Lue keskustelun säännöt.
Kävin tänään vauvan kanssa muskarissa
Muut muskarilaiset tuntuvat tuntevan toisensa. Kyselevät missä se-ja-se on. Yritän päästä mukaan yhteyteen muiden kanssa, ei onnistu. Lähtiessä joku toinen uusi tyyppi sanoo muille heipat. Hänelle vastataan iloisesti. Sitten kun itse lähden vauvan kanssa sanon "moikka" kuuluvasti ja kukaan ei edes noteeraa. Ryhmän vetäjä taas tuntuu jotenkin säälivän yksinäisyyttäni.
Sitten taas joku sukulainen, tuttu tai neuvolan terkka kyselee ohimennen joko mulla on muita äitikavereita. Kärsin itse kiusaamisesta päiväkodissa ja koulussa yli kymmenen vuotta. Vissiin se "leima" on siirtymässä lapseen kun muut lapset tuntuvat tulevan lapsen lähelle ja yrittävät viedä lapselta lelua tai häiriköivät.
Mitään näistä asioista ei tietenkään ole muiden mielestä edes olemassa. Mieheni sanoi, että hän voi opettaa taitoja joilla puolustan itseäni. Kyse ei saakeli ole siitä, koska osaan puolustaa itseäni vaan että miten v***ssa pääsen tästä leimasta eroon?! Olen aina joko vain ylenkatsottu tai kiusattu ja tuollainen huomiotta jättäminen, paska kohtelu, tuijotus yms. ei lopu koskaan ja silti pitäisi olla SOSIAALINEN!!!! En minä yksin voi sitä olla!!!
Kommentit (285)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin kerran mukana eräässä taidetapahtumassa ja siellä oli myös muita äitikavereita eräästä kerhosta. Tapahtuman jälkeen muut kyselivät toisiltaan lähdetäänkö yhdessä syömään. Minut ohitettiin täysin! Tuli olo, että olen aivan näkymätön ja mitätön. Tuli kyllä paska fiilis ja lähdin itkien kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Olin kerran mukana eräässä taidetapahtumassa ja siellä oli myös muita äitikavereita eräästä kerhosta. Tapahtuman jälkeen muut kyselivät toisiltaan lähdetäänkö yhdessä syömään. Minut ohitettiin täysin! Tuli olo, että olen aivan näkymätön ja mitätön. Tuli kyllä paska fiilis ja lähdin itkien kotiin.
No olisi kyllä tullut minullekin. Tökeröä olla vastaamatta mitään, kun juuri sinä kysyt asiaa tai ilmoitat iloisena idean olevan hyvä ja liittyväsi mieluusti seuraan. Mitä hittoa, ihmiset.
Miksi ap on ylipäätään hankkinut lapsen jos yksi muskari tuottaa noin suuria vaikeuksia? Älä mene sinne muskariin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi luoja kun mä inhosin aikoinani muskarissa käyntiä. Muutama kerta käytiin ja se riitti.
Suomalaiset on sosiaalisesti kömpelöitä, eikä osaa ottaa uusia ihmisiä huomioon.
Mutta älä vain syötä lapsellesi tälläisiä kuvaamisiasi ajatusmaailmoja, koska voi olla, että se ei hänen kohdallansa ole edes totta, mutta siitä tulee totta jos sinä sen lapselle "faktana" niin kerrot. Se että joku lapsi ottaa sinun lapseltasi jotain lelua luultavasti kertoo enemmän siitä toisesta lapsesta ja hänen käytöstavoista, kun sinun lapsestasi ja hänen asemastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa lukea koko ketjua, mutta ne tunteet pitää käsitellä. Ei ajatella, ei jutella, ei analysoida, vaan tuntea. Istu alas (kun lapsi ei ole siinä) ja palaa johonkin ikävään muistoon tai hylkäämiseen. Itke sitä niin monella eri kerralla kuin tarvii. Juttele sille sisäiselle lapsellesi, esim että kiitos että jaksoit jatkaa, sun ansiosta mä oon edelleen olemassa. Toivottavasti saat kiinni mitä ajan takaa. Mutta käsitteleminen tarkoittaa niiden tunteiden purkamista.
