Lue keskustelun säännöt.
Kävin tänään vauvan kanssa muskarissa
Muut muskarilaiset tuntuvat tuntevan toisensa. Kyselevät missä se-ja-se on. Yritän päästä mukaan yhteyteen muiden kanssa, ei onnistu. Lähtiessä joku toinen uusi tyyppi sanoo muille heipat. Hänelle vastataan iloisesti. Sitten kun itse lähden vauvan kanssa sanon "moikka" kuuluvasti ja kukaan ei edes noteeraa. Ryhmän vetäjä taas tuntuu jotenkin säälivän yksinäisyyttäni.
Sitten taas joku sukulainen, tuttu tai neuvolan terkka kyselee ohimennen joko mulla on muita äitikavereita. Kärsin itse kiusaamisesta päiväkodissa ja koulussa yli kymmenen vuotta. Vissiin se "leima" on siirtymässä lapseen kun muut lapset tuntuvat tulevan lapsen lähelle ja yrittävät viedä lapselta lelua tai häiriköivät.
Mitään näistä asioista ei tietenkään ole muiden mielestä edes olemassa. Mieheni sanoi, että hän voi opettaa taitoja joilla puolustan itseäni. Kyse ei saakeli ole siitä, koska osaan puolustaa itseäni vaan että miten v***ssa pääsen tästä leimasta eroon?! Olen aina joko vain ylenkatsottu tai kiusattu ja tuollainen huomiotta jättäminen, paska kohtelu, tuijotus yms. ei lopu koskaan ja silti pitäisi olla SOSIAALINEN!!!! En minä yksin voi sitä olla!!!
Kommentit (285)
Voisiko kuitenkin olla että traumojesi takia ylianalysoit muiden käytöstä? Yleensä ihmiset keskittyvät lähinnä itseensä, eivätkä varmaan ole edes huomanneet "outouttasi". Ainakin epäilyt lapsen sorsimisesta kuulostavat ihan omalta mielikuvitukseltasi. Ei kai ne muut vauvat voi tietää kenen äitiä on koulukiusattu? Vai ottavatko muut äidit lapseltasi leluja?
Joskus olen itsekin jäänyt ilman moikkailuja tai joku on jäänyt moikkaamatta. Sitä saattaa olla juuri juttu kesken lapsen tai toisen äidin kanssa, eikä ehdi ajoissa reagoimaan. Niin käy välillä, mutta ei siitä kannata tehdä sen kummempia johtopäätöksiä. Jos se toistuu joka kerta, niin sitten joo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa naisten maailmaan. Naiset osaavat henkisen väkivallan todella hyvin.
Olihan tätä aikanaan joukkuelajin piirissäkin, koulussa, töissä jne. Ei tämä minulle mitään uutta ole. En tajua kuitenkaan mitä teen väärin. On minulla ollut joskus naispuolisia kavereita joista lähes kaikki hylkäsivät tai kohtelivat paskasti.
Mutta miksi joillekin sanotaan se moi ja minulle ei mitään...? Miksi vauvaani tullaan härkkimään?
ap
Siis oletko tosiaan sitä mieltä, että vauvaasi lähestyvät toiset vauvat yrittää kiusata sitä? Herranen aika ne on vauvoja. Ne tekee niin. Sinunkin vauva takuulla vie joskus lelun toisen kädestä, jos annat sen olla muitten vauvojen kanssa.
Sympatiaa aplle josta itse jäin aikanaan täysin paitsi. Hän vaikuttaa hyvin empaattiselta ja herkältä ihmiseltä jo ilman vauva-aikaakin ja tuossa vaiheessa kaikki aistit ja tunteet vielä ylikorostuvat muistakin syistä,kuin väsymyksen,hormonien ja kiusaamis- eli suomeksi hylkäämistaustan takia,mahdollisesti vähintään henkistä hyväksikäyttöä myös taustalla,koska ap ei ole oppinut/uskalla vetää omia rajojaan? Rajanveto on joskus tehtävä hyvinkin kylmästi ja niin selkeästi,että se tuntuu. Hyväksynnän hakeminen,vaikka se ei olisi edes tietoista, on suurin redflag,mitä ajatusmaailmaltaan keskinkertaiset ihmiset tietävät, ikävä kyllä.
