Lue keskustelun säännöt.
Mitä kertoa lapselle eron syyksi, jos oikea syy on miehen henkinen välivalta?
22.01.2025 |
Lapsi on 7-vuotias ja on tietysti nähnyt niitä tilanteita eli tietää kyllä sinänsä asian mutta ei sitä että siksi olen eroamassa. Mikä on paras tapa selittää lapselle miksi äiti ottaa eron isästä? Kertoa totuus vai valehdella jotain? Ainoa syy siihen miksi haluan erota on miehen harjoittama henkinen väkivalta eli mitään toista pientä syytä en voi sanoa jos haluan pysyä totuudessa. Mies ei edes halua erota, vain minä haluan eli en voi väittää että äiti ja isä nyt yhdessä vain päätti näin.
Kommentit (251)
Että äiteetä vaivaa henkinen hulluus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapselle pitää tehdä selväksi että henkinen väkivalta (vaihda tuon termin tilalle lapsen ymmärtämän konkreettiset sanat) on aina väärin, ei koskaan ole uhrin syy ja väkivaltainen ihminen pitää parisuhdetilanteessa jättää. Ei tätä asiaa pidä yhtään hyssytellä. Tai sumuttaa lapselle, että syy oli molemmissa, rakkaus loppui, ei ollut enää kivaa yhdessä. Lapsi ajautuu itse aikuisena parisuhteeseen väkivaltaisen ihmisen kumppaniksi toistaen vanhempiensa kaavaa ellei lapselle tee hyvin selväksi, että jos joku on henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen, niin tällainen ihminen tulee jättää.
Vierailija kirjoitti:
Että äiteetä vaivaa henkinen hulluus.
Aapeen mies näköjään löysi ketjun.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on siis nähnyt itse isän väkivaltaista käytöstä. On lapselle varsin hämmentävää ja haitallista, jos hänelle näyttää siltä, että tuollaisesta käytöksestä ei seuraa mitään pahaa. Vaan äiti vaikenee asian ja näyttää siltä että hyväksyy asian kun on kuin ei olisikaan. Vaan sen sijaan sössöttää jotain että eroamme koska emme enää rakasta.
Exän vanhemmilla on kuvio, jossa isä ilkeilee äidille. Kiusaa ja härkkii, jotta saa äidin huutamaan. Ja sitten nauraa päälle kun äiti draamailee. Ovat seitsemänkymppisiä ja katselin tuota 15 vuotta, eli varmaan ollut aina samanlaista. Exän isä yllyttää myös poikiaan mukaan pilkkaan, ja kaikki nälvivät äitiä. Exän mielestä ihan normaalia, ja kaikilla on muka hauskaa. Ei varmaan mikään yllätys, että hän toisti isänsä käytöstä, tosin sillä lopputuloksella että aloin yleensä itkeä. Siitäkös ex sai vettä myllyynsä, ja ilkkuminen oli entistä hauskempaa. Itse ei edes erotessa tajunnut satuttaneensa, vaan oli kuulemma ihan normaalia. Kuvittelin itsekin jossain vaiheessa olevani vain liian herkkä tmv. Lapsemme on joutunut todistamaan sitä. Nyt mietin pitäisikö hänelle kertoa totuus, ettei itse kuvittele isän käytöksen olleen hauskaa ja normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapselle pitää tehdä selväksi että henkinen väkivalta (vaihda tuon termin tilalle lapsen ymmärtämän konkreettiset sanat) on aina väärin, ei koskaan ole uhrin syy ja väkivaltainen ihminen pitää parisuhdetilanteessa jättää. Ei tätä asiaa pidä yhtään hyssytellä. Tai sumuttaa lapselle, että syy oli molemmissa, rakkaus loppui, ei ollut enää kivaa yhdessä. Lapsi ajautuu itse aikuisena parisuhteeseen väkivaltaisen ihmisen kumppaniksi toistaen vanhempiensa kaavaa ellei lapselle tee hyvin selväksi, että jos joku on henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen, niin tällainen ihminen tulee jättää.
