Mitä kertoa lapselle eron syyksi, jos oikea syy on miehen henkinen välivalta?

Ikätasoisesti mahdollisimman rehellisesti. Olet luultavasti ainoa aikuinen, joka voi olla turvallinen ja rehellinen, älä pilaa sitä kertomalla kaunisteltuja juttuja isän rakkaudesta tms. Siinä kohtaa kun isä alkaa kohdistaa väkivaltaa lapseen, se on äärimmäisen tärkeää. Jos väkivalta muuttuu fyysiseksi, suosittelen turvakotia.

T saman kokenut

Linkitä lapselle täältä ketju missä miehet haukutaan narsisteiks ja sioiksi. Parempi oppia kerralla kaikki tästä pahuuden sukupuolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas typeriä kommentteja tässä ketjussa, olisiko jollain jäänyt korkki auki?

Olen miettinyt samankaltaisia kysymyksiä, koska kaikkein tärkeintä olisi suojella lasta. Tuleva ex on hyvä isä, mutta minua kohtaan on ollut kamala. Yritin jaksaa yhdessä lapsen vuoksi, mutta en enää pysty. En aio kertoa lapselle oikeaa syytä, jotta välit isäänsä säilyisivät hyvinä. Oma ongelma on kuitenkin laajempi, eli sukulaiset ja yhteinen ystäväpiiri, mihin kuuluu myös kaveriperheitä lapsineen. Kaikki läheisiä myös lapsemme kanssa. Olen joillekin maininnut että eroamme, ja aina keskustelu päätyy eron syihin. Tähän mennessä olen vastannut jotain ympäripyöreää, vaikka haluaisin puhua mitä oikeasti käyn läpi. Kerronko kaikille todellisen syyn, ja samalla vaadin että pitävät sen lapselta salassa? Miten muut ovat menetelleet?

Tämä. Itse olen kertonut muutamalle ystävälle, m

Jos on kamala lapsen äidille on kamala myös lapselle. Ruotsissa toiseen vanhempaan kohdistunut väkivslta katsotaan kohdistuneeksi myös lapseen - ja syystä. Lapset näkee ja kuulee kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa varautua siihen että isä katkerana tilittää lapselleen että äiti rikkoi perheen. 

Sori vaan, mutta katkeruus on naisellinen ominaisuus. Miehet eivät sitä harrasta. 

Ahaa. Mikä se tunne miehellä on kun hän pahoinpitelee ja jopa tappaa eroa hakevan naisen? 

Ihan normaali viha. 

Johon sekoittuu katkeruus. Pelkkä viha ei ole kyseessä silloin kun mies olisi halunnut pitää vaimonsa. 

Vain nainen tai homomies kokee katkeruutta. 

Tuota asian ohi puhumista taas. Lopulta on ihan sama millä sanalla viittaat henkilöön joka käyttäytyy kuin vi*un kusi*pää. Pääasia että pääset siitä eroon.

Vierailija kirjoitti:

Hankalaksi asian tekee siis se, että mies ei halua erota. Ja puhuu lapsen kuullen, että ei ole mitään syytä erota eikä hän halua erota. Jotta en olisi lapsen silmissä hirveä perheenrikkoja ilman mitään kunnollista syytä, niin kyllä minusta lapselle pitää joku syy kertoa miksi äiti haluaa erota. Ap

Mitä lapsi on jo nähnyt, siitä voi kertoa. 

Vierailija kirjoitti:

Suuri osa tämän ketjun kommenteista kehoittaa naista suojelemaan väkivaltaisesti käyttäytynyttä miestä. Sietäisitte hävetä te, jotka noin neuvotte!

