikä nainen ole edes siedettävän näköinen. Olen nähnyt tällaisia miehiä itseäänkin hämmentäviä, alati yhtä "mystisesti" toistuv
Liikutko siis vieläkin samoissa piireissä jos samat naiset on vieläkin siinä?

Tämä on tyypillisempää nuorille miehille. Mielessä pyörii peffa, tissit ja seksi. Ja koska nuoret naiset usein omaavat hyvät sellaiset, aika moni herättää halut.Tässä tuleekin se ongelma. Te naiset ette halua uskoa tähän; ainoa hyväksyttävä selitys on juuri siihen yksittäiseen mieheen liittyvä psykologinen ongelma, kuten välttelevä rakastuminen. Jopa silloin kun sama kaava toistuu, te ette voi hyväksyä minkäänlaisen kaavan olemassaoloa. Miksi? Koska silloin yhteinen nimittäjä olisi sinä itse.
Kerron tämän silti. Minuun on ihastunut peräti kolme naista joilta sain nuorena pakit. Kaksi eron jälkeen, yksi kun alkoi olla kiire löytää mies perhettä perustamaan. Mutta tässä vaiheessa näillä naisilla ei ollut enää pyöreää takapuolta ja muodokkaita reisiä muuten hoikassa kropassa, ja oma nuoruuden hirveä seksinhimo oli rauhoittunut.
Tarjolla oleva suhde olisi myös ollut paljon arkisempi kuin se suhde, jonka näiden naisten ihastukset - minua komeammat miehet - nuorina saivat.Jos olisin mulkvisti, olisin ladellut liirumlaarumit siitä kuinka olen tosissaan kiinnostunut, mutta en ole valmis etenemään nopeasti vaikka olet maailman ihanin nainen, koska joku minuun itseeni liittyvä syy. Olisin vastaanottanut seksin ja tarjoilut, ja jossain vaiheessa feidannut kun A) olisin löytänyt kiinnostavamman, tai B) vaatimukset sitoutumisesta olisivat kasvaneet liikaa.
Pointtini on, että suurimmalla osalla naisista on miehen näkökulmasta vähemmän tarjottavaa kun ikää on tullut lisää. Joten naisen on sitten oltava ikäisekseen erittäin vetävän näköinen, erittäin hauska ja erittäin mukava. Harva on. Mutta koska seksisuhteista on kova kilpailu, ainoa reitti saada seksiä ja tapailua ilman sitoutumista on antaa naisen ymmärtää, että sitoutuminen on mahdollista. Miehet ovat valmiita panemaan naisia joita eivät pidä erityisen viehättävinä, se on miesten ja naisten välinen ero. Ja jotta seksiä saisi, on naista kehuttava maasta taivaaseen ja pelattava soidinmenot läpi. Tämä on epärehellistä - aivan kuten sekin, että nainen pysyttelee siinä "kuolleessa suhteessa" kunnes on paremmissa asemissa sinkkuuntumaan. Tai roikottaa kamupoikaa siinä uskossa, että kenties jotain voisi tapahtua joskus. Molemmat sukupuolet huijaavat, sellaista se on.Mitään helppoa ratkaisua minulle ei ap:lle ole.
Siis taustalla katkeruus siitä, ettei nuorena löytänyt kumppania siitä ihastuksestaan. Katkeruus miehille, jotka ihastuksensa saivat ja se tietysti on naisten vika ja naisille kostettava.
Kuolleessa suhteessa ollaan sen aikaa, kun käytännön järjestelyt eroa varten on tehty.
Friendzonea ei ole olemassa, on vain miehiä, jotka teeskentelevät ystävää pllun toivossa.
"Jos haluan parisuhteen, luultavasti tutustun naiseen hitaasti. En ole erityisen komea tai viihdyttävä, joten naiset eivät ole hyppäämässä syliini. Haluan tietää onko meillä mitään yhteistä, löytyykö ns. kemiaa luonteiden osalta, ja ylipäätään haluan tutustua naiseen ihmisenä. En halua yrittää mitään liian nopeasti ja mokata sillä koko juttua.