Itse oon oppinut olemaan itseni paras kaveri. Ja hyvä niin, koska olen aina paikalla itselleni.
Nuo ryhmät on usein sisäänpäinlämpiäviä. Kun uusi tulee, vierastetaan aluksi. Odota vaan, kun sinne tulee uusia, et itsekään ole ensimmäisenä tekemässä tuttavuutta.
Sitten kun olet tarpeeksi kauan käynyt ja moikannut ja jotain pientä jutellut, voi olla että saat sellaisia riesoja jotka on joka päivä viestiä laittamassa ja oven takana rimputtamassa. Itselleni kävi niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta on aina kurja lukea tämmöistä.
Esikoisen saadessani olin tosi yksinäinen, mulla ei ollut omia ystäviä uudella asuinpaikkannalla, kun olin muuttanut mieheni perässä ja perustettiin perhe. Mulla oli tosi kova polte päästä muskariin ja samanlaisiin kerhoihin, koska koin sen silloin ainoaksi tavaksi bongata muita ihmisiä, ja oikein toivoin että saisin ystäviä jotka on samassa tilanteessa. Näin tosi paljon vaivaa, kun yritin tutustua ihmisiin. Löysinkin aivan ihania ja tärkeitä ihmisiä ympärilleni, ja nykyään tavataan ilman lapsiakin. On hyvin mahdollista että nyt toisen lapsen kanssa harrastuksissa käydessä joku ajattelee musta, että tossa nyt menee toi kusipäämamma, jonka pitäis puhua kaikille yhtä paljon ja huolehtia muista, ja varmaan sekin jotain ärsyttää jos tiedän muita ihmisiä nimeltä.
En oo koskaan ymmärtänyt sitä että jos vihaa niin paljon lapsista puhumista, niin miksi sitten vaivautua menemään muskareihin? Eikä kiusaamistaustalla ei voi oikein kaikkea selittää. Muakin kiusattiin ala-asteella ulkonäöllisestä (tää piirre on mulla edelleen mutta aikuiset ihmiset ei siitä ääneen kommentoi!) asiasta lähes joka päivä ja isolla porukalla, mutta elämä on onneks näyttänyt että joskus joutuu näkemään ihan hirveesti vaivaa ennenkuin löytää sen oikean ystäväpiirin. Mäkin olen elänyt vuosia siinä roolissa, etten uskalla avata porukassa suutani ilman pelkoa lynkkaamisesta, enkä edelleenkään väitä että aikuisiällä on helppo saada ystäviä.
Ryhmiä on niin erilaisia. Olen käynyt paikkakuntamme musiikkiopiston kahden eri toimipisteen muskarissa ja isommassa oli kuppikuntaisuutta, pienemmässä taas jokainen vanhempi-lapsi -pari tavallaan itsenäisempänä ryhmänä siellä. Itselläni muskarissa käynti liittyy ennen kaikkea lasten musikaalistamiseen. Toivon lapsille loppuelämän musiikkiharrastusta. Muskarissa on tullut käytyä vuosikausia, mutta ei sieltä ole kavereita tullut tai haetukaan. Mukava tietysti on vaihtaa lause, pari lapsia pukiessa ja riisuessa, jos tilanne sen sallii. Usein sitä tulee vain kaitsettua lapsia eteisessä. Ihmettelenkin, missä välissä joku ehtii kunnon kaverisuhteita edes virittämään vaatteiden riisumis/pukemisvaiheessa, kun se voi muutenkin olla vilkkaiden lasten kanssa aika stressaavaa. Muskarihetkessä taas keskitytään olemaan isossa ryhmässä, eikä jutella esim. kahden jonkun äidin kanssa.