Naista ja miestä, miestä ja naista. Sulla nyt sukupuoliroolit taitaa sekoittaa ajattelun, joten unohda ne. Vain tosi harvoin tilanne on se, että puolisoksi sattuu aito sadisti. Ihminen joka on kaikkipaha ja haluaa puolisolleen vain pahaa pahan takia. Mä olen itse ollut henkisen väkivallan uhri. Voin sanoa että ihan kaikki temput mua vastaan tehtiin tai ainakin koitettiin tehdä, siis ihan kaikki. Tätä jatkui yli vuoden ennen eroa. Loppuvaiheessa henkinen väkivalta sai jo aivan absurdit ja lapselliset piirteet, kun puoliso koitti piilotella mun tavaroita, veti lumikolalla naarmut auton kylkeen ja kaatoi "vahingossa" kahvit mun tietokoneen päälle. Mutta silti nyt vuosien jälkeen olen ymmärtänyt mistä se henkinen väkivalta kuitenkin kumpusi. Ei se ole tekoja oikeuttanut, mutta syyn silti tiedän. Mä itse olin välttelevä, käytin liikaa alkoholia, olin liiaksi pois kotoa ja arvostelin exää ehkä aika tarpeettomasti vähän asiasta kuin asiasta. Ei noista mikään ole oikeuttanut sille henkiselle väkivallalle, lyttäämiselle, haukkumiselle ja noille pikku ilkeyksille. Puolison olisi pitänyt vain hakea eroa, eikä pommittaa viestein koko ystäväpiiriä läpi siitä miten huono ihminen mä olen. Mutta hän kuitenkin valitsi sen henkisen väkivallan tien.

Alkuun niitä omia virheitä ei vain näe tai halua nähdä. Mutta vahvasti väitän, että kaksi rakastavaista ei muutu vihamiehiksi ilman että molemmissa on yleensä syytä.

Vierailija kirjoitti:

Ikätasoisesti mahdollisimman rehellisesti. Olet luultavasti ainoa aikuinen, joka voi olla turvallinen ja rehellinen, älä pilaa sitä kertomalla kaunisteltuja juttuja isän rakkaudesta tms. Siinä kohtaa kun isä alkaa kohdistaa väkivaltaa lapseen, se on äärimmäisen tärkeää. Jos väkivalta muuttuu fyysiseksi, suosittelen turvakotia.

T saman kokenut

Tämä. Turvallisuutta on näytää, missä rajat menevät. Että toista ei voi kohdella miten vaan. 

Kannattaa olla tarkka mitä sanoo lapselle. 7 vuotias lapsi jo toki ymmärtää paljon mutta sillä voi olla syvät vaikutukset tulevaisuuteen. Jos kerrot, että äiti ei enää rakasta isää niin siksi erotaan niin lapsi voi ruveta pelkäämään, että mitä jos äiti ei enää rakasta minua niin jättääkö hän minutkin yksin. Vähän sama, kun jotkut sanovat lapselle jonkun läheisen kuollessa, että hän nukkui pois niin lapsi saattaa ruveta pelkäämään nukkumaan menoa, kun hän pelkää että mitäs jos hänkin nukkuu pois. Kannattaa siis sanoa, että nämä on aikuisten välisiä juttuja ja sitten keksiä jokin rehellinen kertomus

Hankkikaa terapeutti sen sijaan että kaadatte pahan olonne lapsen päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuri osa tämän ketjun kommenteista kehoittaa naista suojelemaan väkivaltaisesti käyttäytynyttä miestä. Sietäisitte hävetä te, jotka noin neuvotte!

Naista ja miestä, miestä ja naista. Sulla nyt sukupuoliroolit taitaa sekoittaa ajattelun, joten unohda ne. Vain tosi harvoin tilanne on se, että puolisoksi sattuu aito sadisti. Ihminen joka on kaikkipaha ja haluaa puolisolleen vain pahaa pahan takia. Mä olen itse ollut henkisen väkivallan uhri. Voin sanoa että ihan kaikki temput mua vastaan tehtiin tai ainakin koitettiin tehdä, siis ihan kaikki. Tätä jatkui yli vuoden ennen eroa. Loppuvaiheessa henkinen väkivalta sai jo aivan absurdit ja lapselliset piirteet, kun puoliso koitti piilotella mun tavaroita, veti lumikolalla naarmut auton kylkeen ja kaatoi "vahingossa" kahvit mun tietokoneen päälle. Mutta silti nyt vuosien jälkeen olen ymmärtänyt mistä se henkinen väkivalta kuitenkin kumpus