Entä jos haluaisin pelkkää seksiä? No, ensimmäisenä olisi laskettava ulkonäkörimaa ja reippaasti. Naisille on seksiä tarjolla oikealta ja vasemmalta. Nainen joka on yhtä tavallinen kuin minäkin, saa halutessaan pelkkää seksiä komeailtakin miehiltä. Sitten olisi kehuttava naista maasta taivaisiin, pelattava soidinmenot ja suoritettava kaikki temput niin hyvin kuin vain osaan. TAI voisin antaa ymmärtää, että tästä voisi tulla jotain muutakin. Siinäkin tapauksessa olisi laskettava ulkonäkörimaa (koska yhäkin mentäisiin enemmän minun ehdoillani), mutta ei yhtä paljon."
Ymmärsinkö nyt oikein, että et ilmaise seksuaalista kiinnostusta silloin, jos olet oikeasti kiinnostunut naisesta, ja panostat seksin laatuun enemmän, jos nainen ei kiinnosta sinua? Ja toisaalta onko tämä nyt siis ymmärrettävä niin, että jos nainen ei ole ulkonäöllisesti täydellinen, on viisainta olettaa, että mies ei ole oikeasti kiinnostunut ja itsekin ottaa juttu pelkkänä panosuhteena tai antaa vaan suoraan pakit?
Vierailija kirjoitti:
"Jos haluan parisuhteen, luultavasti tutustun naiseen hitaasti. En ole erityisen komea tai viihdyttävä, joten naiset eivät ole hyppäämässä syliini. Haluan tietää onko meillä mitään yhteistä, löytyykö ns. kemiaa luonteiden osalta, ja ylipäätään haluan tutustua naiseen ihmisenä. En halua yrittää mitään liian nopeasti ja mokata sillä koko juttua.
Entä jos haluaisin pelkkää seksiä? No, ensimmäisenä olisi laskettava ulkonäkörimaa ja reippaasti. Naisille on seksiä tarjolla oikealta ja vasemmalta. Nainen joka on yhtä tavallinen kuin minäkin, saa halutessaan pelkkää seksiä komeailtakin miehiltä. Sitten olisi kehuttava naista maasta taivaisiin, pelattava soidinmenot ja suoritettava kaikki temput niin hyvin kuin vain osaan. TAI voisin antaa ymmärtää, että tästä voisi tulla jotain muutakin. Siinäkin tapauksessa olisi laskettava ulkonäkörimaa (koska yhäkin mentäisiin enemmän minun ehdoillani), mutta ei yhtä paljYmmärsinkö nyt oikein, että et ilmaise seksuaalista kiinnostusta silloin, jos olet oikeasti kiinnostunut naisesta, ja panostat seksin laatuun enemmän, jos nainen ei kiinnosta sinua? Ja toisaalta onko tämä nyt siis ymmärrettävä niin, että jos nainen ei ole ulkonäöllisesti täydellinen, on viisainta olettaa, että mies ei ole oikeasti kiinnostunut ja itsekin ottaa juttu pelkkänä panosuhteena tai antaa vaan suoraan pakit?
Minä ymmärsin tuon niin, että hän piparinmetsästyksessä targetoi huomattavasti rumempia naisia, joille sitten lirkuttelee kuin Auervaara saadakseen heidät sänkyyn. Sitten dumppaa kun huvittaa. Pointtina kai se, että niitä rumia naisia uskaltaa ns. yliyrittää, koska he eivät suhdemielessä kiinnosta ja ei ole niin suuri menetys, jos he pelästyvät ja kaikkoavat, kuin sen oikean kiinnostuksen kohteen perääntyminen. Vähän sellainen ei se ota jos ei annakaan, kepillä jäätä- asenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos haluan parisuhteen, luultavasti tutustun naiseen hitaasti. En ole erityisen komea tai viihdyttävä, joten naiset eivät ole hyppäämässä syliini. Haluan tietää onko meillä mitään yhteistä, löytyykö ns. kemiaa luonteiden osalta, ja ylipäätään haluan tutustua naiseen ihmisenä. En halua yrittää mitään liian nopeasti ja mokata sillä koko juttua.