Ehdotan, että unohda muskarit ja hakeudu kerhoihin, varsinkin seurakunnan kerhoihin. Itselläni on kerhoistakin tosi erilaisia kokemuksia. Kunnan oma ja seurakunnan kerho ovat aivan eri maata. Seurakunnan kerhoissa ihmiset ovat olleet (ehkä vain sattumalta) avoimempia ja jutelleet uusillekin ihmisille, kunnan kerhoissa oli kuppikuntaisuutta, pinnallisuutta ja hieman negatiivisempi ilmapiiri. Jopa vetäjät olivat sulkeutuneempia kunnalla kuin seurakunnalla.
Olet mielestäni jo saanut paljon hyviä vinkkejä täällä tilanteeseesi. Koeta muistaa rentous kanssakäymisessä. Ei haittaa, että joku ei moikkaa takaisin. Voit silti hymyillä sen sijaan, että näyttäisit kielteisen reaktion. Jos on vaikeaa olla rento vuorovaikutustilanteissa muiden äitien kanssa, harjoittele ensin juttelemaan rennosti omalle lapsellesi muiden äitien läsnäollessa. Ehkä jossain vaiheessa joku liittyy sinun ja lapsesi dialogiin, kun olet rento ja hyväntuulinen. Muista myös olla armollinen itsellesi. Ja muista omine haavoinesikin, että lapsesi todella on tabula rasa. Hänen vuoksi kannattaa keskittyä hyvään elämässä. On varmasti paljon vanhempia, jotka näkevät vaikka kerhoissa muita vanhempi-lapsi -pareja ainoastaan lapsen sosiaalistamisen, ei varsinaisesti aikuiskavereiden, vuoksi. Jos tulee aikuiskavereita, hyvä niin, mutta se ei ole pääasia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihan luonnollista, että kestää vähän pästä mukaan porukkaan ja tutustua ihmisiin. Suomalaiset eivät ole kansaa, jotka repivät mukaan uudet ihmiset samantien. Vanhatkin kävijät saattavat jännittää tulla juttelemaan uudelle äidille. Vähän kärsivällisyyttä, niin tutustuu ja luultavasti huomaa, että oikein mukavia äitejä kersoineen siellä muskarissa.
Kuulostaa siltä, että heijastat omaa mielenmaisemaasi ja kokemuksiasi tilanteeseen. Keskusteluapu terapeutin kanssa tekisi varmasti sinulle hyvää, tuollainen projisointi pilaa elämäsi.. Tsemppiä.
Vaikka täällä nyt kovasti syyllistetään ap:tä ja ollaan mm. tietävinään, että hän kyräilee alta kulmien tai vaihtoehtoisesti rajattomasti "työntyy syliin" ja on vain vainoharhainen kuvitellessaan muiden käytöksen tylyksi, niin ONHAN se kummallista ja tylyä olla vastaamatta uuden ryhmäläisen "moikkaan" hänen poistuessaan.
Kyllä muakin hämmästyttää tollanen käytöstavattomuus. kyllä sen jopa suomalaisille pitäisi olla ihan automaattinen reaktio, että tervehdyksiin vastataan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kerran mukana eräässä taidetapahtumassa ja siellä oli myös muita äitikavereita eräästä kerhosta. Tapahtuman jälkeen muut kyselivät toisiltaan lähdetäänkö yhdessä syömään. Minut ohitettiin täysin! Tuli olo, että olen aivan näkymätön ja mitätön. Tuli kyllä paska fiilis ja lähdin itkien kotiin.
No olisi kyllä tullut minullekin. Tökeröä olla vastaamatta mitään, kun juuri sinä kysyt asiaa tai ilmoitat iloisena idean olevan hyvä ja liittyväsi mieluusti seuraan. Mitä hittoa, ihmiset.
Ihanan passiivis-aggressiivinen vastaus.
Suomessa tuo itsensä "iloisena" seuraan liittäminen ei vaan aina toimi.