Vanhempien ei tule kaataa likaviemäriä lasten päälle ja syytellä toisia. Lapsi ei kuulu aikuisten riitoihin. Mitäpä jos molemmat vanhemmat selittävät "faktoina", kuinka syy eroon oli toisessa osapuolessa? Lapsi laitetaan mahdottomaan välikäteen.
Lapselle parasta on kertoa, ettei vanhemmat enää tule toimeen keskenään ja että on parempi, että jatkavat erillään, mutta kumpikin säilyy lapsen vanhempana ja lapsi on yhtä tärkeä kuin ennenkin. Siihen ei aikuisten välit vaikuta.
Vierailija kirjoitti:
Lapselle pitää tehdä selväksi että henkinen väkivalta (vaihda tuon termin tilalle lapsen ymmärtämän konkreettiset sanat) on aina väärin, ei koskaan ole uhrin syy ja väkivaltainen ihminen pitää parisuhdetilanteessa jättää. Ei tätä asiaa pidä yhtään hyssytellä. Tai sumuttaa lapselle, että syy oli molemmissa, rakkaus loppui, ei ollut enää kivaa yhdessä. Lapsi ajautuu itse aikuisena parisuhteeseen väkivaltaisen ihmisen kumppaniksi toistaen vanhempiensa kaavaa ellei lapselle tee hyvin selväksi, että jos joku on henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen, niin tällainen ihminen tulee jättää.
Uohdit uskonnollisen väkivallan ihan kokonaan ja samoin Mikkihiirellisen väkivallan. Kummatkin ihan kamalia asioira ja tekoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapselle pitää tehdä selväksi että henkinen väkivalta (vaihda tuon termin tilalle lapsen ymmärtämän konkreettiset sanat) on aina väärin, ei koskaan ole uhrin syy ja väkivaltainen ihminen pitää parisuhdetilanteessa jättää. Ei tätä asiaa pidä yhtään hyssytellä. Tai sumuttaa lapselle, että syy oli molemmissa, rakkaus loppui, ei ollut enää kivaa yhdessä. Lapsi ajautuu itse aikuisena parisuhteeseen väkivaltaisen ihmisen kumppaniksi toistaen vanhempiensa kaavaa ellei lapselle tee hyvin selväksi, että jos joku on henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen, niin tällainen ihminen tulee jättää.
Vanhempien ei tule kaataa likaviemäriä lasten päälle ja syytellä toisia. Lapsi ei kuulu aikuisten riitoihin. Mitäpä jos molemmat vanhemmat selittävät "faktoina", kuinka syy eroon oli toisessa osapuolessa? Lapsi laitetaan mahdottomaan välikäteen.
Lapselle parasta on kertoa,
Jos lapsi on kerran itse omin silmin nähnyt ja omin korvin kuullut sitä väkivaltaa, niin ei todellakaan ole likaviemärin kaatamista lapsen päälle sanoa, että ne teot on todella väärin ja sellaisten tekojen jälkeen kenenkään ei pidä jäädä parisuhteeseen.
Jos lapsi ei olisi koskaan nähnyt niitä tekoja eikä aavistaisikaan niitä, niin silloin niistä puhuminen lapselle olisi likaviemärin kaatamista lapsen päälle.
Älä koskaan näytä lapselle mallia siitä, että jos sinua kohtaan ollaan väkivaltaisia, niin vaikenet ja hyssyttelet asian tai otat sen puoliksi omaksi syyksesi!
Miten minusta tuntuu, että tämä sama jankuttaja on täällä ennenkin yrittänyt oikeuttaa exän mollaamista lapselle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten minusta tuntuu, että tämä sama jankuttaja on täällä ennenkin yrittänyt oikeuttaa exän mollaamista lapselle?