Entä jos haluaisin pelkkää seksiä? No, ensimmäisenä olisi laskettava ulkonäkörimaa ja reippaasti. Naisille on seksiä tarjolla oikealta ja vasemmalta. Nainen joka on yhtä tavallinen kuin minäkin, saa halutessaan pelkkää seksiä komeailtakin miehiltä. Sitten olisi kehuttava naista maasta taivaisiin, pelattava soidinmenot ja suoritettava kaikki temput niin hyvin kuin vain osaan. TAI voisin antaa ymmärtää, että tästä voisi tulla jotain muutakin. Siinäkin tapauksessa olisi laskettava ulkonäkörimaa (koska yhäkin mentäiHarmi, kun niistä rumemmista olisi voinutkin löytyä se oikea, ellei incel olisi niin ulkonäön, perseen ja koston perässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin siinä joskus vaan käy.
Olen itsekin ollut vastaavissa tilanteissa, kokemusta molemmista puolista: välillä minun tunteet kuolevat muutaman kuukauden tapailun jälkeen, ja välillä mies menettää kiinnostuksensa minuun muutaman kuukauden tapailun jälkeen.
Semmoista se on. Me ihmiset ei olla robotteja, vaan aika tuuliviirejä tunteidemme kanssa.
Minä olen ajatellut, että tämä olisi ominaisempaa miehille. Että he sekoittavat sukupuolisen halun rakkauteen, ja ovat joka kerta varmoja että tämä nainen on nyt hänen sielunkumppaninsa ja tulevien lastensa äiti. Sitten seksuaalisen uutuudenviehätyksen hälvettyä ihmettelevät, että eivät pidä tästä ihmisestä yhtään eikä nainen ole edes siedettävän näköinen. Olen nähnyt tällaisia miehiä itseäänkin hämmentäviä, alati yhtä "mystisesti" toistuv
Kerron tämän silti. Minuun on ihastunut peräti kolme naista joilta sain nuorena pakit. Kaksi eron jälkeen, yksi kun alkoi olla kiire löytää mies perhettä perustamaan. Mutta tässä vaiheessa näillä naisilla ei ollut enää pyöreää takapuolta ja muodokkaita reisiä muuten hoikassa kropassa, ja oma nuoruuden hirveä seksinhimo oli rauhoittunut.
Tarjolla oleva suhde olisi myös ollut paljon arkisempi kuin se suhde, jonka näiden naisten ihastukset - minua komeammat miehet - nuorina saivat.
No mites se homma menee siinä tapauksessa, että tapaavat nainen ja mies eivät ole samalta tuppukylältä tai mitenkään ennestään tuttuja eikä näin mitään yhteistä historiaa tai pakkeja ole? Eihän sitä voi tietää minkälaisissa suhteissa se tavattu nainen on ollut vai onko seurustellut juuri lainkaan.
Tietysti aikuisten suhteet ovat erilaisia kuin teinien, hei haloo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, vaikutat vähän läheisriippuvaiselta. Sorry.
Sinulle tärkeintä on saada tapailusuhde? Kun tämä hyytyi, mietit jo kalenterin täyttämistä uusilla. Vaikka aloituksessa sanoit, että olet ihan loppu deittailuun.
Älä ole noin epätoivoinen. Pelotat miehet pois.
Olen ollut pidempään sinkkuna eli tietysti olen valmis heittäytymään suhteeseen jos kohtaan kivan tyypin. Olen tämän mykkäkoulumiehen vuoksi torjunut monta muuta treffikutsua ja kiinnostavaa miestä, kun en mielelläni treffaile montaa päällekkäin tai ole puolen kaupungin patjana.
