Kävin tänään vauvan kanssa muskarissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitit että muut lapset tulevat lapsesi lähelle, yrittävät viedä lelujs ja häiriköivät. Ehkäpä he haluaisivat tutustua uuteen kaveriin, ei pienet kiusaa, se on vain heidän tapansa toimia. Miten reagoit tuohon, jos tylysti tai liian suojelevasti se aiheuttaa vasrareaktion toisille äideille. Psrasta olisi jutella näille tutustelijoille ja antaa lapsesikin tutustua.

Mun lapsia on muut lapset esim. tukistaneet ja yrittäneet väkisin pussata. Rauhallisesti leikkineiden rakennelmat on tultu paiskomaan rikki. Kyllä tuo on kiusaamista eikä normaalia tutustumista. Pienetkin osaavat normaalit käytöstavat jos se heille sallitaan. Jos taas vanhemmatkin ovat ihan pihalla siitä miten muiden ihmisten kanssa ollaan niin tietysti se heijastuu lapsiin. Ei ole mikään pakko yrittää tutustua huonosti käyttäytyviin ihmisiin.

Tuollainen on koko lailla normaalia käytöstä alle 3-vuotiaille lapsille, ei kiusaamista. Tietysti vanhempien pitäisi puuttua jos lapsensa tekee noin, mutta turha niitä lapsia syyttää. Jos on isompia lapsia niin sitten he toki on huonotapaisia, jos eivät osaa käytöstapoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ap , aivan selvästi sinä tarvitset monen vuoden terapian. Itsetuntosi on nollassa ja sitä et myönnä. Millainen on geeniperimäsi? Onko sukulaisillasi tai vanhemmillasi samanlaista ongelmaa.

Minulla on läheinen,joka on pitkän elämän aika aina ollut kiusattu, ongelmien syy on aina muut. Minua ei ole ikinä kiusattu. Kukaan ei ole ikinä ollut syyllinen , jos minulla on ollut ylämäkeä. That is it!

 

 

Menipä syvälle. Mihin tarvitaan itsetuntoa jos ap tervehtii mutta mutta kukaan ei vastaa. Siinä joukossa saattaa olla myös jotain ongelmaa.

 

Yksi kerta voi mennä sosiaalisen kömpelyyden puolelle, sen ryhmän osalta. Jos ap:n tervehdykseen ei toisellakaan kertaa vastata niin heissä on vikaa, ainakin käytöstapojen puute. 

Ryhmädynamiikat on tos

Muskari ei minustakaan ole oikein mikään tutustumispaikka, siinä on se ohjattu osuus ja sitten lähdetään kotiin. En minäkään keneenkään siellä tutustunut. Muissa vauvakerhoissa kyllä. 

Vierailija kirjoitti:

Katsotko ihmisiä silmiin?

Olen huomannut, että katsekontaktia välttelevät jätetään ulkopuolelle tai pahimmillaan heitä kiusataan aktiivisesti. Tämä pätee ihan kaikissa ikäryhmissä.

Sitä on vaikea huomata jos silmiin tuijottelu ei ole itselle luontaista tai se tuntuu epämiellyttävältä.

Se on monessa tapauksessa se "leima", joka tekee ihmisestä kiusatun tai ulkopuolisen jokaisessa ryhmässä johon hän yrittää päästä sisälle.

Kyllä liikaa tuijottaminenkin antaa ihmisestä epämiellyttävän kuvan, se saa muut vaivaantuneeksi. 

Lapsista ei ole kokemusta, mutta tunnistan kiusaamiskokemuksen. Mulla se kesti esikoulun, ala-asteen ja yläasteen. Lukiossa sain vuoden hengähtää, mutta sitten kiusaamisen aloitti naispuolisten opettajien joukko. Yliopistossa osasin sitten jo pysyä mahdollisimman näkymättömänä. Myöhemmin mulle on selvinnyt syitä, että miksi kiusattiin. Olin kuulemma liian kaunis ja älykäs. Joko mut koettiin uhkana, tai sitten muhun ihastuttiin ja vedettiin herne nenään kun en ollut kiinnostunut. Että muista, kiusaaminen ja yksin jättäminen ei johdu sinusta. Et tee mitään väärin. 

Ehdotan, että käyt usaammin ja juttelet muiden kanssa. Harvaan ihmiseen tutustuu heti. :)

Kävin vauvan kanssa kerhoissa jotta vauva olisi valittamatta ja vaatimatta minulta viihdytystä, en saadakseni juttuseuraa. Oli niin kiva katsella kun vauva oli kerrankin tyytyväinen ja omassa elementissään muiden lasten seurassa.

