Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?
20.01.2025 |
Olen siis heidän aikuinen tyttärensä. Kun käyn heillä, he puhuvat lähes koko ajan itsestään. Jos yritän sanoa jotain omaa väliin, he ovat hiljaa tai kääntävät keskustelun itseensä. Onko muilla tällaista ja onko mitään tehtävissä? Vanhempani ovat siis ihan hyväkuntoisia sinänsä.
Kommentit (982)
Vierailija kirjoitti:
"Älä lässytä. Se menee niinpäin ettei lasten tarvitse olla kiinnostuneita vanhempiensa asioista, mutta vanhempien tulisi aina olla kiinnostuneita lastensa asioista. "Tuohon ikään" on ihan turha vedota."'
Tämä kommentti ei tule vanhenemaan hyvin. Odota vain,kun olet 70-90 vuotias ja lapsesi tulevat vaatimaan sinulta huomiota omille naurettavan pienille omasta elämästäsi irrallisille ongelmilleen..Voi tsiisus näitä vanhustenhylkääjiä!
Itselläni ei edes ole lapsia, joten enpä pääse tätä kokemaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvin samanlainen kokemus. Ihan hirveää olla vain yleisö, jonka omilla kuulumisilla ei ole omille vanhemmille nykyään mitään väliä, osanotto kohtalotovereille.
Nimenomaan. Yleisö on se, mikä minäkin olen. Kurjaa, että sinullakin on sama kokemus.
ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi keski-ikäinen odottaa kuin lapsi että äiti utelee, holhoo, neuvoo, kehuu, kyllä oot tämän maakunnan kaunein ja lahjakkain. Miksi ei aikuisen lailla pysty vanhempiaan kohtaamaan?
Kun äitini oli keski-ikäinen ja minä opiskelemassa, niin ei häntä kiinnostanut minun juttuni. Nyt kun itse olen kesku-ikäinen, niin olen kyllä kiinnostunut lapseni elämästä. Äitini jostain syystä odottaa minun olevan valtavan kiinnostunut hänen elämästään. Itse en ole hänen huomiotaan vailla.
Muistan ikuisesti kun sairastin koronaa ja olemassaolevan kroonisen sairauteni vuoksi kuuluessani riskiryhmään olin todella huolissani terveydestäni niin äidilleni oli tärkeämpää kertoa päivittäin miten nuhansa kanssa pärjäilee ja millaista määrää valui kulloinkin. Empatia 0.
Oma äitini aina vaan haluaa neuvoa ja päsmäröidä kaikessa. En jaksa sitä.
Enkä näe järkeä puhua omista työjutuista tms. Yleensä se onkin pinnallista kuulumisten vaihtoa. Eli hyvä ettei kauheasti kyselemään. Ihan on oma maailma jo eläkeläisellä kun työikäisellä perheellisellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi keski-ikäinen odottaa kuin lapsi että äiti utelee, holhoo, neuvoo, kehuu, kyllä oot tämän maakunnan kaunein ja lahjakkain. Miksi ei aikuisen lailla pysty vanhempiaan kohtaamaan?
Kun äitini oli keski-ikäinen ja minä opiskelemassa, niin ei häntä kiinnostanut minun juttuni. Nyt kun itse olen kesku-ikäinen, niin olen kyllä kiinnostunut lapseni elämästä. Äitini jostain syystä odottaa minun olevan valtavan kiinnostunut hänen elämästään. Itse en ole hänen huomiotaan vailla.
Js lapsesi on innoissaan kun tahdot tietää joka risauksen hänen elämästään? Soittelet päivittäin ja viikonlopuiksi tahdot hänet kotiin kun olet niin kiinnostunut ja rakastava?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi keski-ikäinen odottaa kuin lapsi että äiti utelee, holhoo, neuvoo, kehuu, kyllä oot tämän maakunnan kaunein ja lahjakkain. Miksi ei aikuisen lailla pysty vanhempiaan kohtaamaan?
Kun äitini oli keski-ikäinen ja minä opiskelemassa, niin ei häntä kiinnostanut minun juttuni. Nyt kun itse olen kesku-ikäinen, niin olen kyllä kiinnostunut lapseni elämästä. Äitini jostain syystä odottaa minun olevan valtavan kiinnostunut hänen elämästään. Itse en ole hänen huomiotaan vailla.