Siksi juuri turhauttaakin odottaa tyhjän panttina, kun toisaalta olen valmis ymmärtämään jos töissä on kiirettä tai elämäntilanne on ajoittain kireä. Olisin ollut valmis joustamaan jos mies olisi tarvinnut enemmän aikaa, mutta alkaa tuntua että tuhlaan vain omaa aikaani.
En halua olla ylidramaattinen
Älä elä ketään muuta kuin itseäsi varten. Älä ota juttuja liian vakavasti. Mene treffeille vaikka kolmen eri miehen kanssa saman päivän aikana, se ei kuulu kenellekään ennen kuin jonkun kanssa on mahdollisuus vakiintua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mainitsin että mies on ainoa jota deittailen, ja olisi kiva keskittyä vain meihin koska muutenkin on kivaa yhdessä
Miksi ei voi vain keskittyä siihen, että on kivaa yhdessä? Mikä kiire sulla on?
Öö, koska en halua tuhlata aikaani epämääräisiin säätökuvioihin. Olen jo yli kolmekymppinen niin ei kiinnosta viihdyttää minua käsivarren etäisyydellä pitäviä sitoutumiskammoisia pelkkää hupia ja epämääräisiä panosuhteita etsiviä. Tykkään avoimista keskustelulinjoista, ja haluan kumppanin joka kykenee samaan.
Jos en olisi jouluna kysynyt tätä mieheltä, niin oltaisiin nyt vielä samassa limbossa (mies huijaa tyhjiä lupauksia, minä idiootti uskon lupaukset ja ihastun). Parempi nippaista koko touhu alkuunsa. Jos mies pelästyy sitä että en halua määrittelemätöntä panosuhdetta, niin ainoa häviäjä tässä on mies joka saa tyytyä omaan nyrkkiin enn
Sitten varmaan kannattaa sanoa tuo heti alussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, vaikutat vähän läheisriippuvaiselta. Sorry.
Sinulle tärkeintä on saada tapailusuhde? Kun tämä hyytyi, mietit jo kalenterin täyttämistä uusilla. Vaikka aloituksessa sanoit, että olet ihan loppu deittailuun.
Älä ole noin epätoivoinen. Pelotat miehet pois.
Olen ollut pidempään sinkkuna eli tietysti olen valmis heittäytymään suhteeseen jos kohtaan kivan tyypin. Olen tämän mykkäkoulumiehen vuoksi torjunut monta muuta treffikutsua ja kiinnostavaa miestä, kun en mielelläni treffaile montaa päällekkäin tai ole puolen kaupungin patjana.
Siksi juuri turhauttaakin odottaa tyhjän panttina, kun toisaalta olen valmis ymmärtämään jos töissä on kiirettä tai elämäntilanne on ajoittain kireä. Olisin ollut valmis joustamaan jos mies olisi tarvinnut enemmän aikaa, mutta alkaa tuntua että tuhlaan vain om
Kaikki eivät nauti multideittailusta tai pysty oikeasti keskittymään mielenkiintoiseen ihmiseen jos tapailevat muitakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos haluan parisuhteen, luultavasti tutustun naiseen hitaasti. En ole erityisen komea tai viihdyttävä, joten naiset eivät ole hyppäämässä syliini. Haluan tietää onko meillä mitään yhteistä, löytyykö ns. kemiaa luonteiden osalta, ja ylipäätään haluan tutustua naiseen ihmisenä. En halua yrittää mitään liian nopeasti ja mokata sillä koko juttua.
Entä jos haluaisin pelkkää seksiä? No, ensimmäisenä olisi laskettava ulkonäkörimaa ja reippaasti. Naisille on seksiä tarjolla oikealta ja vasemmalta. Nainen joka on yhtä tavallinen kuin minäkin, saa halutessaan pelkkää seksiä komeailtakin miehiltä. Sitten olisi kehuttava naista maasta taivaisiin, pelattava soidinmenot ja suoritettava kaikki temput niin hyvin kuin vain osaan. TAI voisin antaa ymmärtää, että tästä voisi tulla jotain muutakin. Siinäkin tapauksessa oliHarmi, kun niistä rumemmista olisi voinutkin löytyä se oikea, ellei incel olisi niin ulkonäön, perseen ja koston perässä.