Olin ihan uupunut vaativan lapsen vuoksi, en olisi edes jaksanut puhua kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsotko ihmisiä silmiin?

Olen huomannut, että katsekontaktia välttelevät jätetään ulkopuolelle tai pahimmillaan heitä kiusataan aktiivisesti. Tämä pätee ihan kaikissa ikäryhmissä.

Sitä on vaikea huomata jos silmiin tuijottelu ei ole itselle luontaista tai se tuntuu epämiellyttävältä.

Se on monessa tapauksessa se "leima", joka tekee ihmisestä kiusatun tai ulkopuolisen jokaisessa ryhmässä johon hän yrittää päästä sisälle.

Kyllä liikaa tuijottaminenkin antaa ihmisestä epämiellyttävän kuvan, se saa muut vaivaantuneeksi. 

Tämä on monesti ongelma. Harmitellaan, etteivät ihmiset ota kontaktia. Sitten kun annetaan ystävällisiä vinkkejä, että hymyile, katso ystävällisesti silmiin, sano itse jotakin, pidä rintamasuunta muihin päin äläkä vetäydy... Ja vastauksena tulee, että en todellakaan mene sinne irvistelemään kuin idiootti, tuojottelemaan muita painostavasti, höpöttämään kuin joku moottoriturpa tai tyrkyttämään itseäni melkein syliin. Että jos en itsenäni ole hyväksytty, antaa olla. Selvä se sitten.

Ehkei kuitenkaan kannata kysyä, jos ainoa toivottu vastaus on "onpa kamalaa käytöstä, hirveitä ämmiä, just tuollaisia tapaa joka paikassa, sinä olet kyllä heitä parempi, jaksamista hei!"

Tuollainen on koko lailla normaalia käytöstä alle 3-vuotiaille lapsille, ei kiusaamista. Tietysti vanhempien pitäisi puuttua jos lapsensa tekee noin, mutta turha niitä lapsia syyttää. Jos on isompia lapsia niin sitten he toki on huonotapaisia, jos eivät osaa käytöstapoja.  

Todellakin. Ja tuollaisessa paikassa jos jossain varmasti ne vilkkaampien lasten vanhemmat odottavat myös saavansa hieman ymmärrystä. He kun joutuvat varmasti puuttumaan taaperonsa käytökseen paljon. Luultavasti ei tule isoa tutustumisintoa, jos olet siellä aivan ylisuojelevaisena katsomassa muiden lasten toimintaa pahalla silmällä. (Ja tätäkään kommenttia ei taas tarvitse vetää yli niin, ettei lastaan saisi ollenkaan suojella epämiellyttäviltä kokemuksilta.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsotko ihmisiä silmiin?

Olen huomannut, että katsekontaktia välttelevät jätetään ulkopuolelle tai pahimmillaan heitä kiusataan aktiivisesti. Tämä pätee ihan kaikissa ikäryhmissä.

Sitä on vaikea huomata jos silmiin tuijottelu ei ole itselle luontaista tai se tuntuu epämiellyttävältä.

Se on monessa tapauksessa se "leima", joka tekee ihmisestä kiusatun tai ulkopuolisen jokaisessa ryhmässä johon hän yrittää päästä sisälle.

Kyllä liikaa tuijottaminenkin antaa ihmisestä epämiellyttävän kuvan, se saa muut vaivaantuneeksi. 

Tämä on monesti ongelma. Harmitellaan, etteivät ihmiset ota kontaktia. Sitten kun annetaan ystävällisiä vinkkejä, että hymyile, katso ystävällisesti silmiin, sano itse jotakin, pidä rintamasuunta muihin päin äläkä vetäydy... Ja vastauk

Niin, sehän se vaan vaikeuttaa sitä muihin tutustumista, jos ajattelee olevansa jotenkin poikkeava. Se todennäköisesti näkyy kyllä käytöksessä ja saa vaikuttamaan etäiseltä ja vaikeasti tutustuttavalta. Parempi vaan ajatella että ihan ihmisiä ollaan kaikki, omine epävarmuuksineen. Vauvojen äiteinä väsyneitä ja vähän hukassa uuden elämänvaiheen kanssa. Kaikkien kanssa ei voi synkata, mutta kun vaan menee ja on ystävällinen muille (ja niitten muitten vauvoille, eikä suutu jos ne on vauvoja jotka ei vielä tiedä ettei kädestä saa ottaa tai tukasta vetää). Joskus voi löytyä joku kaveri joka on samalla aallonpituudella, joskus ei löydy ja sitten voi ajatella olevansa siellä vauvan takia. 