Höpönlöpön. Uhri ei ole syyllinen. Sinä olet jostain syystä pukenut uhrin viitan yllesi. Mutta älä neuvo muita tekemään samaa virhettä. Toki olet syyllinen liialliseen alkoholinkäyttöösi jne, mutta mikään siitä ei ole oikeuttanut väkivaltaa sinua kohtaan. Etkä sinä ole syyllinen siihen väkivaltaan, jonka uhriksi jouduit. 

Vierailija kirjoitti:

Suuri osa tämän ketjun kommenteista kehoittaa naista suojelemaan väkivaltaisesti käyttäytynyttä miestä. Sietäisitte hävetä te, jotka noin neuvotte!

Lasta täällä varmaankin yritetään suojella eroon liittyviltä asioilta, ne kun aika harvoin ovat kivuttomia. On henkistä ja ruumiillista väkivaltaa, alkoholismia, pettämistä, addiktioita jne. Miksi pitäisi lapsen mieli järkyttää kertomalla kaikista kauheuksista? Siinä menee viimeinenkin turvallisuuden tunne ja lapsi kääntyy toista vanhempaansa vastaan. Lapsella on oikeus molempiin, jos heitä kaksi on. Täytyy tietenkin huolehtia lapsen turvallisuudesta kaikin tavoin.

Lapsen ei tarvitse tietää kummankaan vanhemman huonoista teoista tai rikollisuudesta, vaan niistä kerrotaan myöhemmin, kun hän on kypsä ne kuulemaan, mistään valehtelematta tai mitään salaamatta, jos hän haluaa tietää. Jos rehellisyys on tärkeää.

Jotkut toki sanovat vain, että huono liitto oli, oltiin liian erilaiset, edettiin liian nopeasti, riitelimme jatkuvasti, ei sen kummempaa, mutta lapsi oli rakastettu ja toivottu. Ihan riittävä tämäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuri osa tämän ketjun kommenteista kehoittaa naista suojelemaan väkivaltaisesti käyttäytynyttä miestä. Sietäisitte hävetä te, jotka noin neuvotte!

 

Lasta täällä varmaankin yritetään suojella eroon liittyviltä asioilta, ne kun aika harvoin ovat kivuttomia. On henkistä ja ruumiillista väkivaltaa, alkoholismia, pettämistä, addiktioita jne. Miksi pitäisi lapsen mieli järkyttää kertomalla kaikista kauheuksista? Siinä menee viimeinenkin turvallisuuden tunne ja lapsi kääntyy toista vanhempaansa vastaan. Lapsella on oikeus molempiin, jos heitä kaksi on. Täytyy tietenkin huolehtia lapsen turvallisuudesta kaikin tavoin.

Lapsen ei tarvitse tietää kummankaan vanhemman huonoista teoista tai rikollisuudesta, vaan niistä kerrotaan myöhemmin, kun hän on kypsä ne kuulemaan, mistään valehtelematta tai mitään salaamatta, jos hän haluaa tietää. Jos rehellisyy

Mutta kun tämä aloitus koskee tilannetta, jossa lapsi on itse nähnyt ja kuullut ne toisen vanhemman hirveät teot, se toinen vanhempi on päättänyt tehdä niitä lapsen nähden. Eli tuo sinun kommenttisi ei liity aloituksen tilanteeseen mitenkään. 

Mulla ex on tuurijuoppo, ilkeä, itsekeskeinen, pettävä ja narsistinen patologinen valehtelija. Holtiton ja lapsellinen kiukuttelija. Muille näyttäytyy leppoisana ja reiluna tyyppinä, myös lapsillemme. Välillä kihisen kiukusta, kun joku mainitsee exän olevan niin hyvä tyyppi ja että harmi kun erottiin. Tekisi kyllä mieli kertoa totuus kaikille, ihan kaikille, mutta lasten takia en niin tee. 

