Lue keskustelun säännöt.
Kävin tänään vauvan kanssa muskarissa
Muut muskarilaiset tuntuvat tuntevan toisensa. Kyselevät missä se-ja-se on. Yritän päästä mukaan yhteyteen muiden kanssa, ei onnistu. Lähtiessä joku toinen uusi tyyppi sanoo muille heipat. Hänelle vastataan iloisesti. Sitten kun itse lähden vauvan kanssa sanon "moikka" kuuluvasti ja kukaan ei edes noteeraa. Ryhmän vetäjä taas tuntuu jotenkin säälivän yksinäisyyttäni.
Sitten taas joku sukulainen, tuttu tai neuvolan terkka kyselee ohimennen joko mulla on muita äitikavereita. Kärsin itse kiusaamisesta päiväkodissa ja koulussa yli kymmenen vuotta. Vissiin se "leima" on siirtymässä lapseen kun muut lapset tuntuvat tulevan lapsen lähelle ja yrittävät viedä lapselta lelua tai häiriköivät.
Mitään näistä asioista ei tietenkään ole muiden mielestä edes olemassa. Mieheni sanoi, että hän voi opettaa taitoja joilla puolustan itseäni. Kyse ei saakeli ole siitä, koska osaan puolustaa itseäni vaan että miten v***ssa pääsen tästä leimasta eroon?! Olen aina joko vain ylenkatsottu tai kiusattu ja tuollainen huomiotta jättäminen, paska kohtelu, tuijotus yms. ei lopu koskaan ja silti pitäisi olla SOSIAALINEN!!!! En minä yksin voi sitä olla!!!
Kommentit (285)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on keskimäärin tosi veemäisiä kpäitä. Mukavia ihmisiä on, mutta oikeasti mukavia ei kovin paljon. Tämä korostuu peruskoulumaailmassa kun eivät vielä ole oppineet peittämään ikävimpiä piirteitään. Etenkin oman kokemuksen mukaan tytöt on pahansuopia (ai sulla on TOMMONEN paita), kateellisia (miks toi sai kympin ja mä seiskan), pikkumaisia juoruilijoita. Et voi olla kaikkien kaveri, koska sellaiset jäävät ulkopuolelle kaikista kaveripiireistä. Oma porukka on valittava. Tämän faktan kanssa pärjää ihan hyvin niin kauan kun selviää aikuiseksi eikä ole enää niin riippuvainen sosiaalisista suhteista.
Aikuisena nämä veemäiset mulkerot osaavat peittää luonteensa paremmin, jotta pärjäävät työelämässä (itseasiassa vttumaisimmat pyrkyrit pärjäävät siellä oikein hyvin). Mutta nämä ihmiset saavat lapsia, joista kyllä näkee millaisessa kodissa ovat kasvaneet ja näin ovat si
Juuri näin! Ja omalle lapselle olen kyllä ihan suoraan sanonut, että kaikkien kaveri ei todellakaan tarvitse olla, mutta koulussa kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen ja tehdä yhteistyötä. Samoin olen neuvonut, että ei kannata alkaa siihen "bestiskulttuuriin" jossa kaikki asiat kerrotaan toisille (ei kannata, sitä kuitenkin jossain kohtaa käytetään lyömäaseena kun tulee jotain riitaa). Kannattaa silti olla itse perus-hyvä kaveri kaikille eikä lähteä itse mihinkään paskan puhumiseen mukaan, sekin kostautuu jossain kohtaa eikä oikeasti ryhmäytä yhtään. Jos luokkakaverit on tätä luokkaa niin ei kannata alkaa kovin läheiseksi heidän kanssaan. Leikkiä ja viettää aikaa voi, mutta ei kannata perustaa omaa itsetuntoaan sen varaan mitä joku satunnainen luokkakaveri draamailee.