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen on koko lailla normaalia käytöstä alle 3-vuotiaille lapsille, ei kiusaamista. Tietysti vanhempien pitäisi puuttua jos lapsensa tekee noin, mutta turha niitä lapsia syyttää. Jos on isompia lapsia niin sitten he toki on huonotapaisia, jos eivät osaa käytöstapoja.  

Todellakin. Ja tuollaisessa paikassa jos jossain varmasti ne vilkkaampien lasten vanhemmat odottavat myös saavansa hieman ymmärrystä. He kun joutuvat varmasti puuttumaan taaperonsa käytökseen paljon. Luultavasti ei tule isoa tutustumisintoa, jos olet siellä aivan ylisuojelevaisena katsomassa muiden lasten toimintaa pahalla silmällä. (Ja tätäkään kommenttia ei taas tarvitse vetää yli niin, ettei lastaan saisi ollenkaan suojella epämiellyttäviltä kokemuksilta.)

Juu. Silloin kun itsellä oli pieniä, siellä oli yksi äiti jolla oli lapset pienellä ikäerolla ja 1v esikoinen aivan mahdoton, löi toisia lapsia jne. Varmaan mustasukkaisuutta vauvasta tai sitten oli vaan sellainen luonne. No, toki olisi voitu taattuun vauvapalstatyyliin katsoa pahasti että mitäs teki lapset noin pienellä ikäerolla eikä osaa pitää lastaan kurissa, mutta sen sijaan kaikki tsemppasi ja auttoi, katsoi isomman perään ja huolehti ettei se pääse lyömään ketään. Nätisti mutta napakasti sanoen, ei vihaisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitit että muut lapset tulevat lapsesi lähelle, yrittävät viedä lelujs ja häiriköivät. Ehkäpä he haluaisivat tutustua uuteen kaveriin, ei pienet kiusaa, se on vain heidän tapansa toimia. Miten reagoit tuohon, jos tylysti tai liian suojelevasti se aiheuttaa vasrareaktion toisille äideille. Psrasta olisi jutella näille tutustelijoille ja antaa lapsesikin tutustua.

Mun lapsia on muut lapset esim. tukistaneet ja yrittäneet väkisin pussata. Rauhallisesti leikkineiden rakennelmat on tultu paiskomaan rikki. Kyllä tuo on kiusaamista eikä normaalia tutustumista. Pienetkin osaavat normaalit käytöstavat jos se heille sallitaan. Jos taas vanhemmatkin ovat ihan pihalla siitä miten muiden ihmisten kanssa ollaan niin tietysti se heijastuu lapsiin. Ei ole mikään pakko yrittää tutustua huonosti käyttäytyviin ihmisiin.

Oletko ihan tosissasi? :D siis jotkut vauva-taaperoikäiset? Joo, joku 6v. voikin tehdä tuollaista ihan kiusallaan...

Tuli mieleen armas sisareni, jolle oli jostain syystä erityisen tärkeää, että lapsensa oppii pitämään puoliaan. Jos toinen taapero otti lapselta lelun, kävi äiti välittömästi ottamassa sen hänelle takaisin. Reagoi oma lapsi asiaan mitenkään tai ei. Ei siinä voinut kuin tuntea myötähäpeää ja todeta myöhemmin, että lapsi nimenomaan ei oppinut pitämään puoliaan, vaan luottamaan siihen, että äiti hoitaa sen puolen.

"Muutettiin muualle Suomeen. Missään ei tutustunut muihin. Ei koulussa, ei harrastuksissa. Kummaa eristäytymistä. Palattiin Etelä-Suomeen ja kaikki taas hyvin. Olisiko niin, että muualla ollaan nurkkakuntaisia ja sieltä kaikki sosiaalisesti taitavat ja lahjakkaat muuttaa etelään."

Tää on hyvä. Asun "muualla suomessa" ja kun kolme lastani oli koulua ja harrastuksia aloittelemassa tykkäsin tutustua uusiin ihmisiin ja joitain muualta muuttaneita pyysin joskus kahville ym. Erästä äitiä pyysin pari kertaa koska lapsemme olivat ystävystyneet, ei hänellä ollut koskaan aikaa. Tämä oli ihan ok minulle, ei väkisin tarvi tutustua. Mutta parin vuoden täällä asumisen jälkeen tämä äiti avautui minulle kuinka vaikea on tutustua paikallisiin, kukaan ei kuulemma juttele eikä saa uusia ystäviä. Kyllä hämmästyin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitit että muut lapset tulevat lapsesi lähelle, yrittävät viedä lelujs ja häiriköivät. Ehkäpä he haluaisivat tutustua uuteen kaveriin, ei pienet kiusaa, se on vain heidän tapansa toimia. Miten reagoit tuohon, jos tylysti tai liian suojelevasti se aiheuttaa vasrareaktion toisille äideille. Psrasta olisi jutella näille tutustelijoille ja antaa lapsesikin tutustua.