Olin jo teini, kun vanhemmat erosivat. Paljon olin jo kuullut ja nähnyt ja ymmärtänyt, eli ero ei tullut yllätyksenä. Vanhemmat vain kertoivat, ettei heillä ollut hyvä olla yhdessä. Suhteen isään saimme siskon kanssa rakentaa itse. Äiti ei silloin sanonut mitään negatiivista isästä. 

Vasta isän kuoleman jälkeen olen kuullut sirpaleita, jotka eivät anna hyvää kuvaa isästä ja olenkin sittemmin ymmärtänyt, kuinka huonosti äiti silloin voi. Vanhat valokuvatkin saavat ihan eri näkökulman asioihin.

Vähän hassultahan se kuulostaa, mutta nyt 50+ ikäisenä yritän luoda uudelleen suhdetta jo kuolleeseen isääni noiden vanhojen asioiden takia. Meille lapsille isä oli etäinen, mutta ihan hyvä isä. En tiedä olisiko suhde isään muodostunut erilaiseksi, jos olisin nuorena tiennyt sen mitä nyt. Varmaan olisi jäänyt vielä etäisemmäksi. Äitiä voin vain kiittää, että hän antoi meidän pitää käsityksemme isästä niin pitkään, kun hän oli elossa. 

Vierailija kirjoitti:

Hankkikaa terapeutti sen sijaan että kaadatte pahan olonne lapsen päälle.

Lapsi on se, joka sitä terapiaa alkaa pian tarvita, jos ei aikuinen anna jotain selitystä sille, että koko elämä muuttuu, ja toinen vanhemmista häipyy tai muuttuu joksikin etävanhemmaksi. Lapsi kyllä joutuu kuulemaan ne riidat, kun sovitaan tapaamisista yms, ja saa kohdata uudet kumppanit ja jopa lopulta joutuu uusioperheeseen, täysin tuntemattomien ihmisten kanssa elämään.

Kaikki tuttu ja turvallinen revitään auki, ilman selitystä?

Minulle on tehty näin, jopa kaksi kertaa biologisten vanhempieni eron jälkeen, ja molemmat isäpuolet vielä vihasivat minua. Fyysisen väkivallan sai äitini sentään estettyä ajoissa. Toinen äijä kuoli ja toisesta erosi. Alkoholismi kuvioissa koko ajan.

Äitiini pistin välit poikki heti kun 18-vuotiaana lähdin töihin ja omaan elämään. Lopullinen niitti asiaan oli se, kun hän suosi toisesta avioliitostaan syntynyttä sisarpuoltani yli kaiken, ja "suojeli ja rakasti" hänet sairaaksi. Joutui lopulta hoitoon. 

Ei henkinen väkivalta (tai fyysinen) ole mikään parisuhteen dynamiikan synnyttämä tilanne. Vaan se on sen ihmisen (tekijän) ominaisuus, että hänen tyyli on käyttäytyä muita kohtaan väkivaltaisesti. Nimittäin samanlainen dynamiikka ei useimmissa ihmisissä saa aikaan mitään väkivaltaista käyttäytymistä. Ja ne jotka käyttäytyy väkivaltaisesti yhdessä parisuhteessa tasan tarkkaan tekee sitä myös joissain muissa ihmissuhteissaan elämänsä aikana. 

Mun nähdäkseni voit sanoa niin, että "joskus kun ihmiset eivät vain tule toimeen keskenään, on parempi muuttaa erilleen ja elää eri asunnoissa omaa elämää. Ja nyt on niin, että äiti ja isi riitelee liikaa ja  äidillä on sen vuoksi aina paha mieli. Eikä äiti ja isi ole saaneet asioita sovittua, vaikka on yritetty. Tulee vaan jatkuvasti lisää riitaa ja taas paha mieli. Siksi on parempi, että me eroamme." 