Ja tämän takia kannattaa hankkia kivoja harrastuksia, joissa tapaa muitakin kavereita kuin omia luokkalaisia. Omat mieluisat harrastukset ja niissä pärjääminen kasvattaa tosi paljon itsetuntoa myös, suosittelen lämpimästi. Tämä myös vähentää riippuuvuutta niistä luokkakavereista ja niiden draamoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seurakunta alueellasi järjestää maksuttomia perhekerhoja ,vauvakerhoja ym "lapsityötä" ja jos ei oman alueesi seurakunnan kerhot sovi aikatauluusi voit hyvin mennä naapuriseurakunnan kerhoihin.Kirkon jäsenyyttä ei kysellä vaan kaikki ovat tervetulleita. Toiminnassa askartelua,laulua ja leikkejä ja vertaisia eikä tarvitse sitoutua vaan tulet kerhoilemaan kun teille sopii .
Netistä oman srk ohjelma tai paikanpäältä ,älä jää yksin vaan tule mukaan 🙂
Vierailija kirjoitti:
Seurakunta alueellasi järjestää maksuttomia perhekerhoja ,vauvakerhoja ym "lapsityötä" ja jos ei oman alueesi seurakunnan kerhot sovi aikatauluusi voit hyvin mennä naapuriseurakunnan kerhoihin.Kirkon jäsenyyttä ei kysellä vaan kaikki ovat tervetulleita. Toiminnassa askartelua,laulua ja leikkejä ja vertaisia eikä tarvitse sitoutua vaan tulet kerhoilemaan kun teille sopii .
Netistä oman srk ohjelma tai paikanpäältä ,älä jää yksin vaan tule mukaan 🙂
Ei se välttämättä vaihtamalla parane. Miksi ei saisi jäädä yksin jos kokee sen itselle paremmaksi? Itse en näissä kerhoissa käynyt eikä ollut äitikavereitakaan, mutta en kokenut olevani yksin eikä siitä lapsetkaan kärsineet millään tavalla, nyt ovat jo 16-22 eikä ole sosiaalisista suhteista pulaa. Jos jotain, niin ovat fiksuja, läheisiä keskenään eivätkä ole riippuvaisia muiden hyväksynnästä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, olet vielä uusi ja muut keskenään tuttuja. Kun käyt pari kertaa, tutustutte puolin ja toisin. Tsemppiä!
Tämä. Mekin muutimme uuteen paikkaan, kun odotin kolmatta. Menin erilaisiin kerhoihin kaksosten kanssa ja alussahan kaikki oli outoja.
Loin kuitenkin elämäni tänne ja pikkuhiljaa tutustuin muihin äiteihin. Osa lähti pois, kun lapset kasvoi, uusia tulii tilalle. Jossain vaiheessa olin sitten niitä, kenestä kysyttiin, missä minä omen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko nepsy? Mua kans vierastetaan ja ohitetaan, vaikuttaisi liittyvän nepsypiirteisiini. En ole ns samalla aaltopituudella muiden kanssa.
Kävin vähäaikaa vauvamuskarissa, ei siinä ehtinyt juttelen, muskari alkoi ja loppui ja lähdin kotiin. Katsoin sen turhaksi, kotona musiikkia ja vauvan kanssa liikehtiä. Se oli sellainen muskari. En tiedä mitä myöhemmät muskarit 2v eteenpäin. Poika opetteli kitaransoitto netistä, myöhemmin kaverin kanssa. Yhden sähkökitaran ostin ja yhden akustisen j kolmannen osti itse.