Mun lapsia on muut lapset esim. tukistaneet ja yrittäneet väkisin pussata. Rauhallisesti leikkineiden rakennelmat on tultu paiskomaan rikki. Kyllä tuo on kiusaamista eikä normaalia tutustumista. Pienetkin osaavat normaalit käytöstavat jos se heille sallitaan. Jos taas vanhemmatkin ovat ihan pihalla siitä miten muiden ihmisten kanssa ollaan niin tietysti se heijastuu lapsiin. Ei ole mikään pakko yrittää tutustua huonosti käyttäytyviin ihmisiin.

Oletko ihan tosissasi? :D siis jotkut vauva-taaperoikäiset? Joo, joku 6v. voikin tehdä tuollaista ihan kiusallaan...

Ihan pihalla ja huonosti käyttäytyvä on tuossa tapauksessa se aikuinen, joka suhtautuu toisiin lapsiin ja heidän vanhempiin noin vihamielisesti. Ei sellaiseen tosiaan kukaan halua tutustua.

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen armas sisareni, jolle oli jostain syystä erityisen tärkeää, että lapsensa oppii pitämään puoliaan. Jos toinen taapero otti lapselta lelun, kävi äiti välittömästi ottamassa sen hänelle takaisin. Reagoi oma lapsi asiaan mitenkään tai ei. Ei siinä voinut kuin tuntea myötähäpeää ja todeta myöhemmin, että lapsi nimenomaan ei oppinut pitämään puoliaan, vaan luottamaan siihen, että äiti hoitaa sen puolen.

Tällaiset äidit lapsineen on just niitä, joita ei haluta leikkitreffeille. Heitä katsotaan kieroon ja meininki on ihan hysteeristä eikä mitenkään lapsen kannalta hyväksi. Nämä lapset kasvavat itsekkäiksi, töykeiksi ja jopa aggressiivisiksi, kun "pitävät puoliaan". Esimerkiksi lähes kaikille lapsille opetetaan, ettei toisten käsistä revitä väkisin, vaikka kuinka olisi oma lelu. Jotkut hysteerikkomammat nimenomaan opettavat, että omat lelut saa väkisin repiä eikä opeteta mitään ystävällistä NORMAALIA kommunikointia "saisinko leluni takaisin, tehdäänkö vaihtokauppa, saat leikkiä hetken sillä ja sitten on Marketan vuoro" jne. 

Vierailija kirjoitti:

"Muutettiin muualle Suomeen. Missään ei tutustunut muihin. Ei koulussa, ei harrastuksissa. Kummaa eristäytymistä. Palattiin Etelä-Suomeen ja kaikki taas hyvin. Olisiko niin, että muualla ollaan nurkkakuntaisia ja sieltä kaikki sosiaalisesti taitavat ja lahjakkaat muuttaa etelään."

Tää on hyvä. Asun "muualla suomessa" ja kun kolme lastani oli koulua ja harrastuksia aloittelemassa tykkäsin tutustua uusiin ihmisiin ja joitain muualta muuttaneita pyysin joskus kahville ym. Erästä äitiä pyysin pari kertaa koska lapsemme olivat ystävystyneet, ei hänellä ollut koskaan aikaa. Tämä oli ihan ok minulle, ei väkisin tarvi tutustua. Mutta parin vuoden täällä asumisen jälkeen tämä äiti avautui minulle kuinka vaikea on tutustua paikallisiin, kukaan ei kuulemma juttele eikä saa uusia ystäviä. Kyllä hämmästyin.

Ehkä se toisen kotiin tulo oli jotenkin "liikaa". Olen huomannut, että osa kokee sen jotenkin liian intiiminä tai raskaana ns. suorituksena. Että varta vasten tavattaisiin, istuttaisiin alas ja tutustuttaisiin. Halutaan ennemmin vain small talkia muun elämän lomassa. Sellaisia, mistä pääsee yhtä sujuvasti pois. Ja kun näitä pikku juttuhetkiä kertyy, voidaan puhua kaveruudesta tai ystävyydestä. Ja sanoisin, että tämä pätee nimenomaan isossa kaupungissa. Ei oikein haluta, että kukaan edes soittaa kysymättä ensin viestillä sopiiko, saati että pölähtäisi oven taakse. Kun taas kauempana voi edelleen olla tapana saapastella suoraan porstuaan huhuilemaan, jos satutaan olemaan poikkeamisetäisyydellä. 