Ainoa neuvo,jonka voin antaa, on se, että sisäistä vauva-ajan lyhytkestoisuus,vaikka se tuntuisi pitkältä kuin nälkävuosi kaikkien vaatimusten ja yksinäisyyden keskellä. Sinun on aika jo ns. kasvaa aikuiseksi ja tiputtaa suomut silmiltäsi sen suhteen,miten veemäisiä keskimääräiset suomalaiset todellisuudessa ovat. Kylmiä,kateellisia,juorunhimoisia,pahansuopia ja aina sitä heikompaa ja muita herkkävaistoisempaa nokkimassa kuin varisparvi,erityisesti naiset. Jos et tätä tosiasiaa kykene näkemään ja sitäkautta ottamaan tervettä itseäsi ja lastasi suojaavaa emotionaalista etäisyyttä niihin ilkeisiin ihmisiin,jotka kohtaat, et tule jaksamaan.
'Menet sinne muskariin asenteella: tämä on hetki MINUN lapselleni,joka on arvokas ja tärkeä riippumatta yhdestäkään ihmisestä tai hänen (ku s ipäisestä) asenteestaan minua kohtaan. Lapsen EI tarvitse olla kontaktissa toisiin,jos häntä häiritään. Niissä tilanteissa sinä olet vastuussa vetämään lapsesi pois ja sanomaan jämäkästi härkkivän lapsen vanhemmalle, että katsoo paremmin omansa perään tai vaihtoehtoisesti muskarin jälkeen asiallisesti sanomaan ohjaajalle tästä tilanteesta. Voit aivan hyvin jäädä pois tuolta,mutta kerro ensin syy poisjäännillesi ohjaajalle-saattaa tulla hänelle jokin napsahdus parhaassa tapauksessa,että kaikkia seikkoja ei ole otettu tilanteessa huomioon.
Jokatapauksessa,ap: Älä pidä noita ihmisiä niin tärkeinä sinun ja lapsesi elämän suhteen,sillä hehän ovat vain sen pienen tuokion siinä ja sinä et todellisuudessa tarvitse sellaisia ympyröitä,jotka ovat lauma-aivoille välttämättömiä; ymmärrät kyllä,mitä tarkoitan. Jaksamista sinulle ja alapeukuttelijat taitavat ikävä kyllä vain vahvistaa sanomani todeksi-se koira älähtää,johon kalikka kalahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa naisten maailmaan. Naiset osaavat henkisen väkivallan todella hyvin.
Missähän maailmassa minä sitten elän, kun en ole tuollaiseen törmännyt. Lähinnä vain kivoihin ja mukaviin naisiin.
Vierailija kirjoitti:
Siis mulle on ihan uutta, että äidit hakisi muskareista kavereita. Luulin, että siellä käydään lapsen takia, jotta lapsella olisi virikkeitä ja hauskaa. Kun keskittyy lapsen viihtymiseen eikä omaansa, löytää varmaan jutun aiheitakin paremmin.
Kyllä vauvojen harrastukset enemmän äitejä varten on kuin vauvoja. Puolivuotiaalle kelpaisi ihan yhtä hyvin äidin itse pitämä laulu-loruhetki. Toki jossain kohtaa lapsenkin on hyvä tottua muitten lasten seuraan, mutta se nyt voi yhtä hyvin olla mikä vaan kerho tai vaikka sukulaislapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ole perheellinen vaan sinkku. Silti samoja ajatuksia. Minusta on puhuttu kiusaamisen jälkeenkin todella paljon pahaa ja tavallaan pilattu niitä mahdollisuuksia tutustua muihin. En viitsi tarkemmin kirjoittaa, mutta todella ikäviä juttuja ja se on vienyt luoton muihin ihan täysin. En tavallaan olisi uskonut, että minulle käy vielä aikuisenakin näin, että joku huutelee jotain tai kuiskii kuinka on kuullut minusta puhuttavan sitä ja tätä. Ei kukaan muu kuin samaa kokenut voi välttämättä ymmärtää sitä kaikkea. Samalla eihän tästäkään saisi välittää, mutta olen totuuden ihminen, joka haluaisi oikeutta ja ilkeät puheet valheineen, huutelut tai pilkkaava nauru vaan satuttaa minua. Mietin monesti pystynkö enää koskaan tutustumaan muihin ihmisiin ilman ikävää oloa tai miettimistä onko juuri hän kuullut minusta jotain pahaa. Tavallaan en halua kertoa taustastani mitään. Täytyy jättää kertomatta niin paljon. Samalla miten siinä sitten edes tutustuu muihin.
