Lue keskustelun säännöt.
Oikea syy masennukseeni oli pikkulapsiaika
23.01.2025 |
Hei,
Olen 37-vuotias äiti ja tajusin tänään kristallin kirkkaasti miksi olen ollut viimeiset 9 vuotta niin allapäin. Nyt kun lapseni ovat kasvaneet 9- ja 7-vuotiaiksi, olen alkanut saada omaa elämääni takaisin. Olen ymmärtänyt, että yksinkertaisesti inhoan pieniä lapsia. Sitä taistelun ja väännön määrää jokaikisestä asiasta. Sotkua ja huutoa. Se että en saa tehdä haluamani asioita vaan lapset pilaavat musiikin kuuntelun, kävelylenkin yms.
Nyt lapset tykkäävät jo mennä harrastuksiin ja kavereilleen. Nukkuvat yönsä. En oikeasti keksi ainuttakaan hyvää asiaa pikkulapsiajassa. Tavallaan olen siitä myös surullinen ja olo on syyllinenkin. Pitkään olen pohtinut olenko vain todella huono äiti vai mikä minua vaivaa kun jatkuvasti olen väsynyt, ärtynyt, haluton.
Nyt en odota enää masentuneena työpäivän päättymistä että kotona jatkuisi jatkuva läsnäolo ja äidinhuutelu. Jos meille olisi kolmas lapsi jostain mielenhöiriöstä tehty niin varmaan olisi loppunut parisuhde ja mielenterveys.
Tunnistaako kukaan vastaavia ajatuksia? Olen siis nyt onnellinen lapsistani kun olemme selvinneet pikkulapsiajan. En pidä pienistä lapsista enkä pelkää sitä kertoa!! Se on ihan ok!
Kommentit (355)
Minä ainakin koin sen jatkuvan muiden nälvimisen ja tuomitsemisen todella raskaana. Milloin ei olleet kodin lattialistat tarpeeksi puhtaat kun pyyhin ne mikroliinalla vain kerran kuukaudessa. Milloin tein väärin kun nukuin lasten kanssa päiväunia enkä siivonnut ja pyykännyt sekä silittänyt vaatteita. Milloin lapset olivat liian hiljaisia ja kohteliaita. Milloin lapset olivat leikkipuistossa liian liikkuvaisia ja notkeita jne jne jne.
Onneksi pääsin eroon tuosta jatkuvasta naputtamisesta kun lapset kasvoivat ja alkoivat harrastaa omia juttujaan. Yhtäkkiä kiltti ja kohtelias käytös, liikunnallisuus tai pestyt mutta silittämättömät vaatteet olivatkin riittävästi! Koulussa toisen luokanvalvoja sanoi, että lapsesta huomaa että hänelle on luettu ja hänestä välitetään paljon. Olin hämmentynyt, että kerrankin minut nähtiin jonain muuna kuin kaiken väärin tehneenä emakkona.
Asia on niin, että mikään, ei edes lasten normaali teini-ikä, ole yhtä kauheaa aikaa kuin pikkulapsivaihe. Aikuiset ja ilkeät ihmiset tekivät elämästä raskaan. Eivät lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy olla vähän vajaa, jos ei tulee yllätyksenä, että ei nauti lasten tarvitsevuudesta. Itse en tee lapsia, koska tuo vapauden menetys olisi niin inhottavaa. Miten se voi tulla yllätyksenä?
Eikös tuo käynyt jo yhden kanssa selväksi, ettet tykkää. Miksi ihmeessä teit vielä toisenkin lapsen siihen kärsimystäsi lisäämään, jos oli noin kamalaa? Taidat olla sellainen, että kun muillakin on ja kun näin pitää ja kuuluu tehdä .