Js lapsesi on innoissaan kun tahdot tietää joka risauksen hänen elämästään? Soittelet päivittäin ja viikonlopuiksi tahdot hänet kotiin kun olet niin kiinnostunut ja rakastava?
En tietenkään soittele, vaan lapsi soittaa minulle, jos on jotain asiaa tai laittaa wa viestin. En utele, vaan hän kertoo itse sen mitä nyt on mielen päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi keski-ikäinen odottaa kuin lapsi että äiti utelee, holhoo, neuvoo, kehuu, kyllä oot tämän maakunnan kaunein ja lahjakkain. Miksi ei aikuisen lailla pysty vanhempiaan kohtaamaan?
Kun äitini oli keski-ikäinen ja minä opiskelemassa, niin ei häntä kiinnostanut minun juttuni. Nyt kun itse olen kesku-ikäinen, niin olen kyllä kiinnostunut lapseni elämästä. Äitini jostain syystä odottaa minun olevan valtavan kiinnostunut hänen elämästään. Itse en ole hänen huomiotaan vailla.
Js lapsesi on innoissaan kun tahdot tietää joka risauksen hänen elämästään? Soittelet päivittäin ja viikonlopuiksi tahdot hänet kotiin kun olet niin kiinnostunut ja rakastava?
En tietenkään soittele, vaan lapsi soittaa minulle, jos on
Hyvä sit mutta kun hän tulee keski-ikään hän tahtoo olla se keskipiste, sun pitää tietää ja kysyä joka risaus, onhan hän koulutetumpikin ehkä kuin sinä, sun pienet yksinkertaiset asiat (30 v eläkkeellä) ärsyttää häntä.
Äitini oli syntyt v. -33. Hän oli hienotunteinen. Odotti, että minä kertoisin itse asioistani. Lapsestani hän kyseli. Toisaalta, kun veljeni sairastui psyykkisesti, molemmat vanhemmat kyselivät minulta loputtomasti hänen voinnistaan. Olin itse aivan uupunut veljeni asioiden hoitamisesta. Vanhemmat asuivat kaukana. Eivät kysyneet miten minä jaksan. Äiti ei luullakseni myöskään halunnut kuulla vaikeuksistani, koska oman pojan sairastuminen oli hänelle jo tarpeeksi kova paikka. Halusivat uskotella itselleen että minä olen kovempaa tekoa ja hoidan veljenikin asiat. Äidille olikin sitten järkytys kun kerroin joskus, että olen käynyt psykoterapiassa monta vuotta. Nyt ymmärrän, kun oma ainoa lapseni (aikuinen) on psyykkisesti hyvin ailahteleva, olen tyytyväinen, kun hän ei kerro mulle kaikkea. En oikein jaksaisikaan kuunnella ahdistavia asioita. Näin vain on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen jälkeen kun vanhemmat täyttivät 75, kutsuivat usein käymään ja olivat pahoillaan jos en mennyt, mutta jos menin, juttelivat vain keskenään.
Mutta tuli siellä silti käytyä velvollisuudesta, vaikka loppuajat oli aika vaikeita.
Minun äitini on samanlainen. Aina kun puhumme vaikka puhelimessa, niin hän puhuu vain omista asioistaan. Ei häntä tunnu kiinnostavan minä juuri lainkaan. Mutta eikö melkein kaikki ihmiset ole sellaisia, että heitä kiinnostaa lähinnä omat asiat, ei muiden asiat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lapsetkin alkoivat kysyä, että miksi mummolaan pitää mennä, kun mummo joko katsoo telkkaria tai puhuu emmertaalesta tai kaunareista. Eikä kysy mitään, puhuu joko telkkariohjelmista tai naapureiden asioista. Velvollisuudesta käytiin, mutta näin jälkikäteen tajuan itsekin, että taisi olla turhaa. Vähintään olisi pitänyt käydä joka kerta yksin.
Omat vanhemmat on olleet aina välinpitämättömiä ja piittaamattomia, mutta kyllä tuo itsekeskeisyys on noussut ikääntymisen myötä aivan uudelle tasolle.