Ymmärrän, että olet eri tilanteessa kuin minä. Silti tunnistan sen kaiken kirjoittamasi. Minä ehkä näytän epävarmalta ja en osaa olla kovin rento. Tai sitten näytän etäiseltä. Näin monesti pelkään sitä, että olen yksinäinen lopun ikääni tällä menolla. Jännitän eniten nuoria ja mitä vanhempi ihminen niin rennommin osaan olla. Silti epävarmuus aina läsnä ja mietin etten edes osaa olla ihmisten kanssa enää. Samalla ymmärrän sen mitä joku kirjoitti, että ihmisillä on omat vikansa ja en saa itsekään olla liian vaativa. Silti tarvisin itsekin jotain hyviä kokemuksia ehkä itsekin.
Vierailija kirjoitti:
No oppiko se vauva laulamaan? Ei.
Äänenavaus tehty loppupäiväksi. Hälinään veit vauvan. Ryhmäytyminen metelissä jo aloitettu.
Ei hyvä. Ei tarpeen.
Pidä lasta sylissä. Laula, heijaa, hyräile, puhu. Pussaa, silitä.
Mun lapset on jo aikuisia ja edelleen muistelevat muskarilauluja, kävin molempien kanssa 3v siellä eli yhteensä 6 vuotta. Tykkäsin itsekin, vetäjä oli kiva tyyppi. Vauvat tykkää rytmitellä ja helistellä, vaikket sinä siitä ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oppiko se vauva laulamaan? Ei.
Äänenavaus tehty loppupäiväksi. Hälinään veit vauvan. Ryhmäytyminen metelissä jo aloitettu.
Ei hyvä. Ei tarpeen.
Pidä lasta sylissä. Laula, heijaa, hyräile, puhu. Pussaa, silitä.
Mun lapset on jo aikuisia ja edelleen muistelevat muskarilauluja, kävin molempien kanssa 3v siellä eli yhteensä 6 vuotta. Tykkäsin itsekin, vetäjä oli kiva tyyppi. Vauvat tykkää rytmitellä ja helistellä, vaikket sinä siitä ymmärrä.
Kolmevuotias onkin vähän eri juttu kuin vauva.
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole perheellinen vaan sinkku. Silti samoja ajatuksia. Minusta on puhuttu kiusaamisen jälkeenkin todella paljon pahaa ja tavallaan pilattu niitä mahdollisuuksia tutustua muihin. En viitsi tarkemmin kirjoittaa, mutta todella ikäviä juttuja ja se on vienyt luoton muihin ihan täysin. En tavallaan olisi uskonut, että minulle käy vielä aikuisenakin näin, että joku huutelee jotain tai kuiskii kuinka on kuullut minusta puhuttavan sitä ja tätä. Ei kukaan muu kuin samaa kokenut voi välttämättä ymmärtää sitä kaikkea. Samalla eihän tästäkään saisi välittää, mutta olen totuuden ihminen, joka haluaisi oikeutta ja ilkeät puheet valheineen, huutelut tai pilkkaava nauru vaan satuttaa minua. Mietin monesti pystynkö enää koskaan tutustumaan muihin ihmisiin ilman ikävää oloa tai miettimistä onko juuri hän kuullut minusta jotain pahaa. Tavallaan en halua kertoa taustastani mitään. Täytyy jättää kertomatta niin paljon. Samalla miten siinä sitten edes t
Olet rennompi vanhempien ihmisten parissa,koska heidät on jo elämä koulinut ja ovat saaneet päin näköään niin monesti,että ovat joutuneet heittämään narsistisen ylimielisyytensä romukoppaan useimmissa tapauksissa. Aloittajalla on kyse tästä: hän on kokenut elämässään haavoittavia asioita ja on ne joutunut/osannut analysoida mielessään melko pitkälle, toisin kuin nuo monet muskareissa käyvät keskiverto äidit,joiden elämän suurin huoli on,onko kultamussukalla ilmavaiva. Tässä on kyse siitä,että ap ei sovi eikä kuulu tuollaisten ihmisten pariin,sillä heidän pinnallisuutensa ja epärehellisyytensä on ylitsepääsemätön este itseään ja maailmaa rehellisesti tutkivalle ihmiselle. Apn ei kannata jatkaa muskarissa käyntiä ainakaan siksi,että