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin koin sen jatkuvan muiden nälvimisen ja tuomitsemisen todella raskaana. Milloin ei olleet kodin lattialistat tarpeeksi puhtaat kun pyyhin ne mikroliinalla vain kerran kuukaudessa. Milloin tein väärin kun nukuin lasten kanssa päiväunia enkä siivonnut ja pyykännyt sekä silittänyt vaatteita. Milloin lapset olivat liian hiljaisia ja kohteliaita. Milloin lapset olivat leikkipuistossa liian liikkuvaisia ja notkeita jne jne jne.
Onneksi pääsin eroon tuosta jatkuvasta naputtamisesta kun lapset kasvoivat ja alkoivat harrastaa omia juttujaan. Yhtäkkiä kiltti ja kohtelias käytös, liikunnallisuus tai pestyt mutta silittämättömät vaatteet olivatkin riittävästi! Koulussa toisen luokanvalvoja sanoi, että lapsesta huomaa että hänelle on luettu ja hänestä välitetään paljon. Olin hämmentynyt, että kerrankin minut nähtiin jonain muuna kuin kaiken väärin tehneenä emakkona.
Asia on niin, että mikään, ei edes lasten normaali tei
Totta tuokin. Itse olen kokenut valtavaa riittämättömyyttä jatkuvista äitiyden suorittamisen paineista. Kodinhoito, lastenhoito, kaikki mahdolliset vinkit ja ohjeet vain uuvuttivat. Miehen äiti ollut kotiäitinä lähes koko ikänsä ja sieltä aina saanut vaan muka kivoja neuvoja miten tehdä asiat paremmin. Itseä kun ei voisi vähempää kiinnostaa pyyhinkö vauvan pyllyn kosteuspyyhkeellä vai juoksevan veden alla jne t. Ap
Vierailija kirjoitti:
Eikös tuo käynyt jo yhden kanssa selväksi, ettet tykkää. Miksi ihmeessä teit vielä toisenkin lapsen siihen kärsimystäsi lisäämään, jos oli noin kamalaa? Taidat olla sellainen, että kun muillakin on ja kun näin pitää ja kuuluu tehdä .
Niinpä sanoppa se. Toisaalta se että on kaksi niin välillä jopa helpompaa ku edes joskus leikkivät keskenään. Mutta kai ihminen vaan joskus mokaa? T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kaikkein pahinta on pikkulapsiperheet kylässä! Ei koskaan enää meille. Ohis.
Jatkuva unenpuute. En vaan pärjännyt sen kanssa. 1 tai 2 huonosti nukuttua yötä, niin mulla alkaa jo toimintakyky kärsiä.
Yli neljä vuotta huonoja öitä. Henki meinasi lähteä ja mitään ei jaksanut tehdä.
Nyt pienin lapsista on 7v. Ihana tapaus. Mutta vauvat on onneksi jo tässä elämässä tehty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja kaikkein pahinta on pikkulapsiperheet kylässä! Ei koskaan enää meille. Ohis.
No kai niitä sen kyläilyn ajan kestää? T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Eikös tuo käynyt jo yhden kanssa selväksi, ettet tykkää. Miksi ihmeessä teit vielä toisenkin lapsen siihen kärsimystäsi lisäämään, jos oli noin kamalaa? Taidat olla sellainen, että kun muillakin on ja kun näin pitää ja kuuluu tehdä .
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ps. Minä pakotan itseni siivoamaan sen takia, että Anneli Auer tuomittiin rikolliseksi sotkuisen kodin takia. Jos jollekin läheiselle tapahtuisi jotain, niin häkki heilahtaisi.
Ei ole todellakaan pyyhitty listoja kuin näkyviltä paikoilta viimeisen kuuden vuoden aikana.
Vierailija kirjoitti:
Jatkuva unenpuute. En vaan pärjännyt sen kanssa. 1 tai 2 huonosti nukuttua yötä, niin mulla alkaa jo toimintakyky kärsiä.
Yli neljä vuotta huonoja öitä. Henki meinasi lähteä ja mitään ei jaksanut tehdä.
Nyt pienin lapsista on 7v. Ihana tapaus. Mutta vauvat on onneksi jo tässä elämässä tehty.