Mua ei ole kuunneltu koskaan eikä mielipiteitäni / ajatuksiani arvostettu ja sama meno jatkuu, mutta enää ei ole sitä vähääkään teeskentelyä että kiinnostaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Älä lässytä. Se menee niinpäin ettei lasten tarvitse olla kiinnostuneita vanhempiensa asioista, mutta vanhempien tulisi aina olla kiinnostuneita lastensa asioista. "Tuohon ikään" on ihan turha vedota."'
Tämä kommentti ei tule vanhenemaan hyvin. Odota vain,kun olet 70-90 vuotias ja lapsesi tulevat vaatimaan sinulta huomiota omille naurettavan pienille omasta elämästäsi irrallisille ongelmilleen..Voi tsiisus näitä vanhustenhylkääjiä!
Itselläni ei edes ole lapsia, joten enpä pääse tätä kokemaan.
ap
Jos sinulla ei ole lapsia, miksi kuvittelet voivasi ymmärtää vanhempiasi? Sinusta tulee vaikutelma,että olet jäänyt jonnekkin lapselliselle tasolle,jossa odotetaan vanhempien olevan se huoltaja ja huolenpitäjä lopunikää täysin epäitsekkäästi:"minun täytyy saada asiani kuultua,vanhempani ovat terapeuttejani" ja ongelmieni ratkaisijoita ja tukijoitani-asetelmalla vaikka heillä on omat ongelmansa,joista en tiedä enkä ymmärrä yhtään mitään". Sori nyt, mutta asia ei mene niin. Sinun tulee lähteä miettimään vanhempiesi elämää ja heidän lähtökohtiaan ja puhumaan ammattiauttajan kanssa,ei omaistesi-et voi koskaan lapsettomana ymmärtää niitä sinulle todennäköisesti kertomatta jätettyjä uhrauksia ja vaikeuksia,joita he ovat kokeneet. Ikävää sanoa näin,mutta lapseton ei koskaan voi ymmärtää vanhemmuutta.
Alapeukuttelijat sitten puolestaan voivat kertoa perustelunsa alapeukuilleen,perusteluilla. Veriside omaan lapseen jonka olet todella kovalla kivulla synnyttänyt, olet voinut vammautua fyysisesti,olet saattanut kokea monenlaista vääryyttä terveydenhuollossa tai muiden ihmisten taholta,olet suojellut ja hoitanut lastasi, joskus jopa oman henkesi ollessa vaarassa..sellaisesta eivät lapsettomat mitään tiedä,eivät tietysti edes monet biologiset vanhemmat,mutta paljon on kokemuksia ihmisillä.
Aloittajan vanhemmat eivät kuitenkaan ole lapselleen mitään enää vanhuudessaan velkaa, jos ovat tehneet kaiken voitavansa lapsensa eteen aikanaan-eivät edes silloin,vaikka lapsi maksasi heidän hoitonsa. Miksi tätä on niin vaikeaa hyväksyä? Me kaikki vanhenemme ja kuolemme lopulta-toisilla on ihmisiä pitämässä heistä huolta, liian monilla ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi keski-ikäinen odottaa kuin lapsi että äiti utelee, holhoo, neuvoo, kehuu, kyllä oot tämän maakunnan kaunein ja lahjakkain. Miksi ei aikuisen lailla pysty vanhempiaan kohtaamaan?
Kun äitini oli keski-ikäinen ja minä opiskelemassa, niin ei häntä kiinnostanut minun juttuni. Nyt kun itse olen kesku-ikäinen, niin olen kyllä kiinnostunut lapseni elämästä. Äitini jostain syystä odottaa minun olevan valtavan kiinnostunut hänen elämästään. Itse en ole hänen huomiotaan vailla.
Narsistinen vanhempi on eri asia kuin normaalisti vanheneva ihminen. Hae keskusteluapua,jottet siirrä sairaita toimintamalleja eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On normaalia. Vanhukset usein käpertyvät omaan pikku maailmaansa, eikä heitä enää jaksa kiinnostaa muiden tapahtumat, vaikka olisi oma lapsikin. Ei minunkaan äitini enää jaksa kuunnella jos vähänkään pitemmin yritän jostain kertoa.