Jokin nuoruuden trauma tuota kirjoittajaa kaihertaa, eikö Jenniina tykännytkään hänestä vaan valitsi Nicon.
Monella naisella on varmasti teini-iästä ja nuoruudesta kokemuksia, kuinka se ihastus ei ollutkaan kiinnostunut. He taas eivät jää niihin vellomaan.
Kuulostaa toisaalta jotenkin siltä että jos tapailuvaiheessa luo tuollaisia suunnitelmia, niin vähän kuin yritetäänkö pakolla saada sitä suhdetta toimimaan. Kuulostaa vähän toisaalta sellaiselta tekemällä tehdyltä. Ei aidolta.
Vierailija kirjoitti:
"Jos haluan parisuhteen, luultavasti tutustun naiseen hitaasti. En ole erityisen komea tai viihdyttävä, joten naiset eivät ole hyppäämässä syliini. Haluan tietää onko meillä mitään yhteistä, löytyykö ns. kemiaa luonteiden osalta, ja ylipäätään haluan tutustua naiseen ihmisenä. En halua yrittää mitään liian nopeasti ja mokata sillä koko juttua.
Entä jos haluaisin pelkkää seksiä? No, ensimmäisenä olisi laskettava ulkonäkörimaa ja reippaasti. Naisille on seksiä tarjolla oikealta ja vasemmalta. Nainen joka on yhtä tavallinen kuin minäkin, saa halutessaan pelkkää seksiä komeailtakin miehiltä. Sitten olisi kehuttava naista maasta taivaisiin, pelattava soidinmenot ja suoritettava kaikki temput niin hyvin kuin vain osaan. TAI voisin antaa ymmärtää, että tästä voisi tulla jotain muutakin. Siinäkin tapauksessa olisi laskettava ulkonäkörimaa (koska yhäkin mentäisiin enemmän minun ehdoillani), mutta ei yhtä palj
Teille naisilla tuntuu olevan mahdotonta katsoa yhtään mitään miehen näkövinkkelistä.
Kuten selitin nämä kaksi olennaista eroa:
1) miehelle seksisuhteen saaminen on todella paljon vaikeampaa kuin parisuhteen saaminen.
2) vain aniharva mies herättää naisessa halun seksiin pelkällä ulkonäöllään.
Tuo tarkoittaa sitä, että jos mies haluaa seksiä ilman sitoumuksia, miehen on todella pantava parastaan. Ja koska haetaan seksiä, ei silloin haluta tutustua toiseen syvällisesti, vaan tavoitteena on herättää naisessa seksuaaliset halut.
Jos haluaa parisuhteen, "seksi edellä meneminen" ei useimmilla miehillä toimi. Vaikka mies itse sitä haluaisi, naiset haluavat tutustua ensin. Itse haluan tutustua myös, eli asiassa ei ole ongelmaa.
Miehenä allekirjoitan tämän täysin.
Naiset eivät halua asioiden olevan näin, eikä yksikään täysjärkinen mies tunnusta näitä naisille.
Mutta näin asiat tavallisen miehen perspektiivistä kuitenkin ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos haluan parisuhteen, luultavasti tutustun naiseen hitaasti. En ole erityisen komea tai viihdyttävä, joten naiset eivät ole hyppäämässä syliini. Haluan tietää onko meillä mitään yhteistä, löytyykö ns. kemiaa luonteiden osalta, ja ylipäätään haluan tutustua naiseen ihmisenä. En halua yrittää mitään liian nopeasti ja mokata sillä koko juttua.
Entä jos haluaisin pelkkää seksiä? No, ensimmäisenä olisi laskettava ulkonäkörimaa ja reippaasti. Naisille on seksiä tarjolla oikealta ja vasemmalta. Nainen joka on yhtä tavallinen kuin minäkin, saa halutessaan pelkkää seksiä komeailtakin miehiltä. Sitten olisi kehuttava naista maasta taivaisiin, pelattava soidinmenot ja suoritettava kaikki temput niin hyvin kuin vain osaan. TAI voisin antaa ymmärtää, että tästä vo
Naiset vasta jäävätkin vellomaan.