Sitten ette tee lapsesta mitään matkalaukkua, vaan asuminen joko toisen luona ja tapaamiset tai vuoroviikkoina vaikka 6 viikkoa ja 6 viikkoa ja siinä väliviikonloppuina ja vaikka keskiviikko-iltaisin toinen on tapaava vanhempi ja asiat sovitaan KIRJALLISESTI paperille. Lapset tarvitsee pysyvyyttä. Vuodessa on kuitenkin 52-53 viikkoa, mieti jos itse joka viikko muuttaisit.....

Vierailija kirjoitti:

Mun nähdäkseni voit sanoa niin, että "joskus kun ihmiset eivät vain tule toimeen keskenään, on parempi muuttaa erilleen ja elää eri asunnoissa omaa elämää. Ja nyt on niin, että äiti ja isi riitelee liikaa ja  äidillä on sen vuoksi aina paha mieli. Eikä äiti ja isi ole saaneet asioita sovittua, vaikka on yritetty. Tulee vaan jatkuvasti lisää riitaa ja taas paha mieli. Siksi on parempi, että me eroamme." 

Sitten ette tee lapsesta mitään matkalaukkua, vaan asuminen joko toisen luona ja tapaamiset tai vuoroviikkoina vaikka 6 viikkoa ja 6 viikkoa ja siinä väliviikonloppuina ja vaikka keskiviikko-iltaisin toinen on tapaava vanhempi ja asiat sovitaan KIRJALLISESTI paperille. Lapset tarvitsee pysyvyyttä. Vuodessa on kuitenkin 52-53 viikkoa, mieti jos itse joka viikko muuttaisit.....

 

Henkistä väkivaltaa parisuhteessa nähneenä voin sanoa, että ei siinä ole useinkaan kyse mistään riitelemisestä tai riidoista. Usein ei ole mitään riidan aihetta eikä riitaa. Se väkivaltainen huutaa, nimittelee, manipuloi, haukkuu, uhkailee jne vaikka se toinen ei sanoisi sanaakaan. On väärin kutsua tällaista tilannetta riitelyksi. 

Täällä on nyt kommentteja ollut useitakin "ohi aiheen", joten en ole ainoa.

Ja jos lapsi on jo selvästi nähnyt tuon henkisen väkivallan, niin minä ainakin sanoisin, että on pakko erota, kun isi haluaa jostain syystä olla ilkeä, eikä me tulla enää yhdessä toimeen. Isillä on paha olla. Ja syy ei ole sinun. Joskus näin vaan tapahtuu. Ihan varmasti lapsella on kavereitakin, joilla on vanhemmat eronneet.

Sen takia hankitaan kaksi kotia, niin ei kukaan enää riitele tai satuta toista sanoillaan, mutta muuten kaikki pysyy suht samana. Elämä muuttuu paremmaksi vaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsille tarkemmin kerrota syitä, kun ne on aikuisten asioita. Kertoo vaan että joskus aikuiset eroaa, kun tuntuu ettei ole enää kivaa yhdessä. 

Tällainen sanonta "ei enää kivaa yhdessä" ei kuulosta kovin vastuulliselta. Enemmän sanoisin, että ei voitu hyvin yhdessä tai oli sovittamattomia erimielisyyksiä. Lisäksi jos isä harrastaa henkistä pahoinpitelyä niin se tuskin jää äitiin, vaan tulee myöhemmin kohdistumaan myös lapseen ja isä varmasti puhuu myös pahaa äidistä lapselle. Isompana lapselle voi hyvin kertoa, että isä oli ilkeä, ettei lapsi toista samaa kaavaa omassa suhteessaan ja kuvittele, että sellainen käytös olisi hyväksyttävää. Hyvä jos ymmärtää, että ilkeä ihminen ei onnistu parisuhteissaan ja hänestä halutaan erota. Se on kuitenkin vähän pakko ymmärtää, ettei läheisimpiään voi kohdella huonosti.