Jos ap kuvittelee, että TOISET VAUVAT kiusaa hänen vauvaa, niin en yhtään ihmettele, jos joku katsoo vähän kieroon... Tyrkitkö töykeästi muiden vauvoja pois läheltä ns. suojellaksesi omaasi? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitit että muut lapset tulevat lapsesi lähelle, yrittävät viedä lelujs ja häiriköivät. Ehkäpä he haluaisivat tutustua uuteen kaveriin, ei pienet kiusaa, se on vain heidän tapansa toimia. Miten reagoit tuohon, jos tylysti tai liian suojelevasti se aiheuttaa vasrareaktion toisille äideille. Psrasta olisi jutella näille tutustelijoille ja antaa lapsesikin tutustua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap oletko siinä kylässä missä asut tai mikä paikka se nyt onkaan, ennestään tuttu jonain tietynlaisena? Oletteko tavallinen perhe? Onko teistä jo joku ennakkoasenne? Jos kukaan ei halua sinua äitikaverikseen? Eikä siihen kerhoon?
Vaikutat jotenkin piikikkäältä.Ehkä ne muut tietää ap:n päihdetaustasta.
Tuli vain tästä mieleen, että työkaverillani on päihdehistoriaa, josta puhuu avoimesti. On yksi ihanimmista ihmisistä, joihin olen tutustunut. Itse en ainakaan ajattele, että nuoruuden haasteet jotenkin määrittelisivät ihmistä. Toisaalta hänkin on päihdeaikoinaan luultavasti ollut erilainen kuin nykyään, eli varmaan ne menneisyyden ihmiset saattaisivat sanoa hänestä jotakin muuta.
Ja tietysti se vaikuttaa, onko ollut raittiina päivän tai viikon, vaiko pidempään. Itse sain tähän ihmiseen tutustua niin, että päihdeajoista oli jo tässä vaiheessa vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitit että muut lapset tulevat lapsesi lähelle, yrittävät viedä lelujs ja häiriköivät. Ehkäpä he haluaisivat tutustua uuteen kaveriin, ei pienet kiusaa, se on vain heidän tapansa toimia. Miten reagoit tuohon, jos tylysti tai liian suojelevasti se aiheuttaa vasrareaktion toisille äideille. Psrasta olisi jutella näille tutustelijoille ja antaa lapsesikin tutustua.
Mun lapsia on muut lapset esim. tukistaneet ja yrittäneet väkisin pussata. Rauhallisesti leikkineiden rakennelmat on tultu paiskomaan rikki. Kyllä tuo on kiusaamista eikä normaalia tutustumista. Pienetkin osaavat normaalit käytöstavat jos se heille sallitaan. Jos taas vanhemmatkin ovat ihan pihalla siitä miten muiden ihmisten kanssa ollaan niin tietysti se heijastuu lapsiin. Ei ole mikään pakko yrittää tutustua huonosti käyttäytyviin ihmisiin.
Katsotko ihmisiä silmiin?
Olen huomannut, että katsekontaktia välttelevät jätetään ulkopuolelle tai pahimmillaan heitä kiusataan aktiivisesti. Tämä pätee ihan kaikissa ikäryhmissä.
Sitä on vaikea huomata jos silmiin tuijottelu ei ole itselle luontaista tai se tuntuu epämiellyttävältä.
Se on monessa tapauksessa se "leima", joka tekee ihmisestä kiusatun tai ulkopuolisen jokaisessa ryhmässä johon hän yrittää päästä sisälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttu tunne. Kaikki muskarit ja vauvakerhot on ihan perseestä! Itse kävin muutaman kerran. Huomasin, että on täynnä itseriittoisia mammoja, jotka puhuvat vaan vauvoistaan ja ylenkatsovat muita. Nyt on ihanaa, kun päiväkoti-ikä on ohi ja lapset isompia.
Aikanaan inhosin leikkipuistoissa käymistä, kivointa oli olla lasten kanssa siellä kun ei ollut muita äitejä. Oli samanlainen ulkopuolisuuden tunne juuri, kuin AP:lla. Siitä syyllistettiin minua tosi paljon, etten ollut kauhean yhteisöllinen äiti. Terveet ja normaalit lapset kasvoi silti.
On totta, että äideille ladataan valtavat paineet sosiaalisuudesta, yhteisöllisyydestä ja sellaisesta "normiäitiydestä". Äideillä voi olla täysin eri mielenkiinnonkohteet kuin se pelkkä äitiyden ympärillä pyörivä maailma.