Nimittäin siihen kun exä kohteli huonosti. Sitten kaikki ladataan kunnollisen miehen niskaan, ja tämä saa todistaa k*sipäiden puolesta, etteivät kaikki miehet ole sikoja.
Naisten on ylipäätään helppo sanoa. Vastaava tilanne olisi jos kolmekymppisinä miehet antaisivat pakit ja mieluummin kävisivät höyläämässä bilebimboja. Sitten 35-40v tienoilla olisivatkin halukkaita perustamaan perheen asap, kun alkaisi olla kiire.
AP! Kirjoitat "En halua olla ylidramaattinen draamaprinsessa joka lopettaa tapailun ja polttaa sillat pienimmästäkin vastoinkäymisestä". Nyt seis! Et ole ylidramaattinen draamaprinsessa, jos haluat, että sinua kohdellaan kunnioittavasti. Joku tästäkin suuttuu, mutta tuo on sisäistettyä naisvihaa, että ajattelet noin. Sinä ansaitset ihmisen, joka käyttäytyy kunnolla ja kunnioittaa toiveitasi. Sen odottaminen ei ole draamailua, se on tervettä itsetuntoa. Mies ei tasan tarkkaan käyttäytyisi kavereilleen noin. Nyt heipat sille ääliölle 👋
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos haluan parisuhteen, luultavasti tutustun naiseen hitaasti. En ole erityisen komea tai viihdyttävä, joten naiset eivät ole hyppäämässä syliini. Haluan tietää onko meillä mitään yhteistä, löytyykö ns. kemiaa luonteiden osalta, ja ylipäätään haluan tutustua naiseen ihmisenä. En halua yrittää mitään liian nopeasti ja mokata sillä koko juttua.
Entä jos haluaisin pelkkää seksiä? No, ensimmäisenä olisi laskettava ulkonäkörimaa ja reippaasti. Naisille on seksiä tarjolla oikealta ja vasemmalta. Nainen joka on yhtä tavallinen kuin minäkin, saa halutessaan pelkkää seksiä komeailtakin miehiltä. Sitten olisi kehuttava naista maasta taivaisiin, pelattava soidinmenot ja suoritettava kaikki temput niin hyvin kuin vain osaan. TAI voisin antaa ymmärtää, että tästä voisi tulla jotain muutakin. Siinäkin tapauksessa olisi laskettava ulkonäkörimaa (koska yhäkin mentäiTeille naisilla tuntuu olevan mahdotonta katsoa yhtään mitään miehen näkövinkkelistä.
Kuten selitin nämä kaksi olennaista eroa:
1) miehelle seksisuhteen saaminen on todella paljon vaikeampaa kuin parisuhteen saaminen.
2) vain aniharva mies herättää naisessa halun seksiin pelkällä ulkonäöllään.
Tuo tarkoittaa sitä, että jos mies haluaa seksiä ilman sitoumuksia, miehen on todella pantava parastaan. Ja koska haetaan seksiä, ei silloin haluta tutustua toiseen syvällisesti, vaan tavoitteena on herättää naisessa seksuaaliset halut.
Jos haluaa parisuhteen, "seksi edellä meneminen" ei useimmilla miehillä toimi. Vaikka mies itse sitä haluaisi, naiset haluavat tutustua ensin. Itse haluan tutustua myös, eli asiassa ei ole ongelmaa.
"Miehen näkövinkkeliä" kannattaa naisten siinä mielessä hyödyntää, että havaitsisi ne miehet, jotka ovat pelkän seksisuhteen perässä ja niillä havainnoilla dumppaisi heidät. Ellei iyse sitten halua myös pelkkää panosuhdetta, se on tietty eri asia sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos haluan parisuhteen, luultavasti tutustun naiseen hitaasti. En ole erityisen komea tai viihdyttävä, joten naiset eivät ole hyppäämässä syliini. Haluan tietää onko meillä mitään yhteistä, löytyykö ns. kemiaa luonteiden osalta, ja ylipäätään haluan tutustua naiseen ihmisenä. En halua yrittää mitään liian nopeasti ja mokata sillä koko juttua.