löytäisi sieltä mitään "äitikavereita",joista olisi edes kahvittelun verran apua yksinäisyyden tunteeseen-naurettava ajatuskin ja vaarallinen myös,jos ap on traumoistaan avautuvaa sorttia. Apn ja hänen kaltaistensa on vain hyväksyttävä se, että onnenkarkit eivät mene elämässä tasan ja toimittava omien olosuhteidensa pohjalta. Traumaterapiaan hakeutuminen olisi todella hyv',mutta vasta sitten,kun lapsi on vähän vanhempi. Hän tarvitsee kipeästi työkaluja käsitelläkseen menneisyytensä tuottamia hylkäämiskokemuksia,jotka saattavat heijastua myös lapseen. Tämä ei siis ole tarkoitettu aloittajaa halventavaksi,vaan kannustavaksi kommentiksi-unohda muskariäidit,jos koet olosi siellä tukalaksi-kuuntele itseäsi ja ajattele,että hyvinvoiva äiti on lapselleen paras äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muskarissa kohtelu on pa*kaa. Yllättävää koska suurin osa mammoista on äitiys- tai hoitovapaalla siellä käydessä. Muskarin jälkeen peittelemättä kutsutaan vain osa porukasta kahvilaan jatkaaan päivää. Ihme tölväisyjä kuulee. Huonot käytöstavat jotenkin normalisoituivat muskariympäristössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä joo joku oikea ystäväkin olemassa ja netin hyvänpäiväntuttuja. Lähinnä ottaa päähän kun teen ilmeisesti jotain väärin jo olemassaoloni suhteen. Koko ajan pitäisi olla sekä rajoista tarkka että rento. Aina on nuo jotkut mammat joilla on koko elämä ollut sitä sopivaa sosiaalisuutta ilman kiusaamustaustaa niin heille kaikki ei ole niin karseaa h***ettiä.
ap
Ainakin sun kielenkäyttö tuntuu olevan sellaista, että ainakin minua pelottaisi, enkä kyllä haluaisi, että lapseni olisi ihmisen lähellä, joka kiroilee koko ajan.
Tuo toisia syyllistävä asenne ei ainakaan paranna tilannetta. Joku tuolla heti alkuun sanoi, että hakeudu terapiaan ja olen kyllä samaa miletä. Hyökkäävä asenne muita kohtaan ei ole hyvä. Ja aina kaikki on muiden syytä.
Kylläpä vedit mutkat suoriksi etkä tainnut sisäistää aloituksen pointtia laisinkaan. Kannattaa katsoa ihan vain peiliin oman asenteesi suhteen,jos et ymmärrä, mistä perimmiltään kyse. Aloittaja ei ole syyllistänyt ketään.Todennäköisesti ainoa joka kokee tarvetta kommentoida aloitusta negatiivisesti on henkilö,joka on todella syyllistynyt syrjintään,kiusaamiseen tai muuhun kuvattuun kylmäkiskoisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen huolissani ap:n vauvasta, kun ap luulee, että hänen vauvaansa tullaan härkkimään ja , että ap:n mielestä näköjään kaikki muut äidit on perseestä ja yleensä kaikki naiset on perseestä ja hyljänneet hänet. Jos ihan kaikki muut tuntuu kamalailta ihmisiltä, niin pitäisikö jo miettiä, että missä se vika on?
Onko ap:llä mt-ongelmia/ vainoharhaisuutta.
Pidä sinä huoli omista asioistasi,jos et ymmärrä aloittajan kertomista asioista mitään. Oletko taas joku vajaavaltainen sostyöntekijä,joka on lapsena jäänyt tisua ja isin syliä vaille?
Olisitko AP neuroepätyypillinen? Voisiko olla autismin kirjoa?
Ennenkuin revit pelihoususi, minulla on ollut kanssa ongelmia tutustua muihin ja minut eristettiin myös ulkopuolelle äitiporukoista. Äitivuosien jälkeen kävin huvikseni psykiatrilla puhumasta sosiaalisista haasteista. Yllätyksekseni sain vahvan epäilyksen autismin kirjosta. Kun tällaisella kirjolla on, monet sosiaaliset tilanteet tuntuvat juurikin teatterilta.