Jos isälle on helpompaa lapsen sosiaalistaminen, minusta voisi isä ottaa koppia siitä roolista. Minuakin ahdisti paljon, se tasapäistäminen joka alkoi heti kun neuvolaan ilmoittautui. Ystävät löytyivät ihan muualta kuin äitiysympyröistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ap , aivan selvästi sinä tarvitset monen vuoden terapian. Itsetuntosi on nollassa ja sitä et myönnä. Millainen on geeniperimäsi? Onko sukulaisillasi tai vanhemmillasi samanlaista ongelmaa.
Minulla on läheinen,joka on pitkän elämän aika aina ollut kiusattu, ongelmien syy on aina muut. Minua ei ole ikinä kiusattu. Kukaan ei ole ikinä ollut syyllinen , jos minulla on ollut ylämäkeä. That is it!
Menipä syvälle. Mihin tarvitaan itsetuntoa jos ap tervehtii mutta mutta kukaan ei vastaa. Siinä joukossa saattaa olla myös jotain ongelmaa.
Yksi kerta voi mennä sosiaalisen kömpelyyden puolelle, sen ryhmän osalta. Jos ap:n tervehdykseen ei toisellakaan kertaa vastata niin heissä on vikaa, ainakin käytöstapojen puute.
Ryhmädynamiikat on tosi erilaisia. Ehkä ap voi vaihtaa toiseen ryhmään jos tuolla on vaivannuttavaa olla.
Itse en vauvamuskarissa tutustunut yhteenkään äitiin, enkä avoimen päiväkodin toiminnassa. Yhdestä kerhosta sitten tutustuin erääseen. Pelkkä "äitiys" ei riitä yhdistäväksi tekijäksi kun varmaan 80% on naisista on äitejä - melkein yhtä typerää sanoa että "naiseus" on yhdistävä tekijä ja kaikki naiset voivat siis olla ystäviä. Pitää olla muutakin yhteistä.
En käynyt vauvamuskarissa mutta jossain vauvakerhossa kyllä, ja olen ollut tuo ainoa joka ei löydä juttuseuraa ja jolle ei puhuta (jäin jopa väliin kun kaksi kaverusta jutteli pääni ohi toisilleen, yritin hetken osallistua , olin ilmaa ja tajusin sitten nolona olla hiljaa)
MUTTA olen myös ollut se joka keskittyy vain omaan kaverinsa enkä varmaan huomannut uusia joilla ei ollut juttuseuraa. Anteeksi. Olin yleensä väsynyt ja vähän hermostunut noissa kerhoissa.
Jatka vaan muskaria ap, älä katkeroidu.
Muskari vahvistaa vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta, tavoitteena ei opetuksessa ole vauvojen äitien ryhmäytyminen. Se toki saattaa tulla bonuksena ja riippuu tosi paljon ryhmän dynamiikasta. Opettajan vastuulla se ei ole. Aikuiset ihmiset ottavat itse vastuun tutuksi tulemisestaan toisten aikuisten kanssa. Luulen, että ne, jotka ovat tuttuja, ovat sitä jo pitkältä ajalta. Ap, jatka vaan muskaria - se on hyväksi vauvallesi. Aivotutkijat korostavat musiikin hyviä vaikutuksia kehitykselle säännöllisesti, tuon tuostakin uutisissa ja lehdissä on aiheesta asiaa. Se, että lähtee kotoa ihmisten ilmoille on jo erittäin hyvä askel. Ole ylpeä itsestäsi ja pienestä ihmeestäsi, ota maailma vastaan ilolla, hymyile ja katso silmiin. Hyvää kevättä toivottaen: musiikinopettaja