Mikä jankuttaja? Ei ap ole kuin 2-3 kommenttia kirjoittanut tähän ketjuun. Jankuttajia tässä ketjussa kyllä on ollut, mutta ne on vaikuttaneet lähinnä inceleiltä.
Kyllä lapsi ymmärtää erittäin hyvin, että ero on isän käytöksen vuoksi, onhan hän nähnyt sen käytöksen omin silmin. Arvatkaa miten oudolta lapsesta tuntuu, jos äiti alkaa siihen valehtelemaan, että eroamme koska meillä ei ole kivaa yhdessä tai eroamme koska aina aikuiset ei voi asua yhdessä tms puppua. On todella loukkaavaa huomata, että oma äiti tahallaan valehtelee ja sumuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lapsi ymmärtää erittäin hyvin, että ero on isän käytöksen vuoksi, onhan hän nähnyt sen käytöksen omin silmin. Arvatkaa miten oudolta lapsesta tuntuu, jos äiti alkaa siihen valehtelemaan, että eroamme koska meillä ei ole kivaa yhdessä tai eroamme koska aina aikuiset ei voi asua yhdessä tms puppua. On todella loukkaavaa huomata, että oma äiti tahallaan valehtelee ja sumuttaa.
Ei ole valehtelua kertoa, ettei vanhemmat tule toimeen keskenään. Sen sijaan se, että oksentaa lapselle eron likaisia yksityiskohtia kuormittaa lasta, joka ei ole parisuhteen osapuoli.
Sillä toisella vanhemmalla luonnollisesti on päinvastainen näkemys että kumman vanhemman haukut valitaan vai molempien?
Mietipä miltä tuntuu lapsesta, jolle äiti haukkuu isää ja isä haukkuu äitiä? Se on tuhoisaa.
Tässä ihan oikeat ohjeet: älä mustamaalaa toista vanhempaa. Pura vaikeat tunteet toiselle aikuiselle, älä lapselle.
https://www.mll.fi/vanhemmille/tukea-perheen-huoliin-ja-kriiseihin/vanh…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lapsi ymmärtää erittäin hyvin, että ero on isän käytöksen vuoksi, onhan hän nähnyt sen käytöksen omin silmin. Arvatkaa miten oudolta lapsesta tuntuu, jos äiti alkaa siihen valehtelemaan, että eroamme koska meillä ei ole kivaa yhdessä tai eroamme koska aina aikuiset ei voi asua yhdessä tms puppua. On todella loukkaavaa huomata, että oma äiti tahallaan valehtelee ja sumuttaa.
Ei ole valehtelua kertoa, ettei vanhemmat tule toimeen keskenään. Sen sijaan se, että oksentaa lapselle eron likaisia yksityiskohtia kuormittaa lasta, joka ei ole parisuhteen osapuoli.
Sillä toisella vanhemmalla luonnollisesti on päinvastainen näkemys että kumman vanhemman haukut valitaan vai molempien?
Mietipä miltä tuntuu lapsesta, jolle äiti haukkuu isää ja isä haukkuu äitiä? Se on tuhoisaa.
Ap on kertonut, että mies haukkuu häntä mm h uoraksi lapsen kuullen. Siinä ei ole mitään väärää eikä mitään oksentamista eikä mitään miehen haukkumista, jos ap sanoo lapselle selvästi suoraan, että isän teko on todella väärin eikä sellaisen teon jälkeen voi nainen jäädä parisuhteeseen miehen kanssa. Se ei ole miehen haukkumista vaan terveiden rajojen ja itsensä suojelemisen opettamista lapselle! Mikä sinua oikein vaivaa kun et tätä tajua?
Vierailija kirjoitti:
Tässä ihan oikeat ohjeet: älä mustamaalaa toista vanhempaa. Pura vaikeat tunteet toiselle aikuiselle, älä lapselle.
https://www.mll.fi/vanhemmille/tukea-perheen-huoliin-ja-kriiseihin/vanh…
Ei mustamaalata saakaan. Mutta saa sanoa totuuden siitä mitä lapsi on itse nähnyt. Mustamaalaaminen on sitä että keksii ikäviä juttuja toisesta ja levittelee niitä tarinoita eteenpäin. Toisten ihmisten näkemän konkreettisen tosiasian ääneen sanominen ei ole mustamaalaamista!