Mikä tapahtumaketju sai aikanaan sinut käyttämään päihteitä? Kun ymmärrät paremmin itseäsi, voit olla parhaiten avuksi myös kasvavalle lapsellesi. Jos lapsi perii yhtään neurokirjon ominaisuuksia, koulutiestä tulee tosi haastava.
Aikanaan en saanut helposti äitikavereita, mutta löysin harrastuksen kautta laajan ystäväpiirin. Ironista kyllä, he ovat kaikki äitejä. Lapset ovat vain aikuisia.
Suomessa ei oikein osata käyttäytyä, ihan peruskäytöksen alkeisiin kuuluu osata tervehtiä. Sinulle sattui paska muskariryhmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan itsekin tämän ilmiön. Seurakunnan äitilapsipiirissä oli tunnettujen tv-kasvojen vaimoja ja monia varakkaita äitejä. Itse olin tavis ja sen huomasi.
Jos sanoin jotain kyselypiirissä, joku näistä lyttäsi heti, että ei se näin ole. Kerroin vain oman kantani, mikä ei ollut edes iso juttu, koska kysymykset olivat luokkaa "mikä on maistuva ja edullinen ruoka perheelle".
Ihmiset on keskimäärin tosi veemäisiä kpäitä. Mukavia ihmisiä on, mutta oikeasti mukavia ei kovin paljon. Tämä korostuu peruskoulumaailmassa kun eivät vielä ole oppineet peittämään ikävimpiä piirteitään. Etenkin oman kokemuksen mukaan tytöt on pahansuopia (ai sulla on TOMMONEN paita), kateellisia (miks toi sai kympin ja mä seiskan), pikkumaisia juoruilijoita. Et voi olla kaikkien kaveri, koska sellaiset jäävät ulkopuolelle kaikista kaveripiireistä. Oma porukka on valittava. Tämän faktan kanssa pärjää ihan hyvin niin kauan kun selviää aikuiseksi eikä ole enää niin riippuvainen sosiaalisista suhteista.
Aikuisena nämä veemäiset mulkerot osaavat peittää luonteensa paremmin, jotta pärjäävät työelämässä (itseasiassa vttumaisimmat pyrkyrit pärjäävät siellä oikein hyvin). Mutta nämä ihmiset saavat lapsia, joista kyllä näkee millaisessa kodissa ovat kasvaneet ja näin ovat siellä lapsesi kanssa samalla luokalla ja näin se homma jatkuu.
Tässä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kasvattaa paksumpi nahka. Huono neuvo, tiedän, itse olen tämän asian kanssa paininut nyt pari vuotta, lapseni on alakoulussa. Mikään ei ole omista kouluajoista muuttunut. Nuo noin 10-vuotiaat on maailman pahimpia draamakuningattaria ja kun vanhempiaan katselee niin eipä juuri yllätä. Onneksi muutama ihan kiva kaveri on olemassa ja se vasta puppua onkin että pitäisi olla kaikkien kaveri. Ei todellakaan tarvi. Siellä luokalla on se Sofia joka päätyy parin vuoden päästä juomaan siideriä bemarin takapenkillä koulun pihalla perjantai-iltoina ja Kasperi joka jo 10-vuotiaana vttuilee opettajalle ja vapettaa vessassa ja parin vuoden päästä hajottaa S-marketin vessan ja varastaa sieltä kaljat.
Paras neuvo tähän on mulla se, että jos jo vauva-aikana ajattelet että muut sorsii lastasi, et pärjää siihen että hän on aikuinen. Peruskouluaika tulee olemaan aivan hirveää sinulle itsellesi, josset pysty muuttamaan ajatustapaasi ja riippuvuuttasi muiden käytöksestä. Muista se, että muiden käytös kertoo vain heistä itsestään, ei sinun arvostasi ihmisenä. Sen verran kannattaa kasvattaa itselleen paksua nahkaa ettet ole riippuvainen muiden ihmisten arvostelusta.
Ensinnäkin kannattaisi nyt miettiä millaisesta ryhmästä on kyse. Äideistä ja vauvoista. Kuinka moni äiti pystyy oikeasti keskittymään kaiken ympärillä tapahtuvan huomioimiseen kun jo vauvassa on tarpeeksi tekemistä. Nyt myös armollisuutta kanssa äitejä kohtaan.