Itsekin olin yhdessä äiti-vauva-ryhmässä, missä tarkoitus oli nimenomaan seurustella saman ikäisten vauvojen vanhempien kesken. Tosi kivoja ihmisiä suurin osa (meitä oli 8-9 vanhempaa), mutta sitten tuli joskus näitä hämmentäviä käytöskukkasia: kerhon jälkeen kaksi äideistä olivat lähdössä ovesta ja huikkasivat "aateltiin mennä kahville tohon läheiseen kahvilaan, lähteekö muita mukaan?" Ilmoitin että joo me voitais tulla. Kyselijä jatkoi kyselyä että lähteekö se ja se mukaan, mutta muilla oli muita menoja. Lähdettiin sitten ovesta kohti kahvilaa, yhteisymmärryksessä, luulin, mutta toinen näistä äideistä kääntyi välillä katsomaan minua kulmat kurtussa ja silmiä pyöritellen. Kahvilassa puhui vain tälle toiselle äidille, ja pyrki huolella ignooraamaan kaikki minun kommenttini. Tosi outo tilanne. Oltiin kaikki yhtaikaa kerho aloitettu ja yhtä tuntemattomia toisillemme. Selvästi hän oli valikoinut, kenen kanssa haluaa paremmin tutustua, mutta ihmettelen miten joku kehtaa noin huonosti käyttäytyä. Ehkä sitten voisi näiden "suosikkien" kanssa sopia tapaamisia kahden kesken, eikä huudella yleistä kutsua, jos kaikki eivät sitten ole tervetulleita.
Aloittaja on itse vastannut muutamiin ystavallisiin vastauksiin taalla aika ilkeasti. Emme me voi tietaa millainen se ryhma on jossa han on kaynyt tai millainen dynamiikka siella oikeasti on. Mutta aloittajan mielenmaisema avautuu kylla jonkin verran siita miten han kohtelee muita keskustelijoita palstalla. Olemmehan mekin ryhma ihan oikeita ihmisia taalla ruudun takana.
Jos jopa myotatuntoinen vastaus jossa han saa niita neuvoja joita varta vasten pyysi aiheuttaa kiukkua niin selkeasti han ei oikein osaa - tai halua - tulkita muita ihmisia. Jos joku toimii hiukan toisin (siis "vaarin") kuin hanen sisainen odotuksensa on, ap vetaa heti sen johtopaatoksen etta hanta tarkoituksellisesti haukutaan tai sorsitaan. Han haluaa etta hanta ymmarretaan ihan omana itsenaan ja saa tehda ja sanoa mita haluaa, mutta ei pysty tai ole valmis kohtelemaan muita samoin tai ymmartamaan heita. Olisi aika vaikeaa olla hanelle ystava, munankuorilla saisi kavella ettei vahingossa loukkaa.
Ainoa ihminen joka aloittajaa voi tassa auttaa on han itse.
Vierailija kirjoitti:
Anna aikaa. Mene useamman kerran. Odotatko liikaa liian pian? Tutustuminen vie aikaa. Pilaat kaiken itse, jos kiirehdit.
Tapaamiset voivat myös olla käytännön asioista: jumppasali, meikkien esittely ja juoruilu tms.
Onhan ap suihkunraikas ja siististi pukeutunut ja ylipäätänsä viehättävä ihminen? Samoin lapsi? Vaikea on ihastua kehenkään haisevaan uuteen tyyppiin, joka tukka sekaisena ei anna ryhmädynamiikkaan mitään järkevää.
Jos joku on oikeasti myrtsi ja haluaa olla omissa oloissaan, niin tällainen ihminen ei tosiaan kaipaa muiden huomiota tai väkinäisiä keskusteluyrityksiä ja täytynee kyllä sanoa, että he eivät lähde mihinkään muskareihin. Ujot ihmiset on eri juttu ja he harvemmin ovat mitään myrtsejä.