Tunnen perheen, jossa eron syynä oli äidin diagnosoitu persoonallisuushäiriö. Lapselle kerrottiin, että vanhemmat eivät tule toimeen keskenään, ja lapsi oli sen myös omin silmin nähnyt. En oikein näe mitään lisäarvoa sillä, että pienelle lapselle aletaan kertoa oikeita diagnooseja ja vielä vähemmän luulotteluja.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen perheen, jossa eron syynä oli äidin diagnosoitu persoonallisuushäiriö. Lapselle kerrottiin, että vanhemmat eivät tule toimeen keskenään, ja lapsi oli sen myös omin silmin nähnyt. En oikein näe mitään lisäarvoa sillä, että pienelle lapselle aletaan kertoa oikeita diagnooseja ja vielä vähemmän luulotteluja.
Jos äidillä/isällä on faktisesti persoonallisuushäiriö, niin se todellakin näkyy myös hänen toiminnassa lasta kohtaan. Tällöin on ensiarvoisen tärkeää selittää tilanne (ihan diagnoosein) lapselle, jotta lapsi ymmärtää kyse olevan sairaudesta, ei normaalista käytöksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nähdäkseni voit sanoa niin, että "joskus kun ihmiset eivät vain tule toimeen keskenään, on parempi muuttaa erilleen ja elää eri asunnoissa omaa elämää. Ja nyt on niin, että äiti ja isi riitelee liikaa ja äidillä on sen vuoksi aina paha mieli. Eikä äiti ja isi ole saaneet asioita sovittua, vaikka on yritetty. Tulee vaan jatkuvasti lisää riitaa ja taas paha mieli. Siksi on parempi, että me eroamme."
Sitten ette tee lapsesta mitään matkalaukkua, vaan asuminen joko toisen luona ja tapaamiset tai vuoroviikkoina vaikka 6 viikkoa ja 6 viikkoa ja siinä väliviikonloppuina ja vaikka keskiviikko-iltaisin toinen on tapaava vanhempi ja asiat sovitaan KIRJALLISESTI paperille. Lapset tarvitsee pysyvyyttä. Vuodessa on kuitenkin 52-53 viikkoa, mieti jos itse joka viikko muuttaisit.....
Henkistä väkivaltaa parisuhteessa nähneenä voin sanoa, että ei siin
Tämä. Meillä mies kävelee perässä, jos poistun itku kurkussa huoneesta. Ilkkuva monologi voi kestää vaikka kuinka kauan, kunnes mies havahtuu ja alkaa pauhata, että kanssani ei voi keskustella kun en sano mitään. Jos yritän tilanteen rauhoituttua kertoa, mikä sanomisissaan loukkasi, väittää ettei ole sanonut mitään sellaista, tai että ymmärsin väärin. Ehdottaa yleensä, että rauhoittuisin varmaan jos hän keittelee meille kahvit. Sumuttaa siis täysillä, koska ei pysty puolustelemaankaan päälleni innoissaan sylkemäänsä myrkkyä. Varsinkin vanhat, vuosia sitten tapahtuneet asiat hän kieltää täysin, vaikka muistan ne järkyttävyydessään aivan hyvin. Pelkäänpä, että selittää lapsillekin mustan valkoiseksi, jos eroamme.
Täällä nyt yksi kirjoittaja yrittää kannustaa naisia siihen, että lapsia pitäisi opettaa hyväksymään huono kohtelu ja väkivaltainen käytös parisuhteessa. Toivottavasti kukaan ei haksahda uskomaan tämän kirjoittajan neuvoja ja ajatuksia.
t. Eräs, joka joutui elämään lapsuutensa väkivaltaisen isäpuolen varjossa
Isä kiusaa.