Entä jos haluaisin pelkkää seksiä? No, ensimmäisenä olisi laskettava ulkonäkörimaa ja reippaasti. Naisille on seksiä tarjolla oikealta ja vasemmalta. Nainen joka on yhtä tavallinen kuin minäkin, saa halutessaan pelkkää seksiä komeailtakin miehiltä. Sitten olisi kehuttava naista maasta taivaisiin, pelattava soidinmenot ja suoritettava kaikki temput niin hyvin kuin vain o
Pelkkäää seksiä haluava nainen ottaisi silti sen komistuksen, vaikka olisi minkälaiset soidinmenot.
"Ei mennyt oikein.
Miehet ihastuvat ja rakastuvat siinä missä naisetkin. Ero on siinä, että mies voi tuntea seksuaalista halua naiseen jota ei pidä erityisen vetävänä tai millään tapaa kiinnostavana luonteeltaan, jos tämä on riittävän hyvännäköinen saadakseen hepin nousemaan (pahoittelut tästä karkeasta ilmaisusta, mutta näin se on).
Naiset eivät pääsääntöisesti ajattele samoin. Nainenkin voi haluta pelkkää seksiä, mutta ylensä miehen on sitten oltava todella vetovoimainen.
ts. miehen kiinnostuksessa naista kohtaan on enemmän asteita tai tasoja, miten sen nyt haluaa ilmaista. Mutta koska seksisuhteet ovat miehen näkökulmasta kiven alla, on sellaisen saadakseen osoitettava voimakkaasti kiinnostusta. Naisilla on toisin päin; seksisuhteen saa koska vain.
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä, sanotaanko nyt tällaisen hyvin tavallisen miehen näkövinkkelistä?
Jos haluan parisuhteen, luultavasti tutustun naiseen hitaasti. En ole erityisen komea tai viihdyttävä, joten naiset eivät ole hyppäämässä syliini. Haluan tietää onko meillä mitään yhteistä, löytyykö ns. kemiaa luonteiden osalta, ja ylipäätään haluan tutustua naiseen ihmisenä. En halua yrittää mitään liian nopeasti ja mokata sillä koko juttua.
Entä jos haluaisin pelkkää seksiä? No, ensimmäisenä olisi laskettava ulkonäkörimaa ja reippaasti. Naisille on seksiä tarjolla oikealta ja vasemmalta. Nainen joka on yhtä tavallinen kuin minäkin, saa halutessaan pelkkää seksiä komeailtakin miehiltä. Sitten olisi kehuttava naista maasta taivaisiin, pelattava soidinmenot ja suoritettava kaikki temput niin hyvin kuin vain osaan. TAI voisin antaa ymmärtää, että tästä voisi tulla jotain muutakin. Siinäkin tapauksessa olisi laskettava ulkonäkörimaa (koska yhäkin mentäisiin enemmän minun ehdoillani), mutta ei yhtä paljon.
Ajattelen näitä epäsymmetrisinä suhteina, Paremmannäköinen aka kysytympi saa paremmat ehdot. Käänteinen esimerkki on nuoruuden suhteet joissa komea kaveri vaihtaa naista kuin sukkaa. Koska mies on se paremmannäköinen, hän saa elää huoletonta nuoruutta kun naiset passaavata miehen tehdessä mitä huvittaa. Kaunotar ei katselisi samaa läpi sormien, ja kaunotar on se nainen jota aikanaan yritetään lasten äidiksi. Tässä komea nuori mies ei ole niinkään rakastunut ensimmäisiin tyttöystäviinsä, mutta siihen kaunottareen kyllä."
Okei, en vieläkään tunnista tästä mitään itselleni tuttua, tai en ainakaan omaan suhdehistoriaani pystyisi tätä soveltamaan.