217, asia on kyllä juuri näin, sitä ei vain ääneen sanota kovin usein. Ihmiset ovat itsekkäitä, ahneita ja ikäviä. Suomessa on käyttäytymisvaje. Ihan peruskoulussa pitäisi opettaa lapset tervehtimään, katsomaan uutta tulokasta silmiin, hymyilemään jne.
Missä muussa maassa saisi muka olla näin mulkero? Suomessa se on vain jotenkin äänettömästi sallittua, vaikka en tajua lainkaan miksi. Minusta tuo AP:n muskarin ilmapiiri on huono. Myös muskarin opettajalla olisi roolinsa ryhmien ryhmäyttäjänä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on keskimäärin tosi veemäisiä kpäitä. Mukavia ihmisiä on, mutta oikeasti mukavia ei kovin paljon. Tämä korostuu peruskoulumaailmassa kun eivät vielä ole oppineet peittämään ikävimpiä piirteitään. Etenkin oman kokemuksen mukaan tytöt on pahansuopia (ai sulla on TOMMONEN paita), kateellisia (miks toi sai kympin ja mä seiskan), pikkumaisia juoruilijoita. Et voi olla kaikkien kaveri, koska sellaiset jäävät ulkopuolelle kaikista kaveripiireistä. Oma porukka on valittava. Tämän faktan kanssa pärjää ihan hyvin niin kauan kun selviää aikuiseksi eikä ole enää niin riippuvainen sosiaalisista suhteista.
Aikuisena nämä veemäiset mulkerot osaavat peittää luonteensa paremmin, jotta pärjäävät työelämässä (itseasiassa vttumaisimmat pyrkyrit pärjäävät siellä oikein hyvin). Mutta nämä ihmiset saavat lapsia, joista kyllä näkee millaisessa kodissa ovat kasvaneet ja näin ovat siellä lapsesi kanssa samalla luokalla ja näin se ho
Oi että miten hyvin sanottu. Olin itsekin jostain syystä äitiporukoissa se jota katsottiin oudosti ja moitittiin esim. siitä että jätin pienen laukun isossa leikkitilassa sivuun, ei lasten ulottuville (lasten vaipat ym. oli eteisessä vaunuissa) kun taas muut levittivät tavaransa aivan ympäriinsä ja se mun pieni laukku sivussa oli se ihmettelyn kohde ja lapsille turvallisuusriski. Kaikki oli yhtä absurdia. No, totesin että mun lapsista kasvaa täyspäisiä ilman noita omituisia kerhoja ja niin kävikin. Isoimmat on jo täysi-ikäisiä, nuorimmat ei ihan vielä. Yksi tärkeimpiä asioita on se että en jäänyt vatvomaan miksi musta ei tykätä. Jossain oli se minä, jolla olikin ihan hyvä itsetunto. Ja lapsilleni olen sen hyvän, terveen itsetunnon aineksia yrittänyt jakaa. Hyvä ja terve itsetunto ei tarkoita ylimielisyyttä, vaan enemmänkin selviytymistä järjissään niiden keskuudessa ketkä esim. peruskoulussa tuota sun kuvailemaa sairasta touhua harrastavat. Hyvä itsetunto ei tarkoita juoruilua, vaan sitä että vaikka ympärillä oleva p.ska käykin hermoon, niin voi lähteä sieltä koulusta kotiin elämään tyytyväisenä sitä omaa elämää ja tekemään normaaleita asioita vaikkapa perheen kanssa. Hyvä itsetunto ei tarkoita sitä että somessa on kulissit kunnossa, vaan sitä että somet ja ulkokuori on oikestaan yhdentekeviä, koska omassa elämässä kaikki on oikeasti kunnossa. Ei mitään tarvetta juoruilla ja esittää, koska omassa elämässä on kaikki hyvin.
No sepä se, kun kukaan ei ajattele tällaista neuroepätyypillistä. Meidän olemuksessamme on jotakin, joka saa muut sivuuttamaan meidät. Ap:n kysymys oli, että mitä tässä olemuksessa pitäisi muuttaa, jotta meitä kohdeltaisiin samalla tavalla kuin muitakin eli esim. vastattaisiin tervehdykseen.
-eri