Tämä siis mitenkään puolustelematta. Jos ystäviä ja tutustumista haluaa, kannattaa kuitenkin aina aloittaa oman toimintansa kriittisestä tarkastelusta. Eli ottaa se aika kahvittelulle, jos kutsu käy. Ei ole olemassa mitään kiusatun leimaa, mikä lukee otsassa, vaan se leima näkyy käytöksessä, jota voi harjoitella. Toki se on kuormittavaa, mutta auttaa alkuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Muutettiin muualle Suomeen. Missään ei tutustunut muihin. Ei koulussa, ei harrastuksissa. Kummaa eristäytymistä. Palattiin Etelä-Suomeen ja kaikki taas hyvin. Olisiko niin, että muualla ollaan nurkkakuntaisia ja sieltä kaikki sosiaalisesti taitavat ja lahjakkaat muuttaa etelään."

Tää on hyvä. Asun "muualla suomessa" ja kun kolme lastani oli koulua ja harrastuksia aloittelemassa tykkäsin tutustua uusiin ihmisiin ja joitain muualta muuttaneita pyysin joskus kahville ym. Erästä äitiä pyysin pari kertaa koska lapsemme olivat ystävystyneet, ei hänellä ollut koskaan aikaa. Tämä oli ihan ok minulle, ei väkisin tarvi tutustua. Mutta parin vuoden täällä asumisen jälkeen tämä äiti avautui minulle kuinka vaikea on tutustua paikallisiin, kukaan ei kuulemma juttele eikä saa uusia ystäviä. Kyllä hämmästyin.

Ehkä se toisen kotiin tulo oli jotenkin "liikaa". Olen huomannut, e

Tämä. Itse en kutsu kotiin muita kuin hyvin läheisiä ihmisiä, en mitään mammakavereita lasten harrastuksista. En haluaisi mennä heidänkään kotiin, koska se nyt on vaan jotenkin liikaa muutaman kerran näkemisen pohjalta. Tykkään tavata vaikka lasten leikkitreffeillä leikkipuistoissa, uimahalleissa tms. Siis niin, että lapset leikkivät keskenään jossain "vieraalla maaperällä" ja vanhemmat voivat siinä lomassa small talkata. Eri juttu, jos/kun kaveruus alkaa lähentyä ja ollaan niin samoilla aaltopituuksilla, että voidaan oikein ystävystyä. Itse en siihen kykene kuitenkaan muutamalla näkemisellä :D

Muskareissa tai muissakaan paikoissa ei kenelläkään ole pakko tutustua keheenkään. Itse olen hyvinkin omissa oloissa viihtyvä enkä kaipaa uusia ystäviä taikka tuttuja. Lapseni käy viikottain kerhossa ja uimassa. Yritän noissa paikoissa olla hyvinkin näkymätön koska en kaipaa muuta kuin lapseni seuraa, moikkaan kyllä takaisin ja olen ystävällinen ,mutta ihmisillä olisi myös hyvä ymmärtää että kaikki eivät ole siellä kavereita etsimässä. Lopetin jopa hetkeksi lapsen kanssa uimassa käymisen kun siellä oli aina yksi nainen lapsensa kanssa jotka väkisin tunkivat viereiselle pukukopille ja seurasivat koko uimareissun ajan, sanoin usein että en jaksaisi nyt seurustella kun haluan keskittyä lapseeni ,mutta ei tätäkään uskonut. En vihaa ihmisiä ,mutta pidän vain enemmän omasta rauhasta kuin ihmisten kanssa höpöttelystä. Jotenkin useilla tuntuu olevan outo käsitys siitä ,että jos sinulla on lapsi mukana niin olet yksinäinen ja seuraa kaipaava joka etsii ystäviä kaikkialta. 

Oletko se äiti joka myrtsinnäköisenä vilkuilee altakulmien muita äitejä (ja odottaa kuitenkin näköjään että joku tulisi juttelemaan)? Ei sinulle uskalla mitään puhua kun sinulle on selvästi kilpi edessä.

Vierailija kirjoitti:

Oletko se äiti joka myrtsinnäköisenä vilkuilee altakulmien muita äitejä (ja odottaa kuitenkin näköjään että joku tulisi juttelemaan)? Ei sinulle uskalla mitään puhua kun sinulle on selvästi kilpi edessä.

Mutku pitää saada olla sellainen kuin on. Muiden pitää tajuta muuttaa käytöstään sitä myrtsiä kohtaan. Pitää ymmärtää jutella, vaikka toisen koko olemus henkii halua olla rauhassa niin muilta lapsilta kuin aikuisilta.