Mulla sama paitsi 5v meni unenpuutteessa t. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennukseen auttaa ketamiini, kokaiini, amfetamiini ja punaviini. Tässä järjestyksessä.
En minäkään pitänyt vauva-ajasta, enkä pikkulapsiajasta. Yksi lapsi riitti, se kävi heti selväksi. En kestänyt nukkumattomuutta, enkä yksinäisyyttä. Yritin kyllä ystävystyä muiden äitien kanssa, mutta itse en vain viihtynyt hiekkalaatikon reunalla ja kuuntelemassa pikkupetterien kakkaamisista. Joka päivä samaa pskaa.
Huh, onneksi lapseni on jo aikuinen:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinäpä se onkin kun alkaa vaatia liikoja siivouksen suhteen. Jää lapsetkin silloin toissijaiseksi. Kuka ääliö keksi sen että lapsiperheessä pitäisi kaikki olla niin järjestyksessä? Kuka?
Se on paskanhajua, kuolaa, yrjöä ja sotkua.
Siksipä en lapsia hankkinutkaan. Olisin varmaan viihtynyt kouluikäisten kanssa, mutta alkuvaihe raskaus ja synnytys etenkin ... ei ei.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään pitänyt vauva-ajasta, enkä pikkulapsiajasta. Yksi lapsi riitti, se kävi heti selväksi. En kestänyt nukkumattomuutta, enkä yksinäisyyttä. Yritin kyllä ystävystyä muiden äitien kanssa, mutta itse en vain viihtynyt hiekkalaatikon reunalla ja kuuntelemassa pikkupetterien kakkaamisista. Joka päivä samaa pskaa.
Huh, onneksi lapseni on jo aikuinen:)
Juuri noin. Halusin äidiksi kovasti mutta en sit oikeasti oikeasti tajunnutkaan miten rankkaa. T. Ap
No, kyllä minä rakastan tuota ekaluokkalaista enemmän kuin ikinä. No, ekat puoli vuotta vauvan kanssa oli ihanaa pesimistä. Mutta sitten piti jo aloittaa aikatauluttaminen. Syödä pitää 5 kertaa päivässä ja tissiä päälle.
Pikkuhiljaa se arki puskee päälle ja koko ajan väsyttää. Elämä on harmaata paksaa ja maistuu halvalle kahville.
Ei jaksa kuin välttämättömän, jos sitäkään. Ulkoillaan, mutta vain omassa pihassa. Ei puhettakaan, että jaksaisi mennä johonkin monella bussilla eläimiä katsomaan.
Koko ajan painaa huono omatunto siitä, miten on huono äiti ja kumppani. Jos yrittää saada omaa aikaa, se on aina joltain toiselta pois. Lapsilta tai mieheltä.
Hmmm. Se pikkulapsiaika on nostanut pintaan sinun elämäsi traumoja.
Wi se ole syy vaan se on aiheuttanut seurauksia.
Vierailija kirjoitti:
Itselleni pikkulapsiaika oli ihan mukavaa, erityisesti vauvavuodet.
Nyt alkaa olla raskasta kun nuorempikin täyttää jo 7, hän on ilmeisesti nyt löytänyt oman persoonansa ja yhdistettynä hänen tempperamenttiinsa niin hän ei ole lainkaan sellainen ihminen josta pitäisin jos ei olisi pakko.
Mutta kaipa tätä kestää kun tietää, että tämäkin on vain vaihe, 10-15 vuotta niin lapsikin on jo toivottavasti itsenäistynyt niin, että itse saan taas hengittää, eikä arki ole vain tulipalojen sammutusta ja pahaa mieltä.
7 vuotiaat ovat paljon mukavampia kuin vauvat. Joku järki touhussa!
Niinpä mistäs sitä tietääkään kun en omaa pikkulapsiaikaani muista. Mut se lasten vinkuminen käy vaan pahasti hermoon.
T. Ap