Minä kävin viisi vuotta muskarissa, vein sinne sekä omani että kaverin lapsen, että kaveri sai hengähdystauon arkeensa. Minulla oli enemmän jaksamista ja kiinnostusta. Kävin myös kolmisen vuotta perhekahvilassa joka viikko. Yhtään tuttavaa ei niistä käynneistä jäänyt, mutta se ei minua haittaa. Menin sinne ylipäänsä vain näkemään muitakin ihmisiä kuin oman lapseni. En edes jutellut kenenkään kanssa, mutta oli silti mukavaa olla paikassa, jossa on muitakin aikuisia. Kyllä niissä oli ihan kohteliaitakin ihmisiä, sellaisia jotka tervehtivät minun tullessani sisään, mutta oli kyllä sellaisia törppöjäkin, jotka vain jyräsivät minut alta pois ja puhuivat ohitseni toisille. Minkäs sille mahtaa, ihmisiä on niin moneen junaan. Minulla on ystävät ihan toisaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seurakunta alueellasi järjestää maksuttomia perhekerhoja ,vauvakerhoja ym "lapsityötä" ja jos ei oman alueesi seurakunnan kerhot sovi aikatauluusi voit hyvin mennä naapuriseurakunnan kerhoihin.Kirkon jäsenyyttä ei kysellä vaan kaikki ovat tervetulleita. Toiminnassa askartelua,laulua ja leikkejä ja vertaisia eikä tarvitse sitoutua vaan tulet kerhoilemaan kun teille sopii .
Netistä oman srk ohjelma tai paikanpäältä ,älä jää yksin vaan tule mukaan 🙂
Ei se välttämättä vaihtamalla parane. Miksi ei saisi jäädä yksin jos kokee sen itselle paremmaksi? Itse en näissä kerhoissa käynyt eikä ollut äitikavereitakaan, mutta en kokenut olevani yksin eikä siitä lapsetkaan kärsineet millään tavalla, nyt ovat jo 16-22 eikä ole sosiaalisista suhteista pulaa. Jos jotain, niin ovat fiksuja, läheisiä keskenään eivätkä ole riippuvaisia muiden hyväksynnästä.
Varmasti SAA jäädä yksin jos haluaa, mutta tuo vastasi ap:lle joka ei halunnut jäädä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olet vielä uusi ja muut keskenään tuttuja. Kun käyt pari kertaa, tutustutte puolin ja toisin. Tsemppiä!
Tämä. Mekin muutimme uuteen paikkaan, kun odotin kolmatta. Menin erilaisiin kerhoihin kaksosten kanssa ja alussahan kaikki oli outoja.
Loin kuitenkin elämäni tänne ja pikkuhiljaa tutustuin muihin äiteihin. Osa lähti pois, kun lapset kasvoi, uusia tulii tilalle. Jossain vaiheessa olin sitten niitä, kenestä kysyttiin, missä minä omen
Minäkin olin yksinäinen ja epävarma nuori äiti (nuorempi kuin suurin osa). Parissa sellaisessa kerhossa ja perhekahvilassa kävin, joista ei oikein löytynyt mukavaa seuraa, muut tuntui olevan tuttuja keskenään. Sitten jossain vaiheessa vaan päätin että menen ja juttelen ihmisille, vaikka tuntuu tosi vaikealle. Ja siitä se mammakerhoäitiys sitten lähti. Ensin tutustuin kahteen samanikäisen vauvan äitiin (esikoiset on nyt kolmannella, edelleen nähdään porukalla), sitten pikkuhiljaa muihinkin.
Välissä kävin töissä, mutta kun kuopus syntyi 3v myöhemmin, olikin jo valmiiksi monta tuttua äitiä eri kerhoissa. Yritin kyllä huomioida muutkin ja minusta noissa missä kävin oli hyvä tunnelma ja uudet otettiin mukaan, mutta on toki mahdollista että joku on tuntenut olonsa ulkopuoliseksi kun monet oli jo ennestään tuttuja. Eikä sitä toisen kanssa enää jaksanut ja kaivannut samalla lailla uusia kavereita.
Miksi?