Miten jaksat nähdä äitiäsi ja miten jaksat edes yrittää kertoa asioistasi?
ap
En vietä aikaa tuntikausia hänen seurassaan. En kerro asioistani yksityiskohtaisesti, enemmänkin kyselen ja kuuntelen äitini asioita. Hänellä ei ole montaa vuotta enää elinaikaa, puhukoon nyt itsestään jos haluaa.
Eihän sitä kenenkään ajasta täällä tiedä. Ajattele jos kuuntelet häntä nyt yksipuolisesti monta vuotta ja satutkin itse kuolemaan ennen häntä.
Tuli vain mieleen tällainen
Itse asiassa hyvä näkökulma. Oma äitini on vedonnut ikäänsä jo vuosikymmeniä. Nyt hän on 90 v ja me lapset n 60 v. Enää ei jaksa.
Ei sitä tiedä, kua seuraavana lähtee.
Muistin heikkeneminen voi aiheuttaa tuollaista käytöstä. Tunne-elämä köyhtyy, eikä muiden asiat kiinnosta.
Voi olla alkavaa dementiaa tai jotain muuta. Eli:ovatko vanhempasi käyttäytyneet aina noin vai vasta vanhetessaan? Ei enää jakseta asettua toisen asemaan, empatiakyky heikkenee, ihminen käpertyy sisäänpäin,
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on samanlainen. Aina kun puhumme vaikka puhelimessa, niin hän puhuu vain omista asioistaan. Ei häntä tunnu kiinnostavan minä juuri lainkaan. Mutta eikö melkein kaikki ihmiset ole sellaisia, että heitä kiinnostaa lähinnä omat asiat, ei muiden asiat?
Sama kokemus minulla, kun soitin äidilleni niin heti tervehdyksen jälkeen alkoi luetella vaivojaan ja vastuksiaan minulle vaikka isäkin oli vielä elossa. En saanut koskaan kerrottua mitään omia juttujani hänelle. Pahinta tässä on että minusta on tulossa samanlainen, kun poika tulee käymään huomaan puhuvani vain itsestäni kunnes hän alkaa tehdä lähtöä. Eteisessä kysäisen sitten mitä kuuluu.Ja minullakin mies kotona seurana. Hoh hoijaa tätä elämää!
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhemmat on olleet aina välinpitämättömiä ja piittaamattomia, mutta kyllä tuo itsekeskeisyys on noussut ikääntymisen myötä aivan uudelle tasolle.
Mua ei ole kuunneltu koskaan eikä mielipiteitäni / ajatuksiani arvostettu ja sama meno jatkuu, mutta enää ei ole sitä vähääkään teeskentelyä että kiinnostaisi.
Muistelepa itseäsi nuorena, kerroitko kaikki asiasi kotona, et kyllästynyt kyselyihin ja neuvoihin? Se on normaali itsenäistymisvaihe yleensä jolloin vanhemmat oppivat rajat.
Itse olen yrittänyt muistaa rajat, heidän opiskeluvuosinaan ja nyttemmin keski-ikäisinä. Eivät he vastanneet puhelimeen, jopa kiltti tyttäreni laittoi estot puoleksi vuodeksi.
Vaikka olen yrittänyt olla tahdikas, utelematon, en jaellut neuvoja, silti toinen miniä joku vuosi pääsi huomauttamaan, me olemme aikuisia ihmisiä, me soitamme sulle päin.
Se on kuule vaikea raja, annanko itsenäistyä rauhassa, olenko välinpitämätön. Olenko tunkeileva jos kyselen opiskeluista/töistä/parisuhteesta, asunnosta?
Tuotahan täällä on vaadittu. Äiti ei kiinnostunut mun työstä eikä ymmärrä miten vaativa se.
Ei haluta vanhempien kanssa normaalia rupattelua vaan sitä alamaisen arvostusta ja huomiota.
Kyllä minä on ylpeä lapsistani joilla on tohtorinhattu ( tosin vuokrattu promotiossa) tai muuten heidän koulutuksestaan ja töistään.
Mutta jestas sentään, en tosiaan ole hoksannut pitää tasoa mistäs nyt olet luennoinut tai mites pohjois-Suomen piirissä teidän tavoitteet on sujunut tms. Että kyllä on hienoa, eihän yo-lakki kellastunut, onko pomo kehunut teitä?
Sorry lapset, kun rasitan teitö tavisasioilla.